Miten yhteisö voi tukea miehen sosiaalista kuntoutumista?
Itse olen liki absolutisti, omaan kaksi ammattia, teen kovaa työtä ja koitan kasvattaa kahta lastani. (Avioero takana). Olen aina ollut "ulkona kuviosta" toisten ihmisten suhteen enkä koskaan oikein minkään ryhmän jäsen. Tunnen yksinäisyyttä ja syrjäytymisentunnetta ja se surettaa minua. Tiedän myös että ihmisiltä odotetaan tiettyä "käytöstä" jota minä en osaa, en osaa olla mieliksi tai käyttäytyä ns. hyvin - tai en osaa smalltalkia. Sosiaalinen kyvykkyyteni on täysin alkeissa. En ole kuitenkaan vittumainen tai kiroile tai ole hyökkäävä... olen vain "tyhjä" mitä tulee noihin juttuihin.
Tarvitsisin kyllä jonkinlaista apua tähän asiaan, tai sellaiset kontaktit jotka ymmärtäisivät tämän ominaisuuden minussa. Että suhteitaan voisi kehittää rauhassa ja saisi rehellistä palautetta. Jättäydyn sivuun kovin helposti kun en tunne kuuluvani ihmisten yhteyteen.
Luonnollisesti haaveilen myös naisesta, ex-vaimoni oli omanlaisensa tapaus. Suhde hänen kanssaan ei toiminut tunnetasolla ja jätin hänet sittemmin. Tietenkään en oikein pysty kehenkään tutustumaan kun olen tälläinen - olen ihan ok. näköinen ja sinänsä osaan olla miellyttäväkin oikein kohdeltuna.. mutta tutustumisvaiheessa olen täysin kusessa ja hukassa.
Luulen että tämä on aika yleistä, joten eikö tässä olisi jonkinlainen tukijärjestelmän paikka? Henkistä tsemppausta? Sosiaalisten kontaktien toimisto - vähän kuin työkkäri - mutta jossa järjestetään kursseja ja tapaamisia joilla yksinäiset ja syrjäytyneet voivat olla yhteydessä toisiinsa ja miksei myös sitten ihan muihinkin piireihin. Järjestötoiminta varmaankin kaipaisi välillä lisää jäseniä ja sosiaalisten kontaktien toimisto voisi olla yhteennivojana tässäkin asiassa?
Vinkkinä voin mainita että kävin juttelemassa yksinäisyydestäni psykiatrille joka ehdotti että kävisin MT-kuntoutujien / ongelmaisten "tuvalla" oleilemassa. Siis voi vittu että siellä oli aivan ... ihme sakkia. En tuntenut että kuuluisin siihen joukkoon laisinkaan. En ole hullu vaan yksinäinen :-(
Itse olen liki absolutisti, omaan kaksi ammattia, teen kovaa työtä ja koitan kasvattaa kahta lastani. (Avioero takana). Olen aina ollut "ulkona kuviosta" toisten ihmisten suhteen enkä koskaan oikein minkään ryhmän jäsen. Tunnen yksinäisyyttä ja syrjäytymisentunnetta ja se surettaa minua. Tiedän myös että ihmisiltä odotetaan tiettyä "käytöstä" jota minä en osaa, en osaa olla mieliksi tai käyttäytyä ns. hyvin - tai en osaa smalltalkia. Sosiaalinen kyvykkyyteni on täysin alkeissa. En ole kuitenkaan vittumainen tai kiroile tai ole hyökkäävä... olen vain "tyhjä" mitä tulee noihin juttuihin.
Tarvitsisin kyllä jonkinlaista apua tähän asiaan, tai sellaiset kontaktit jotka ymmärtäisivät tämän ominaisuuden minussa. Että suhteitaan voisi kehittää rauhassa ja saisi rehellistä palautetta. Jättäydyn sivuun kovin helposti kun en tunne kuuluvani ihmisten yhteyteen.
Luonnollisesti haaveilen myös naisesta, ex-vaimoni oli omanlaisensa tapaus. Suhde hänen kanssaan ei toiminut tunnetasolla ja jätin hänet sittemmin. Tietenkään en oikein pysty kehenkään tutustumaan kun olen tälläinen - olen ihan ok. näköinen ja sinänsä osaan olla miellyttäväkin oikein kohdeltuna.. mutta tutustumisvaiheessa olen täysin kusessa ja hukassa.
Luulen että tämä on aika yleistä, joten eikö tässä olisi jonkinlainen tukijärjestelmän paikka? Henkistä tsemppausta? Sosiaalisten kontaktien toimisto - vähän kuin työkkäri - mutta jossa järjestetään kursseja ja tapaamisia joilla yksinäiset ja syrjäytyneet voivat olla yhteydessä toisiinsa ja miksei myös sitten ihan muihinkin piireihin. Järjestötoiminta varmaankin kaipaisi välillä lisää jäseniä ja sosiaalisten kontaktien toimisto voisi olla yhteennivojana tässäkin asiassa?
Vinkkinä voin mainita että kävin juttelemassa yksinäisyydestäni psykiatrille joka ehdotti että kävisin MT-kuntoutujien / ongelmaisten "tuvalla" oleilemassa. Siis voi vittu että siellä oli aivan ... ihme sakkia. En tuntenut että kuuluisin siihen joukkoon laisinkaan. En ole hullu vaan yksinäinen :-(
Vastaukset 5
Vanhimmat
epäsosiaalinen, ei minkään erityisryhmän "jäsen" ja fiksu(=ei hullu). tämä on pahin mahdollinen mitä voi tässä yhteiskunnassa olla...kokemusta löytyy.
ole iloinen lapsistasi ja siitä että jaksat tehdä töitä.
Harrastusten kautta löytää minusta eniten saman kaltaisia tyyppejä. Minulla on monta harrastusta ja paljon hyviä tyyppejä ympärillä etten tunne oloani yksinäiseksi, mutta jollain tasolla mulla on ollut aina perhe haaveita ja olen halunnut lapsen. Sun tilanteessa en tiedä enää mitä kaipaisin. Kannattaa aloittaa vaikka jokin nuoruuden harrastus uudestaan niin yleensä niitä samanhenkisiä tyyppejä löytyy.
En harrastanut mitään "sosiaalisia kontakteja" erityisemmin sisältävää toimintaa. Salilla pitäisi alkaa taas käydä mutta se nyt on sellaista tuttujen naamojen tervehtimistä eikä siinä pahemmin aleta syntyjä syviä mietiskelemään. Harrastusten kautta sosiaalisesti normaalit varmaan löytää ne ihmisensä. Mut mä en olekaan - vaan olen syrjäänvetäytyvä ja hiljainen.
Muutenkin harrastusten käyttö sillä silmällä että sitä kautta pitäisi alkaa kehittään sosiaalista puoltaan on vähän kuin että maalaisi seinää joka on vielä kesken - eli siis harrastaako vai yrittää sosialisoida? Nimenomaan puuttuu sellainen systeemi maailmasta jossa se sosiaalisten kontaktien luominen olisi se pointti. Internetin sosiaaliset forumit (vaikkapa facebook) alkaa köyhyydessään oksettaa noin puolessa sekunnissa. Puhun face2face toiminnasta ja nimenomaan siitä että tehtäis vaikka sitten yhdessä jotain - eikä niin että tehdään jotain ja se on (teko)syy olla "yhdessä".
Olen silleen suorasukainen tyyppi että jos mulla on nälkä mä syön, jos on jano niin juon. Jos olen yksinäinen mä yritän löytää siihen ratkaisun enkä suinkaan ala kuviokellumaan. Se kuviokellunta ei muuta mua sosiaalisesti taitavammaksi vaan nimenomaan se että saan puhua ja toimia ihmisten kanssa jotka on valmiita kohtaan mut ihmisenä ja oleen mun kanssa yhteydessä myöhemminkin, vaikka se sitten olisikin "keinotekoinen" tilanne tai joku sovittu juttu.
Kirjoittaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Mutta esim. netissä ihmiskontaktit on niin häilyviä ja väliaikaisia etten usko että täältä mitään ystävyyksiä voisi löytyä, ihmisillä on max. 15 sekunnin kiinnostumiskynnys (tai siltä vaikuttaa). Kun puhutaan aiheesta niin mulla sujuu oikein hyvin (kuten nyt) mutta sitten kun pitäisi "olla läsnä" ihan perusinhimillisellä tavalla niin mulla alkaa heti tökkimään. Netti ei oo se juttu, vaikka tää onkin purkupaikka kuten nyt niin täällä ei voi kehittää oikeita sosiaalisia kontakteja. Ihmiset nyt ei vaan osaa suhtautua nettiin oikein vaikka mä voisin (ja tilaa ystävyydelle löytyisi, tietenkin, jos joku oikeantyylinen tulisi vastaan).... minkä sille voi että jokaisella on jo oma elämä ja kaverit paitsi mulla... :-P
Kyse oli juuri niistä harrastuksista joista kiinostut. Ei sillä ole merkitystä mistä olet kiinnostunut kunhan vaan olet kiinnostunut. Kukaan ei ole kiinnostunut vain työstä tai sinun yksinäisyydestäsi. Yksinäisiä ihmisiä on paljon eivätkä he ole samalaisia jotta voisitte vain tulla toimeen tuosta vaan ja olette samanlaisia. Harrastusten kautta teillä on ainakin jotain yhteistä ja niistä ympyröistä on helpomi löytää muutnekin samankaltaisia tyyppejä.
tuo oli melkein kuin oma tarinani. en ole täysin toivoton tapaus ja pystyn kyllä pitämään aika hyvin puoleni, mutta tälläisellä vähän vakavamielisellä ja ei kovin puheliaalla, hieman rajoittuneella miehellä, tämä eläminen on aika luovimista ja lähes jatkuvaa vastakkain asettelua jonkun kanssa missä aina onkin! mullakin on takana olevasta pitkästä suhteesta useampi lapsi, jotka ovat iso eteenpäin vievä voima mulle!