Vieläkö massaliike voimissaan?

Jouko. K. Kutilainen

Asiasta mitään ymmärtämättömien muodostama massaliike lienee vetäytynyt maan alle. Porukka täysin pihalla. Ehhehheeeeee!

Vai onko osakeanti jo menossa uuden ruukin perustamiseksi? Buahhahahhaaaaa!



Vain Karvinen oli oikeassa. Siis Karvinen.

12

729

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rökäletappio

      Stora Enson tulos ennen veroja romahti loka-joulukuussa 846 miljoonaa euroa tappiolle. Yhtiö kuvaa tulosta heikoksi. Koko vuoden tappio kasvoi 894 miljoonaan euroon surkean loppuvuoden takia.
      Yhtiö aikoo leikata johdon palkkioita ja lykätä henkilöstön palkankorotuksia. Johtoryhmän jäsenet ovat sitoutuneet luopumaan kuukauden palkasta tänä vuonna.
      Yhtiön johdon vuoden tulospalkkiot maksetaan yhtiön osakkeina, jotka annetaan vuonna 2011. Yhtiön hallitus on puolestaan sitoutunut leikkaamaan palkkionsa puoleen tänä vuonna.

      • hellanlettas!!!!!

        että oikeen puoleen??? Kyllä nyt on kataströhvin paikka! Nehän suorastaan näkevät nälkää kun eivät saakaan koko palkkiota!


    • Mikko Misi

      Kemijärvi sekä moni muukin laitos olisi pitänyt kuopata jo aiemmin.
      Toki Karvinen siivoaa edeltäjiensä jälkiä eikä se ole helppoa noin suuressa putiikissa.

      • olisi myynyt

        hyvällä voitolla ja nauranut partaansa! Siihen ei Karvisesta ollut, ei näe nenäänsä pidemmälle!


      • voimissaan massaliike
        olisi myynyt kirjoitti:

        hyvällä voitolla ja nauranut partaansa! Siihen ei Karvisesta ollut, ei näe nenäänsä pidemmälle!

        Ei vielä/tai ei enää.Ei ole kuulunut muuta kuin käräjillekutsu rahankeruusta ilman lupaa.Siitäkään ei kuulu myöhemminkään paljoakaan kerrottavaa.Vapauttava tuomio tulee pikkaraiselle-uskon sen vanhana lankkumiehenä.Laman myötä massaliikekin on lopettanut toimintansa.Taistelu on tauonnut ja ympärillä soi ikityynet vedet!


      • jälkhen on ollut..
        voimissaan massaliike kirjoitti:

        Ei vielä/tai ei enää.Ei ole kuulunut muuta kuin käräjillekutsu rahankeruusta ilman lupaa.Siitäkään ei kuulu myöhemminkään paljoakaan kerrottavaa.Vapauttava tuomio tulee pikkaraiselle-uskon sen vanhana lankkumiehenä.Laman myötä massaliikekin on lopettanut toimintansa.Taistelu on tauonnut ja ympärillä soi ikityynet vedet!

        vähän hiljaisemphaa..mutta met oomma muisthanneet ryypätä ja riekkua.Jo vain.Pian paamme pysthyn uuen tehthan kunhan ensinnä selviämme.Sitten met alamma vuolemmaan kulthaa sellun myynnillä.Jo vain.Mutta nyt..kippis ja kulaus..vai miten soli


      • joku on yrittänyt
        jälkhen on ollut.. kirjoitti:

        vähän hiljaisemphaa..mutta met oomma muisthanneet ryypätä ja riekkua.Jo vain.Pian paamme pysthyn uuen tehthan kunhan ensinnä selviämme.Sitten met alamma vuolemmaan kulthaa sellun myynnillä.Jo vain.Mutta nyt..kippis ja kulaus..vai miten soli

        Säilyttää paikat jossa toimeentulo tulee rehellisellä työllä. Kepu voittoisissa kunnissa pelätään teollisuuta, ja tehdastyötä, kun se tuo kuntaan vasemmistolaisia. Niin typerää on monen keskustalaisen ajatusmaailma. Kyllä teillä siellä vielä tulee todellinen hätä, kun valtiovalta vetää tukieuroja pois. Nälkä saa sopua aikaan.


    • Jouko Ahonen-Nivala-Pikkara...

      Karvinen tiesi mitä teki eikä biosellutehdasta tule. Jos sellainen olisi kannattava, Karvinen olisi jo sen perustanut. Massoissa tyhmyys tiivistyy! Lue: Massaliikkeessä tyhmyys tiivistyy!

      • se on

        Loppu mikä loppu! Saa nähdä, koska alkaa uuden tehtaan rakentaminen vanhan puretun viereen? Kemijärven Biomassa Oy oli jo kuolleena syntynyt ajatus, naurettavaa oli jo tämä perustaja jäsenien lehtikuva!


      • levy jumiin?
        se on kirjoitti:

        Loppu mikä loppu! Saa nähdä, koska alkaa uuden tehtaan rakentaminen vanhan puretun viereen? Kemijärven Biomassa Oy oli jo kuolleena syntynyt ajatus, naurettavaa oli jo tämä perustaja jäsenien lehtikuva!

        Vanha juttu, ei kiinnosta ketään.


      • konkassa kohta

        koko pulju! heheee! Wallenbergit kääri fyffet liiviin suomalaisten kustannuksella! Fuusio edessä!!!


      • Voi rähmä!
        konkassa kohta kirjoitti:

        koko pulju! heheee! Wallenbergit kääri fyffet liiviin suomalaisten kustannuksella! Fuusio edessä!!!

        Walleko se omistikin sen piosellun?
        vaimitensoli??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe