Kuka toimi väärin? Moraalinen gallup

Ursula79

Kerro mielipiteesi, kuka toimi väärin seuraavassa tilanteessa?

Kalle ja Mira ovat olleet yhdessä 3 vuotta. Heillä menee kohtalaisesti, mutta Mira on masentunut, ja hänen on vaikea puhua siitä Kallelle.

Mira tapaa netissä Ollin, jonka kanssa hän ystävystyy. Olli ihastuu Miraan. Myös Mira ihastuu Olliin, ja kertoo sen hänelle. Hän kuitenkin sanoo, että haluaa pysyä Kallen kanssa, vaikka heillä ongelmia onkin.

Olli alkaa piirittää Miraa avoimesti. Hän sanoo tälle, että tämän pitäisi heti erota Kallesta, koska hänen pitäisi olla Ollin kanssa ja Olli tekisi hänet onnelliseksi. Hän yrittää suudella Miraa. Miralla on ristiriitaiset tunteet: hän on ihastunut Olliin ja haluaa tavata tätä, mutta aina kun tilanne menee romanttiseen suuntaan, syyllisyys painaa ja hän perääntyy.

Välillä Mira pohtii, onko Olli oikeassa. Hän jopa eroaa hetkeksi Kallesta aloittamatta kuitenkaan suhdetta Ollin kanssa, ollakseen yksin ja miettiäkseen asioita. Tänä aikana hän tajuaa, että rakastaa oikeasti Kallea.

Lopulta Mira tekee päätöksensä. Hän palaa yhteen Kallen kanssa ja sanoo Ollille, että haluaa olla tämän kanssa vain ystävä. Olli suuttuu ja loukkaantuu. Hänen mielestään kaikki on Miran syytä. Hän itse ei tehnyt mitään väärin. Hänhän yritti vain saada itselleen naista, johon oli ihastunut.

Kuka toimi väärin? Vaihtoehtoja:

a) Ainoastaan Mira toimi väärin. Hän antoi ymmärtää, että Ollilla olisi mahdollisuuksia. Lisäksi hän toimi väärin Kallea kohtaan ihastumalla toiseen.

b) Mira toimi väärin, mutta vain Kallea kohtaan. Olli voi syyttää itseään, koska lähti piirittämään varattua naista.

c) Olli toimi väärin, kun rupesi iskemään varattua naista, jolla oli ongelmia suhteessaan ja lisäksi masennusta. Jos hän olisi kunnioittanut Miran ja Kallen suhdetta, mitään ei olisi tapahtunut.

d) Kaikki toimivat väärin, jopa Kalle, koska hän antoi suhteen mennä siihen pisteeseen, että Mira ihastui toiseen.

e) Muu mielipide

33

1752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .,m.,m.,m

      sanoisin että b ois aika lailla minun moraalin mukaan oikea vastaus, siis jos Olli kerran on tiennyt että Mira on varattu niin ihan itse on itsensä soppaan heittänyt. Kallea ei mistään voi syyttää, tuskin on yksin suhdettaan tuohon pisteeseen ajanut, olettaen että Kalle on ihan kunnon mies.
      sitä en ymmärrä että miksi Mira on lähtenyt tätä Ollia tapaamaan kerran on ollut varattu? jos Miralla olisi moraali itsellään kunnossa ei hän mihinkään tapaamiseen olisi mennyt, koska tiesi Ollin ja hänen omista ihastuksen tunteistaan.
      parasta olisi ollut keskustella asioista kotona tai kavereitten kanssa? siis voihan sitä netissäkin keskustella, mutta jos tunteita alkaa esiintymään, niin kyllä peli tulee viheltää poikki! vai oikeuttaako masennus pettämisen?

      • Pikku akkanen

        Minäkin äänestän tuota B vaihtoehtoa.

        Vaikkakin Mira vain ihastui Olliin eikä aloittanut suhdetta hänen kanssaan eli sinänsä ei kovin paha. Vai luinko väärin? Oliko pettämistä?

      • Ursula79
        Pikku akkanen kirjoitti:

        Minäkin äänestän tuota B vaihtoehtoa.

        Vaikkakin Mira vain ihastui Olliin eikä aloittanut suhdetta hänen kanssaan eli sinänsä ei kovin paha. Vai luinko väärin? Oliko pettämistä?

        Pettämistä ei siis tapahtunut (jos siis pettämisenä pidetään fyysistä läheisyyttä). Tietenkin pettämisenä voidaan myös pitää sitä, että tunnustaa toiselle tunteensa, vaikka on suhteessa.

      • mielestä
        Ursula79 kirjoitti:

        Pettämistä ei siis tapahtunut (jos siis pettämisenä pidetään fyysistä läheisyyttä). Tietenkin pettämisenä voidaan myös pitää sitä, että tunnustaa toiselle tunteensa, vaikka on suhteessa.

        Ei kai ihastumisen tunnustaminen ole pettämistä. Varsinkin, kun Mira samalla kuitenkin kertoi halustaan jatkaa Kallen kanssa.

      • .,m.,.,m.,.m
        Ursula79 kirjoitti:

        Pettämistä ei siis tapahtunut (jos siis pettämisenä pidetään fyysistä läheisyyttä). Tietenkin pettämisenä voidaan myös pitää sitä, että tunnustaa toiselle tunteensa, vaikka on suhteessa.

        pettämistä. joo ei minunkaan mielestä mitään "pahaa" pettämistä. mutta itse en menisi tapaamiseen jos tietäisin omista ja toisen tunteista. siis jos päättää mennä tälläiseen tapaamiseen, niin kyllä siinä jo pikkusen kynnyksen yli astutaan.. jos tulisi tämmöinen tilanne eteen niin silloin pitää hälytyskellojen soida! mitä tältä tapaamiselta haluaa? onko se tärkeää? jos on ihastunut johonkin muuhun kuin omaan kumppaniin, niin tälläistä tilaa ei tule ruokkia enenpää.

      • mielestä
        .,m.,.,m.,.m kirjoitti:

        Siis kyllä tuo tapaamiseen meneminen tuossa tilanteessa on minunkin mielestäni pettämistä, mutta se, että ihastuu ja tunnustaa sen ei ole. Ihastuminen on vain jostain syntynyt tunne, ei siitä voi syyllistää. Se mihin tunteen viemänä ryhtyy, onkin jo sitten toinen juttu.

      • Papa-75
        mielestä kirjoitti:

        Siis kyllä tuo tapaamiseen meneminen tuossa tilanteessa on minunkin mielestäni pettämistä, mutta se, että ihastuu ja tunnustaa sen ei ole. Ihastuminen on vain jostain syntynyt tunne, ei siitä voi syyllistää. Se mihin tunteen viemänä ryhtyy, onkin jo sitten toinen juttu.

        Okei, ihastumisen "tunnustaminen" ei ole pettämistä. Mutta kertokaa mulle yksi juttu. Miksi ihmeessä se ihastuminen pitää mennä sille kohteelle toitottamaan, vaikka on erittäin todennäköistä, että mitään suhdetta ei ala? Eiköhän se olisi parempi ensin setviä sen varsinaisen kumppanin kanssa ja sitten vasta tämän kohteen kanssa, jos tarvetta ilmenee.

      • mielestä
        Papa-75 kirjoitti:

        Jos ihastumisen kohteen kanssa ei halua mitään enempää, ei sitä hänelle mielestäni pitäisikään tunnustaa. Vaikka se ole mielestäni pettämistä, on se erittäin harkitsematonta ja tyhmää.
        Ihastuminen menee ohi itsestään, jos ei itse heitä lisää vettä myllyyn.
        Kyllä, parisuhteeseen liittyvät ongelmat tulee AINA setviä ensin kumppanin kanssa. Myös muista ongelmista on oltava avoin kumppanille, koske ne helposti alkavat rassata myös suhdetta.

      • ...
        Papa-75 kirjoitti:

        Okei, ihastumisen "tunnustaminen" ei ole pettämistä. Mutta kertokaa mulle yksi juttu. Miksi ihmeessä se ihastuminen pitää mennä sille kohteelle toitottamaan, vaikka on erittäin todennäköistä, että mitään suhdetta ei ala? Eiköhän se olisi parempi ensin setviä sen varsinaisen kumppanin kanssa ja sitten vasta tämän kohteen kanssa, jos tarvetta ilmenee.

        minäkin ihmettelin. Miksi kertoa ihastuksen kohteelle ihastumisestaan eikä pitää sitä omana tietona...

    • mielestä

      Olli toimi väärin, koska ei kunnioittanut Miran halua olla Kallen kanssa.

    • ...

      Syyllisiä olivat niin Olli kuin Mirakin. (Kallehan ei edes tiedä Miran masennuksesta, mutta tässä ei käy selville miksi Mira on masentunut ja miksi heidän suhteensa on vain kohtalainen). Mira on varattu ja alkaa tapailemaan toista miestä - väärin. Olli tietää Miran olevan varattu mutta silti haihattelee ja vikittelee häntä - väärin.

      • mielestä

        Kyllä Mirakin on syyllinen, kun tapaili Ollia. Lieventävänä asiana: Masentunut ihminen on helposti manipuloitavissa.
        Jos tarpeeksi asiaa kaivellaan ja syyllistellään, eikö Kallekin ole syyllinen, kun ei sen vertaa välitä Mirasta, että huomaisi tämän masennuksen ja vaikeuden puhua.

        Kyllä Olli on se suurin väärintekijä.

      • Kyllä näin on

        Jos olisin Kalle ja saisin tietää, Olli ottaisi turpaansa ja Miran polkisin suohon ja katsoisin, että masennus iskee päälle täydellä voimallansa. Sitten dumppaisin sen.

    • elämääelänyt

      oma mielipiteeni on, ettei kukaan toiminut väärin, ei moraalisesti eikä muutoinkaan!

      Kuka meistä on sanomaan, miten ihmisen pitäisi toimia, jotta se olisi oikein.
      Tunteitaan kun on niin vaikea määräillä...

      Ihminen on tunteidensa vanki ja väkipakolla ei onnistuta edes parisuhteessa ja jos väliaikainen "ihastus" antoi oikean suunnan elämälle, niin eikö se silloin ollut kaikkia tyydyttävä vaihtoehto....

      • ...

        "jos väliaikainen "ihastus" antoi oikean suunnan elämälle, niin eikö se silloin ollut kaikkia tyydyttävä vaihtoehto"

        -Tuskinpa tuo näkemys paljon lohduttaa sitä joka jätetään suhteessa uuden ihastuksen takia? :D

      • mielestä

        "Kuka meistä on sanomaan, miten ihmisen pitäisi toimia, jotta se olisi oikein.
        Tunteitaan kun on niin vaikea määräillä..."

        Eihän kukaan mitään kivitystuomiota langettanutkaan, mutta kyllä elämässä silti on oikeita ja vääriä tekoja.
        Tunteitaan ei tarvitsekaan määrätä, mutta on kannetava vastuu siitä mitä tunteidensa vallassa tekee.

        "Ihminen on tunteidensa vanki ja väkipakolla ei onnistuta edes parisuhteessa"

        Ihminen on myös rationaalinen olento.
        Totta, ettei väkipakolla parisuhteessa onnistuta, mutta se täytyy osata lopettaa muuten kuin pettämällä.

      • melkoinen näkemys!

        "oma mielipiteeni on, ettei kukaan toiminut väärin, ei moraalisesti eikä muutoinkaan!

        Kuka meistä on sanomaan, miten ihmisen pitäisi toimia, jotta se olisi oikein.
        Tunteitaan kun on niin vaikea määräillä... "

        Jos Kalle olisi saanut tietää tästä pienestä pelistä ja käynyt pieksämässä Ollin, olisiko vastaus vielä sama?

        Entä kun Kalle samalla pistäisi naiseensa vähän herran pelkoa ja pieksäisi senkin? Nimenomaan nämä väkivaltaiset ja agressiiviset kaverit, heidän tunnekontrollinsa, se se vasta heikko onkin (siksipä he tekevätkin järjettömiä väkivallantekoja pikaistuksissaan!)

    • ergtdrgtrgt

      Kukaan ei tehnyt tuossa mitään väärää. Kaikki tekivät niin kuin parhaaksi kokivat omasta näkökulmastaan, ja niin sen kuuluu ollakin.

      Mira ei voi sille mitään että ihastui Olliin, tunteista ei ketään voi syyttää. Myöskään kallea ei voi tästä syyttää, jopa hyvissä suhteissa olevat ihmiset ihastuvat suhteen ulkopuolisiin aina toisinaan.

      Ollilla on täysi oikeus yrittää saada ihailemansa tyttö ihastumaan itseensä, vaikka se olisikin riskialtista ja saattaa sotkea kaikkien kuvioita. Rakkaus pistää ihmisten päät sekaisin, ei siitä voi ketään syyttää.

      Mira teki tilanteessa ihan hyvin ja harkitsevaisesti, joskus tunteet menevät sekaisin ja se on inhimillistä. Se, että antaa ymmärtää että Ollilla on mahdollisuuksia, ei ole väärin, koska Ollillahan oli mahdollisuus. Olihan Miralla tunteita häntäkin kohtaan. Mira ei valehdellut, ja lopuksikin kertoi suoraan ja selkeästi että haluaa olla Kallen kanssa.

      Ainoastaan Olli teki hieman väärin siinä, että syytteli Miraa, mutta toisaalta sekin on inhimillistä, sillä kukapa pitäisi torjutuksi tulemisesta?

      • ....

        koska kukaan ei tehnyt väärin, sinuakaan ei haittaisi jos kumppanisi ihastuisi toiseen henkilöön ja pitäisi yhteyttä ja tapailisivat? Aika kovapäinen ja -sydäminen täytyy olla ettei tuollainen harmita lainkaan!

      • wefsergergrf
        .... kirjoitti:

        koska kukaan ei tehnyt väärin, sinuakaan ei haittaisi jos kumppanisi ihastuisi toiseen henkilöön ja pitäisi yhteyttä ja tapailisivat? Aika kovapäinen ja -sydäminen täytyy olla ettei tuollainen harmita lainkaan!

        ...ei liity moraaliseen tuomioon mitenkään. Harmitus on tunne ja moraaliset tuomiot tulee aina tehdä järjellä.

        Tottakai minua harmittaisi, jos kumppanini ihastuisi toiseen JA ruokkisi ihastusta, mutta tiedän myös että toiseen ihastuminen on väistämättä edessä jossain vaiheessa suhdetta, sekä minulle että kumppanille. Ei ihastuminen ole sellainen asia jonka voi vaan blokata itsestään pois. En siis alkaisi syytellä kumppaniani siitä, että hänellä olisi tunteita toista kohtaan enkä muutenkaan painostaisi päätöksenteossa vaan antaisin hänen kuunnella sydäntään ja järkeään, tuoden samalla omat tunteeni esiin ei-painostavalla ja rehellisellä tavalla.

        Tottakai ihastuminen toiseen on väärin silloin jos sitä seuraa on tosiaan hakenut netistä eikä vain vahingossa ihastunut. Yhteyttä saa pitää ihmiseen johon on vahingossa ihastunut, kuka minä olen kieltämään kumppaniltani muut ihmissuhteet, kunhan ei petä minua eli joko eroaa minusta tai ei ylitä rajoja toisen kanssa.

      • .,m.,,m.,m
        wefsergergrf kirjoitti:

        näinkö moraaliton on ihminen? siis ei tietenkään voi mitään jos ihastuu, mutta on MORAALISESTI väärin jos tunnetta aletaan ruokkimaan.
        ok, ajatellaan että minun mieheni keskustelisi netin kautta jonkun naisen kanssa ja päätyisi ihastumaan tähän, se olisi ihan ok, normaalia. silloin ihastutaan siihen mielikuvaan minkä saa siitä ihmisestä, eikä mielikuva välttämättä vastaa todellisuutta. ja tämä on ihan harmitonta. mutta jos mieheni tunnustaisi ihastuksensa toiselle ja tämä nainen miehelleni, ja sitten he vielä tapaisivat, olisi se totta vie moraalisesti väärin ja ehkäpä jopa pettämistä. tunteistaan ei voi aina olla vastuussa, mutta teoista kyllä voi!

      • wefedfsdgrf
        .,m.,,m.,m kirjoitti:

        ...pettää ei saa. Lasken ihastuksentunnustukset pettämiseksi, mikäli ne vaihdetaan salassa, joskaan en kovin vakavaksi sellaiseksi (Kallen asemassa toki haluaisin tietää että sellaisia on vaihdettu, jotta voisin itse tehdä päätöksen siitä haluanko jatkaa suhteessa vai en). Tapaamista en laske pettämiseksi, jos sen aikana ei tapahdu mitään hämärää (Olli ja Mira olivat myös ystäviä, eikä ystäviä voi kieltää tapaamasta). Nyrkkisääntö: mikään, mitä heteromies voisi tehdä miespuolisen kaverinsa kanssa, ei ole pettämistä. Näin ollen tapaaminen ei ole pettämistä, kuten ei myöskään juttelu.

        Muutenkin lasken lieventäväksi asianhaaraksi sen, että koko homma tapahtuu sekavissa tunnetiloissa (masennusta, hämmennystä). Ihmiset, joilla on tunteet sekaisin, ovat epätäydellisiä ja inhimillisiä. Jos minun kumppanillani olisi masennusta tms, olisi minusta minun tehtäväni suhtautua tilanteeseen mahdollisimman rationaalisesti, painostamattomasti, kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti, vaikka se tuntuisikin pahalta itsestäni.

        Olen samaa mieltä siitä, että ihastuksen ruokkiminen on väärin, mutta harva ihminen pystyy kovin hyvin kontrolloimaan sitäkään. Itse kyllä pystyn, mutta ymmärrän, jos se on jollekin vaikeaa.

        Ja huom, en väitä ettenkö itse Kallen asemassa eroaisi Mirasta. Mutta se mitä itse tekisin ei ole välttämättä sama asia kuin jokin yleismaailmallinen totuus, jota kaikkien tulisi noudattaa. Kaikki on suhteellista ja jotta voisi tuomita jonkin tilanteen, siitä pitäisi tietää ääretön määrä yksityiskohtia.

    • oikea laitalinkki

      ei lisättävää

    • *Mira*

      Kyllä tässä nyt Mira saa syyttää itseään. Ei netissä ketään vahingossa tavata.

    • Tristar

      Kukaan ei tehnyt tarkoituksella väärin. Jokainen toimi omien tuntemustensa pohjalta parhaan ymmärryksensä mukaan.

      ***

    • Niiiiiin tuttua

      Mielestäni kukaan ei toiminut väärin. Jos Miran oli kerran vaikea puhua Kallelle tuntemuksistaan/masennuksestaan, on täysin normaalia hakea juttuseuraa muualta. Noinkin haavoittuvassa tilassa, en ihmettele että juttukumppaniin helposti myös ihastuu. Sitä ei tarina kerro, miten Kalle Miraa suhteessa kohtelee, itsestäänselvyytenä, vai kannustaako, on tukena, rakastaa ja myös kertoo tämän Miralle. Jos Kalle on aiemmin kohdellut Miraa huonosti, toivon että hetken kestänyt ero on myös avannut tämän pojan silmät, mitä oli vähällä menettää, toiselle miehelle. Jos Miraa ei ole kohdeltu niinkuin naista kuuluu, en ihmettele että lähtee hakemaan huomiota muilta miehiltä.

      Mira teki myös siinä tilanteessa oikein, että päätti olla yksin tuon eroajan, eikä aloittanut suhdetta Ollin kanssa, suhdetta, joka olisi loppujenlopuksi avannut Miran silmät, että rakastaa Kallea, eikä ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolella, olisi saattanut olla jopa palanutta koko helvetin nurmikko. Ja Olli saa puolestani katsoa peiliin suuttumuksensa ja loukkaantumisensa kanssa, alkaa nyt iskemään naista joka on muutenkin "pihalla" ja vielä varattu. Joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.

    • koska etsi seuraa

      etsi ja löysi!

    • sa87

      B mielestäni

    • kirjoituksen perusteella

      Mira on tekopyhä tuuliviiri joka tapailee miehensä selän takana toista ja latelee sille ihastumisen tunnustuksia, sekä haluaa olla ystävä miehen kanssa joka vikittelee kokoajan. Olli on epäluotettava paskahousu, joka painostaa toisia eikä ota muita huomioon.

      Vastaus on siis e). Olli toimi väärin Miraa kohtaan (painostamalla) sekä Kallea kohtaan (vikittelee Kallen puolisoa). Mira toimi väärin Kallea kohtaan (selän takana touhuaminen, sekä pitämällä yhteyttä Olliin joka on epäluotettava Kallea kohtaan).

      Tämä kirjoitus ei nyt sitten ollut tarkoitettu mitenkään henkilökohtaiseksi. Jos siis olet tuo masentunut Mira, niin älä turhaan ota henkilökohtaisesti.

    • muu maa mustikka

      Olli vain purkaa pettymyksensä. Hän otti riskin ja oli ihastunut. Tottakai se suututtaa ensin kun asiat eivät mene, miten haluaa. Vähän ajan kuluttua hän tajuaa, että riski oli melkoinen alunperinkin, ja korjaa ittensä taas kasaan. Hän oppii käsittelemään pettymyksiä paremmin ja löytää itsestään uusia vahvuuksia ja puolia.

      Mira etsi itseään ja yritti inhimillisesti löytää ratkaisun omiin sisäisiin ongelmiinsa itsensä ulkopuolelta. Moni joutuu tekemään niin, ennenkun tajuaa että onkin etsittävä itsestään. Hän ei nyt edes pettänyt, epäröi vain ja heilui hetken. Niitä hetkiä pitkään suhteeseen tulee. Ja Kallen onneksi tuli: nythän Mira siis tietää ketä rakastaa, ja ettei rakkaus ole sammunut! Todennäköisesti hyvä pohja vahvistaa suhdetta.

      Ihastumisia tulee elämän varrella, niille ei mahda mitään. Ihminen ottaa riskejä ja suhteen on hyväkin välillä joutua kriisiin. Kalle osaa ehkä nyt kuunnella paremmin, siis ei sanoja, vaan ihmistä. Ehkä Mira ja Kalle käyttävät tilaisuuden tehdäkseen suhteestaan avoimemman. Olli oli ihastunut inhimillinen ihminen, kyllä hänelläkin on oikeus tunteisiinsa. Okei, varatut pitäis aina jättää rauhaan, mutta joskus sitä vaan on niin ihastunut. Nythän se toimi kaikkien eduksi. Ja kun muutenkin ihastuminen oli vähän molemmin puolistakin.

      Oli todella hyvä, että mitään tapahtui, kaikki osapuolet oppivat itsestään lisää, ja saivat tänä aikana kuitenkin jotain. Jos mitään ei olisi tapahtunut, olisi monta asiaa jääneet kehittymättä. Tässä on loistava uusi alku!

    • fisutt

      Olli toimi mielestäni väärin kun meni sekaantumaan toisten suhteeseen ja käskemään Miraa eroamaan Kallesta. Olli olisi voinut avoimesti kertoa ihastuksestaan, mutta ei olisi saanut painostaa mihinkään suuntaan eikä olisi saanut loukkaantua kun ei saanutkaan tunteilleen vastakaikua.

      Miran kannattaa pysytellä erossa Ollista jos hän ei suostu olemaan vain ystäviä ja keskittyä hänen ja Kallen suhteeseen 100-prosenttisesti.

    • moraalinvartijana

      E) Mira toimi väärin. Ei masentumista "hoideta" suhteen ulkopuolisilla netistä kaivetuilla suhteilla. Masennus ei ole mikään tekosyy tai lieventävä asianhaara, lääkäriin jos päätä pakottaa, ei nettiin vokottelemaan muita? Onko tässä jotakin epäselvää kellekkään?

      Kalle toimi väärin, mitäs meni varattujen kans liemeen, ei mitään järkeä alkaa masentuneen kanssa suhteenpoikaseen, ja vielä varatun kanssa. Todella typerää käytöstä ruokkia tunteitaan tuollaiseen.

      Molemmat tuntuvat olevan äärimmäisen lapsellisia.

      Kalle toimi itseään kohtaan väärin lopulta, kun katseli läpi sormien tilannetta, ja antoi masennuksen selittämisen vuoksi toisen palata, tuohan on Kallen halventamista suhteessa pahimmalla mahdollisella tavalla. Eikä ole kyse nyt siitä, että mihin asti ollaan menty ja mihin ei, vaan siitä, että toinen on valmis etsimään uutta kumppania, antamaan aihetta ja antaa mahdollisuuden uudelle. Siinä ei ole kyse masennuksesta, ei kunnioiteta toista yhtään, ei arvosteta, eikä taatusti rakasteta. Suhteessa se on melkoinen loukkaus, ja jos kalle nielee tuosta vain sen, vaikka mira palaisikin, niin kallekin tekee väärin itseään kohtaan vähintään. Kallea ei voi silti syyttää miran lapsellisista teoista.

      Yleensä aidosti masentuneet ihmiset rakastuvat viimeisenä, jos ollenkaan.

      Kaikki ovat jutussa lapsellisia, ja kaikki tekevät väärin.

    • erias

      koska tapailee netissä "Olleja".

      Kalle ja Olli syyttömiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe