Sain ajan oman kuntani lastensuojelua käsittelevälle henkilölle. Lapseni äiti sattui sanomaan vähän kuppia ottaneena, että aikoo hakea yksinhuoltajuutta ja siten etten saa nähdä lastani. Mutta joudun hoitamaan tuon rahapuolen.
No kumpikaan meistä ei ole mikään kauhea ihminen, mutta voiko näin oikeasti käydä? Jos voi, mitä tälle voisi tehdä?
Lastensuojelija
7
1111
Vastaukset
- horinoita
Oikeasti "voi käydä" kuvatunlaisesti, JOS annat kaiken periksi, mitä toinen haluaa.
Sinulla on toisena vanhempana samat oikeudet ja velvollisuudet, kuin toisella.
Lastenvalvojan luona, te eroavat vanhemmat keskenänne päätätte, lastenvalvoja ei päätä mitään, kumman luona lapsi asuu vakituisesti ja mikä on elatusen määrä, minkä kumpainenkin maksaa, suhteessa tuloihin.
Periaatteessa lastenvalvoja on "puskuri" teidän mahdollisten riitojen välillä, mitä lapseen tulee. Mutta monasti he ovat "femakkoja, jotka vihaavat miehiä" ja "haluavat miesten joutuvan maksamaan".
Yhteis - ja yksinhuoltajuus palstalla saanet "hyviä" ja vähemmän hyviä neuvoja asian tiimoita. - ffgg
keskustella/sopia ex:n kanssa pääpiirteittään ennen sosiaalitoimistossa käyntiä,lapsenvalvoja
ajaa ensisijaisesti äitin pärjäämistä (kaikkia ehdotuksia ei kannata suoralta kädeltä miettimättä hyväksyä),sossusa on vallalla joku vanhakantanen ajatusmaailma(ainakin täällä).muista,että olet tasavertanen vanhempi.yhteishuoltajuus annetaan 94% tapauksista,että jos elät suunnilleen normaalisti,siitä ei kannata olla huolisaan.lasten tapaamisekki järjestyy(meillä viikko/viikko).- pidä aina
Ei pidä aina paikkaansa, että lastenvalvojan luona äidin pärjääminen on etusijalla. Itsellä huono kokemus. Olen äiti ja se joka muutti yhteisestä kodista pois. Lapsilla yhteishuoltajuus, viikko/viikko. Lastenvalvoja toi erittäin hyvin ilmi oman kantansa, mitä mieltä on minusta. Sanoi suoraan, että valitsit kalleimman mahdollisen vaihtoehdon, laski elatusmaksut yläkanttiin ja minä olisin sitten etävanhempana ne maksava, vaikka ex-miehelläni onkin suuremmat tulot ja pienemmät menot. Onneksi olimme sopineet etukäteen ex-mieheni kanssa, että kumpikaan ei maksa kummallekaan kun tasapuolisesti lapset ovat molempien luona. Erittäin huono maku jäi ko. lastenvalvojan asenteesta.
- ffgg
pidä aina kirjoitti:

jäi täälläkin,kuulin jälkikäteen,että jotku miehet ovat ottaneet sosiaalijohtajaan yhteyttä lapsenv. käytöksestä.meillä meinasi ex-vaimo pyörtää sovitut,kun aikansa kuunteli lapsenvalvojaa,käytännössä lasten elämä olisi mennyt vaikeaksi sillä esityksellä.
- Mr_Lordi
pidä aina kirjoitti:
Ei pidä aina paikkaansa, että lastenvalvojan luona äidin pärjääminen on etusijalla. Itsellä huono kokemus. Olen äiti ja se joka muutti yhteisestä kodista pois. Lapsilla yhteishuoltajuus, viikko/viikko. Lastenvalvoja toi erittäin hyvin ilmi oman kantansa, mitä mieltä on minusta. Sanoi suoraan, että valitsit kalleimman mahdollisen vaihtoehdon, laski elatusmaksut yläkanttiin ja minä olisin sitten etävanhempana ne maksava, vaikka ex-miehelläni onkin suuremmat tulot ja pienemmät menot. Onneksi olimme sopineet etukäteen ex-mieheni kanssa, että kumpikaan ei maksa kummallekaan kun tasapuolisesti lapset ovat molempien luona. Erittäin huono maku jäi ko. lastenvalvojan asenteesta.
Lastenvalvoja ei voinut ymmärtää sitä, että et halunnut nyhtää miehestäsi irti kaikkea mahdollista ja piti sitä hyvin paheksuttavana, että et OTTANUT lähihuoltajuutta, kuten hänen mielestään olisi pitänyt toimia.
- Huh hoijaa
Eipä tuossa yhteis- ja yhteishuoltajuuskeskustelussa kovin positiivisiä juttuja ollut. Nyt ihan oikeesti alkaa pelottamaan asiat, kun luki varmasti melko normaaleiden ihmisten juttuja ja miten huonoksi voi asiat mennä.
- ??????????????????????+
Ketä tarkoitat "kunnan lastensuojelua käsittelevällä henkilöllä"? Tarkoitatko lastensuojelun sosiaalityöntekijää? Vanhempien väliset huoltajuuskiistat eivät ole lastensuojelun asia vaan esim. lastenvalvojan, jonka kanssa laaditaan mahdolliset sopimukset yms.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja lastenvalvoja ovat kaksi täysin eri asiaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857