Miksi YTM saa pakit?

Stadin kundi*

Palstalla valituksen aihe näyttää olevan aika laajalti se, että on olemassa sekä miehiä, että naisia, jotka harrastavat vain yhden yön juttuna, eli käyttävät vastakkaista sukupuolta hyväksi. Heitä syytetään milloin narsisteiksi ja milloin huoriksi. Heitä vihataan ja heitä haukutaan.

Joku YTM saattaa miettiä, että miksi kaunis ja älykäs nainen antaa hänelle pakit, vaikka hän on suhteellisen hyvän näköinen, ystävällinen, fiksu, koulutettu jne. Eli siis ihan kunnollinen perus-jannu. Kyse ei ole siitä, että mies olisi ominaisuuksiltaan puutteellinen, vaikka tavallaan ongelma on vähän sen suuntainen.

Kyse on siitä, että kunnollisuus ei ole se juttu miehessä. Miehen toki pitää olla YTN:n mielestä komea ja fiksu, mutta samalla miehessä pitää olla jotain muutakin. Se, mitä se on, ei voi selittää kattavasti pelkkiä sanoja käyttämällä.

Miehessä nimittäin pitää olla karismaa, itseluottamusta ja kykyä seisoa omian sanojensa takana, vaikka ne eivät naista miellyttäisikään. Monet kivat kunnon miehet omaavat toki itseluottamusta ja rohkeuttakin ja kykyä seistä omien sanojensa takana, mutta nekään ominaisuudet eivät riitä.

Miehen nimittäin tulee tajuta, mistä olemassaolossa on kyse. Miehen pitäisi tarjota naiselle vastaus elämän suuriin kysymyksiin ja ongelmiin. Ei riitä, että osaa ja kykenee. Miehen pitäisi olla samanaikaisesti naiselle miehekäs ja kykenevä, mutta samalla myös pastori, psykologi ja jonkinlainen elämäntapaintiaanin ja cowboyn sekoitus, joka tekee naisen elämästä elämisen arvoisen.

Mutta sekään ei riitä, että mies on naiselle pastori, psykologi, elämäntapaintiaani-cowboy ja super-suorittaja. Monet miehet osaavat teeskennellä niitä kaikkia, mutta silti he eivät vetoa naiseen.

Miehellä pitää nimittäin olla uskoa, luottamusta ja visiota. Miehen, vaikka hän olisikin tavallinen ihminen, pitäisi omata jonkinlaista messiaanista auktoriteettia ja syvää tunteisiin vetoavaa kaipausta paremman maailman puolesta.

Mutta se ei riitä, että miehellä olisi suuria ihanteita ja sisimmän paloa. Miehen pitää olla tarpeeksi röyhkeä ja epätoivoinen etsintänsä kanssa, että hän vetää naisenkin mukaan siihen leikkiin. Eli miehen pitää olla niin puoleensavetävä fyysisesti ja henkisesti, että hänen ajoittain elämää ravisuttava totuuden etsintänsä ja paremman elämän etsintänsä pitää naisen mukana kyseisessä leikissä. Ja kun nainen on otettu leikkiin mukaan, niin hän kokee olevansa arvokas osa jotakin suurempaa kokemusta.

Vaikka mies epäonnistuisi, tekisi tyhmyyksiä, loukkaisi läheisiään ja naisiaan ja olisi välillä epätoivon ja lamaannuksen vallassa, hän kuitenkin hurmaa naisensa, koska nainen kokee olevansa arvokas osa ja ihan oikeasti tärkeä. Ja niin on siksi, että mies todella tarvitsee naista epätoivoisen rimpuilunsa vuoksi. Sellainen mies kiskoo vastustamattomalla voimalla naisensa mukaan johonkin elämää suurempaan. Nainen kokee todella elävänsä. Hän ei koskaan tiedä, mitä mies seuraavaksi saa päähänsä ja miehen sydämen liikkeet todella koskettavat naista. Ja niin on tapahtunut jotain mystistä, se nirppanokka-nainen on rakastunut mieheen. Siihen olentoon, jonka tempaukset eivät lakkaa rasittamasta ja riemastuttamasta naista.

Niin, kyseessä on eräänlainen satu, joka ei sittenkään ole satu, jos oikeasti uskoo. Te miehet voitte nyt ruveta teeskentelemään jonkinlaista aitoa renttua, mutta ei siitä mitään tule, koska te ette usko. Nainen vaistoaa sen ja hänen sydämensä liukenee luotanne heti kun fyysiset tarpeet ja ihmisen nälkä on tyydytetty. Vain todellinen rakkaus palaa aina kohteensa luokse. Kaikki muu on yhdentekevää teatteria, joka ei koskaan johda mihinkään.

Eli sinulla perus-kiva YTM, KTM tai ATM on vakava uskottavuusongelma. Sinä et kykene ratkaisemaan sitä. Sinulla ei ole aavistustakaan siitä, että elämällä voisi olla tarkoitus. Sinä et ymmärrä itseäsi ja vielä vähemmän sinä ymmärrät naisia. Sinä et osaa ilmaista tunteitasi ja vaikka osaisitkin, kykenisit vain tarraamaan yhtensä suurena kysymysmerkkinä toiseen ihmiseen, jolla ei hänelläkään ole vastauksia. Siinä on suurin ongelmasi. Sydämesi on umpijäässä ja vaikka se ei sitä olisikaan, niin se olisi vain surkea tyhjyyttään huutava sydän.

Jospa Luojasi antaisi sinulle joskus vastauksen.

3

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on ATM

      YTM joka saa pakit on ATM....

    • harvinaisen

      paska kirjoitus.

      Varmaan oletat että sulla on joku vastaus.

      Luojaa ei ole ja vastaus on vain yksinkertaisesti se että ihmiset ja varsinkin naiset tykkäävät mysteereistä ja asioista joita eivät osaa selittää.

      "Niin, kyseessä on eräänlainen satu, joka ei sittenkään ole satu, jos oikeasti uskoo. Te miehet voitte nyt ruveta teeskentelemään jonkinlaista aitoa renttua, mutta ei siitä mitään tule, koska te ette usko. Nainen vaistoaa sen ja hänen sydämensä liukenee luotanne heti kun fyysiset tarpeet ja ihmisen nälkä on tyydytetty. Vain todellinen rakkaus palaa aina kohteensa luokse. Kaikki muu on yhdentekevää teatteria, joka ei koskaan johda mihinkään."

      Samanlaista teatteria kuin tämä sinun tyhjän paskan jauhantasi kun et oikeasti osaa sanoa mitään ja sinulla ei ole todellista sanomaa eikä se johda mihinkään? :D

      "Sydämesi on umpijäässä ja vaikka se ei sitä olisikaan, niin se olisi vain surkea tyhjyyttään huutava sydän."

      Vähän niin kuin kullisi joka on veltto ja vaikka se seisoisikin niin sieltä ei tulisi kuin yksi pieni tippa ja vain pieni värähdys sen mukana? :D

      Hankkisit elämän Itä-Helsinkin jäippä. Jos oikeasti kohtaisit miehen niin kumpikohan heistä oikeasti saisi naisen loppuiäkseen ja kumpikohan lähtisi nurmen alle kortta kasvamaan jos mitattaisiin?

      Aivan. Luuseri.

    • make

      ei ole yhtään ytm:ää kaikki ns.miehet on naismaisia ylimielisiä tyhjän jauhajia

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe