kannattaako edes yrittää?

haluaisi takaisin

miten saisin eksäni unohdettua? olimme yhdessä kauan ja olin todella sitoutunut, ehkä liiaksikin. poikaystäväni petti ja jätti, ei halunnut enää minua eikä naisia ollenkaa. tahtoisin hänet vielä takas ja välillä tuntuu että hänkin mut. mut silti toinen nainen kierroksessa ja väittää ettei hänellä ole mitää juttua. miksi vielä pitää valehdella? eikö olisi hänellekkin helpompi sanoa että juttua on, kun merkit selvästi pitää paikkaansa. miksi hän tekee minulle näin? olen edelleen erittäin kiintynyt mieheen ja samalla tunnen inhoa ja rakkautta häntä kohtaan. miten siis saan hänet pois mielestä ja jatkettua elämää? enemmän haluaisin kaikesta p***asta (mitä hän minulle teki) huolimatta takaisin hänet? miksi vieläkin rakastan ihmistä joka petti ja valehtelee vieläkin ja on sitä koko suhteen ajan myös tehnyt?

3

924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haljennut kahtia

      Noita samoja asioita mietin itsekin vielä vuosi sitten. Monta vuotta avoliitossa aivan ihanan miehen kanssa, yhteisiä lapsia kaksi ja kaikki piti olla hyvin. Jäi kuitenkin kiinni pettämisestä ja monen, hyvin hyvin monen, naisen iskettelemisestä. Oli tekstailua, tapaamisia jne jne. Minun elämältä putosi pohja, ihan totaalisesti. Muutin pois, kokonaan toiselle puolelle suomea. Meni yli vuosi että lopetin rakastamasta häntä, ikävöimästä. Nyt asiat kääntynyt toisinpäin, hän laittaa viestiä, soittelee, ikävöi ja vinkuu takaisin. Sitä jatkunut jo viime keväästä. Vaan kun on liian myöhäistä! Toivon että sinulla on paljon ystäviä jotka auttaa keskutelemalla ja kuuntelemalla. Ryömi eteenpäin päivä kerrallaan, vaikka naama onkin p'skassa ja sydän ruhjeilla, kuukausien myötä saat iloksesi huomata että kävelet jo ihan iloisena, omana itsenäsi :) Maasta se pienikin ponnistaa... Hyvää ja kaunista kevättä sinulle.

      • haluaisi takaisin

        kavereita ei ole ja ne vähäisetkin tuntuvat olevan kavereita mieheni kanssa. haluaisin olla eksäni kanssa edes hyvä kaveri ja nyt tuntuu ettei sekään ole enää hänen puoleltaan mahdollista, hän kun ei voi edes minun kanssani viettää aikaa samassa paikassa. sisimmissäni haluaisin tämän miehen takaisin ja annan näyttäväs kohdella hänen minua miten sattuu. sekin tuntuu pahalta, miksi olen niin heikko ja herkkä ihminen? miksen voi vaan hänen antaa mennä, maailmahan on miehiä täynny (kliseistä) mutta silti tuntuu että tämä mies on minulle se ainut oikea, teki hän mitä tahansa. monet kerrat hän myös jäänyt kiinni tekstailusta ja pelailusta ja viimeiseksi myös pettämisestä ja olen aina antanut anteeksi, oisin myös pettämisen antanut anteeksi ja halunnut jatkaa mutta mies ei halunnut. eikö miehillä kanttia jättää ilman pettämistä? minulla olo etten koskaa löydä ketään ja tuntuu etten koskaan pysty luottamaan kehenkää?


    • voijeij

      mm...mä tiiän kyll miten se on...mäki rakastan yhtä ihmistä jo vuos,mutta häntä ei edes kiinosta mua..haluun olla sen kaveri,mut en tiiä hänestä rakastan häntä niin paljon :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe