Jokaisella on omat ongelmansa, mutta mulla seuraava: olemme olleet vuosikausia yhdessä ja haluamme tämän suhteen toimivan. Mieheni kuitenkin vaihtoi työpaikkaa hiljattain, siitä aiheutui muutto toiselle paikkakunnalle ja kaikkea muutakin muutosta. Mun on vaikea sopeutua tähän tilanteeseen, ei se muutto sinänsä ollut huono asia vaan kaikkien suunnitelmien uusiksi meno. Perhettäkin piti ruveta perustamaan ja se on tehtävä pian, jos koskaan aikoo lapsia hankkia. Alkaa tuota ikää olla. Lapset olivat siis suunnitelmissa ennen muuttoa, mutta nyt tuntuu, etteivät ne sovi enää mieheni elämään. Hänen uusi työ on aika vaativa, ulkomaankomennuksia on noin 100 päivää vuodessa. Se merkitsee pitkiä poissaoloja kotoa. Mä taas haluaisin ja vaadinkin, että hän olisi mukana jo raskausaikana ja sitten lapsen synnyttyäkin paikalla. Hän ei pysty näin etukäteen sanomaan, milloin nuo ulkomaankomennukset olisivat, joten vaikea yrittää ajoittaa mitään. Musta tuntuu, että ainoat tunteet tällä hetkellä miestäni kohtaan on pettymystä ja vihaa. Tämä siksi, että hän otti työn vastaan mun vastustuksesta huolimatta. Tiedän kyllä, että minun pitäisi tukea häntä, mutta en jaksa. Mä en pysty ajattelemaan muuta kuin menetettyä perhettä. Mutta mä haluan päästä tästä yli ja mä haluan saada tämän liiton takaisin toimimaan, haluan saada takaisin sen läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden, mitä aikaisemmin oli. Mä en halua enää vihata, mutta mä en löydä omassa pienessä päässäni tähän ratkaisua. Eikä me olla löydetty yhdessä puhumallakaan, siitä tulee aina vain kauhean raju riita joka johtaa itkuun ja mustelmiin.
en halua vihata
omapienimaailma
3472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos työpaikka oli miehen unelmatyö, niin minusta hän teki aivan oikein ottaessaan sen vastaan.
ja aina voi tulla tilanteita missä mies ei voi olla raskauden aikana tai kasvatuksessa mukana. sinulla on nyt sellainen suhde ja varmasti ei paljoa tilanteelle voi. kohtuutonta olisi pyytää miestäsi jättämään työnsä josta nauttii, ainakin oletan että hän niin tekee koska tahtoo jatkaa.
näyttää minusta siltä että syntymätön lapsi menee suhteen ja miehen edelle. itse hankkisin mielummin koiran kasvatettavaksi, ei sitä aina ihmislasta tarvitse perheeseen lisäykseksi.
Mikä estää lapsen hankkimisen? Mies on mukana niin paljon kuin ehtii - sinähän varmaan olet kuitenkin se, joka äitiyslomalla tulee olemaan?
Ja tuleeko niitä lapsia edes. Turha sitä on etukäteen suunnitella liian tarkkaan, että mieskin on mukana jo raskausaikana jne. 9 kk on pitkä aika ja sen aikana ehtii tapahtua paljon - liekö enää sitä työpaikkaakaan sitten?
Ja eikö se ole hyvä, jos elantokin on turvattu miehen hyvän työpaikan kautta?
Itse olen äiti ja kun lapsi oli vielä suhteellisen pieni, olin itse tuon noin 100 päivää vuodessa ulkomaanmatkoilla töiden puolesta. Ja aivan hyvin kotona pärjäsivät - itsellä oli välillä kova ikävä, mutta työni on haastava ja palkitseva.
Jos mies olisi pyytänyt valitsemaan hänet tai työn, olisi valinta ollut selvä. Tietenkin työ. Mikäli puoliso ei pysty tukemaan, niin silloin on lähdettävä erilleen.
Pettämistä en kuitenkaan hyväksy - itse en ole työmatkoillani tehnyt koskaan mitään, joka ei päivänvaloa kestäisi.
mustelmiin? Jos riidat menevät mustelmien asteelle, onkohan perheen perustaminen asiallista edes haaveissa...