Ratkaisua kaipaava?

MisuRohd

Olen aviossa oleva ja suhde sinkkumiehen kanssa. Suhdetta on kestänyt noin
puoli vuotta. Tapaamme aina silloin tällöin. Tiedän kyllä että on väärin toista ihmistä
kohtaan jos harrastaa suhteita toisen selän takana mutta… Meillä on ollut tämän sinkku-
miehen kanssa niin ylä- ja alamäkiä jo jonkin verran. Hän on koko suhteen ajan korostanut
miten tärkeää on että toiseen pitää/voi luottaa. (Hän kyllä tietää että olen aviossa.) Hänellä itsellään
oli kuitenkin monta profiilia Suomi24:n treffipalstalla joista ei kuitenkaan kertonut minulle.
Hän ns. narahti niistä jonka jälkeen sanojensa mukaan poisti kaikki nettideitti-ilmoituksensa.
Olen tässä pohtinut että kannattaakohan minun suunnitella tämän sinkkumiehen kanssa mitään
vakavampaa suhdetta ja voikohan häneen enää luottaa vai jatkuuko selkäänpuukotus vastaisuudessakin?

40

1906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan ymmärrä

      Siis sinkku miehen pitäisi olla uskollinen sinulle vai? Niinkauan kun sinä olet aviossa, et voi odottaa uskollisiuutta keneltäkään muulta kuin aviomieheltäsi. Se sinkku mies on oikeasti vapaa tekemään ihan mitä vaan, se että teillä on ilmeisesti seksisuhde, ei tarkoita sitä että se olisi seurustelusuhde koska sinä olet kuitenkin varattu...heh... kaikkea sitä näkee.

      • huhheli

        Mun mielestäni sun pitäisi kyllä laittaa suhde sinkkumieheen ehdottomasti poikki. Kyllä se toisenkin kerran tekee mitä tekee.

    • Provoko...

      hakea itsellesi terapiaa!Petät itse ja odotat luottamusta sinkkumieheltä joka myös puhuu luottamuksesta mutta sekoilee naisen kanssa joka pettää.Haluaisin uskoa että tä on provo mutta onhan näitä immeisiä.....huhhuh!

      • .....

        Mietin ihan samaa: Miten tekopyhää on pyytää uskollisuutta toiselta kun itse pettää aviomiestäänn!! Sainpas taas viikon naurut.

      • näitä riittää

        Ei osaa oikein sanoa kun oli niin vähän tietoa, mut oletko laittanut jonkun aikarajan milloin teet ratkaisun. On aika outoo jos luulet että pitäisit molemmat, eikä toista voi syyttää jos näette vain silloin tällöin.

      • olet saanut sitä mitä tilasit
        näitä riittää kirjoitti:

        Ei osaa oikein sanoa kun oli niin vähän tietoa, mut oletko laittanut jonkun aikarajan milloin teet ratkaisun. On aika outoo jos luulet että pitäisit molemmat, eikä toista voi syyttää jos näette vain silloin tällöin.

        Ei luulis et sunkin eka huoli on toiseen luottaminen,vai ollut oikein profiili iso juttu.

      • Ei totta
        olet saanut sitä mitä tilasit kirjoitti:

        Ei luulis et sunkin eka huoli on toiseen luottaminen,vai ollut oikein profiili iso juttu.

        Miksi se toinen ootais? Sähän olet sen toisen kanssa, voi kai sil toisella olla myös elämää tai pitäisikö sen odottaa milloin se osuu sun aikatauluun

      • MisuRohd1
        Ei totta kirjoitti:

        Miksi se toinen ootais? Sähän olet sen toisen kanssa, voi kai sil toisella olla myös elämää tai pitäisikö sen odottaa milloin se osuu sun aikatauluun

        Kenenkään ei todellakaan tarvitse odottaa.
        Kyllä se on ihan vapaaehtoista.
        Kaikki ei vaan ole niin yksinkertaista tässä elämässä. Ratkaisuja tehdään sitten kun on niiden aika. Totta kai toisella täytyykin olla elämää, enkä pakota ketään aikatauluihin, sekin on vapaaehtoista. Se sinkku voi koska vaan heittää mut "roskikseen" jos niikseen tulee. Onhan totta että minullakin tässä on tunteet pelissä, omasta puolestani tämä ei ainakaan ole seksisuhde, sellaiseen en ryhtyisi koskaan.

    • No johan jotain..

      Ehkä sun kannattais erota ensin mutta en lähtis kyl tämän sinkkumiehenkään kanssa mitään suurempia suunnittelemaan.

    • jaaha...

      Onpa hölmöä tarinaa kerrakseen.
      Tarina ei ihan kerro millaisesta suhteesta on kysymys. Seksisuhde? Rakkaussuhde? Sekin ratkaisee aika paljon mutta ehkä kannattaisi kuitenkin harkita missä muodossa jatkatte suhdettanne?

    • Keskustelkaa

      Keskustelkaa tilanteestanne ja siitä että millaiset intressit kummalakin osapuolella on toisiinne nähden. Jos on kysymys vain seksisuhteesta, ei voi olettaa että sinkkumies olisi uskollinen ja luotettava mutta jos on kysymys rakkaussuhteesta, silloin suhteessa pitäisi olla luottamusta. Ehkä se suhde silloin voisi muuttua normaaliksi suhteeksi jos niikseen tulee. Kannattaa keskustella.

    • ja hyvää yötä!

      Mistä näitä ihmisiä riittää?

      Sä petät miestäsi ja mietit voiko tähän sinkkumieheen luottaa? Eiköhän kysmys pitäisi olla toisinpäin:
      Mistä sinkkumies tietää että sinuun voi luottaa? Totta helvetissä sillä on treffipalstalla haku. Ei kai se naimisissa olevaa naista odottele ja luota tähän joka pettää miestään.

      Hei haloo nyt! Et taida ihan järjissäsi olla?

      • Nassu

        Siis eikö sun pitäisi olla huolissasi siitä, mitä sä teet avioliitollesi ja keskittyä siihen, mikä siinä mättää. Sori, mutta multa et tuollaiseen kysymykseen sympatioita saa..

      • niin se vaan on

        Ei ole pettämistä jos vetelee viikseen jokaista vastaantulevaa naista, sillä joka huoraa pettää, saa anteeksi.

      • !näin!
        niin se vaan on kirjoitti:

        Ei ole pettämistä jos vetelee viikseen jokaista vastaantulevaa naista, sillä joka huoraa pettää, saa anteeksi.

        ...

    • niitä onkin

      olemassa. :(

      Miksi ihmeessä kuvittelet, että joku markkinavoimainen sinkkumies aikoisi todella sitoutua naimisissa olevan pettäjän kanssa?? :O

      Mies arvostaa luottamusta ja rehellisyyttä? Siinäpä sinulle vastaus: mies etsii itselleen luotettavaa ja rehellistä naista kumppanikseen. Sinähän et näitä kriteereitä täytä todistetusti. Miksi hän sinuun luottaisi kun ei sinun aviomiehesikään pitäisi niin tehdä?

      Sinkkumiehelläsi on täysi oikeus etsiä itselleen juuri sellaista kumppania kuin millaisen kanssa haluaa elämäänsä viettää.

      Olet sä kyllä aika härski tapaus oikeasti. :/ Peräät luottamusta ja rehellisyyttä toisilta kun et itsekään siihen pysty. Yöks. Ihan oksettaa. Onko tekopyhyydellä mitään rajoja enää nykyään?

    • voit luottaa...

      Olen sitä mieltä että aivan hyvin voit luottaa tähän sinkkumieheen. Olihan hän tosi fiksu kun poisti ne profiilinsa sieltä. Olen sitä mieltä että voitte aivan hyvin jatkaa yhdessäoloanne. Ei tommonen pikkujuttu haittaa yhtään. Eikä mun mielestäni ole edes kyse mistään luottamuksesta vaan ihan jostain muusta hölpön pölpön jutusta.
      Kyllä jokaisella on ja saa olla pieniä salaisuuksia. Itsellänikin on!

    • vaihtaisit

      no, mutta sähän itsekin olet peluri joten onnea matkaan vaan

    • 1970-

      Onpa aika outoja kommentteja, mun mielestä tuossa kysytiin neuvoja. Niin eikö joku jo ole keksinyt hänelle ammatin, luulisin et jokainen tuntee jonkun ihmisen kuka on joskus tehnyt vastaavaa. Edellytyksenä tietenkin et on jo yli 15v,silloinhan ainoa asia mitä tietää rakkaudesta on vitun syöty kaula.

    • hoh hoh

      Aika ongelma sul? jos suurin murheesi on 24, olet varmaan saanut sieltä joskus seuraa... Kun noin paljon sitä pelkäät, tuskin sieltä löytää mitään laillista et oo ihan rauhassa. Kauniiksi lopuksi viellä pakko laittaa, jos sun mielestä se on rakkaussuhde niin eikö rakkaus ole niin hieno asia ettei sitä tekisi mieli hukata päivääkään.

      • MisuRohd2

        Olet ihan oikeassa sen suhteen että rakkaus on sen verran hieno asia että sitä ei saisi päivääkään hukata. Totta kai rakkaus on se suuri asia mikä pitää ihmisen elämässä kiinni. Olenkin kieltämättä viettänyt elämäni onnellisimpia hetkiä tämän sinkkumiehen seurassa. Kyllä kai tämä pelko on osittain sitä menettämisen pelkoakin. Ristiriitaista, eikö? Oli ratkaisu mikä tahansa aina loukkaa jotakin ihmistä.

      • aviomies
        MisuRohd2 kirjoitti:

        Eikö se ollut niin et sinä olet aviossa. Pelkäätkö et menetät aviomihesi vai tämän sinkku miehen.

      • MisuRohd4
        aviomies kirjoitti:

        Eikö se ollut niin et sinä olet aviossa. Pelkäätkö et menetät aviomihesi vai tämän sinkku miehen.

        Täs tapauksessa on kyse sinkkumiehestä.

      • 1970-
        MisuRohd4 kirjoitti:

        Täs tapauksessa on kyse sinkkumiehestä.

        Aika turha huoli, eikö se sit olis jo mennyt elää omaa elämää. Teilä on on jo yli puoli vuotta takana, vai onko niin et kyseessä on jotain taivasta kummempaa.

    • kyllä kyllä toivottavasti o...

      Olis tarjol 100% luotettava mies, ei ole ilmoituksia missään muodossa. Kosk hyvät viedään muutenkin käsist, mut voin oottaa kyl pari päivää jos tartet miettimisaikka. Meinaan maistuu se pesä mullekkin.

      • Misu70viiva

        Joo totta kai tollanen tyyppi kelpaa..
        mut kuinka musta tuntuu että taidan tunteakin jo yhden sellaisen ennestään :)
        Mä nimittäin olen jo yhteen sinkkumieheen täysin lätkässä!

      • kyllä kyllä
        Misu70viiva kirjoitti:

        Joo totta kai tollanen tyyppi kelpaa..
        mut kuinka musta tuntuu että taidan tunteakin jo yhden sellaisen ennestään :)
        Mä nimittäin olen jo yhteen sinkkumieheen täysin lätkässä!

        En väitä et olisit helppo,mut ei näköjään tarte isoja markkinointi puheita kun lähet jo uusin seikkailuihin.

      • Misu70viiva2
        kyllä kyllä kirjoitti:

        En väitä et olisit helppo,mut ei näköjään tarte isoja markkinointi puheita kun lähet jo uusin seikkailuihin.

        Sanotaan nyt et jos mul menee tän sinkkumiehen kanssa puihin niin en ala uusia seikkailuja hakemaan. Kyl tämäkin juttu oli ns. vahinko, ei tässä näin pitänyt käydä mutta joskus joku muu johdattelee näitä asioita...ja sit se vaan on menoa!

      • helvettiä sä
        Misu70viiva2 kirjoitti:

        täällä sit vikiset. Jätä miehes ja ota sinkkumies. Täts it!

      • ...
        Misu70viiva2 kirjoitti:

        Sanotaan nyt et jos mul menee tän sinkkumiehen kanssa puihin niin en ala uusia seikkailuja hakemaan. Kyl tämäkin juttu oli ns. vahinko, ei tässä näin pitänyt käydä mutta joskus joku muu johdattelee näitä asioita...ja sit se vaan on menoa!

        "Kyl tämäkin juttu oli ns. vahinko, ei tässä näin pitänyt käydä mutta joskus joku muu johdattelee näitä asioita"

        -ymmärtävän mitä sana "vahinko" tarkoittaa. Vahinko on jokin asia mikä tapahtuu mutta jollei voinut itse mitään. Se että alat tapailemaan jotain miestä ei ole vahinko, vaan sinun valintasi. Olet tehnyt päätöksen lähteä tapaamaan tuota miestä joka kerran kun olet mennyt häntä katsomaan. Käyttämällä sanaa "vahinko" yrität vain ns. putsata kätesi tästä asiasta, lykätä omaa vastuuta jonkin maagisen voiman piikkiin. Elämäsi on sitä miksikä sen teet. Jos teet tyhmiä valintoja, tulet kärsimään niistä valinnoista. Ei tässä mitään magiaa ja luonnonvoimia tarvita. On sanonta "niin makaa kuin petaa", ja se tarkoittaa tuuri tuota mainitsemaani juttua.

    • juu.

      varmaan turha sinun puhua luottamisesta jos kerran olet aviossa ja seurustelet??

    • puksuttaa

      En tiiä ketään muuta keltä nyt sais

      • Misu70viiva3

        Pitäiskö sun sit vaan kääntyä ammattiauttajien puoleen...

    • MisuRohd.

      Taidan olla täysin järjiltäni, hullu paskiainen,
      vailla minkäänlaisia tunteita ketään kohtaan.
      Pitää mennä lääkäriin, syväterapiaan ja lopuksi itsemurha...

      • olga somersoja

        Vaikutat aivan ihanalta, mut tuskin nämä ketkä kommentoivat siitä ess välittävät. Millaisia murheita voi tulla kun rakastuu, se ei aina ole niin yksinkertaista. Elämä on usein alkanut jo paljon ennen, kun siitä päivästä kun näkee jonkun toisen. Eikä parisuhteesta ole helppo siirtyä toiseen, se melkein kuin hyppy tuntemattomaan.

      • Todella negatiivista porukkaa

        Joo, kato se on ihan sama, mistä sä puhut täällä, no, sulla oli provoava aihe, mutta aivan sama. Mä olen lukenut ihan samantyyppistä tekstiä ihmiselle, joka kiroaaa ihan vaan omia pettymyksiään, tai on suuttunut jostain selvästä asiasta, tai kertoo ylipäätään oman mieleipiteensä mistään, vaikka se ois kannustava, niin sekin on vittuilua.

        Tää on ihan hirvee palsta tosi usein, täällä olevat ihmiset eivät hae keskustelua suurimmaksi osaksi, vaan lietsovat ja uhoavat, provosoivat ja purkavat paskaansa toisten niskaan. Ja ihan sama mikä aihe. Tää on niin idiootteja täynnä, että sä voit surra vaikka äitis kuolemaa, niin joku on siihenkin huutamassa rivouksia ja haukkuu sut huoraks. Että senpä takia täällä ei juuri kannata oleskellakaan. Harmittaa vaan kun välillä on tosi kivojakin keskusteluja, ja sitten ne on aina pilalla. Oishan tällänen ristiriitasia tunteitakin aiheuttava mieleniintonen aihe!

        No, mä en enää viitti kauheesti kommentoida mihinkään, mutta tähän nyt oli pakko.

        Mutta ap viestiisi: et voikaan luottaa rakastajaasi. Hän ei ole sitoutunut sinuun, koska ei hänen tarvitsekaan olla. Sinä olet naimisissa, ja itse petät, joten mitään sitoumuksia ei voi ollakaan mihinkään suuntaan. Todennäköistä on, että hän etsii palstoilta sitä oikeaa ja oikeaa suhdetta ja pitää teidän suhdettanne seikkailuna, mitä se onkin-ko?

        Oikein tai väärin, mutta näin mä sen itse ajattelisin. En ryhtyisi varatun kanssa suhteeseen, mutta jos ryhtyisin, niin en pitäisi sitä vakavana, enkä itseäni sidottuna mihinkään. Ei sinkkuna sellaisen varaan kannata mitään laskea. Kakkua ei voi eikä pidä syödä ja säästää.

      • MisuRohd...
        Todella negatiivista porukkaa kirjoitti:

        Ajattelin että tähän täytyy vastata koska oli hienoa saada asiallinen ja hyvä kommentti kaikkien muiden kommenttien jälkeen. Joo totta eihän tavallaan kumpikaan vois luottaa toisiinsa mutta sanotaan näin että ehkä kumpikin ottaa tässä omanlaisensa riskin kun on tavannut ns. "tietoisesti vahingossa" toisensa. Mutta jos ajatellaan mun tilannetta tämä sinkkumies on kuitenkin täysin tietoinen mun taustoistani ja tietää sen ettei mua esim. kiinnosta sit taas lähteä mukaan muihin seikkailuihin. En ole sit taas ihan niin kamala ihminen vaikka eihän tämä nykyinenkään tilanne kehuttava ole. Ja sekin on totta että tää sinkkumies on vapaa tekemään ja sanomaan mitä lystää, voi valita sellaisen elämän itselleen kun parhaaksi näkee, kokee ja haluaa.
        Enkä tiedäkään sitä mikä hänen motiivinsa on tässä suhteessa, onko se vaan seikkailu ja mikä on hänen vakavuusasteensa.
        Uskon että pelkkä seksisuhde onkin aika helppo, eihän siinä tavallaan olekaan toisen ihmisen tunteista kysymys kun taas jos suhde perustuu johonkin muuhun niin silloin aika helposti satuttaa sitä toista ihmistä.
        Tiedän että tämä oma kommenttini aiheuttaa taas ärsytystä monissa mutta jos ei ole kokenut vastaavanlaista tilannetta, on tosi vaikeaa arvostella mihinkään suuntaan.
        Olisikin mahdottoman mukava kuulla kommentteja ihmisiltä jotka ovat olleet vastaavanlaisissa tilanteissa ja suhteissa. Esim. mihin heidän suhteensa on jatkunut tai päättynyt?

      • xxx'

        Ei tämä ny ihan itsarin arvoinen asia oo. Mutta sanotaanko, että kyl oot tosi ilkee sun aviomiestä kohtaan. Miettisit vähä. Minkä takia sä et eronnu aviomiehestäs, ku aloit kiinnostua jostai toisesta.. Kyl on tosi rumaa. Hyi! Kato jos toinen alkaa kiinnostaa, olis parempi jättää ja ottaa toinen, mut ei missää nimes pettää toista, ei varsinkaan AVIOMIESTÄ.

      • -----
        MisuRohd... kirjoitti:

        Ajattelin että tähän täytyy vastata koska oli hienoa saada asiallinen ja hyvä kommentti kaikkien muiden kommenttien jälkeen. Joo totta eihän tavallaan kumpikaan vois luottaa toisiinsa mutta sanotaan näin että ehkä kumpikin ottaa tässä omanlaisensa riskin kun on tavannut ns. "tietoisesti vahingossa" toisensa. Mutta jos ajatellaan mun tilannetta tämä sinkkumies on kuitenkin täysin tietoinen mun taustoistani ja tietää sen ettei mua esim. kiinnosta sit taas lähteä mukaan muihin seikkailuihin. En ole sit taas ihan niin kamala ihminen vaikka eihän tämä nykyinenkään tilanne kehuttava ole. Ja sekin on totta että tää sinkkumies on vapaa tekemään ja sanomaan mitä lystää, voi valita sellaisen elämän itselleen kun parhaaksi näkee, kokee ja haluaa.
        Enkä tiedäkään sitä mikä hänen motiivinsa on tässä suhteessa, onko se vaan seikkailu ja mikä on hänen vakavuusasteensa.
        Uskon että pelkkä seksisuhde onkin aika helppo, eihän siinä tavallaan olekaan toisen ihmisen tunteista kysymys kun taas jos suhde perustuu johonkin muuhun niin silloin aika helposti satuttaa sitä toista ihmistä.
        Tiedän että tämä oma kommenttini aiheuttaa taas ärsytystä monissa mutta jos ei ole kokenut vastaavanlaista tilannetta, on tosi vaikeaa arvostella mihinkään suuntaan.
        Olisikin mahdottoman mukava kuulla kommentteja ihmisiltä jotka ovat olleet vastaavanlaisissa tilanteissa ja suhteissa. Esim. mihin heidän suhteensa on jatkunut tai päättynyt?

        Tää sinkku mies ei varmaan ole vapaaehtoisesti mukana, kai se olis halunut oikeaa parisuhdetta. Rakkaus on mun mielestä niin iso asia, ettei siinä tuu toimittua järkevästi. Tai en tiiä onko kyseessä seksisuhde, jos on niin silloin ei voi tulla ylä ja alamäkiä. Kyllä se on vaan mukana pelkästä rakkaudesta, tuskin sen elmä on paljon helpompaa odottaminen on viellä kauhempaa kun pieni syyllisyyden tunne.

    • p.p.p

      Ei tommoista soppaa voi keittää kun sinä itse, turha kysyä ketä on ketä on ollut uskoton. Outoa et tunnet et sua on petetty, tuntuu aika vähäpätöiseltä asialt jos toisella on haku päällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5825
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3123
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      23
      2320
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2045
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1938
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1589
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1212
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1201
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      79
      1057
    Aihe