Seurustelin erään äijän kanssa n.4vuotta. Tapasin uuden miehen, suhde ei kestänyt kun sen pari, kolme kuukautta. Ihastuin sitten tavallaan toiseen mieheen, jätin tämän ja lopulta toisenkin johon ihastuin ja uskoin hänen juttujaan. Olin sitten vähän aikaa yksin.. Kohta aloin taas seurustella, ja seurustelen vieläkin tämän nykyisen miehen kanssa ja asutaan yhdessä. Tätä aikaa on kulunut nyt vähän yli vuoden. Kihloissakin ollaan, mutta naimisiin en halua, enkä lapsia. Mulla on pinna niin kireällä niin pienistä asioista että tulen ihan hulluksi, syytän ja haukun miestäni, raivoan ja riehun. Tällaisina hetkinä mietin, kuinka ihanaa olisi olla sinkkuna, asua yksin. Tai edes viettää sellasta omaa sinkku elämää, pienestä flirttailusta tykkäisin, mutten seurustelisi, enkä koskaan muuttaisi enää kenenkään miehen kanssa saman katon alle. Pelkään menettäväni työpaikan, joudun myymään kaikki pois.. Koskaan ei ole ylimäärästä rahaa, kaikki menee laskuhin. On silti tullut väkisin ostettua vähillä rahoilla pari koiraa ja auto. En saa mitään oikein aikaseksi, tosi väsyny olo ja itku on herkässä vähä väliä. Mistä tämä kaikki edes johtuu, itsekkään en sitä tiedä. Mikään ei vaan tunnu olevan hyvin.
Olen sairas ja
idiootti
101425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mieli tekis vain syödä. Tiedän että olen vähän ylipainoinenki, pitäisi laihduttaa, olen monta kertaa yrittänyt, mutta enää en saa itseäni edes ulos. Väsyttää koko ajan, haluais vaan olla, eikä tehdä mitään. Meidän suhteessa ei seksiäkään paljoa ole, kerran kuussa ehkä jos aina sitäkään. Ei haluta, tee mieli. Meillä ei toisia pidetä mitenkään hyvänä, ei ole sellasta että oltais toistemme lähellä.. Monet kun ovat niin rakastuneita että koko ajan pusuttelevat, halailevat. Ei meillä ole tällasta. Työ päivien jälkeen tehdään ruoka, vähän siivotaan ja mennään nukkumaan. Aamulla aikasin töihin ja kun työpäivä päättyy, istumaan tietokoneelle, enkä tee paljoa muuta... Tuntuu että ei vaan kertakaikkiaan jaksa. Kaikki on aivan sama.. :'(
naimisiin ja he suunnittelevat lapsia..Ja ovat seurustelleen ja asuneet yhdessä vuoden verran. Miks musta ei tunnu tältä, mua ihan vihastuttaa että hyi kamala, ei ikinä lapsia eikä koskaan naimisiin tämän oman mieheni kanssa. Mun mies on rauhallinen, se ottaa kaikki asiat rauhallisesti. Sen kanssa ei oikeen voi puhua mistään, jos minä alotan, se joko mumisee jotain tai ei vaan osaa sanoa mitään. Ja jos hän tekee jotain mielestäni väärin, nostan metakan tai moitin. Tiedän, että se ei ole mua ansainnu, mutta väittää rakastavansa mua silti. Meillä menee muuten tosi hyvin, jos mulla on hyvä olla ja mikään ei paina mun mieltä. Liian usein on tällasia päiviä ollu että olen huonolla tuulella.
Miksi hitossa oot kihloissa, jos et halua naimisin?
Pyydä terapiaa ja lääkitystä, jaksat taas arkea paremmin ja ehkä ajatuksetkin selkiytyvät.
Jos et halua naimisiin, pura kihlauksesi.
Niin...? Itseäni ne ainakin masensivat ja hermostuttivat.
Hyvin menee muuten mutta liian usein on mielestäni niitä huonoja päiviä, että kaikki asiat ottaa päähän. Ja e-pillereitä en käytä.
..vedä pää täyteen ja sekoile itelles kunnon morkkis, kas kummaa, jopa arkiset asiat näyttää paremmalta
Teillä olisi omat asunnot ja seurustelisitte? Minä olen tällaista suunnitellut.Olisi omaa rauhaa ja sitten kun tulisi ikävä niin voisi lähteä yökylään.
Jotkut ovat kokeneet että vähähiilihydraattisesta dieetistä saa apua väsymykseen.Kirjoja on saatavilla vaikka kuinka.
sellanen vaiva,että aamusin kun herään ja alan valmistua töihin, tulee tosi kuuma, ihan hiki. :/ Mulla menee siinäki jo hermot, ei saa itteään valmiiksi kunnolla tuon takia. Yöt nukun omasta mielestä tosi hyvin, en herää siinä välillä kertaakaa, nukun sen 7-9tuntia joka yö. Univaikeuksia ei ole. Olen miettiny tuota että jos asuttais erillään, mutta silti seurusteltas, ja jos ikävä tulee mennään jomman kumman luo yökylään ja tehdään ruokaa, käydään kävelyllä. Mutta eihän se tuolle mun ukolle käy. Haluaa että olen täällä sen kans. :) Nyt olen ollut paremmalla tuulella, kaveri joka muuttanut täältä kauemmaksi n.5 vuotta sitte niin muuttaakin nyt takaisin tänne. Monia vuosia ollu ilman naispuolista kaveria. Ajateltiin ruveta käymään salilla ja viihteelläkin ehkäpä. Kerranki kun pääsee. Tuntuu ettei ite oo saanu yhtään reuntoutua. Työ on semmosta aika rankkaakin että kaipaanki vähän omaa aikaa ja vapaata!
Historiaasi lukiessa tule ilmi tuo jatkuva miesten vaihto. Sinähän olet varsinainen viestikapula!
Paljon vähemmästäkin menee jo normaalit ihmiset sekopäisiksi!
Et taida tietääkkään miten paljon rauhoittaa jo sellainen äärettömän yksinkertainen asia kuin ikioma koti. EI palatsi vaan oma vaikka pikkiriikkinen huone johon kenelläkään muulla ei ole osaa ei arpaa. Josta vain sinä maksat vuokran ja johon vain sinulla on avain. Jossa vain sinä yksin saat olla rauhassa ja tulla mennä mielesi mukaan.
Ystäviä tietenkin täytyy olla, ystäviä joiden kanssa parantaa maailmaa ja jakaa pizzaa ja kaydä luennoilla,matkoilla, elokuvissa, taidenäyttelyissä tai missä tahaansa mikä Sinua itseäsi kiinnostaa.
Mutta sitten kun kaikki on jo sanottu ja ajatukset vaihdettu, sinä voit pujahtaa ikiomaan turvalliseen soppeesi rauhoittumaan.
Ehdottaisin suuresti että kokeilisit tätä vaihtoehtoa. Se on toiminut ja hyväksikoettu aivan liian monen kohdalla ollakseen toimimatta sinuunkin!