Tappaako lama Sinut?

hande

Henkilökohtaisella tasolla ei. Tuloni eivät ole kovin suuret, oikeastaan naurettavat.
Mutta niilläkin elää ihan mukavasti, kun kaiken turhan krumeluurin poistaa.
Viimeisin, tuskaa tuottanut oli kun peruin Aku-Ankan kestotilauksen. Tullut varmasti 25vuotta...
Oletko sinä pihistänyt menoistasi?

37

1371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hande

      En osta meikkejä, korkeakorkoisia kenkiä.
      Uusia rintaliivejä, pikkuhousuja.
      En värjää tukkaani, enkä maalaa kynsiäni.
      En käytä käsilaukkua, enkä ehkäisyvälineitä.

      Tosin en ennenkään käyttänyt, mutta tuntuu hyvältä luopua näistäkin.

      Maaemo huokaa hiljaa, jotenkin tyytyväisenä...

    • Toimimaton

      Eipä ole tuloja yhtään, ja kulut on sen mukaiset. Vielä on kuitenkin asioita joissa voin saada paljonkin säästöjä aikaiseksi. Voi olla kyllä niinkin, että säästäminen vie lopulta viimeisenkin elämisen halun. Kyllä rahaa pitäisi olla niin paljon, ettei tarvitsisi ajatella koskaan mitä mikäkin mukava toiminta maksaa.

      Aku Ankka oli kuitenkin aikoinaan ehdoton suosikkini.

      • hande

        Olen puolittanut sähkönkulutukseni vajaassa kolmessa vuodessa, kuin vedenkin.
        En silti haise paskalle ja ikkunasta ulos tuikkii iloinen valokeiju...

      • Tomimaton
        hande kirjoitti:

        Olen puolittanut sähkönkulutukseni vajaassa kolmessa vuodessa, kuin vedenkin.
        En silti haise paskalle ja ikkunasta ulos tuikkii iloinen valokeiju...

        Kyllä säästäminen menee veriin, eikä se aiheuta arkirutiineihin minkäänlaista muutosta. Mutta kyllä se säätämisen himo haihtuisi kerta jysäyksellä, jos saisi sen suuren lottovoiton. Laittaisin kyllä rahan kiertämään oikein reilusti, enkä kyselisi mitä maksaa.

      • hande
        Tomimaton kirjoitti:

        Vainaja sai perinnön, hiukan ennen kuolemaansa.
        Ei tahtonut niitä rahoja törsätä maailman tuuliin.
        Kerran kerkisi Turkissa käydä yksin lomalla.Pakotettuna.
        Jos kymmenen miljoonaa olisi, on hiukan eri juttu.
        Lapsilleni, äidilleni ja sisaruksilleni jakaisin kaiken. Ehkä puoli miljoonaa jättäisin itselleni.
        ..

        Moni voi ajatella, että olen nuuka, kun olen säästäväinen. Mutta kun ottaa varmanpäälle, ajatuksella ettei tarvitsi alkaa kerjäämään keneltäkään. Jos olisi riittävästi annettavaa, niin varmaan antaisin tarvitseville.

        Mutta missä kelläkin se raja antamishalukkuuteen on, se vaihtelee. Sanonnan mukaan minä varmaan ole pahis, sillä hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan.

      • hande
        Toimimaton kirjoitti:

        Vainajan vaatteita,eipä surettanut yhtään.
        Täysin uusia ja uuttavastaavia vaatteita, kenkiä.
        Tuhansien arvosta.
        Eipä huvittanut alkaa juuri myymään.
        Tyttäret kauppasivat muutamia kirpparilla.

        Luovuttaminen on yllättävän palkitsevaa.
        Seuraavaksi alan luovuttaa kirjojani, ehkä 500 kappaletta.
        Mitä minä niillä teen.
        Osaan kaikki kuitenkin ulkoa kannesta kanteen...

    • ovat jääneet

      päivälehteä lukuunottamatta tilaamatta, ajanpuuteen vuoksi, ei laman.

    • henrii

      kuluttaja olen, että ei taida tappaa minua.

      • hande

        Meinaan tuota massaa.
        Reilu vuosi sitten sain 25kg painostani pois.
        Olen vieläkin roteva, en lihava.
        Tavoitteenani on olla sen verran solakka, että voisi seistä sateessa kastumatta...

      • henrii
        hande kirjoitti:

        Meinaan tuota massaa.
        Reilu vuosi sitten sain 25kg painostani pois.
        Olen vieläkin roteva, en lihava.
        Tavoitteenani on olla sen verran solakka, että voisi seistä sateessa kastumatta...

        jos hattu päässä kaikki on sateensuojassa, ei pahemmin lamat tunnu.

      • hande
        henrii kirjoitti:

        jos hattu päässä kaikki on sateensuojassa, ei pahemmin lamat tunnu.

        Harmaapään saat täällä yksin nauramaan.:DD

      • tamanlappaja
        hande kirjoitti:

        Meinaan tuota massaa.
        Reilu vuosi sitten sain 25kg painostani pois.
        Olen vieläkin roteva, en lihava.
        Tavoitteenani on olla sen verran solakka, että voisi seistä sateessa kastumatta...

        Jos niin ohrasesti sattuis käymään, että viikseni niputtuisivat, että pensselini oikenisivat,
        hää ei menis taloudellisen laman piikkiin.

        Hoh hoijakkata sanon mie vanha kalakukkojen periferiasta rintamaille karannut. Kehuskelen...
        Viinapirulaisesta väänsin pistevoiton, vyötäröläskit juoksin Salpausselän maastoihin.

        Mutta herra se on kehuskelijallakin: Hautur-Hessun päivän mainos:
        Nyt kannattaa kuolla - 50% sydäntalvi-ale.

      • talviaika
        tamanlappaja kirjoitti:

        Huono ajankohta alentaa hintoja talvi. Muutenkin kuolla pupsahdellaan talvella enemmän. Vaan olisi niin, että tekee laihemmille kapeampia arkkuja.

      • pahvitakki
        talviaika kirjoitti:

        Huono ajankohta alentaa hintoja talvi. Muutenkin kuolla pupsahdellaan talvella enemmän. Vaan olisi niin, että tekee laihemmille kapeampia arkkuja.

        Lähtijöille, jotka ovat kulkeneet omia polkujaan.
        Urbaani jutska kulkee näin'nikään. No. Oli tooosi varakas frouva.

        - Pyydän jättämään sormet näkyville "toimituksen" ajaksi; nähkööt, etten ole kerjäläinen.

    • Pirre*

      jos työnantajani selviää hengissä :)

    • joutis

      koko elämä!

      Viime vuoden aikana köyhdyin 6-numeroisen summan euroja.

      Kuitenkin on yritettävä pärjätä.

      • hande

        Eläessämme edesmenneen kanssa, koetimme myös sijoittaa. Osan onnistuneesti, osan epä.
        Opiskelevat tyttäreni saivat keskiviikkona tuhansien eurojen perintöverot.
        Vaikka perukirja tehtiin takavetoiseksi.
        No, isi maksaa, kun vielä voi...

    • Säätely

      Ei tapa, lama ainakaan.
      Henkilökohtainen talous pitää järjestää tulojen ja menojen mukaan.

      • Iltaa pohojanmaalta.
        Tuas korijaamo hommas lama lisää töitä ittelleni ja ku on töitä niin tuloo rahaaki. Laman tulles korijatahan vanhaa kalustoa, ei niinkään investoira uutehen. Sitte rahtiliikenteesehen se ny jotain voi vaikuttaaki, ittelläni on onneksi nua ajoosopimukset kuitenki pitkäaikaasia ja sellaasia jämeriä. Eikä mun leipä oo onneksi enää ja vain pelekästäänsä renkairen päällä, vaikka hyvä "pönkkä" sekiin on. Kuorma-auto on kuitenki sellaanen peruskulijetusmuoto, ainahan sille käyttöä on. Ihan sillälaalla luottavaasesti kattoon tulevaisuutehen.
        terv. seppä ja Tiitu täältä perijantai ehtooselta lakeurelta.

    • Mulla pyyhkii tosi hyvin nyt, ikänä ei ole ennen ollut näin vakaata. Se on nyt mun vuoro, on sitä lamaa ollut ihan tarpeeksi mun elämässäni, niin kiva kun kerrankin on toisinpäin.

      ja töitä luvassa näillä näkymillä vähintään neljä vuotta eteenpäin. En pihistä mitään...

      • Meillä onki kivan milijoonan kans asiat koko hyvin.
        Ruokaa on kaapis ja rahaaki sillälaalla sopivasti.
        Saa ostaa mitä tarvittoo, hätäkö täs.
        terv. me Tiitun kans.

      • seppäpohojanmaalta kirjoitti:

        Meillä onki kivan milijoonan kans asiat koko hyvin.
        Ruokaa on kaapis ja rahaaki sillälaalla sopivasti.
        Saa ostaa mitä tarvittoo, hätäkö täs.
        terv. me Tiitun kans.

        Ja ostetaan välillä jotain kivaa sievää ja hyvää, vaikkein niin tartteiskaan...

      • miljoona kirjoitti:

        Ja ostetaan välillä jotain kivaa sievää ja hyvää, vaikkein niin tartteiskaan...

        Mä ostaasin sinulle sylillisen oikein kauniita ruusuja. Sinä oot ne ansaannu, kultaanen ja kiva milijoona.
        terv. seppä ja samaa mieltä oleva Tiitu kultaki.

      • seppäpohojanmaalta kirjoitti:

        Mä ostaasin sinulle sylillisen oikein kauniita ruusuja. Sinä oot ne ansaannu, kultaanen ja kiva milijoona.
        terv. seppä ja samaa mieltä oleva Tiitu kultaki.

        ruusuista mutta punaiset tulppaanit ovat kyllä lempikukkiani. Ja kultaa ja timantteja saa kyllä olla ihan mieluusti.

      • miljoona kirjoitti:

        ruusuista mutta punaiset tulppaanit ovat kyllä lempikukkiani. Ja kultaa ja timantteja saa kyllä olla ihan mieluusti.

        Lähäre mun kyytihin kevääsehen Amsterdamiin niin näät jotaan mitä et uskoosi maalimas olevankaan. En tierä ootko käyny siellä?? Siellä näät sen häikääsevän kaunihin kukkaloistehen. "Taas on tulppaaneita tulvillaan, iloinen Amsterdam. Kaunein kukka kauniin maan kasvattaa Amsterdam...kauniille milijoonalle" Meniköhän nua laulunsanaat oikeen?? Ajatus ainakin..
        Kultaa saat meiltä Tiitun kans ihan mielinmäärin. me huuhrotahan sitä sinulle, senkin sä oot ansaannu.
        terv. me kullanhuuhtojat seppä ja Tiitu pikkuunen.

      • hande
        seppäpohojanmaalta kirjoitti:

        Mä ostaasin sinulle sylillisen oikein kauniita ruusuja. Sinä oot ne ansaannu, kultaanen ja kiva milijoona.
        terv. seppä ja samaa mieltä oleva Tiitu kultaki.

        Sieltä pohjanmaalta ei hirviästi tunnetta löyry.
        Jos löytyykin, sitä edustavat nykyisin Iisakki Järvenpään ja kumppanien takomotuotteet.
        Entäpä tämä Tiitu?

        Hänen puputtavat huulensa haluavaisivat kertoa meille jotain, jotain tärkeää.

        Mutta hän onkin vain jänis. Vai onko? Onko tosiaan?

      • seppäpohojanmaalta kirjoitti:

        Lähäre mun kyytihin kevääsehen Amsterdamiin niin näät jotaan mitä et uskoosi maalimas olevankaan. En tierä ootko käyny siellä?? Siellä näät sen häikääsevän kaunihin kukkaloistehen. "Taas on tulppaaneita tulvillaan, iloinen Amsterdam. Kaunein kukka kauniin maan kasvattaa Amsterdam...kauniille milijoonalle" Meniköhän nua laulunsanaat oikeen?? Ajatus ainakin..
        Kultaa saat meiltä Tiitun kans ihan mielinmäärin. me huuhrotahan sitä sinulle, senkin sä oot ansaannu.
        terv. me kullanhuuhtojat seppä ja Tiitu pikkuunen.

        koskaan missään ulkomailla ikinä muualla, kuin asunut kuusi vuotta ruotsissa. Ulkomaat ei mua ole kiinnostanu, sen jälkeen kun kotiin Suomeen pääsin.

        Olen kotimaahan tyytyväinen, täällä on niin turvallista ja hyvä olla. Ja kun tää maa päällänsä kantaa vielä niin ihania ihmisiä joka puolella mun ympärilläni ja sielläkin vielä, jopa kaukana pohjanmaalla... ihan mun ilona...

      • hande kirjoitti:

        Sieltä pohjanmaalta ei hirviästi tunnetta löyry.
        Jos löytyykin, sitä edustavat nykyisin Iisakki Järvenpään ja kumppanien takomotuotteet.
        Entäpä tämä Tiitu?

        Hänen puputtavat huulensa haluavaisivat kertoa meille jotain, jotain tärkeää.

        Mutta hän onkin vain jänis. Vai onko? Onko tosiaan?

        Tiitu on pieni kani. Kääpiöluppakorva kani ja kyllä pohojanmaa on palijon muutaki ku vaan puukkoja. Tua Jurvan seutu on maalimankuulua puusepän tuotteistaan. Härmään-Kauhava alueelta löytyy vaikka mikämoosta terästeollisuutta. Järvipohojanmaa on erikoostunu taas sitten puoleestaansa mattoteollisuutehen. Seinäjoki on sellaanen lakeuren kasvukeskus aina vaan paisuu ja laajenoo. Täällä on tilaa hengittää, puskia piliven ja päivän ja puhaltaa Jumalan tuulenki. Hyvä täällä on olla ja elää. Tervetuloa kattomahan maakuntaa, lakeutta ja sen ihimisiä.
        terv. me Tiitun kans.

      • miljoona kirjoitti:

        koskaan missään ulkomailla ikinä muualla, kuin asunut kuusi vuotta ruotsissa. Ulkomaat ei mua ole kiinnostanu, sen jälkeen kun kotiin Suomeen pääsin.

        Olen kotimaahan tyytyväinen, täällä on niin turvallista ja hyvä olla. Ja kun tää maa päällänsä kantaa vielä niin ihania ihmisiä joka puolella mun ympärilläni ja sielläkin vielä, jopa kaukana pohjanmaalla... ihan mun ilona...

        Ihan oikiashan sä oot, kotimaa ja oma kotoonen kotiseutu ja omat kotooset tavat on niitä oikeitten ihimisten tapoja ja paikka asua, olla ja elää, ihimisenä tuttujen ja turvallisten ihimisten ympäröömänä.
        Niihän se täytyykin olla. No jos kumminkin näin sen saman laulun sanoja lainatakseni ojentaasin sinulle: "kukan sulle kauneimman, jonka kasvattaa Amsterdam"
        terv. seppä ja Tiitu, täältä kohta yöksi vaihtuvalta lakeurelta, me lakeuren lapset.

      • Anskuliini
        seppäpohojanmaalta kirjoitti:

        Tiitu on pieni kani. Kääpiöluppakorva kani ja kyllä pohojanmaa on palijon muutaki ku vaan puukkoja. Tua Jurvan seutu on maalimankuulua puusepän tuotteistaan. Härmään-Kauhava alueelta löytyy vaikka mikämoosta terästeollisuutta. Järvipohojanmaa on erikoostunu taas sitten puoleestaansa mattoteollisuutehen. Seinäjoki on sellaanen lakeuren kasvukeskus aina vaan paisuu ja laajenoo. Täällä on tilaa hengittää, puskia piliven ja päivän ja puhaltaa Jumalan tuulenki. Hyvä täällä on olla ja elää. Tervetuloa kattomahan maakuntaa, lakeutta ja sen ihimisiä.
        terv. me Tiitun kans.

        välihin, jotta kannattaa tulla tutustumaan ihimisiin, olin kaks viikkoa härmäs kuntoutukses ja sielä oli maharottoman mukavia ihimisiä.
        Eikä tullu verinaarmuakkaan.

      • seppäpohojanmaalta kirjoitti:

        Ihan oikiashan sä oot, kotimaa ja oma kotoonen kotiseutu ja omat kotooset tavat on niitä oikeitten ihimisten tapoja ja paikka asua, olla ja elää, ihimisenä tuttujen ja turvallisten ihimisten ympäröömänä.
        Niihän se täytyykin olla. No jos kumminkin näin sen saman laulun sanoja lainatakseni ojentaasin sinulle: "kukan sulle kauneimman, jonka kasvattaa Amsterdam"
        terv. seppä ja Tiitu, täältä kohta yöksi vaihtuvalta lakeurelta, me lakeuren lapset.

        Lähden tästä nukkumaan oman kullan kainaloon, huomenna soi kello 5.55 ja lähdetään taas yhdessä "mökkeilemään".

      • miljoona kirjoitti:

        Lähden tästä nukkumaan oman kullan kainaloon, huomenna soi kello 5.55 ja lähdetään taas yhdessä "mökkeilemään".

        Hyvää ja rauhaasan levollista yötä sinne sinulle kainalohon. Aamulla onki aikaanen tua herääminen sinulla. Hyvää viikoonlopua ja sitä mökkireissua kans.
        terv minä ja Tiitu

    • En tiedä vielä mitään lamasta, ei näy missään.
      Olen kyllä muuten varautunut niukempiin aikoihin. Lopetin tupakanpolton ja ostin leipäkoneen. Nuoret saavat nyt ainakin aina tuoretta leipää, kun jauhot eivät tarjouksessa paljoa maksa :) Noiden vaikutus näkyi heti ensimmäisellä kauppareissulla.
      Mitään en kumma kyllä koe menettäneeni. Jäihän minulle sentään vielä kahvi :)

    • lama jos

      investointini ei petä.

      Olen ollut liitossa mukana koko ikäni ja oletan ja odotan että sieltä saan toimeentuloni jos niin hassusti kävisi, että joskus saisin potkut.

      On myös kaiken varalta tapaturma- ja sairausvakuutus...

      • hande

        Liiton rahaa 80% palkastasi.
        Sitten jotain 1,5v puolittaista tukea.
        Sen jälkeen peruspäivärahalle parikymppiä päivässä.

      • mennessä
        hande kirjoitti:

        Liiton rahaa 80% palkastasi.
        Sitten jotain 1,5v puolittaista tukea.
        Sen jälkeen peruspäivärahalle parikymppiä päivässä.

        olen hankkinut uuden tienestin tai oppinut tulemaan toimeen vähällä.

        Tiedän että olen etuoiketussa asemassa, koska minulla ei ole isoja velkoja eikä kalliita elämäntapoja.

        En arvosta rihkamaa ja elämykseni ja itseni toteuttaminen on ilmaista.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      874
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      823
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      251
      726
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      54
      709
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      49
      619
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      540
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      536
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      43
      528
    Aihe