esittää mainoksen mukaan ensi tiistaina ohjelman Kemistä. Särähti korvaan, kun mainoksessa sanottiin 20 kemiläisen hakanneen mamun.
Ei ole ihme jos Kemi on saanut turhaan rasistisen maineen, kun noin vääristellään. Ja ylläri varmaan on, että siellä ohjelmassa on haastateltu Repoa, veikkaan.
Olisivat jo alunalkaen kertoneet mistä kaikki sai alkunsa, siis paikallisella tasolla. Jättäneet sen yhden mamun pahoinpitelyn ja ikkunan hajoittamisen perusteella lyömättä leiman Kemiläisiin.
Kun on tullut kierrettyä muutakin, kuin valtakatua niin kyllä Kemi on lapsenkengissä rasismissa. hirvittää kuva minkä tiistai illan ajankohtainen kakkonen kemiläisiin lyö"##¤¤#""!
Ei ole ihme jos Kemi on saanut turhaan rasistisen maineen, kun noin vääristellään. Ja ylläri varmaan on, että siellä ohjelmassa on haastateltu Repoa, veikkaan.
Olisivat jo alunalkaen kertoneet mistä kaikki sai alkunsa, siis paikallisella tasolla. Jättäneet sen yhden mamun pahoinpitelyn ja ikkunan hajoittamisen perusteella lyömättä leiman Kemiläisiin.
Kun on tullut kierrettyä muutakin, kuin valtakatua niin kyllä Kemi on lapsenkengissä rasismissa. hirvittää kuva minkä tiistai illan ajankohtainen kakkonen kemiläisiin lyö"##¤¤#""!
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kyllä epäilyttää sun kiertämiset,muualla mailmassa rasismi on aikaa sitten haudattu.Kemiläiset takkutukat jotka ei oo käyny Haaparantaa kauempana vielä jaksaa intoilla rasismilla
on sinun asiasi mitä uskot.
/kukkakeppi näytä tietävän ees mitä se rasismi oikeasti on, täällähän keskustellaan eipä liiemin ole yllytetty ketään mitään tekeen eikä n sanojakaan liiemin näy. Kyllä näitä (niin sanotuista pakolaisista ja sun kamuista) pitää kestää nekatiivinenkin arvostelu mikä ei tosiaan täytä rasismin tunnusmerkkejä
Luuletko, että kansa muistaa kuka hakannut kenetkin ja että missä ohjelmassa.
Se on hienoa, että otetaan porukkaa muualta maailmasta Suomeen ja sitten presidentti Halosella pääsee hätäkakka housuun ja pitää oikein puhetta maahanmuuttoasioista.
Taitaa mennä kuuroille korville ja sokeille silmille kaikkinainen raportointi ja julistus.
ainakin se rasistisen Kemin maine menee kuuroille korville ja sokeille silmille.
Mielestäni asiasta vain on nostettu turhan suuri häly.
Jokapuolella on aina ensin se reaktio, että vievät naiset ja työpaikat. Muutamia yhteenottoja on yleensä, mutta nekin unohtuu ajanmyötä, jos ei tehdä niistä niin hirveää kohua kuin nyt Kemissä.
Ja johan tuo on aiemmin nähty, eivät he tänne jää. Menevät etelään isoimpiin keskuksiin. Tai eivät saa turvapaikkaa. Nyt vaan esim. tuo Aamulehden juttu pelkäävästä kurdista piirtää kemiläisten otsaan turhaan rasisti merkin.
Kuten alussa ilmoitin paljon melua tyhjästä.
onko syyteitä tulossa pakolaisille myös vai pelkästään suomen pojille
tietää. Luulisi kuitenkin, että jos meikäläiset ovat rikosilmoituksen tehneet, syytteeseen joutuu myös ulkolaiset. Ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna.
ohjelma ulos niin tiedänpä että "eräs" ihminen haluaakin että kemiläiset leimataan rasistisiksi...jos tää ko. henkilö on mukana ohjelmassa? mielenkiinnolla odotan...
Tekeeköhän haastattelija Revolle kiusallisia kysymyksiä liittyen esimerkiksi turvapaikanhakijoiden asumiseen, kun asuvat kaupungin kiinteistöfirman osakkeissa. Tämä homma haiskahtaa niin monella eri hajulla että Repo voi olla todellisessa piinapenkissä kun haastattelija pistää täyslaidallisen.
asettua kyllä katsomaan minkälainen haastattelusta tulee. Ja onko Repo siinä vai vaan mamutjen keskuksesta.
Särähti kyllä se mainos korvaan 20 kemiläistä hakkasi maahanmuuttajan, rasistinen Kemi. Minustako totuus on kuitenkin, että 20 mamua hakkasi ensin?
http://irc-galleria.net/view.php?nick=Pohjolanmies
kamala juoppo tuo pohjolan mies.
Pari havaintoa. Ei näyttänyt se naureskeleva jalkapallolupaus kovin vainotulta. Kun se haastateltu mamunainen kuuli saaneensa oleskeluluvan, hän sanoi heti ensimmäisenä huonolla englannilla tuovansa tänne perheensä. Tätä ei silti jostain syystä oltu tekstitetty. Ossi Repo jatkoi vouhottamista mystisesti taikaseinästä, josta rahaa tulee sataprosenttisesti kaikkiin kustannuksiin.
valtion rahat sitte tulee .Perehettä tulee tuolla menolla sekä sukua
Heti alussa siinä kymmenpäisen kukkahattusuvaitsevaiston voimin suunniteltiin maahanmuuttajille LASKIAISTA. Poro- ja moottorikelkka-ajelua. Onhan se hyvä, että ohjelmaa kehitellään mutta kukahan senkin maksaa. Ei taideta kemiläisille kustantaa poro- tai moottorikelkka-ajeluita?
tupaantuliaslahja antaa kun ihan ulkmailta asti tullaan suomeen ja aika hulpeat synttärit
itsekkin sanoo muutama asia tästä ohjelmasta ja mitä siinä tuli esiin,mut ei oikeen tiedä mitä voi sanoo ja mitä ei..kerran olen jo päässyt otsikoihin PAHAN LUOKAN KIIHOITTAJANA,ja juuri sain poliiseilta koneenikin takaisin..
poliiseille tulee kyllä kiitosta,kun on nyt napattu oikeen kunnon rikollinen kiikkiin..ja lehdet saa hehkuttaa kuinka kemin poliisi toimii HIENOSTI...
kun olet nuin maailman tietäjä että miltä pitäisi vainotun ihmisen näyttää?
huomasit varmaan että jalkapallo lupaus ei ollut somalialainen,oli ulkonäöltään länsi-afrikkalainen.
sotaa siellä ei kyllä ole mutta paljon muita ongelmia.
lapsena tarpeeksi halata? Alapas pikku hiljaa miehistymään ja lopeta nuo lättähattujen hommat sekä jatkuva narina.
mites jos Kemin kaupunki antaisi vaikka työttömille tai vähäosaisille jonkinkaanlaisen laskiais tapahtuman? Ei kannata unta nähdä. Eihän täällä saa soskustakaan ne jotka TODELLAKIN sitä tarvitsee. Nyt varmaan vielä vähemmän.
sitten tietysti ISON silmän alaisena:(
Mutta tuosta ohjelmasta. Hienosti oli väännetty, että 20 kemiläistä hakkasi mamun? Eikä kenenkään annettu asiaa korjata. Eipä korjannut virhettä rikospoliisikaan"#"###
älkää ny enää kehdatko!
eikö nää kateellisten paskanjauhannat nyt riitä.
tottakai joku korvaus heille siittä että jotkut huonosti kasvatetut penikat kävivät rikkomassa lapsiperheiden ikkunoita..hävytöntä!
tässä nyt kade tarvitse olla jos haluaa, että myös oman maan/ kaupungin vähäosaisetkin saisi jotain. En minä ainakaan ole itselleni pyytämässä mitään. Minä pärjään omillani. kysehän on siittä paljon puhutusta tasa-arvosta. kohdellaan tasa-arvoisesti myös omia.
nähä kenellekkä muulle "vähävaraiselle" jne..olisi järjestetty nuin hienot synttäri juhlat,kuin mitä eilisessä ohjelmassa oli..eihän työttömällä ole var ostaa edes tuollaista määrää ilmapalloja..:)
kyllä on niin p..ä kylä mää vaan sanon.
siellä lopu jos nuo tänne roudataan miti mitä suustas päästät
tissi suussa
perse edellä puuhun. Omat on huolehtimatta, lomautuksia ja irtisanomisia tulee kokoajan lisää. Ei siis ihme jos ihmiset katkeroituu. Mutta ei silti kaikkea tarvitse rasismiksi laskea.
Ei todellakaan ole työttömillä varaa ostella noin paljon ilmapalloja tai lähteä moottorikelkka ajeluille.
Minusta oli just niin typerää näyttää tuollaista paskaa ajankohtaisessa 2. Oikein näytettiin miten mamuista pidetään hyvää huolta.
Sitten laitetaan täysikäisiä ihmisiä johonkin V..un Monitarmoon töihin 8 ekeä päivä, markkinatuen päälle. Monilla se 8 ekeä menee jo matkoihin ja sitten pitäisi kiittää, kun on saanut töitä. Jos et vastaanota saat 5 kk karenssin.
Ja vielä Repo ja Rytkönen on haalimassa mamuja lisää"#""##
Näin ihanassa Kemissä asiat ja asukkaat hoidetaan.