Niin, ollaan me ihmiset ihan omituisia...kun olen sinuun ihastunut niin mitä teenkään? Kun teenkin ihan päinvastoin, eli; varon katsomasta sinua liian pitkään, varon etten vahingossakaan kosketa, puhunkin ihan omituisia ja olen kuin kiemurteleva mato, lähelläsi!En siis ollenkaan oma itseni!Huh huijaa tätä ihmisen eloa, näinkö se muillakin on?
Miksi käytäydyn näin?
kyselen vain
71943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse olen monasti jälkeenpäin nolostellut omaa ulosantia kun olen jutellut ihastukseni kanssa.
-m-
Ja se on sitäpaitsi ihan kamalaa... Huh huh... No kyl se tästä vielä elämä jatkuu :)
Se on se kauhea tarve olla ihana ja mahtava tyyppi sen toisen silmissä ni sitä menee ihan lukkoon...tuttua, tuttua :)
yritän ihan tosissani kokoajan käyttäytyä normaalisti. Ja oikeasti... lopputuloksena näytän ihan mielipuolelta. Puhun ihan sekavia ja sählään yhteisissä työasioissa. Harmittaa kun hän varmaan pitää mua ihan pimeänä jo... Ja joka kerta kun yritän korjata asian olemalla tosi skarppi ja fiksu, pahennan tilannetta. Nyt olen päättänyt, että pysyn tässä omassa työpisteessäni koko päivän enkä mene puhumaan hänelle enää mitään tänään.
Keskustelisin itsevarmemmin vaikka organisaation arvovaltaisimman kanssa luontevammin kuin tämän ihastuksen kohteeni kanssa. Jos hän katsoo esim. ruokajonossa tuntuu että polvet pettää posket punoittaa jutut ovat aivan tyhmiä, yleensä jos saa edes sanan suustansa. Harjoittelukaan ei tuota tulosta...
että organisaation arvovaltaisimmat arvostavat sua, toisin kuin tämä ihastuksen kohteesi. Unohda hänet! Saat varmasti tasokkaammankin!
mitä ihmeellistä tuossa on? Muulloin kuorta päällä. Nyt sielu näkyvissä, sellainen änkyttävä ja ihastunut.