Tornion sossu

Kyllä Torniosta tullut valituksia kuluttaja asian virastoon asiakkaan seurannasta ilman lupaa.
Asiasta menossa oikeuteen ennakko tapaus joka tulee Tornion kaupungille kalliiksi ettei pidä ihmetellä ettei saa asiakas hänelle kuuluvia avustuksia.
Ovat syyllistyneet virka rikokseen josta oikeus käsittely menossa.Kysymys pankkisalaisuudesta.

Mutta eivat saa sitä suoraan pankilta, tästä on ennakkopäätös oikeudelta .......
Jarmo
6869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asiat menossa julkisuuteen iltalehtiinkiin,niin
tulee Tornion totuus esille .

Onneki saatiin vetoomus julkisuuteen millasia Tornion Sossu henkilökunta on kun kapakoissa kertovat asiakkaiden tietoja se oli se syy että
saatiin kuluttaja asia porukka tiedottaan eteen päin asiaa,
asiat kokenut,

Äänestä

Millaista pätevyyttä / koulutusta noilta soskun henkilökunnalta vaaditaan ?
Päättävät kuitenkin ihmisten elämänkulusta monessa asiassa.

Esim. lasten huoltajuus kiistassa, heidän pätevyyttä päättää ja kykyä tehdä lausuntoja kyseenalaistaisin ... ettei aina vain yritetä saada tasapuolinen päätös vaikka toinen vanhemmista olisi kuinka kelvoton tahansa.
Ainakaan asiaa ei kyetä/suostuta kunnolla tutkimaan ja selvittämään, molempien vanhemman kasvatuksen todellista tilannetta.
Esim. ennalta ilmoitamattomat vierailut/tarkkailkukäynnit olisivat heiltä varmaan helpoin ja ihan suotava keino, ellei jollain osapuolella ole sitten salailtavaa.

Äänestä
  • Henkilöt, jotka tekevät toimeentulotukipäätöksiä ovat yleensä koulutukseltaan sosionomeja (AMK). Lastenvalvojat tekevät huoltajuuteen liittyviä päätöksiä yms. En tiedä minkälainen koulutus heiltä vaaditaan, mutta uskon sen olevan pidempi kuin norm. sosiaalityöntekijän.

    Äänestä

  • 000 kirjoitti:

    Henkilöt, jotka tekevät toimeentulotukipäätöksiä ovat yleensä koulutukseltaan sosionomeja (AMK). Lastenvalvojat tekevät huoltajuuteen liittyviä päätöksiä yms. En tiedä minkälainen koulutus heiltä vaaditaan, mutta uskon sen olevan pidempi kuin norm. sosiaalityöntekijän.

    ...tuntui saaneen korkeintaan sosiopaatin koulutuksen.
    Sen verran tylyä ja itsepäistä jorinaa päästi tärkeistä asioista, eikä välittänyt/jaksanut perehtyä asiaan kunnolla.
    Eihän nuo asiat ole heille kuin "yksi juttu muiden joukossa". Eipä se heitä hetkauta jos joillakin elämänmeno muuttuu ratkaisevasti.

    Äänestä

  • Ennen toimistovirkailijat valmistelivat tulo- ja menotietojen pohjalta esityksen ja sosiaalialan ammattilaiset sen sitten käsitteli. Ja tietenkin myös keskustelivat asiakkaan kanssa. Koulutuksena näissä toimeentulotukiasioissa kuten myös lastensuojeluasioissa piti olla korkeakoulututkinto (yliopistoll) eikä mikään ammattitutkinto (amk). Pätevyysvaatimukset onko sitten alentuneet?! Ainahan on joka sakissa joku urpo. Jos sossusta vuotaa tietoja kentälle, on se KAMALAA ja enemmänkin kuin kamalaa. Asiakkaalla täytyy voida olla täydellinen luottamus joutuessaan asioimaan esim. toimeentulotuki- tai lastensuojeluasioissa. Mutta ne yllätyskäynnit ei ehkä oikein sovi kuvaan...?

    Äänestä

  • Sosiaalityöntekijän pätevyys, joka on yliopistokoulutus. Valitettavasti tuon koulutuksen saanella kuulostaa vaan olevan vaikea saada täytettyä nuita virkoja, ei taida olla mitään ihannetyötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei toimi lain mukaan kirjoitti:

Kyllä Torniosta tullut valituksia kuluttaja asian virastoon asiakkaan seurannasta ilman lupaa.
Asiasta menossa oikeuteen ennakko tapaus joka tulee Tornion kaupungille kalliiksi ettei pidä ihmetellä ettei saa asiakas hänelle kuuluvia avustuksia.
Ovat syyllistyneet virka rikokseen josta oikeus käsittely menossa.Kysymys pankkisalaisuudesta.

Mutta eivat saa sitä suoraan pankilta, tästä on ennakkopäätös oikeudelta .......
Jarmo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu