Miksi moni sinkkuäiti

Se on varmaan totta, ettei ymmärräkään, tai vaikka muuten ja jotenkin ymmärtäisikin, on monet asiat helpompi sopia, kun toinen sitten kuitenkin ymmärtää paremmin. Sen lisäksi uusioperheen yhteensovittaminen on helpompaa, kun molemmat osapuolet joutuu joustamaan, itselleni sopeutuminen johonkin lapsekkaaseen perheeseen ei varmaankaan kävisi mitenkään helposti, koska yksineläjä joutuu sopeutumaan enemmän: toisella kun on myös lapsia, hän on jo sopeutunut ja molemmat on samassa veneessä, mutta sen lapsettoman pitäisi oppia hyväksymään perheen laajeneminen kertaheitolla paljon isommaksi. Ja sitten tullaan myös vanhempien ymmärtämättömyyteen: moni vanhemmaksi tullut ei enää muista sitä aikaa eikä halua ymmärtää lapsetonta! Se vaatii nimittäin joustoa ja ymmärrystä myös siihen suuntaan.

Olen huomannut ikäväkseni monessa ystävyyssuhteessa (tosin vain naisten kanssa, miehillä tätä ei tunnu niinkään käyvän??? Enkä kaikissa vaan monissa) että lapsien saamisen jälkeen he ikäänkuin nostavat itsensä johonkin toiseen kastiin ja heitä ei voi sen jälkeen enää ymmärtää, ja ikäänkuin kaikki pitäisi mennä heidän ehdoillaan, nyt kun heillä on lapsia. Siis keskusteluja myöten... Jotenkin (ainakin joiltain) naisilta katoaa osittain (joskus täysin) kyky eläytyä muuhun kuin itseensä ja perheeseensä ja omaan tilanteeseensa. Ja se toisen halu ymmärtää ei riitä enää, eikä tavallaan luoteta siihen, että toinen ymmärtää enää "mitään". Joten osaan kuvitella ettei se suhteessakaan onnistu senkään vertaa.

Lisäksi lapset voivat sopeutua myös helpommin, kun muitakin on samassa tilanteessa. Että no, joutuuhan nuokin sopeutumaan, ja ehkä jos asiat hoidetaan fiksusti (niinkun teillä ilmeisesti), lapsista tulee kavereitakin. He saavat myös toisistaan spua tilanteeseen sopeutumiseen ja perheen muuttumiseen.

Ihmisen on aina helpompi sopeutua maailmaan, minkä hän tuntee, ja yhteiselämä voipi olla haastavaa uusioperheessä ja varmasti sitä helpottaa: kaikille, se, että muut ovat samassa veneessä.

lapseton321 kirjoitti:

Se on varmaan totta, ettei ymmärräkään, tai vaikka muuten ja jotenkin ymmärtäisikin, on monet asiat helpompi sopia, kun toinen sitten kuitenkin ymmärtää paremmin. Sen lisäksi uusioperheen yhteensovittaminen on helpompaa, kun molemmat osapuolet joutuu joustamaan, itselleni sopeutuminen johonkin lapsekkaaseen perheeseen ei varmaankaan kävisi mitenkään helposti, koska yksineläjä joutuu sopeutumaan enemmän: toisella kun on myös lapsia, hän on jo sopeutunut ja molemmat on samassa veneessä, mutta sen lapsettoman pitäisi oppia hyväksymään perheen laajeneminen kertaheitolla paljon isommaksi. Ja sitten tullaan myös vanhempien ymmärtämättömyyteen: moni vanhemmaksi tullut ei enää muista sitä aikaa eikä halua ymmärtää lapsetonta! Se vaatii nimittäin joustoa ja ymmärrystä myös siihen suuntaan.

Olen huomannut ikäväkseni monessa ystävyyssuhteessa (tosin vain naisten kanssa, miehillä tätä ei tunnu niinkään käyvän??? Enkä kaikissa vaan monissa) että lapsien saamisen jälkeen he ikäänkuin nostavat itsensä johonkin toiseen kastiin ja heitä ei voi sen jälkeen enää ymmärtää, ja ikäänkuin kaikki pitäisi mennä heidän ehdoillaan, nyt kun heillä on lapsia. Siis keskusteluja myöten... Jotenkin (ainakin joiltain) naisilta katoaa osittain (joskus täysin) kyky eläytyä muuhun kuin itseensä ja perheeseensä ja omaan tilanteeseensa. Ja se toisen halu ymmärtää ei riitä enää, eikä tavallaan luoteta siihen, että toinen ymmärtää enää "mitään". Joten osaan kuvitella ettei se suhteessakaan onnistu senkään vertaa.

Lisäksi lapset voivat sopeutua myös helpommin, kun muitakin on samassa tilanteessa. Että no, joutuuhan nuokin sopeutumaan, ja ehkä jos asiat hoidetaan fiksusti (niinkun teillä ilmeisesti), lapsista tulee kavereitakin. He saavat myös toisistaan spua tilanteeseen sopeutumiseen ja perheen muuttumiseen.

Ihmisen on aina helpompi sopeutua maailmaan, minkä hän tuntee, ja yhteiselämä voipi olla haastavaa uusioperheessä ja varmasti sitä helpottaa: kaikille, se, että muut ovat samassa veneessä.

Lue lisää

Tosta että ihmiset joilla on lapsia nousee "eri kastiin" mä totean että lapset ja vanhemmuus on elämänkaavassa sellainen juttu mikä muuttaa ihmistä enemmän kuin mikään koulujenkäynti tai muu asia. Niin moni asia tahdittuu lasten takia ja niin moni juttu muuttuu arjessa ja systeemeissä että se väistämättä heijastuu myös sosiaaliseen piiriin - ihmiset puhuu siitä mitä heidän arkensa sisältää ja etenkin vauvaperheissä se arki on se vauva ja myöhemmin siitä mennään sitten lapsiperheen arkeen ja niillä lapsilla on valtava rooli.

Vanhempina olevat usein menee omaksi joukokseen koska sillä joukolla on niin selkeä yhdistävä tekijä joka koskettaa jokaista samalla intensiteetillä. Se on loppujen lopuksi ihan järkeenkäypää. Ymmärrän myös oikein hyvin kuinka lapsettomat kokee jäävänsä ulkopuolelle, koska siis... noh. Yhteistä maaperää on vanhemmuuden jälkeen hyvin paljon vähemmän väistämättä.

Yks tapa lapsettomalla välttää erilleen ajautuminen on se että liittyy aikuisena siihen yhteisöön jossa perhe toimii. Toisin sanoen, ystävystyy sen perheen kanssa ja toimii esim. lasten kanssa aktiivisesti. Silloin sitä yhteistä pintaa on enemmän - ja kontaktit pysyy vahvempina ja aiheet yhteisinä. Se olis laadultaan sellaista yhteisöllisyyttä joka suomessa ei ole kovin kovassa huudoissaan vaan perheyksiköt on usein aika tiiviitä ja perhe ja muut ihmissuhteet pidetään herkästi kohtuu etäällä toisistaan - "virallisen" kaavan päässä.

Lapsissa kyse on valtavasta elämänmuutoksesta.

Mä oon pohtinut tuota dilemmaa että miten lapseton sinkku ja lapsetettu perheellinen pystyy löytään toisensa, mun mielestä hynttyitä ei pidä lyödä yhteen ennenkuin on ollut pitkä sisäänajovaihe jossa se lapseton on saatu "sisäänajettua" ja jossa hän voi itse määrätä osallistumisensa tason ja laadun. Ainakin jos ajattelen itseäni niin toivon että kumppanini olis merkittävässä roolissa lasteni suhteen ja haluaisi toimia heidän kanssaan aktiivisesti - mutta se ei ole mikään ehdoton edellytys. Parisuhde ja vanhemmuus voidaan pitää myös melko erillään toisistaan kunhan kumpaakin tahoa kunnioitetaan puolin ja toisin ja joustoja löytyy. Se on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin pakottaa toista rooliin jota hän ei ehkä haluakaan. Silloin kärsii kaikki lopulta.

lapseton321 kirjoitti:

Se on varmaan totta, ettei ymmärräkään, tai vaikka muuten ja jotenkin ymmärtäisikin, on monet asiat helpompi sopia, kun toinen sitten kuitenkin ymmärtää paremmin. Sen lisäksi uusioperheen yhteensovittaminen on helpompaa, kun molemmat osapuolet joutuu joustamaan, itselleni sopeutuminen johonkin lapsekkaaseen perheeseen ei varmaankaan kävisi mitenkään helposti, koska yksineläjä joutuu sopeutumaan enemmän: toisella kun on myös lapsia, hän on jo sopeutunut ja molemmat on samassa veneessä, mutta sen lapsettoman pitäisi oppia hyväksymään perheen laajeneminen kertaheitolla paljon isommaksi. Ja sitten tullaan myös vanhempien ymmärtämättömyyteen: moni vanhemmaksi tullut ei enää muista sitä aikaa eikä halua ymmärtää lapsetonta! Se vaatii nimittäin joustoa ja ymmärrystä myös siihen suuntaan.

Olen huomannut ikäväkseni monessa ystävyyssuhteessa (tosin vain naisten kanssa, miehillä tätä ei tunnu niinkään käyvän??? Enkä kaikissa vaan monissa) että lapsien saamisen jälkeen he ikäänkuin nostavat itsensä johonkin toiseen kastiin ja heitä ei voi sen jälkeen enää ymmärtää, ja ikäänkuin kaikki pitäisi mennä heidän ehdoillaan, nyt kun heillä on lapsia. Siis keskusteluja myöten... Jotenkin (ainakin joiltain) naisilta katoaa osittain (joskus täysin) kyky eläytyä muuhun kuin itseensä ja perheeseensä ja omaan tilanteeseensa. Ja se toisen halu ymmärtää ei riitä enää, eikä tavallaan luoteta siihen, että toinen ymmärtää enää "mitään". Joten osaan kuvitella ettei se suhteessakaan onnistu senkään vertaa.

Lisäksi lapset voivat sopeutua myös helpommin, kun muitakin on samassa tilanteessa. Että no, joutuuhan nuokin sopeutumaan, ja ehkä jos asiat hoidetaan fiksusti (niinkun teillä ilmeisesti), lapsista tulee kavereitakin. He saavat myös toisistaan spua tilanteeseen sopeutumiseen ja perheen muuttumiseen.

Ihmisen on aina helpompi sopeutua maailmaan, minkä hän tuntee, ja yhteiselämä voipi olla haastavaa uusioperheessä ja varmasti sitä helpottaa: kaikille, se, että muut ovat samassa veneessä.

Lue lisää

...nuo ystäväsi itseään mihinkään nosta. He ovat vain täysin eri elämäntilanteessa kanssasi ja eri tasolla myös henkisesti. Pienten lasten äitinä oleminen on todella sitovaa ja sosiaaliset kontaktit ikään kuin häviävät, koska aikaa ei ole juosta radalla muuten kuin lasten kanssa. Lapsen ehdoilla he elävät ja lapsen ehdoilla he myös tapaavat ystäviään. Ja kyllä se niin vain on että ei kukaan tiedä mitä se äitiys on, ennenkuin nitse on äiti. Jokainen äiti tosin on joskus ollut myös lapseton, joten on se kyllä ihmeellistä jos ajattelet etteivät he ymmärrä sinua.

Miehille tuo täydellinen sosiaalinen eristäytyminen vauvan kanssa ei juuri koskaan tapahdu. Äiti imettää ja on 24h vuorokaudesta kiinni tuossa vauvassa. Mies käy töissä ja jatkaa vapaa-ajan viettoaan. Ehkä tästä syystä et huomaa miehissä samaa muutosta.