Mummo

Ei sinulta rahaa pyydetty.Luultiin,että saattaisi jopa kiinnostaa oma lapsenlapsi.Ei sitä väkisin tarvitse mummoksi ruveta ei.Tosin en tiedä mitä kerron pienelle neidille tulevaisuudessa,kun kyselee.Sääli sinänsä,että ei kiinnosta pieni viaton lapsi sen enempää omaa isää,kun isänäitiäkään.
222154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

kyllä surullista, miten voikaan kylmiä jotkin ihmiset olla... ja mikä ilkeintä, tuossakin kärsii täysin syytön osapuoli!

Minäkin tiedän että minulla isä on olemassa tuolla jossain, mutta sillä vaan ei kiinnosta minun olemassaolo, senverran tiedän senkin taustaa, että se minulle kostaa sen että äiti otti ja lähti kun olin 4v.! sen jälkeen siitä ei juurikaan ole kuulunut...

Äänestä
  • Lapsi ja isä vaan kasvaa erilleen kun äiti lapsen vie. Ei se niin ihmeellistä ole. Isän ja lapsen yhteinen aika on tärkeä jotta se suhde kestää.

    Äänestä

jonka osalta jo aikaisemmin etsittiin pikku prinsessan isovanhempia.

Taitaa olla niin, että on poika oppinsa saanut omilta vanhemmiltaan.

Ei tuollaisesta mummosta ole paljon väliksikään, saattaa olla huijarityyppiä koko mummokin.

Toisaalta isyystestiin ja maksamaan elatusmaksut
takautuvasti, kyllähän sillekin tyypille täytyisi joku laki löytyä.

Eiköhän se isyystestimääräys jotenkin aikaansaada kun on nimi tiedossa ja mummonkin nimi tiedossa.
Joku pelastakaa lapset ry asialle tai sosiaaliviranomainen.

Äänestä
  • Kuukaudessa?Että minkälaista elatusmaksua vois kaavailla.joo tosiaan jos mies laskee mäet niin vetäköön reenkin myös.

    Äänestä

  • ensihoitajan palkka kirjoitti:

    Kuukaudessa?Että minkälaista elatusmaksua vois kaavailla.joo tosiaan jos mies laskee mäet niin vetäköön reenkin myös.

    ole tulojen mukaan, tai sitten sen maksaa sosiaalipuoli ja yrittää velkoa isältä.

    Viisainta olisi jos hälle tehtäisiin sama mikä yliaktiivisille uroskoirille tehdään.
    Ei ainakaan lisäisi lapsia enää, voishan se olla että halutkin menis ja sais mennäkin.

    Äänestä

  • se maksu kirjoitti:

    ole tulojen mukaan, tai sitten sen maksaa sosiaalipuoli ja yrittää velkoa isältä.

    Viisainta olisi jos hälle tehtäisiin sama mikä yliaktiivisille uroskoirille tehdään.
    Ei ainakaan lisäisi lapsia enää, voishan se olla että halutkin menis ja sais mennäkin.

    ehkä lobotomia olis parempi vaihtoehto.

    Äänestä

Oletko ajatellut että sinussa itsessäsi voisi olla vikaa?
Jos olet samainen "äiti", jolle miehesi sukulaiset eivät kelpaa, edes muistamisella ristiäisiin. Mene itseesi.
Meitä on monta, jotka olisivat halunneet muistaa pientä sukulaistyttöä, mutta "äidille" ei kelvannut. Ette edes omalle mummolle (miehesi äidile) ilmoittaneet ristiäisistä. Aamulla vain puhelimessa sanoit että, voit tulla jos haluat.
Mieti miltä tämä tuntuu?

Jos et ole kyseinen "äiti", olen todella pahoillani tilanteesta.

Äänestä
  • En ole koskaan saanut mitään yhteydenottoa tältä mieheltä tai hänen vanhemmiltaan lapsen syntymän jälkeen.Nyt otettiin tähän isoäitiin yhteyttä,huonoin seuraamuksin.Olisin ollut otettu jos minun lapseni isä tai isovanhemmat olisi halunnut tulla ristiäisiin.
    millainen ihminen kieltää oman lapsenlapsensa jotain vikaa täytyy olla tunteiden saralla.

    Äänestä

  • ylhäällä on linkki kohdassa tässä vähän taustoja mistä voi lukea enemmän tästä jutusta.Niin varmaan selviää kyseisille ihmisille kenestä tässä on kysymys.

    Äänestä

  • Lapsen isähän lähti oitis kun sai kuulla lapsesta, haihtui kuin pieru saharaan.

    Ei kertonut omasta perheestään paljoakaan vain muutaman tiedon ja siksi sitä mummoa on etsitty, kun sukunimi on aika yleinen.

    Vai tunnistatko ko. henkilön, onko näitä tapauksia hänellä useampiakin kenties.

    Pikkuisia useamman eri naisen kanssa, jotkut tuotu tietoon ja osa kertomatta.

    Silloin kun juttua oli ensimmäisen kerran taisi olla, että isä on ko tempuistaan hyvinkin tunnettu siellä Rovaniemellä ja sukunimi taisi alkaa K-kirjaimella.

    Äänestä

Kaikille,että tämän mummon nimi on Eeva ja sukunimi alkaa K.lla.Ettei tule enempää niitä luultuja mummoja :)
Tosiaan uhkasi poliiseilla,kun yritettiin ystävällisesti ottaa yhteyttä!
Ja kun kieltäytyi pestistä saa aikanaan ihan itse kertoa poikansa tyttärelle miksi ei halunnut tätä lapsenlapsekseen.

Äänestä
  • mummo eikä sen ystävät osaa käyttää internettiä, kukaan ei oo sille kertonut, että on kaipailtu ystävällismielisessä hengessä.

    Jospa joku hänet tunteva kertoisi hänelle, mistä tässä on oikeasti kysymys.

    Ei rahasta vaan ihmisystävällisyydestä!

    Äänestä

  • Mieleenikään uhkailla poliisilla jos joku ilmottas,että olen jonkun lapsen mummo.
    Tunnepuolella täytyy olla jonkunnäkönen vika tällasella ihmisellä.
    Eihän se pieni lapsi sulta ole mitään viemässä,päin vastoin se voi tuoda elämään paljonkin.Vai onko jollain varaa tuomita pieni viaton lapsi?Kannattas ehkä kattoa peiliin ja sitten siihen omaan jälkikasvuun ja miettiä mikä meni vikaan...

    Äänestä

  • ettei se kirjoitti:

    mummo eikä sen ystävät osaa käyttää internettiä, kukaan ei oo sille kertonut, että on kaipailtu ystävällismielisessä hengessä.

    Jospa joku hänet tunteva kertoisi hänelle, mistä tässä on oikeasti kysymys.

    Ei rahasta vaan ihmisystävällisyydestä!

    tunne kyseistä mummoa ja kerro hälle terveisiä, että vain mummoa kaivataan, ei mummon rahoja?!

    Ei Rovaniemi niin suuri kaupunki ole, etteikö jo oltais henkilöä tunnistettu!

    Äänestä

rovaniemellä ilmestyy?onko sellasia mitkä jaetaan joka talouteen?
Ja mieluiten sellanen mitä kaikki varmaan lukisi.

Äänestä

poistaa tekstejä!?ei ainakaan kukaan asianosainen...kaikilla on mielipidevapaus em.asiasta mielestäni.
MUTTA VOIHAN SE OLLA NIINKIN ETTÄ TOTUUS SATTUU LIIKAA OMAAN TUNTOON!
tosin luulen että kyseisillä ihmisillä ei ole omaa tuntoa tai ovat varmaan myöneet senkin.

Äänestä
  • Ilmeisesti viesti on mennyt perille, mutta asiaa ei uskalleta enää tunnustaa vaan peitellään ja ollan kuin ei tiedettäisi asiasta mitään.
    Raukkamaista!!!!!

    Äänestä

PEILIIN!Mitä pelkäät pienessä tytössä,kun hän tuntuu olevan sulle uhka!?Vai pelkäätkö,että tyttö aikoinaan vie osansa perinnöstä niiltä sinun tyttären 2 lapselta?Ei se rakkaus kuule siitä kulu jos sitä annetaan.Omalla nyt jo edesmenneellä äidilläni oli 12 lapsenlasta ja kaikille sitä rakkautta riitti.
Ja tiedoksi sinulle,että tämä tyttö sattuu kuitenkin sitten aikoinaan perinnönjaossa olemaan samanarvoinen sinun tyttärennlasten kanssa halusit sitä tai et!

Äänestä
  • sen selvittää viimeistää ja kun poika laitetaan isyystestiin, niin alkaa elatusmaksukin juosta ja ne juoksee varmaan yhtä kovaa kun sun poikas naisten perässä vai liekö nykyisin jo karkuun, taitaa olla niin monta lapsenruokkoa tulossa maksuun.
    Kannattas sopia asiat ajoissa ei lusmuilla!!

    Äänestä

TULESSAKAAN!
Omena ei ole kauas puusta pudonnut tässä tapauksessa!
Toivottavasti nukutte yönne :) erittäin huonosti...
ja näette pienestä tytöstä unia :D

Äänestä
  • Puhelinnumero mistä olisit saanut tytöstä tietoa jos olisi kiinnostanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitos vaan kirjoitti:

Ei sinulta rahaa pyydetty.Luultiin,että saattaisi jopa kiinnostaa oma lapsenlapsi.Ei sitä väkisin tarvitse mummoksi ruveta ei.Tosin en tiedä mitä kerron pienelle neidille tulevaisuudessa,kun kyselee.Sääli sinänsä,että ei kiinnosta pieni viaton lapsi sen enempää omaa isää,kun isänäitiäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu