laihdutuksen vaikutus vaatekokoon?

ihmeissään...

viimeisen puolen vuoden aikana olen laihduttanut 13 kg, mutta alkaa todella ottamaan nuppiin kun vaatekoko ei ole pienentynyt kuin yhdellä koolla! luulisi tuon pudotuksen näkyvän vähän selkeämmin. kertokaa omia stoorejanne, miten teillä on vaikuttanut laihtuminen vaatekokoon?
minulla siis vain 50 vaihtunut 48.

9

2938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kevyemmin kevääseen

      Ainakin farkuissa koot ovat mitä sattuu. 42 koko voi olla täysin istuva tai jäädä jo polvissa jukeliin.

    • Ei se vaatekoko ole täysin suoraan verrannollinen siihen painoon, siihen vaikuttavat niin monet muutkin tekijät. Kropan "muoto", painon jakautuminen, pituus, vaatteen malli, jne.

      Saattaa olla, että yhtenä kauniina päivänä sinäkin huomaat että vaatekaapista ei löydy mitään päälle sopivaa. Kaikki vaatteet ovat käyneet suuriksi. Näin minulle kävi, muutamaankin otteeseen viimeisen vuoden aikana.
      Minulta on paino pudonnut siinä ajassa reippaat 17 kiloa ja vaatekoko oli suurimmillaan 50/52, nykyään 40/42.
      Shoppailukin on saanut aivan uusia ulottuvuuksia, kun ei tarvitse katsoa vain että mikä vaate mahtuu päälle vaan voi hankkia sellaisia mistä todella pitää. :)

      Älä luovuta laihdutuksesi suhteen, olen aivan varma että tulokset rupeavat näkymään vielä selkeämmin. (Ja varmasti näkyvät jo, 13 kilon pudotus on jo hieno saavutus!)

    • vaatekoossa näy

      Yli viisi vuotta sitten käytin kokoa 46 vaatteissa. Sitten laihduin n. 22 kiloa. Olen edelleen vaatekoossa 42-44.

      Se johtuu useasta asiasta: koot yli 44 ovat yleensä "isojen tyttöjen kokoja" eli väljemmällä mitoituksella kuin normaalit koot. Lisäksi ainakin tuntuu että viime vuosina on kavennettu ja pienennetty naisten vaatekokoja muutenkin. Usein kun kokeilee ikivanhoja vaatteita koossa M, niin se vastaa nykyistä L tai jopa XL:ää.

      Sitten on tuo vartalotyyppi, siinä riittää ihmettelemistä. Eilen yhden samanpituisen tuttavan kanssa huomattiin että samat housut samassa koossa (42) mahtuu kummallekin päälle, mutta hän painaa 10 kg vähemmän kuin minä. Lisäksi hänellä housut kiristää vyötäröstä, kun taas allekirjoittanut joutunut kaventamaan vyötäröä. Selitäpä se :-)

    • ......................

      Minulla meni vuosi laihtua tuo 13kg ja vaatekoko pieneni vain yhdellä koolla. Vaatekokoni ennen oli 44 ja nyt 42. Koko 44 housuissa tuntui hyvin ahtaalta ja tiukalta painoni ollessa läskimmillään, ehkä koko olisi jo voinut vaihtua kokoon 46. Nykyinen koko on jo löysä, mutta entiset farkkuni tuumakoossa 32 ei mene vielä päälle :(.

      Mittauksissakin on tullut tuloksia parhaiten reisissä, rintojen alta sekä kapeimmasta vyötärön kohdasta kuin mahasta. Pallomaha se ensimmäisenä tulikin. Ehkä ne läskit lähteekin siinä järjestyksessä, mikä viimeisenä on lihonut.

    • tarkkailla syömisiäni

      tarkoituksena laihtua, niin vaatekoko on suurentunut... niin se vaan on.

      • Suklaapurjo

        Yksi syy siihen, että laihdutuksen aloittaessaan tuntuisi lihovan, voi johtua siitä, että lisää kasvisten ja muiden kuitupitoisten tuotteiden (kuten tumman leivän, pastan ja riisin) käyttöä ruokavaliossaan. Joillakin kuidun lisääminen voi aiheuttaa turvotusta. Kropan pitää tottua uuteen terveellisempään ruokavalioon. Jos siis on ollut aiemmin todella vähillä vihanneksilla ja syönyt vaaleaa leipää ja pastaa ja tekeekin täysmuutoksen, voi vatsa mennä sekaisin. Kannattaa siis lisätä hiljalleen kasvikuntaa, jos se ei ole ennestään tuttua, niin massukin ehtii sopeutua.

        Lisäksi moni aloittaa liikunnan kevennellessään. Jos yhtäkkiä ryhtyy käymään salilla, voivat lihakset piukistua, mikä toki on loistava asia, mutta voi johtaa siihen, että tiukimmat vaatteet voivat tuntua entistäkin kireämmiltä. Vähitellen rasvakerros pienenee kasvavien lihasten päältä ja ympärysmitat alkavat pienentyä.


    • takkutukka

      vaatekoko pieneni koosta 44 kokoon 36 housuissa ja paidoissa L koosta S kokoon :) paino tippunu 25 kg yhteensä tähän mennessä ja aikaa meni about pari vuotta...
      vielä olis tarkotus saada itteänsä vähän kavennettua, kun nuo jenkat ei niin kauheesti miellytä mitä on vielä jäljellä...

      • vaatteista

        Mie en oo lihonu enkä laihtunu, mutta meninpä tilaamaan postimyynnistä puseroita. Voi minkälaisia kipanoita ne oli. Takaisin piti lähettää. Koska muoti ihannoi yhä laihempia ja laihempia ihmisiä, niin vaatekootkin on aivan eri mitoissa kuin esim. 5 vuotta sitten. Muistelkaapas sitä aikaa, kun oli muotia hirveen isot esim. T-paidat, Jos niitä nyt on jollai kaapinnurkissa niin verratkaapa, niin ne on todella isoja vaikka olisivat S kokoa.
        Nyt kun on muotia vartalomyötäiset ja avarakauluksiset puserot, niin kootkin on aivan eri luokkaa..


      • shopottaja
        vaatteista kirjoitti:

        Mie en oo lihonu enkä laihtunu, mutta meninpä tilaamaan postimyynnistä puseroita. Voi minkälaisia kipanoita ne oli. Takaisin piti lähettää. Koska muoti ihannoi yhä laihempia ja laihempia ihmisiä, niin vaatekootkin on aivan eri mitoissa kuin esim. 5 vuotta sitten. Muistelkaapas sitä aikaa, kun oli muotia hirveen isot esim. T-paidat, Jos niitä nyt on jollai kaapinnurkissa niin verratkaapa, niin ne on todella isoja vaikka olisivat S kokoa.
        Nyt kun on muotia vartalomyötäiset ja avarakauluksiset puserot, niin kootkin on aivan eri luokkaa..

        Osta seppälästä ni ei oo ainakaan pieniä:D. Siis ihan hirveitä. Mulla pituutta 171 ja painoo 65, yleensä koko 36 tai max 38, mut seppälässä ku sovittaa ni saa ottaa 34 ku muut on ihan norsukokoja.Musta tuntuu et vaatteet on isontunu...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe