Miten tästä eteenpäin, onneksi pokka pitää sekä arki sujuu. Kotiintullessa romahdan...
Suhde kesti kuusi vuotta. Näin keski-ikäisenä ottaa koville, luonteeltani olen yhdenmiehen nainen.
Luulin aikoinaan löytäneeni samanhenkisen ihmisen, mutta hän olikin hitonmoinen näyttelijä!!!!
Ehkä kaikki olikin valetta, näyttelyä, kuvitelmaa... Parempi sitten yksin.
Onko liikaa pyydetty kun pyydän rehellisyyttä, rakkautta, ystävyyttä, yhteistä harrastusta, toisen huomioon ottamista.. Mielestäni en pyydä paljon. Itse olin valmis kaikkeen. En syytä muusta kuin valehtelusta, miksi??? Miksi en riittänyt??
Olen koti-ihminen, koti on siisti, kodikas, jossa viihdyn, teen ruokaa ja leivon. Nautin ihanista asioista, olen muiden mielestä iloinen, hauska, tosi söötti ja rakastettava. En ole ylpeä, rakastan myös lähimmäisiäni.
Kysyn vain itseltäni, miksi en riittänyt, miksi minut taas petettiin. Miksi luotin.. Olen kysynyt lähimmäisiltä ystäviltäni miksi... Eräs ystäväni sanoi jo vuosia sitten, että olisin ansainnut paremman ihmisen..Hän ei halunnut loukata minua silloin, hän oli kuullut jo silloin huhuja miesystävästäni. Silloin olin niin ihastunut vielä, etten uskonut.
Vie taas vuosia päästä ylös, luottaa ja rakastaa. Sydän on surua täynnä. Kun tästä nousen, olen vahvempaakin vahvempi ihminen. Toivotaan, että hyviä ihmisiä vielä riittää.
Suhde kesti kuusi vuotta. Näin keski-ikäisenä ottaa koville, luonteeltani olen yhdenmiehen nainen.
Luulin aikoinaan löytäneeni samanhenkisen ihmisen, mutta hän olikin hitonmoinen näyttelijä!!!!
Ehkä kaikki olikin valetta, näyttelyä, kuvitelmaa... Parempi sitten yksin.
Onko liikaa pyydetty kun pyydän rehellisyyttä, rakkautta, ystävyyttä, yhteistä harrastusta, toisen huomioon ottamista.. Mielestäni en pyydä paljon. Itse olin valmis kaikkeen. En syytä muusta kuin valehtelusta, miksi??? Miksi en riittänyt??
Olen koti-ihminen, koti on siisti, kodikas, jossa viihdyn, teen ruokaa ja leivon. Nautin ihanista asioista, olen muiden mielestä iloinen, hauska, tosi söötti ja rakastettava. En ole ylpeä, rakastan myös lähimmäisiäni.
Kysyn vain itseltäni, miksi en riittänyt, miksi minut taas petettiin. Miksi luotin.. Olen kysynyt lähimmäisiltä ystäviltäni miksi... Eräs ystäväni sanoi jo vuosia sitten, että olisin ansainnut paremman ihmisen..Hän ei halunnut loukata minua silloin, hän oli kuullut jo silloin huhuja miesystävästäni. Silloin olin niin ihastunut vielä, etten uskonut.
Vie taas vuosia päästä ylös, luottaa ja rakastaa. Sydän on surua täynnä. Kun tästä nousen, olen vahvempaakin vahvempi ihminen. Toivotaan, että hyviä ihmisiä vielä riittää.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hiljaiseksi vetää ja vaikea löytää sanoja, jotka lohduttaisivat. Itsellä oli viime kesänä vähän sama tilanne, mutta pettämistä siinä ei ollut - naisystävän rakkaus vaan loppui ja ykskaks eräänä iltana hän sanoi, että se on loppu nyt. Ei riitelyä, ei mitään ulkoista signaalia, josta olisin voinut huomata jonkin olleen vinossa. Salamana kirkkaalta taivaalta tuo tuli.
Pokka piti minullakin arjessa, mutta kun pääsin kotiin, niin itkuhan siinä pääsi. Oli tosi rankkaa, mutta toisaalta kaikki tuli niin voimakkaana, että pystyin työstämään surua pois. Alussa näytti, että ei pääse ikinä yli. Itku vaan auttoi sekä työ, harrasteet ja kaverit. Kaivoin elämästäni esiin positiivisia asioita, kuten hyvän terveyden ja työn. Autoin naapureita ja sukulaisia ja sain heiltä kiitosta sekä hyvän mielen.
Nyt pystyn katsomaan jo eteenpäin. Jokainen (sydän)suru on erilainen ja jokainen ihminen toipuu näistä tavallaan. Hitaasti - tai nopeammin, mutta toipuu kuitenkin.
Toivotan sinulle voimia ja jaksamista.
Ei ole missään nimessä tarkoitus loukata tai masentaa, mutta olethan huolehtinut myös itsestäsi henkisesti ja fyysisesti suhteenne aikana? En halua yleistää, mutta aika monen naisen kanssa olen itse törmännyt siihen, että sitten kun ollaan pari vuotta oltu yhdessä, se itsestään huolehtiminen jää pois, joka johtaa siihen että mies on "koko maailma", kiloja kertyy, viehätysvoima karisee ja sitten tulee ero. Yleensähän tätä pidetään miesten ongelmana, eli kun on vaimo ja lapset, niin sitten vaan juodaan sohvalla kaljaa ja lihotaan, mutta ainakin mun ja monen ystäväni kokemusten perusteella se on vähintään yhtälailla naisten ongelma. Eli siinä vaiheessa kun on "turvallinen olo" suhteessa, niin ei jakseta enää huolehtia itsestä henkisesti (harrastukset, ystävät jne) saatika fyysisesti.
Tarkoitus ei siis ole lannistaa sinua mitenkään, koska enhän tiedä onko kyse mistään näistä sinun kohdallasi, mutta jos sinulla tuntuu sama kaava suhteissa toistuvan, niin tässä ainakin yksi syy mikä johtaa tuohon.
Ja vielä ettei mene sukupuolten väliseksi sodaksi, niin sama siis pätee yhtälailla miehiin, eli ymmärrän myös sen jos naisen kiinnostus lopahtaa mieheen joka vaan makaa sohvalla, juo sitä kaljaa ja lihoo.
useimmiten päinvastoin, kun ei enää ole väliä miehelle, mitä on, hakee sitä lohtua syömisistä tai jos suhteesta loppuu potku, alkaa masentaa, ei jaksa huolehtia itsestään, eikä se edes tunnu tärkeältä. Kun toinen ei huomioi riittävästi, ei ole enää merkitystä miltä näyttää, miten voi.
Minusta ajattelet todella inhottavasti suhteesta, että naisen pitäisi miellyttää miestä, entäs jos vaikka sairastuu, voi huonosti, kiloja kertyy, tulee raskaaksi, olo on huono ja voi pahoin, ei pysty tai ehdi harrastamaan jne. Silloin sinun käsityksesi mukaan rakkaus lopahtaisi, koska "nainen ei ole huolehtinut itsestään". Todella pinnallista ja toista aliarvioivaa.
Tuntuu, että sinä yhdistät suoraan kilojen vähyyden käänteisesti rakkauden suuruuteen.
Sinun suhteesi varmasti loppuu, jos toinen sairastuu, tulee raskaaksi, on liian kiireinen huolehtiessaan muista, ettei ehdi itsestään pitämään huolta. Et myöskään muista sitä, että itsekin voi antaa toiselle ja molemmille mahdollisuuden voida hyvin, mistä itse olisit valmis luopumaan, vaikka siksi, että toinen voisi paremmin?
Ehkä se on sitten sinulle tärkeintä. Monelle vaan merkitsee aikatavalla muut asiat enemmän.
Toitotat, ettet halua masentaa, mutta varmasti tulet masentumaan itse, sillä ei elämä mene niin, että ensin luodaan ihanne, ja uskotaan sokeasti siihen, sitten kun tulee takapakkia, sinä petyt, saatat masentuakin itse.
Mitä ihmettä sinä selität? Minä en missään vaiheessa sanonut, että naisen pitäisi miellyttää miestä. Sanoin nimenomaan, että homma toimii molemmin päin. Selvästikään et ymmärtänyt pätkääkään siitä mitä kirjoitin. Pointti oli siis siinä, että vaikka ollaan parisuhteessa, ihmisen pitää huolehtia itsestään.
Itsestään huolehtimiseen kuuluu oman henkisen hyvinvoinnin ylläpito, eli se että elämässä on riittävästi sisältöä myös perheen lisäksi (ystävät, harrastukset, työ jne.) sekä ruumiillisen hyvinvoinnin ylläpito (urheilu, ulkoilu, harrastukset jne.). Tämä pätee ihan yhtälailla miehiin ja naisiin. Mielestäni ilmaisin sen ihan riittävän selkeästi vai olenko väärässä?
Olet todella lapsellinen, jos kuvittelet että tällaisilla asioilla ei olisi merkitystä pitkissä parisuhteissa.
Vastaus sinulle.
Olen koko aikuisikäni hoitanut itseäni, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olen 45vuotias, kaksi lasta kasvattanut aikuiseksi, kuntoilen säännöllisesti kolme kertaa viikossa, käyn töissä ja opiskelen työn ohella. Sattui vaan niin, että tämä toinen osapuoli hoiti itseään viikonloput,kun oli paikalla, sohvalla tv kapula kädessä.
Kaikesta huolimatta, houkuttelin kanssani liikkumaan, vaan jos ei kiinnosta itseään hoitaa niin ei väkisin.
Ymmärrän mitä ajat takaa, samanikäisiä tuttaviani katson huolissani, ovat antaneet itsensä rupsahtaa. Pitävät taas minua outona kun liikun niin usein. Toki ymmärrän ihmiset kenellä pienet lapset ja perhe hoidettavana, mutta itselläni ollut myös perhe, silti kävin lenkillä ja huolehdin itsestäni. =)
Oletko sitten yhdessä rakastamasi ihmisen kanssa vain siksi, että hän on ulkomuodoltaan sinua miellyttävä? Mites sitten kun vanhemmiten alkaa tulemaan ryppyjä, raskauden/ raskauksien jälkeen paikat roikkuu jne. Siihenkö se rakkaus sitten loppuu?
Minulle ainakaan ei merkkaa juurikaan se, minkä näköinen mies on. Tietenkin alunperin pitää olla kiinnostunut edes hiukan ulkonäöstäkin - sehän on tavallaan peruste sille että tutustuminen ihmiseen itseensä tapahtuu. Ulkomuotoon voi mielestäni ihastua, mutta rakastuminen tapahtuu ihmiseen - sisimpään.
Kirjoittamasi teksti on mielestäni aika pinnallista.
Minun rakkauteni ei ole kiloista tai ulkonäöstä kiinni.
Sinä et nyt tainnut ymmärtää mitä tarkoitin. Tottakai ikä tuo molemmille sukupuolille mukanaan muutoksia ulkonäköön. Raskaus tekee sitä naisille ja jokainen täysjärkinen ihminen nämä asiat ymmärtää ja hyväksyy. Minä puhuin siitä, kun toinen lopettaa itsestään huolehtimisen ainoastaan siksi, kun kokee ettei siihen muka ole enää tarvetta, kun on pitkässä parisuhteessa ja on turvallinen olo. Minun mielestäni se on väärin. Tässä ei ole pelkästään ulkonäöstä kysymys vaan yhtälailla myös henkisestä hyvinvoinnista. Olen tuttavapiirissäni nähnyt sen mitä suhteelle tapahtuu siinä vaiheessa, jos toinen lopettaa itsestään ja omasta henkisestä hyvinvoinnistaan huolehtimisen. Silloin koko elämä jää ns. yhden kortin varaan (parisuhde/perhe) ja se helposti ahdistaa suhteen toista osapuolta. Jokainen varmasti toivoisi, että elämänkumppanilla olisi elämässään myös muuta sisältöä, kuin se joka on yhteistä. Minusta on todella tärkeää, että pitkissä suhteissa on yhteiset harrastukset ja lisäksi molemmilla on myös omaa elämää. Mikään suhde ei voi toimia pidemmän päälle niin, että toisen osapuolen elämä pyörii pelkästään suhteen ympärillä ja toisella on muutakin elämää. Tämä on oikeasti aika yleinen virhe mihin monet miehet ja naiset yhtälailla sortuvat pitkissä parisuhteissa.
Ja mitä tulee siihen ulkonäkökysymykseen, niin ainakin minun mielestäni on todella itsekästä ajatella näin: "Minulla on nyt kumppani, jonka kanssa on hyvä olla. Hän rakastaa minua nyt ja aina, joten ei minun tarvitse enää näyttää hyvältä miellyttääkseni häntä." Ihmiset yleensä huolehtivat ulkonäöstään enemmän silloin kun ovat sinkkuja ja sitten parisuhteessa helposti sorrutaan ajattelemaan, että nyt ei muka enää ulkonäöllä olisi mitään merkitystä. Tottakai sillä on. Ihan samalla tavalla pitkässä suhteessakin haluaa nähdä oman puolisonsa haluttavana, kauniina ja terveenä aivan kuten suhteen alussa. Yhdessä voi vanheta arvokkaasti ja samalla itsestään huolehtien. Toisaalta jos toinen joutuisi vaikka onnettomuuteen tai ulkonäkö muuttuu sairauden tai muun ymmärrettävän asian takia, se on tietenkin ihan eri asia kuin silloin, jos huomaa että toinen on vaan laiskuuttaan lopettanut itsestään huolehtimisen. Minulle itsestään huolehtiminen on ainakin ihan yhtä tärkeää myös suhteen aikana, enkä usko että olen yksin tätä mieltä. Ehkä joillekin ihmisille näillä asioilla ei ole merkitystä ja se on toki jokaisen oma asia, mutta minusta on naivia ajatella, että näillä asioilla ei muka olisi mitään merkitystä pitkissä parisuhteissa.
Entäpäs jos itsestä huolehtiminen loppuukin siihen, että toinen osapuoli arvostelee jatkuvasti ja heikentää itseluottamuksen nolliin??
Itse tiedän omasta tuttavapiiristä parikin tällaista esimerkkiä. Miehille ei riitä mikään - jatkuva arvostelu ja valitus kaikesta vaimon tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Ja sitten lopulta luovuttanut vaimo, joka ramppaa jääkaapilla hakemassa lohdutusta ruoasta...
Jos taas mies arvostaa vaimoansa ja hellii kauniin sanoin ja muutoinkin "kuningatartaan" niin pysyy mieli iloisena/ virkeänä ja jaksaa huolehtia itsestään hyvän itseluottamuksen tukemana. Näitäkin esimerkkejä tiedän tuttavapiiristä - ja arvostan todella niitä miehiä, jotka ovat kyllin voimakkaita osoittamaan myös ympäristölle miten tärkeä oma vaimo ja omien lasten äiti heille on!
Joskus on toki vaikea nähdä, mikä on muna ja mikä kana ja kaikkiin suhteisiin ei voi yleistää...
"Luulin aikoinaan löytäneeni samanhenkisen ihmisen, mutta hän olikin hitonmoinen näyttelijä!"
Tiedän omakohtaisesti mitä tuo lause tarkoittaa.
Surullista, jotenkin tässä iässä koen todella suhteen päättymisen raskaasti.
Olen myös katsonut peiliin, yrittänyt ymmärtää, mutta jos sama toistuu, eli valehtelu, niin miksi kiusata itseä. Sitä yrittää puhua, saada toinen avautumaan ja kertomaan, MIKSI tekee näin ?
Älä syytä itseäsi siitä, että toisella ei ollut kiinnostusta ja pitkäjännitteisyyttä rakentaa suhteestanne sitä mitä alussa ehkä sovitte.
Itseäsi syyttämällä tai itsestäsi pelkästään syytä hakien et sitä vastausta löydä. Arvosta tapahtuneesta huolimatta itseäsi! Joku toinen ottaisi sinut varmasti ilomielin ja arvostaisi arvojasi!
Koville se ottaa, mutta vielä varmasti löydät sen sinulle sopivan. Tsemppiä!
Itsellä maailma romahti viime syyskuussa.
Rakas puolisoni lähti opiskelemaan 100km päähän ja ajattelin että ei se matka ole mikään ongelma, tulihan hän viikonlopuiksi kotiin.
Kun koulua oli käytynä 2vko hän ilmoitti että haluaa olla ihan yksin, ilman varoituksia.
Siitä 2vko eteenpäin hänellä oli jo uusi mies sieltä koulusta.
Hajosin todella pahasti, sairaslomalla olin kuukauden, en pystynyt edes näyttelemään että kaikki olisi ok.
Nyt kun tätä kirjoitan itken edelleen, en jaksa enää uskoa tulevaisuuteen.
usko on loppu.
Olen itkenyt viime kuukausina enemmän kuin koko muuna elämäni aikana.
Olen niin yksin, ystäviäkään ei ole.
Joku kuitenkin miettii ikääni, 39.
Saman helvet.. olen käynyt läpi, ilman varotuksia. Toisella oli uusi, joten häntä ei enää kiinnostanut olla yhteydessä minuun.
Aikaa kului reilu vuosi ja eräänä päivänä vaan huomasin, että taidan sittenkin selvitä tästä hengissä.
Olen aivan varma, että hyvä ihminen vielä kohtaa sen oman ihmisensä - jos jaksaa luottaa siihen, että sellaisia on olemassa!
Itsetunto ja kyky arvostaa itseään, se on hyvä suoja ja ankkuri monessa, myös suhteessa. Olen tuntenut monta, jotka pettävät - itse en ole koskaan suostunut pettämään enkä tule sitä tekemään.
Silloin kun minua on petetty (pitkän suhteen lopussa), olen surrut syvästi ja antanut tunteiden tulla ja viedä - pahalta se on tuntunut. Kehokin suree, kuten mielikin. Tietoisuus siitä, että pettäjä kävi omaa kriisiään pettämällä läpi, se auttoi.
Ei siinä auta vaikka olisi kuinka kunnossa, henkisesti ja fyysisesti. Minä olin ja olen edelleen. Kyse oli toisen osapuolen omasta minuudesta, siitä mihin se rakentui ja miksi.
Suhteen alussa olisi tehtäväkin pelisäännöt selviksi. Puhuminen kaikesta olisi sallittava. Mutta, tiedän senkin etteivät tietyt ihmiset siihen koskaan kykene - tahdikkaaseen rehellisyyteen, etenkään ne, jotka eivät kykene ymmärtämään itseään ja omia tunteitaan.
Elämä kantaa kun annat siihen mahdollisuuden! Kyyneltenkin läpi kykenet sen näkemään - siellä se on, odottaa sinua:-))
Se puhuminen on terapiaa. Alussa ajattelin, että kyllä hän puhuu, kunhan tutustutaan rauhassa.En pitänyt kiirettä, halusin edetä hitaasti.Olen avoin ja tarvitsen keskusteluja, jo se tukee tosi paljon.
Olen miettinyt, hän ei päästänyt lähelleen. Tunsin aina olevani ns.ulkopuolinen. Itse haluan asioiden olevan selvää, ettei tarvitse ihmetellä, miksi näin?
Tiedän, että selviän, mutta se koskee ja lujaa. Lohduttajia on ja tulee, itse en kaipaa yhden illan lohduttajia. Miksi eräät miehet kuvittelevät, että kaikki on ok, sänkyyn vaan ja siitä on lohtua kerrakseen. Kiitos ei, en tarvitse sellaista lohtua =)
"Onko liikaa pyydetty kun pyydän rehellisyyttä, rakkautta, ystävyyttä, yhteistä harrastusta, toisen huomioon ottamista.. Mielestäni en pyydä paljon. Itse olin valmis kaikkeen. En syytä muusta kuin valehtelusta, miksi??? Miksi en riittänyt??"
Ei ole liikaa pyydetty. Perusasioita, arvoja joita useimmat kaipaa, mutta kun etenkin nykyisin niitä eri vaihtoehtoja ja vapauksia ja ennen kaikkea tilaisuuksia toimia toisin/pettää on niin paljon, että tuo on tuttu tunne, että vaadinko liikaa kun toivon ihan normaalia, sittenkin? Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on niin paljon ettei osata arvostaa sitä mitä on saavutettu saati asettua paikalleen, luullaan että nurkan takana on aina vain parempi vaihtoehto ja tosiasia sekin, kaikkia ei ole luotu parisuhdeihmisiksi. Silloin olisi reilumpaa pysyä sinkkuna, mutta tuollainen pettäjä... kai sekin joskus kokeilee jos se vaikka oppisi elämään kuten valtaväestö. Lähti kiertoon ja kierrättämään, mutta mitä sille käteen siitä jää? Tyhjä olo ja loputon etsintä?
Ei taitane auttaa, ettet ollut tämän pettäjän arvoinen ja ansaitset tosiaan parempaa.
"Onko liikaa pyydetty kun pyydän rehellisyyttä, rakkautta, ystävyyttä, yhteistä harrastusta, toisen huomioon ottamista.. Mielestäni en pyydä paljon. Itse olin valmis kaikkeen. En syytä muusta kuin valehtelusta, miksi??? Miksi en riittänyt??"
Kuule kylmä tosiasia on, että tuo on nykypäivänä todellakin liikaa vaadittu. Ihmiset ovat turtuneet eivät omaa enää sosiaalisia taitoja, saatikka sitten että ihmiset uskaltaisivat tuntea. Ja olla rehellisiä.
"Vie taas vuosia päästä ylös, luottaa ja rakastaa. Sydän on surua täynnä. Kun tästä nousen, olen vahvempaakin vahvempi ihminen. Toivotaan, että hyviä ihmisiä vielä riittää."
Sanalla sanoen elämä opettaa varovaiseksi, se opettaa joskus kätkeytymään ehkä liiankin kanssa.. Vaan silti en ole menettänyt uskoani, että jossain kohtaa vielä vastaan tulee hyviä ihmisiä, oikeita ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa. Nyt vaan on siltä osin tyhjä kausi menossa, ympärillä häärää pelkkiä kuoria.. Vaan ei hukata silti itseämme eikä lakata luottamasta tulevaan, tällä kertaa silmät auki :)
Kuunneltavaa:
http://www.youtube.com/watch?v=ZMRPfCRV2xI
jos mies käyttäytyi noin niin hänellä on isoja ongelmia itsensä kanssa.Sinussa ei kertomasi perusteella ole syytä.Jos mies on heikko itsetuntoinen niin sellaiset juuri siksi pettävät koska eivät tunne riittävänsä naiselle.Hänestä ehkä tuntui että ei tosiaan ansaitse sinua ja hän petti lisää...jolloinka hänestä tuntui taas huonommalta ja meininki jatkui.Juttele niin kauan että saat ukosta yliotteen ja aika vain siinä auttaa tsemppiä!