Nimimerkki "ruotsinsuomalaisen" kaksi unta 1980-luvulta ja vuodelta 2003
Lukiessani sivustoanne ajattelin laittaa tiedoksi pari tapahtumaa, jotka olen unessa nähnyt. Kyseiset tapahtumat ovat jääneet mieltäni askarruttamaan vuosiksi.
Ensinnäkin olen hyvin selvästi nähnyt unessani seuraavat tapahtumat: Kotikaupunkini Kemi on joutunut venäläisten joukkojen hallintaan. Kemissä järjestetään ajojahti tosiuskovaisten kiinnisaamiseksi. Keräyspaikkoina pidätetyille ovat entinen Sauvosaaren tyttölyseo (siis uimahallia vastapäätä) samoin myös Sauvosaaren entinen erityiskoulu erityistä opiskelutukea tarvitseville, ns. apukoulu.
Kaupungissa pannaan toimeen kenttätuomioistuimia venäläisiin epäsuopeasti suhtautuvien ainesten poiskitkemiseksi. Uskovat luetellaan automaattisesti tähän kuuluviksi (siis todella uudestisyntyneet, jotka eivät kiellä uskoansa). Samoin myös niitä jotka pysyvät erinäisille muille aatteille uskollisina kuten isänmaalliset kansalaiset jne. Kyseisen unen olen nähnyt toistuvasti useampaan kertaan. Unessa näen myös seisoessani Valtakadun ja Meripuistokadun risteyksessä viholliskoneiden lentävän Kemin taivaalla. Tunnuksista on mahdoton saada selvää, mutta koneet ovat tulleet rajojemme ulkopuolelta.
Toinen uni, joka on jäänyt pysyvästi mieleeni, on seuraavanlainen: Asuin tuolloin Etelä-Ruotsissa (tämä ei ole unta vaan todella asuin siellä) ja unessani jouduin seuraavanlaiseen tapahtumaketjuun: Suomi oli miehitetty/alistettu Venäjän aggressiolle. Outoa unelle oli se, että siitä huolimatta Suomi eli jonkinlaista normaalia elämää maan sisäosissa, kun taas rajan seutu (Länsi-Pohja) oli miltei tyhjä asukkaista.
Unessani lähdin hakemaan vanhempiani, jotka asuivat Keski-Suomessa. Pääsy Suomeen oli miltei esteetöntä Tornion kautta. Mukanani takaisin oli siis vanhempani (he ovat jo saavuttaneet pitkän iän, mutta olivat yhä elossa unessani; nyt jo yli 80 vuotta täyttäneitä).
Takaisin tullessani kohti Ruotsin rajaa oli muutamia sotilaita näkyvillä sekä siviilejä, mutta mitä lähemmäksi Haaparantaa saavuin, sitä harvempia olivat tapaamani ihmiset.
Olin peloissani kuinka voisin ylittää valtakunnan rajan, ehkäpä nyt rajalla oli voimakas vartiointi ja miehittäjistä muodostettu rajanvalvonta. Niin suomea kuin ruotsia taitavana olin ajatellut, että jos on eduksi olla suomalainen, niin puhun suomea ja tekeydyn suomalaiseksi. Jos taas on parempi olla ruotsalainen niin tekeydyn ruotsalaiseksi. Ajattelin yrittää ajaa Tornion ja Haaparannan välisen tullialueen vauhdilla läpi päästääkseni takaisin Ruotsin kamaralle.
Yllätyksekseni rajalla ei ollut minkäänlaista valvontaa Tornion ja Haaparannan välillä. Lähtiessäni ajamaan E-4 kohti Kainuuta(Kalix) sekä Luulajaa(Luleå) niin kotvasen kuluttua näen, että tie on katkaistu liikenteeltä ja miehittäjäjoukot ovatkin jo Ruotsin puolella ja valvovat liikennettä etelän suuntaan. Ymmärsin että tiesulusta päästetään vain miehittäjän sotakalustoa etelään käsin ja miehistöä. Mietin minnekä on Torniolaakson väki viety tai kadonnut. Päätin etten aio yrittää läpimurtoa sululta, koskapa näyttää siltä, että selviytymisen mahdollisuutta ei ole.
Käännyn takaisin ja lähden ajamaan pitkin Ruotsin puoleista Torniojokivartta pohjoista kohti. Ajaessani muutaman minuutin niin näen venäläisten tiesulun edessäni, mutta päätän ajaa läpi jos mahdollista. Miehittäjä avaa tulen, mutta selviydyn läpi vain muutaman miehen vartiosta ja jatkan kohti pohjoista ja etsin pienempiä teitä kohti länttä, josta voisin sitten laskeutua alas etelään välttäen E-4 rantatietä, joka näyttää olevan miehittäjän käsissä.
Kysymykset jotka askarruttavat mieltäni vielä vuosien takaa ovat: Kuinka on mahdollista että Järvi-Suomessa (Tampere, Jyväskylä) elettiin miltei normaalia elämää kun taas Länsi-Pohja oli miltei tyhjä asukkaista? (Sama päti sekä Suomen että Ruotsin asukkaisiin) Minne olivat Lapin ihmiset joutuneet/ajautuneet/viety? Miksi ei vieras valloittaja ollut valvomassa Tornio-Haaparanta rajaylityspaikkaa? Olivatko he niin varmoja siitä, ettei kukaan heidän mahtiasemaansa tulisi järkyttämään ja he pystyivät keskittämään toimintansa muualle?
Mistä johtui, ettei Sisä-Suomen ja Perä-Pohjolan välillä ollut minkäänlaisia valvontapisteitä? Luulisi että jollain tavoin valvottaisiin, ettei väki siirtyisi kyseisten alueitten välillä. Olen miettinyt tätä ja tullut siihen tulokseen, että minulle se kertoo siitä, että Sisä-Suomi on saanut ehkä jonkinlaisen "autonomisen alueen" statuksen, kun taas Lappi niin Suomen kuin Ruotsinkin puolella on kiinteämpänä osana miehittäjävaltiota.
Ystävällisin Terveisin eräs, jolla on kaksi asuinmaata, mutta vain yksi kotimaa ylhäällä taivaassa.
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm

Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä unta nää!
Terv affe sixten kyrre ja katto-kassinen