Rakkaustarinamme

Se on mielestäni juuri niin kuin sanoit, että se ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan toisella puolella. Ajattele jos tapaisit toisen ihmisen niin millä todennäköisyydellä hän olisi se oikea sinulle... no sanon et max 10 prosentin tod.näköisyydellä. Parisuhteeseen aletaan kun molemmat tuntevat rakkautta ja kiintymystä toisiinsa. Itse seurustelin ja asuin vähän pitempään naiseni kanssa ja meillä oli lopuksi myös kaikenlaista riitaa ja loppujen lopuksi se johtui siitä että emme tehneet enää mitään yhdessä. Myös kaikki arjen pienet positiiviset jutut/teot olivat jääneet pois. Naiseni mainitsikin tästä asiasta, mutta minä en sitä ymmärtänyt. Nyt kun olen häntä tavannut ns. kaverina n. 4 kk eron jälkeen ni voin sanoa et se nainen oli kuin tehty minulle. En tule löytämään noin ihanaa ihmistä pitkään aikaa jos ikinä. Jos voit jotenkin vielä pelastaa tilanteen niin nosta vitutus kertointasi tosi ylös eli kun riita alkaa niin pyrit lopettamaan sen samaan paikkaan. Käykää yhdessä lenkillä/elokuvissa/syömässä ja jopa baarissa. Tee niitä pieniä tekoja esim. suukko ohi mennen ja jos nämä ei tuo suhteeseenne uutta kaikua niin sitten on vakavemman keskustelun aika. Tee kuitenkin kaikkesi ja kuuntele kumppaniasi!

Suosittelisin että ottaisitte aikalisän parisuhteestanne. Eli toinen muuttaa hetkeksi pois. Tuona aikana voitte tietenkin tavata jos haluatte, jos ette, niin sitten ette tapaa. Olisi ollut hienoa, jos olisin itse osannut toteuttaa samassa tilanteessa hetken hengähdystauon ilman kolmansia osapuolia. Nyt vanha suola janottaa, ja tiedän tehneeni virheen.

Mulla on eroprosessi aluillaan ja voimat todella vähissä. Vastaan sulle siksi, että tilanne kuulosti tutulta. Me ollaan/oltiin kuin toisillemme luodut,kaikki sujui,hirveästi yhteistä jne. Toki riideltiin joskus liiankin usein ja molempien tulisuuden takia sanasota oli aikamoista ajoittain, mutta viime aikoina ei olla edes riidelty kun sitä lupasimme vähentää. Siksi mun on todella vaikea ymmärtää ja hyväksyä et ollaan silti toista kertaa tässä tilanteessa, ja luultavasti viimeistä kertaa.

En vain voi ymmärtää,miten kaksi niin toisilleen sopivaa ei kuitenkaan saa suhdetta toimimaan? Kuten teilläkin? Mistä sitten tietää milloin kaikki on tehty ja voi luovuttaa ja päästää irti? Mistä sitä ikinä saa tietää oliko se oikein? Välitämme hirveästi,edelleen,mutta hän on se osapuoli,joka ei vaan enää jaksa.

Syynä on myös se,että hän haluaa aikaa yksin,sillä aloitimme suhteemme suoraan hänen erottua pitkäaikaisesta suhteesta.

Olo on aivan toivoton,niin paljon suhteen eteen tehneenä ja niin paljon rakkautta antaneena ei voi kuin vajota suremaan. Mikään ei tunnu miltään,töihin meno ylivoimaista. Itken jatkuvasti ja mietin,olisinko voinut tehdä jotain toisin.Tuntuu kuin olisin menettänyt kaiken,vaikka tiedän,että mulla on moni asia hyvinkin. Se on vaan uskomatonta,miten joku ihminen voi vaikuttaa niin paljon,kaikkeen.

Olemme hyvissä väleissä,mutta tiedän,että on parempi olla soittelematta,jotta hän saa aikaa ja rauhaa olla yksinja miettiä asioita.

En vaan mitenkään tiedä miten pystyn olla soittamatta kun tuntuu että tukehdun jos en soita...

Onko jollain selviytymistarinoita?

Varmaan aika monissa suhteissa käy noin, että arki tulee viholliseksi. Sillon pitää olla yhdessä arkea ja ongelmia vastaan, ei toisia vastaan. Rakastat häntä ja varmasti pystyt vielä näkemään sen ihmisen, johon rakastuit. Mitkä ovat hänen hyvät puolensa? Kun näet positiiviset asiat kumppanissa ja ymmärrät, miten suuri rikkaus suhteenne on, pystyt olemaan kinaamatta turhista ja keskittymään rakastamiseen.

Jos seksi alkaa taas sujumaan, niin se parantaa varmasti tilannetta, koska se rentouttaa ja poistaa stressiä. Raivatkaa arjesta tilaa toisillenne ja ihan vain itselle.

Ensi kerran kun mielesi tekee aloittaa riita, laske kymmeneen takaperin ja mieti onko se varmasti aiheellista. Mieti miten kumppanisi asian näkee. Parisuhde vaati kompromisseja ja joustavuutta ja ihmisyyden ymmärrystä. Isoja asioita ei toki kannata sisällään pitää, sillä se tekee pahaa itselle ja myöhemmin muillekin.

Useinhan on niin että myös unelmien parisuhteessa käy niin kuin olet kirjoittanut...Teidän suhteeseen on tullut ARKI!!
Hyvä ja toimiva parisuhdehhan perustuu...toisen huomioon ottamiseen ja kunnioitamiseen niin hyvinäkin niin kuin huonoinakin päivinä...kyllä se niin on että melkeimpä joka suhteessa rakastumisen huuman jälkeen tulee se arki!! jolloin huomaa millainen toinen tosiaan on! Vanha pappani sanoi aikoinaan..ei pitäisi rynnätä suinpäin suhteeseen vaan..ainakin seurutella/tapailla ainakin noin 4-5 vuotta...siinä ajassa jo näkee millainen toinen on...vaikkakin....loppupelissä kaikkihan me olemme yksilöitä ja taplaamme omalla tavallamme! Lopuksi haluan teille...."nosta sinä kissa pöydälle ja puhukaa ongelmistanne! ei ole olemassa niin vaikeaa asiaa etteikö siitä voisi puhua!