KUNTA

miksi enontekiöllä saa soveltaa lakia kunnantalossa? Nyt tarkkailuun koko sakki ja selvityksiä epäselvyyksiin... jos ei muuten selviä, niin haetaan oikeutta isoilta herroilta etelästä! ja son varma!
202438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Esteellisyys puhuttaa päätöksenteossa, eikä turhaan.
Nappasin kuntatiedon sivuilta, Kunnat.net, ohjeistusta kysymykseen.

Miten määritellään esteellisyyssäännösten tarkoittamat läheiset?

Läheiset on määritelty hallintolain 28.2–3 §:ssä. Läheiset on laissa jaettu kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluu henkilön kaikkein läheisin henkilöpiiri, jota lain perusteluissa kutsutaan “perhepiiriksi”. Toiseen ryhmään kuuluvat henkilön perhepiiriä kaukaisemmat sukulaiset ja entinen puoliso. Kolmanteen ryhmään kuuluvat henkilön puolison lähisukulaiset (puolison “perhepiiri”).

Lainkohdan tarkoittamia läheisiä ovat luottamushenkilön, viranhaltijan ja työntekijän:

1. puoliso ja lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi ja hänelle muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso;
2. vanhempien sisarus sekä hänen puolisonsa, sisarusten lapsi ja entinen puoliso; sekä
3. puolison lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi ja isovanhempi samoin kuin tällaisen henkilön puoliso sekä puolison sisarusten lapsi.

Siinä muutama rivi alkuun, jos ketä kiinnostaa, niin lakitekstiä löytyy Finlex- sivustoilta.

Äänestä

Ei tuollainen vihjailu auta kenenkään uteliaan tiedonnälkään. sanottaisiin reilusti, mutta ei nimillä, että millä lailla asia on ja miten se on vinksallaan ja miten se pitäisi olla. Ärsyttää tuommonen varovainen vihjailu, että muka tietää asiasta, eikä kuiten voi sanoa, että mistä on kysymys.

Äänestä
  • Mulla on semmoinen kutina, että prosessi on käynnistynyt. Asia on kuitenkin siinä, että kohta tiedämme mikä on oikein ja mikä väärin.
    Itseisarvo ei ole riitely vaan oikeudenmukaisuus. Vai kuinka?

    Mun mielestä Enontekiöllä on sen verran osaamista juridiikassa, että ihmettelen, miksi asiat on tähän asti lakaistu matonalle?

    Äänestä

  • mokomaattori kirjoitti:

    Mulla on semmoinen kutina, että prosessi on käynnistynyt. Asia on kuitenkin siinä, että kohta tiedämme mikä on oikein ja mikä väärin.
    Itseisarvo ei ole riitely vaan oikeudenmukaisuus. Vai kuinka?

    Mun mielestä Enontekiöllä on sen verran osaamista juridiikassa, että ihmettelen, miksi asiat on tähän asti lakaistu matonalle?

    kutittaa. rosessi. kukka kynsiit syyhyä häkissä

    Äänestä

Tyhmäkö olet! Lakiahan pitää ja täytyy soveltaa kunnantalossa ja myös muuallakin.

Äänestä

Surettaa tämä keskustelun taso, jossa Eelis, Mokomaattori ym. räksyttävät mm. kuntapäättäjistä, asioiden hoidosta jne. Tuo edellinen kirjoittaja oli oikeassa. Myös kunnassa lakia täytyy soveltaa ja oikein ja tasapuolisesti. Tutustukaa Kuntalakiin ja Hallintomenettelylakiin mitä siellä sanotaan esteellisyydestä. Jos havaitsette poikkeamisia esteellisyyksissä, niin Teillä on oikeus määräajan kuluessa valittaa Hallinto-oikeuteen havaitsemistanne virheellisistä päätöksistä ja näin oikaista tehdyt virheet. Tuo epämääräinen vihjailu rikollisesta menettelystä ja sukulaisten suosimisesta tympäisee. Varmasti meillä on muitakin ja positiivisia asioita käsiteltäväksi/ keskusteltavaksi.

Äänestä
  • Taisi osua "lähelle" vai peräti napakymppiin.Seli seli

    Äänestä

  • Mutta kovin sinisilmäisiä ja hyväntahtoisia..kukapa nyt viitsisi lähteä oikein oikeuteen ensimmäisenä,se on kovan homman takana ja kaikilla ei ole oikein aikaakaan uhrattavana ja positeevisella asenteella kuitenkin jokainen toivoo asioiden hoituvan parhain päin vaikka näin ei käykkään,siis tuo esteellisyys on olemassa,sano mitä haluat..

    Äänestä

  • &&&&&& kirjoitti:

    Taisi osua "lähelle" vai peräti napakymppiin.Seli seli

    taitaahan ne virkaatekevät olla niin saman näköisiä ulkopuolisen silmissä,kait teillä on kylä missä ne luodaan.

    Äänestä

  • VIISAITAKIN kirjoitti:

    Mutta kovin sinisilmäisiä ja hyväntahtoisia..kukapa nyt viitsisi lähteä oikein oikeuteen ensimmäisenä,se on kovan homman takana ja kaikilla ei ole oikein aikaakaan uhrattavana ja positeevisella asenteella kuitenkin jokainen toivoo asioiden hoituvan parhain päin vaikka näin ei käykkään,siis tuo esteellisyys on olemassa,sano mitä haluat..

    Meillä se on täällä oma KUNTA
    eikä sen päättäjät näekään unta,
    siellä ne häärii ja hijojaan käärii,
    töitä on tehtävä,päätökset päättää,
    kukahan ne ehtii ensiksi säätää..

    Antakaa meillekin oma työrauha
    ettei suusasi olis tyhjä soppakauha,
    hiiteen nyt kaikki esteellisyys
    meillä se täällä on oma isännyys..

    Syys syys syys,on oma isännyys....

    Äänestä

  • Hyvin PYYHKII.. kirjoitti:

    Meillä se on täällä oma KUNTA
    eikä sen päättäjät näekään unta,
    siellä ne häärii ja hijojaan käärii,
    töitä on tehtävä,päätökset päättää,
    kukahan ne ehtii ensiksi säätää..

    Antakaa meillekin oma työrauha
    ettei suusasi olis tyhjä soppakauha,
    hiiteen nyt kaikki esteellisyys
    meillä se täällä on oma isännyys..

    Syys syys syys,on oma isännyys....

    Velatkin saataviksi jo muuttuu
    eikä se haittaa jos joku suuttuu,
    pankista lainaa nollia lissää
    eihän se vielä tunnu missään.

    Taantuma iski vähän pahaan saumaan
    mitäpä tuosta emme kanna kaunaa,
    työt ei meijän kunnassa lopu
    kunhan löytyis se naapurisopu..

    syys syys syys on oma isännyys..

    Äänestä

  • putosiko ENO :) kirjoitti:

    Velatkin saataviksi jo muuttuu
    eikä se haittaa jos joku suuttuu,
    pankista lainaa nollia lissää
    eihän se vielä tunnu missään.

    Taantuma iski vähän pahaan saumaan
    mitäpä tuosta emme kanna kaunaa,
    työt ei meijän kunnassa lopu
    kunhan löytyis se naapurisopu..

    syys syys syys on oma isännyys..

    Siitä on meillä suurempi huoli
    kun se ainoa aljuvares kuoli,
    Lapissa se on aina ollut oma laki,
    siitä vain tietää saa oma saki...

    syys syys syys on oma isännyys..

    Äänestä

  • räppi ENO kirjoitti:

    Siitä on meillä suurempi huoli
    kun se ainoa aljuvares kuoli,
    Lapissa se on aina ollut oma laki,
    siitä vain tietää saa oma saki...

    syys syys syys on oma isännyys..

    Ei kai me tätä niin tosissaan oteta
    ole siis hyvä ja räppisi lopeta,
    räppäri itse pokkaa ja kiittää
    kyllä tämä räpitsi taitaa jo riittää

    Syys syys syys, on oma isännyys...

    Äänestä

  • Räppi Loppu kirjoitti:

    Ei kai me tätä niin tosissaan oteta
    ole siis hyvä ja räppisi lopeta,
    räppäri itse pokkaa ja kiittää
    kyllä tämä räpitsi taitaa jo riittää

    Syys syys syys, on oma isännyys...

    omalle osastolle

    Äänestä

  • Räppi Loppu kirjoitti:

    Ei kai me tätä niin tosissaan oteta
    ole siis hyvä ja räppisi lopeta,
    räppäri itse pokkaa ja kiittää
    kyllä tämä räpitsi taitaa jo riittää

    Syys syys syys, on oma isännyys...

    Eno otti pari lääkerammia sydänvaivoihin ja räppi se vain jatkuu.....

    Valheestakin aina puolet on tosia
    eiköhän vaihdettas jo osia,
    sitähän sitä saa mitä kylvää,myös niittää
    itseään vain saa siitäkin kiittää.

    Asioilla on aina hyvätkin puolensa
    siitäkin heittää saa pois huolensa
    anna jo arkisten huolien olla,
    siitä vain rasittuu nuppi ja polla.

    Äänestä

  • RÄPPI lopu kirjoitti:

    Eno otti pari lääkerammia sydänvaivoihin ja räppi se vain jatkuu.....

    Valheestakin aina puolet on tosia
    eiköhän vaihdettas jo osia,
    sitähän sitä saa mitä kylvää,myös niittää
    itseään vain saa siitäkin kiittää.

    Asioilla on aina hyvätkin puolensa
    siitäkin heittää saa pois huolensa
    anna jo arkisten huolien olla,
    siitä vain rasittuu nuppi ja polla.

    se jäi tuo kertosäe äsken pois....

    syys syys syys,on oma isännyys

    Täälläkö kuljemme turhuuden poluilla
    huolet hälvenee hetkeksi oluilla,
    Mutta kun koittaa taas päivä uus
    on meillä kaikilla uusi tilaisuus.

    syys syys syys,on oma isännyys...huh

    Äänestä

  • HYVÄ olut kirjoitti:

    se jäi tuo kertosäe äsken pois....

    syys syys syys,on oma isännyys

    Täälläkö kuljemme turhuuden poluilla
    huolet hälvenee hetkeksi oluilla,
    Mutta kun koittaa taas päivä uus
    on meillä kaikilla uusi tilaisuus.

    syys syys syys,on oma isännyys...huh

    Väärälle tielle jos eksynyt lienet
    toivottavasti itse sen tiennet,
    mietippä joskus syntejä syviä
    saanet siitä mietteitä hyviä.

    syys syys syys on oma isännyys...

    Äänestä

  • räppi rippi kirjoitti:

    Väärälle tielle jos eksynyt lienet
    toivottavasti itse sen tiennet,
    mietippä joskus syntejä syviä
    saanet siitä mietteitä hyviä.

    syys syys syys on oma isännyys...

    Onnea rikkautta elämää hyvää
    kuin myös paljon rakkautta syvää,
    tässä mie sullekki soisin
    jos sen joku sulle antaa voisi.....

    syys syys syys on meillä kaikilla oma isännyys

    Muustapa ei nyt sitte tässä ennää ole väliäkhän..
    ------------------------------------------------

    Äänestä

Lukekaapa vielä tuolta Epätosia Tuulestatemmattua
kohdasta..Älyä voisi käyttää..viestin,paremmin en itse voisi asiaa ilmaista kuin hän sen teki...

Äänestä
  • Eipä tartte paljoa lisätä...

    Kuviot ovat todella sairaita, kun sukusutkaus saa aikaan vaikka mitä hallitsematonta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eelis kirjoitti:

miksi enontekiöllä saa soveltaa lakia kunnantalossa? Nyt tarkkailuun koko sakki ja selvityksiä epäselvyyksiin... jos ei muuten selviä, niin haetaan oikeutta isoilta herroilta etelästä! ja son varma!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu