Äidin kanssa läheisemmäksi aikuistuessa

Omat ihanat tyttöseni ovat 22, ja 25 vuotiaat, eikä voisi naisella parempia ystäviä olla.
Ilmeisesti minulla on oma ääni heille, kun kerran töihin soitti toinen, ja oli kiire, niin sanoin soittavani kohta takaisin, niin työkaveri lähellä sanoi toiselle, että tytär soittaa.
Nuorempi on enempi sellainen vahva persoona, mutta sanoo, että olen hänen paras kaverinsa.
Sinulla on varmaan yhtä ihana suhde äitisi kanssa, kun minulla tyttärieni kanssa.
Olen ystävyydestä ja rakkaudesta soikea,
niin on myös varmaan sinun äitisi onnellinen sinusta.

minustakin tuntui vielä muutama vuosi sitten, ajattelin että äitini on paras tukeni ja turvani. Mutta nyt olen huomannut että se on vielä aika symbioosivaihetta, ollaan jo omillaan lapsuudenkodista mutta oikeasti tarvitaan äitiä todella paljon, ja hyvä niin. Nyt olen tullut kuitenkin sen tosiasian eteen että napanuora pitää katkaista lopullisesti, äitini on annettava minun, perheellisen ihmisen, elää omaa elämääni omalla tavallani. En tarvitse hänen neuvojaan enkä haluakaan niitä paitsi silloin kun kysyn. On todella loukkaavaa välillä kuinka hän puuttuu elämääni, hyvää tarkoittaen, mutta... Se kuinka kasvatan omat lapseni ja hoidan parisuhteeni on vain minun asiani. Ja tuntuu että tämä onkin tosi kova paikka äidilleni joka on tottunut pitämään langat omissa käsissään.