Nyt on sitten tullut yli vuosi täyteen työttömänä, ja alkaa kyllä tuntua melkoisen toivottomalta ajatukselta saada töitä kun nyt tämä maailmanlaajuinen lamakin jo ehti tulla. Jotakin tarvitsisi varmaankin itselleen tehdä, että saisi työllistymismahdollisuuksiaan parannettua, mutta kun en enää tiedä, että mitä se jotain voisi olla. Kyllähän sitä esimerkiksi työvoimatoimistot kaikenlaisia työnhaku- yms kursseja järjestävät, mutta onko niistä oikeasti mitään hyötyä ? (Pystyn määrittelemään, että tarvitsisin eniten apua työhaastattelutilanteessa, mutta epäilen, että en kuitenkaan jollain kurssilla osaisi kertoa ja määritellä miten toimin, ja ennen kaikkea mitä teen väärin varsinaisessa haastattelutilanteessa.)
Kaksi ammatillista koulutusta on tullut hankittua, ja molemmista on myös suunnilleen vuoden verran työkokemusta. Melkoisena ongelmana vain on se, että sekä koulutuksista että oman alan työkokemuksesta on muutama vuosi aikaa ja toisesta vieläkin enemmän. Muuten olen sitten tehnyt muita töitä. (Turhauttaa etenkin, kun tuli mentyä logistiikka-alam koulutukseen opiskelemaan varastonhoitajaksi, kun väitettiin että alalla olisi töitä. No kun on ylipainoinen nainen jolla ei ole omaa autoa, eikä ole erityisemmin kokemusta trukinajosta, niin ei myöskään löydy töitä. Ja tämä siitä huolimatta, että olen varastotöitä jo ehtinyt tehdä, eikä minulla ole ollut mitään ongelmia saada työni tehtyä. )
Pitäisiköhän sitä hankkia vielä jokin kolmas koulutus? Väitetään että sosiaali- ja terveysalalla olisi töitä, mutta kun en ollenkaan sopisi tuolle alalle. En ole sellainen uhrautuva ja muille omistautuva hoivaajaluonne joka suostuu tekemään minimipalkalla 12 tuntisia työpäiviä vain siitä ilosta että saa hoivata sairaita ihmisiä. (Tällaisen vaikutelman olen saanut siitä, mitä lähihoitajilta ja sairaanhoitajilta odotetaan työpaikoilla).
Siivoustöissä kait olisi myös töitä, ja niitä on tullutkin tehtyä melkoisen paljon (Itse asiassa varmaankin eniten koko työelämässäni) Onko ihmisessä jotain vikaa, jos hän on tehnyt lähinnä siivoustöitä ? Kuitenkin huono palkka, kokopäiväisen työn saamisen vaikeus, tolkuttomat työmäärät ja jatkuva valittaminen vaikka tekisi työnsä kuinka hyvin tahansa, ovat saaneet minut suhtautumaan varsin negatiivisesti kyseiseen alaan.
En edes kunnolla tiedä, mille alalle soveltuisin parhaiten, tai siis missä minä voisin ns "loistaa" eli olla niin hyvä ja erinomainen työntekijä että voisin olla varma työnsaannista. Hieman huolestuttavasti nimittäin näyttää siltä, että ne alat joissa olisin hyvä, ovat juurio niitä, joissa on tolkuton kilpailu työpaikoista taikka sitten sellaisia joissa ei ole töitä.
Tarttis tehdä jotain
3
150
Vastaukset
- lähde metallialalle
Hitsaaminen ja koneistus sopivat myös naisille, ja alalla on etelässä liksat kohdillaan.
Hitsaaminen on sitäpaitsi kivaa hommaa, aika menee nopeasti eikä tarvii tuijotella kelloa että pääsis kotia jo.- ap.
Mielenkiintoista. Olen aina ajatellut, että metalliala on juuri niitä työaloja joita ollaan tällähetkellä siirtämässä tai tullaan siirtämään näihin ns. halpatuotantomaihin. Olenko kenties väärässä ?
- väärässä...
ap. kirjoitti:
Mielenkiintoista. Olen aina ajatellut, että metalliala on juuri niitä työaloja joita ollaan tällähetkellä siirtämässä tai tullaan siirtämään näihin ns. halpatuotantomaihin. Olenko kenties väärässä ?
olet harvinaisen oikeassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p555685Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "742834Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella192058No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401905Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611819- 181781
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5153881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy821145Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965