Erilaiset ihmiset suhteessa keskenään?

Olen elänyt läpi suhteen, jossa olin aivan eri planeetalta kuin ex-mieheni. Jälkeenpäin kun ajattelee, meillä ei ollut mitään yhteistä alunperinkään. Enkä tänä päivänäkään tiedä, miksi ihastuin häneen. Rakastamisesta en voi puhua, kun tuntuu ettei se sitä ollut. Monet kaverini ihmettelivät, kun yksiin mentiin, että mitenkähän käy kun olette noin erilaisia. Hyvin meni niin kauan, kun jaksoin olla juuri sellainen, kun puoliso halusi minun olevan. Mutta sitten heräsin yhtenä aamuna siihen tunteeseen, että kuolen, jos en saa olla sellainen kuin olen. Niinpä palasin omaksi itsekseni ja liitto kaatui joitakin vuosia myöhemmin.
Toisen erilaisuutta pitää vaan oppia sietämään. Pikkuhiljaa erot mahdollisesti tasoittuvat, mene ja tiedä. Muista kuitenkin, että toista ei voi eikä saa muuttaa oman maun mukaiseksi. Halu muuttua lähtee ihan omasta itsestä. Mutta mietin vain, miksi pitäisi kenenkään muuttua? Toista pitää rakastaa juuri sellaisena kuin toinen on. Keskustele asioista puolisosi kanssa, mitä hän ajattelee tilanteesta. Uskon, että onnistutte kyllä, koska tiedostat noin hyvin tilanteen ja sen mahdollisesti mukanaan tuomat ongelmat.

En jaksa rustata tarinoita, mutta oma kokemukseni on, että erilaisuus ei ole hyvästä minun tyyppiselle ihmiselle. Olen seurustellut 5 kertaa ja nyt naimisissa sen viidennen kanssa. Hän on näistä viidestä eniten samanlainen kanssani.

Minulle ja seurustelukumppaneilleni pienetkin erilaisuudet ovat saattaneet olla todella häiritseviä. Se, että antaa toisen musamaun tai pukeutumistyylin ärsyttää, on omaa epäkypsyyttä. Mutta nuo ominiaisuudet ovat silti hyviä indikaattoreita, sillä ne saattavat olla jäävuoren huippuja jostain syvemmästä erilaisuudesta luonteissa, jota ei voi kiertää pelkällä henkisellä kehityksellä.

Hyviä sääntöjä:
1. Joillekin harvoille erilaisuus on hyväksi, mutta kenenkään ei pitäisi ajatella kuuluvansa tähän ryhmään ennen kuin on kokeillut edes yhtä suhdetta, jossa toinen on samanlainen elämäntahdiltaan, perusluonteeltaan, tempperamentiltaan ja ennen kaikkea hengellisesti, arvoiltaan ja moraaliltaan. Ei edes silloin, kun tuntuu, että hyvinhän tämän erilaisen ihastuksen kanssa menee.

2. Alkuihastuksessa ollessa samanlaisuudet korostuvat. Tämä on petollista, sillä myöhemmin erilaisuudet tulevat esille. Toisaalta näihin samanlaisuuksiin on hyvä kiinnittää huomiota. Sille on syynsä, miksi ne tulevat aluksi esiin. Muuten ei synny sidettä.

3. Kun aikaa kuluu, samanlaisetkin ihmiset löytävät toisistaan erilaisuuksia, jotka voivat yllättää ja ärsyttää, kun on totuttu että toisenhan piti olla samanlainen. On epäkypsää antaa sen vaikuttaa liikaa.

4. Puolison erilaisuutta pitää arvostaa, ja olla sen suhteen mieluummin utelias ja kokeilunhaluinen, kuin torjuva. Erilaisuuden pelko on kaikilla ihmisillä sielussa, koska se koetaan uhkaksi omalle psyykelle ja maailmankuvalle, aatteille.

Jos löytää itsensä naimisissa erilaisen ihmisen kanssa, ja alkaa ahdistaa, niin ei ero ole ratkaisu. Kohta 4 on silloin mielestäni parasta lääkettä. Parasta olisi, jos molemmat puolisot olisivat valmiita tulemaan vastaan toisiaan.

Olen nyt siinä vaiheessa, että pieniä eroavaisuuksia on tullut vastaan vaimon kanssa. Meillä on samanlaisuus arjessa auttamassa, mutta en tyydy vain siihen. Lähden vaimon kanssa konsertteihin, joissa esiintyy artisteja, joista en välitä. Hän avartaa näkemyksiään minun menoihini osallistumalla. Olen luvannut ottaa osaa hänen harrastuksiinsa ja tukea häntä niissä.

Tämäkin on tullut koettua. Aluksi näytti hyvältä, mutta vuosien kuluessa erilaisuus jotenkin kärjistyi. Oli lopulta helpottavaa lähteä omille teilleni.

monilta osin olla suhteen alussa erilaisia mutta kasvaa yhteen tai sitten Ihmiset voivat suhteen alussa olla hyvin samankaltaisia mutta "kasvavat" erilleen.Tämä on hyvin monitahoinen kysymys ja teidänkään tapaustanne on vaikea arvioida kenenkään näin vähäisen tuntemuksen perusteella.Tärkeintä on kuitenkin että molemmat osaavat rakastaa,arvostaa ja sitä kautta antaa "tilaa" puolisolle ja hyväksyä tämän eroavaisuuksia.

juttu että olette erilaisia. Teillä kuitenkin se tärkeä asia on yhteistä, eli tulevaisuudessa perheen perustaminen. Se on se teidän yhteinen juttu.

Hyvä asia on myöskin että molemmilla on sitten omaakin elämää, omat harrastukset jne. Ei pääse kyllästymään toiseen kun toinen ei ole koko ajan kyljessä:)

Mutta ajan myötä olisi ehkä hyvä jos löytäisitte sen perheen lisäksi jonkun, vaikka yhden harrastuksen tai kiinnostuksen kohteen, mikä myös yhdistäisi teitä.
Ja luulen, että kyllä sellainen ajan myötä löytyy. Ja tietysti se tunne on tärkein, jos olette hulluina toisiinne:), niin en näkisi mitään ongelmaa.

...olla samanlaisen ihmisen kanssa. Kokeiltu on, ja tylsää ja haasteetonta oli. Tuntui, etten kehittynyt lainkaan, eikä maailmankuvani laajentunut.

Tietenkin arkielämässä erilaisuus aiheuttaa helposti ongelmia ja ristiriitoja, jos toinen on vaikka todella ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen ja toinen hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä. Tai jos toinen tykkää asua siistissä asunnossa, ja toinen on suurpiirteisempi. Eli yhteisenä ominaisuutena molemmilla täytyy erilaisuudesta huolimatta olla halukkuus tehdä kompromisseja sekä kunnioitus ja avoimuus toisten ihmisten mielipiteitä ja arvoja kohtaan. Myös halua kehittyä ihmisenä täytyy molemmilla olla.

Jos molemmat suhteen osapuolet siis huomioivat ja hyväksyvät erilaisuuden ja yrittävät antaa toisen olla sellainen kuin on, erilaisuus voi olla myös hyvästä. Vaikka joitain yhteisiä ajanviettotapoja on hyvä olla, ja elämän perusarvot täytyy luonnollisesti jakaa, niin joka asiasta ei tarvitse olla samaa mieltä, ja kaikkia asioita ei tarvitse tehdä yhdessä. Toisen erilaisuudesta oppii sen, ettei oma itsestäänselvä toimintatapa tai ajatuskuvio erilaisissa tilanteissa olekaan välttämättä se oikea ja ainut mahdollinen.

minä olen sitoutuvainen, rauhallinen, kotihiiri, ja vaadin täydellistä rakastamista ja uskollisuutta sekä en siedä valehtelua. eksäni on meneväinen, suosittu kaveripiirissä, ei kestä olla hetkeäkään kyllä yksin mutta silti ei ole sitoutuvainen mihinkään yhteen juttuun, valehtelee koko ajan kaikista pienemmistäkin asioista, ja rakkaudella ja uskollisuudella ei hänellä ainakaan ollut väliä. erosta ei vielä kauaa ja nyt jo uusi tyttöystävä koska ei halua olla yksin ja koska haluaa satuttaa minua, rakkaudella ja tunteilla ei niin väliä. lisäksi minusta riidat piti selvittää keskustelemalla ja hänelle keskusteleminen oli jo ilmiriitaa!

JOS tuollaista asiaa pitää kysellä,niin pian sukka oven rakoon ja suhteesta pakoon.
Elämän pituisen helvetin löytää kyllä helpommallakin.
Turhaa kuvitella pystyvänsä muuttamaan toista tai muuttumaan itse niin paljon että suhde ei tuntuisi ajan oloon kivireen vetämiseltä.

Ei siitä sitten tullutkaan mitään. Jo näin pienen ajan jälkeen erilaisuus aiheutti paljon mielipahaa joten näimme parhaana ratkaisuna erota. Henkilökohtaisesti helpotti välittömästi ja olen tyytyväinen saatuani itseni täysin takaisin.