Satuinpa vilkaisee. Aivan kamalaa paskaa.
Siis nauratti ja vitutti yhtäaikaa.
Toinen mikä oli hirveetä skeidaa oli Uriah Heep.
Hyi vittu.....
Magnum Yle Teema
10
384
Vastaukset
- rutale
Niin on .
Varsinkin kun on kasari saundit ja sukkahousut.
heeppi on heeppi, teki jopa 70 luvun alussa ihan kelvollisen levynkin.- hyvän musiikin
päälle.
Magnum on aikalaisiinsa verrattuna loistava bändi. Myönnetään, että vokalistin koreografia on naurettavimpia, mitä on nähty. Ei silti pärjää Liam Gallagherin patsastelulle.
Heep on myös loistava, ei tosin enää 80-luvun alun jälkeen.
- Retkuilija
ja puhu vasta sitten paskasta.
- Bird of prey
Magnum oli kyllä melkoinen pettymys. Aikoinaan paljonkin kehuttu bändi ei ainakaan tuolla keikalla loistanut. Soitto oli ok, mutta biisit ei, joten ihmetyttää bändin sen aikainen suosio. Tai olihan se laulaja aika huvittava niine huitomisineen, joten niillä käsimerkeillä lienee hurmattu yksi jos toinenkin bändäri :)
Uriah Heep oli yksi 70-luvun suuria nimiä, eikä suotta. Helvetin hyvän soitto- ja biisintekotaidon omaavat veijarit tekivät toinen toistaan parempia levyjä. 80-luvulla tahti laantui, kun ei tainnut enää löytyä sopivia heeboja bändiin ja vanhan kaltaiset hyvät biisit jäivät syntymättä. Nykyisestä musasta en tiiä mittää...- vielä kerran paskaa
No eipä tuo Heep ole koskaan niin hyvä ollut. Surkeeta ja tekotaiteellista heviä kuten Zeppelinkin.
Jotkut aikalaiset vaan jaksavat ylistävät niitä vaikka 70-luvulla oli muutakin hyvää, esim. punk ja uusiaalto...
Heep ja Zeppelin olivat TYLSIÄ , mammuttimaisia bändejä joiden "saavutuksia" joissakin pireissä yliarvostettu.
Sovitukset näissä ummehtuneissa jumitushevibändeissä oli kuin tilkkutäkkiä neuloisi tai leikkaa ja liimaa-konseptissa.
Nyt tietysti punkin vihaajat alkaa toistaa samaa virttä ,että se punk oli lahjatonta rämpyttämistä...?
Näissä bändeissä on mikä saa mun selkäpiitä karmimaan ja sappinesteen nousemaan:
-Tylsyys
- Energittömyys
-Soundillinen latteus
-Liiallinen täydellisyyden tavoittelu
-Naurettava mahtipontillisuus, joka on siis NAURETTAVA....!!!!
Zeppelin oli kahden ekan levyn ajan hyvää bluesrockia , mutta Plantin teennäinen kiekuva kukkoilurock-asenne alkoi kuulostaa ja näyttää siirappimaisen tylsältä ja liian läpinäkyvältä.
Uriah Heep. Jälkihippien ,parrakaiden pierufarkkujen urkuhevi oli idealtaan hyvä, mutta VITUN TYLSÄÄ UJELLUSTA.
Mikä siinä bändissä on hyvää? Ei mikään.
Viiden minuutin hammondin uilutusta ja löysää taustamusiikkia ,joka sopisi jonnekin tavaratalon hissiin.
Sanonpa yhden asian...
Iggy & The Stooges - Search & Destroy - Retkuilija
vielä kerran paskaa kirjoitti:

Iggy & The Stooges - Search & Destroytehnyt muutaman kovan biisin.
- rockukko57
Retkuilija kirjoitti:
tehnyt muutaman kovan biisin.
punkissa on paljonki hyviäki piisejä
- ---------------
vielä kerran paskaa kirjoitti:
No eipä tuo Heep ole koskaan niin hyvä ollut. Surkeeta ja tekotaiteellista heviä kuten Zeppelinkin.
Jotkut aikalaiset vaan jaksavat ylistävät niitä vaikka 70-luvulla oli muutakin hyvää, esim. punk ja uusiaalto...
Heep ja Zeppelin olivat TYLSIÄ , mammuttimaisia bändejä joiden "saavutuksia" joissakin pireissä yliarvostettu.
Sovitukset näissä ummehtuneissa jumitushevibändeissä oli kuin tilkkutäkkiä neuloisi tai leikkaa ja liimaa-konseptissa.
Nyt tietysti punkin vihaajat alkaa toistaa samaa virttä ,että se punk oli lahjatonta rämpyttämistä...?
Näissä bändeissä on mikä saa mun selkäpiitä karmimaan ja sappinesteen nousemaan:
-Tylsyys
- Energittömyys
-Soundillinen latteus
-Liiallinen täydellisyyden tavoittelu
-Naurettava mahtipontillisuus, joka on siis NAURETTAVA....!!!!
Zeppelin oli kahden ekan levyn ajan hyvää bluesrockia , mutta Plantin teennäinen kiekuva kukkoilurock-asenne alkoi kuulostaa ja näyttää siirappimaisen tylsältä ja liian läpinäkyvältä.
Uriah Heep. Jälkihippien ,parrakaiden pierufarkkujen urkuhevi oli idealtaan hyvä, mutta VITUN TYLSÄÄ UJELLUSTA.
Mikä siinä bändissä on hyvää? Ei mikään.
Viiden minuutin hammondin uilutusta ja löysää taustamusiikkia ,joka sopisi jonnekin tavaratalon hissiin.
Sanonpa yhden asian...
Iggy & The Stooges - Search & DestroyKova biisi, mutta oikeasti en osaa yhdistää mikä linkki siitä johtaa punkkiin.
- sian perse
--------------- kirjoitti:
Kova biisi, mutta oikeasti en osaa yhdistää mikä linkki siitä johtaa punkkiin.
Varmaan se punkin asenne ja Stooges oli punkbändeille esikuva.
Moni täälläkin pitää punkia pelkkänä sahaamisena ja huutamisena, mutta täytyy erottaa 80-luvun HC-punk ja 70-luvun alkuperäinen punk, joka oli menevää ja jopa melodistakin.
Ja monilla sen ajan soittajilla oli musiikillista taustaa ennen punkiakin. - -------3333
sian perse kirjoitti:
Varmaan se punkin asenne ja Stooges oli punkbändeille esikuva.
Moni täälläkin pitää punkia pelkkänä sahaamisena ja huutamisena, mutta täytyy erottaa 80-luvun HC-punk ja 70-luvun alkuperäinen punk, joka oli menevää ja jopa melodistakin.
Ja monilla sen ajan soittajilla oli musiikillista taustaa ennen punkiakin.Punkin kohdalla on joskus hieman valheellista glorifoida tuota "kuka tahansa voi perustaa bändin" -myyttiä. Sid Vicioushan palkattiin Pistolsiin että saataisiin oikea räyhäbasisti ylläpitämään myyttiä. Mutta kannattaa huomioida että esim. Ramonesin ensilevyn aikoihin Johnny Ramone oli lähes kolmekymppinen 60-luvun puolivälistä asti ulottuvalla soittokokemuksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827