Eroon nälänhätäkierteestä

kj.mattila

Valtavat, laajat ruokavalikoimat, joista me länsimaissa nykyään nautimme, ovat poikkeuksellisia. Suurin osa meitä ennen eläneistä ihmisistä ja suurin osa maailman ihmisistä ovat kokeneet aikoja jolloin ruokaa ei ole ollut juurikaan saatavilla. Tällaisten aikojen takia ihmisen elimistö on kehittänyt erityisen tavan kuluttaa energiaa ja varastoida rasvaa. Näinä runsauden aikoina ruumiin valmius on pysynyt samana, se varastoi rasvaa nälänhädän ja pula-aikojen varalta.

Tästä syystä monet syömistä rajusti rajoittavat vähärasvaiset ja hiilihydraattipitoiset ruokavaliot epäonnistuvat. Ne laukaisevat elimistöön ohjelmoidun taipumuksen varastoida rasvaa. Kun juot vain mehua ja syöt vähäkalorisia ruokia, se on elimistölle viesti siitä, että ruokapula uhkaa ja näin syntyykin bumerangi-ilmiö. Kun palaat takaisin normaaliin ruokavalioosi, huomaat, että kehosi kasvattaakin itsepäisesti rasvavarantojasi valmistautuessaan seuraavaan kriisiin.

Pitkitetty syömisestä pidättäytyminen ei johda pysyvään painonlaskuun. Sen sijaan kalorien rajoittamisesta on seurauksena rasvan kertyminen, nälkä ja syöpöttelykohtaukset, sillä keho etsii epätoivoisesti keinoja saada takaisin menettämänsä ravinteet.

Kun syöt hyvin, noudatat vähähiilihydraattisuutta ruokavaliossasi ja käytät luonnollisia rasvoja, kehosi alkaa tuntea olonsa varmaksi siitä, että se voi päästä irti ylimääräisestä painosta, jota se on kerännyt phan päivän varalle.

26

777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -XxXxX-

      En arvostele VHH:ta suuntaan tai toiseen, mietin vain aloituksen tarkoitusta, sillä tässähän ei ole mitään uutta. Samoja juttuja on kuultu ennenkin ja luultavasti vastauksina tulee olemaan "vastustajien" mollauksia ja toisaalta VHH:ta puolustavien vastamollauksia.

      Itse en usko mihinkään ruokia rajoittavaan painonhallintamenetelmään. Terveellisesti kannattaa aina syödä ja välillä herkutella jos siltä tuntuu. Jos käyttää hiilareita, niin se ei tarkoita sitä, että niitä mättämällä mätetään vaan kohtuudella ja hiilareita joissa on matala GI. Kasviksia ja juureksia tulee suosia, sekä kalaa, kanaa ja muutenkin lähiruokaa. Liikuntaa reilusti, se auttaa painonhallinnassa ja ehkäiseen monia sairauksia.

      • on antaa oikeaa tietoa palstan aiheesta satunnaisille kävijöille ja muille VHH:sta kiinnostuneille. Vaikka asiassa ei olisikaan mitään uutta niin kertaus on opintojen äiti. Onhan täällä nähty lukuisia aloituksia VHH:n vaarallisuudestakin, joten kai on paikallaan joskus tehdä aloitus VHH:sta sen periaatteiden mukaisesna.

        Mitä tulee rajoittaviin painonhallintamenetelmiin niin virallisissa suosituksissa varoitetaan eläinrasvoista. Ihmiset on peloteltu rasvakammoisiksi ja siksi siinä ruokavaliossa rajoitetaan rasvan syöntiä. Kaikki pitäisi olla niin kevyttä. VHH:lla taas syödään luonnollisia rasvoja ja vältetään turhia hiilihydraatteja.

      • -XxXxX-
        kj.mattila kirjoitti:

        on antaa oikeaa tietoa palstan aiheesta satunnaisille kävijöille ja muille VHH:sta kiinnostuneille. Vaikka asiassa ei olisikaan mitään uutta niin kertaus on opintojen äiti. Onhan täällä nähty lukuisia aloituksia VHH:n vaarallisuudestakin, joten kai on paikallaan joskus tehdä aloitus VHH:sta sen periaatteiden mukaisesna.

        Virallisten suositusten mukainen kevytlinja on toki aivan yliampuvaa ja muutenkin hiilareitten määrää korostetaan liikaa, mutta mielestäni VHH:n ongelma taas on sen rajoittavuus. Sinänä ihan ok juttu ja ymmärrän sen perusperiaatteen, mutta ei sopisi minulle.

      • -XxXxX- kirjoitti:

        virallinen linja on rajoittavampi, kun niitä rasvoja pitää välttää. On aivan luonnollista rajoittaa tyhjiä kaloreita, joita on leivässä, perunassa, pastassa ja makarooneissa. Jos katsotaan kaupan hyllyjä niin kyllä siellä eniten on valkoista vehnäleipää, valkoista pastaa ja makaroonia. Minulle vaan ei sovi näiden elintarvikkeiden syöminen. Miksi ei sinulle sopisi?

        On toki "luonnollista" rajoittaa tyhjiä kaloreita, ei kyse olekaan siitä, eikä myöskään pelkästä rasvasta, vaan siitä että haluan nauttia kaikesta kohtuudella, en siis rajoittaa oikeastaan mitään.
        Silti syön terveellisesti ja tasapainoisesti painooni nähden ja liikun monipuolisesti. Nämähän ovat puhtaasti valintakysymyksiä ja henkilökohtaisiakin asioita.

        Varmaankin mietit, miksi olen tällä palstalla. Vastaus on siihen se, että olen kiinnostunut ravinnosta, avoimesti ja ilman ennakkoasenteita ja täältä voi oppiakin jotain.

        jos haluaa elää että mitään ei ruokavaliossaan rajoita niin sitten joutuu myös syömään mielitekojen mukaan kaikenmaailman höttöjä. Tämä periaate valitettavasti johtaa ylisyömiseen, en nyt tarkoita Sinun kohdallasi välttämättä, mutta jos yli puolet kansasta on ylipainoisia niin runsaiden hiilihydraattien syöminen johtaa jatkuvaan nälkäkierteeseen.

        Välipalat yleensä ovatkin melko runsaskalorisia ja muut hötöt myös, mm perunalastut ja pikaruoka. Monet eivät pysty hillitsemään syöntiään ja sitten lihotaan, vielä kun ei liikuta. Itse tietenkin olen siinä onnellisessa asemassa, että osaan kontrolloida syömistäni, joten minulle sopii tämä terveellinen ruokavalio oikein hyvin.

        Hillitseekö muuten rasva syömistä jotenkin vai olenko ymmärtänyt väärin?

      • VHH-peikko
        -XxXxX- kirjoitti:

        Virallisten suositusten mukainen kevytlinja on toki aivan yliampuvaa ja muutenkin hiilareitten määrää korostetaan liikaa, mutta mielestäni VHH:n ongelma taas on sen rajoittavuus. Sinänä ihan ok juttu ja ymmärrän sen perusperiaatteen, mutta ei sopisi minulle.

        Voisitko selventää mitä tarkoitat sillä?

      • Asiallinen Aasi
        kj.mattila kirjoitti:

        on antaa oikeaa tietoa palstan aiheesta satunnaisille kävijöille ja muille VHH:sta kiinnostuneille. Vaikka asiassa ei olisikaan mitään uutta niin kertaus on opintojen äiti. Onhan täällä nähty lukuisia aloituksia VHH:n vaarallisuudestakin, joten kai on paikallaan joskus tehdä aloitus VHH:sta sen periaatteiden mukaisesna.

        Mitä tulee rajoittaviin painonhallintamenetelmiin niin virallisissa suosituksissa varoitetaan eläinrasvoista. Ihmiset on peloteltu rasvakammoisiksi ja siksi siinä ruokavaliossa rajoitetaan rasvan syöntiä. Kaikki pitäisi olla niin kevyttä. VHH:lla taas syödään luonnollisia rasvoja ja vältetään turhia hiilihydraatteja.

        "on antaa oikeaa tietoa palstan aiheesta satunnaisille kävijöille ja muille VHH:sta kiinnostuneille."

        Ikävä kyllä tämä on keskustelupalsta. Jos aloittaa tänne uuden aiheen, niin sen pitäisi olla sellainen mistä voisi aloittaa keskustelemaan. Tämä palsta ei ole tarkoitettu asioiden julistamiseen (koskee niin VHH-myönteisiä kuin VHH-vastaisiakin aloituksia). Jos joku satunnainen vierailija haluaa tietää VHH-ruokavaliosta, niin netistä kyllä löytyy paljon tietoa ja tämä vierailija voi aina täältä sitten kysyä jotain jos siltä tuntuu.

        "Vaikka asiassa ei olisikaan mitään uutta niin kertaus on opintojen äiti."

        Ikävä kyllä asioiden toistelu ei tee keskustelulle yhtään hyvää, olit kuinka oikeassa tahansa.

      • -XxXxX- kirjoitti:

        Välipalat yleensä ovatkin melko runsaskalorisia ja muut hötöt myös, mm perunalastut ja pikaruoka. Monet eivät pysty hillitsemään syöntiään ja sitten lihotaan, vielä kun ei liikuta. Itse tietenkin olen siinä onnellisessa asemassa, että osaan kontrolloida syömistäni, joten minulle sopii tämä terveellinen ruokavalio oikein hyvin.

        Hillitseekö muuten rasva syömistä jotenkin vai olenko ymmärtänyt väärin?

        hillitsee syömistä. Kun aamuisin esimerkiksi syön pari kananmunaa, siankylkeä tai savukalaa niin onhan luonnollista rasvaa sen verran, että nälkä pysyy poissa pitkälle iltapäivän puolelle. Ennen ei ollut tällaista tilannetta. Kun söin puuroa ja leipää aamuisin niin nälkä oli jo viimeistään kymmeneltä ja sitä vaan odotti ruokatuntia. Lounaalla kun söi perunaa, riisiä tai pastaa niin alkoi väsymys painaa. Kohta oli taas nälkä, iltapäiväkahvilla jo teki mieli jotain syötävää. Nykyisin selviää kolmella aterialla päivässä.

        Runsas rasvaa ja proteiineja sisältävä aamiainen, sitten louns joskus 12-13 ja illallinen vähähiilihydraattisesti mahdollisimman myöhään, niinkuin etelän maissa tehdään. Kun syö iltaruoan myöhään niin ei tarvitse mitään iltapalaa. erikseen ottaa.

      • juuri näin
        Asiallinen Aasi kirjoitti:

        "on antaa oikeaa tietoa palstan aiheesta satunnaisille kävijöille ja muille VHH:sta kiinnostuneille."

        Ikävä kyllä tämä on keskustelupalsta. Jos aloittaa tänne uuden aiheen, niin sen pitäisi olla sellainen mistä voisi aloittaa keskustelemaan. Tämä palsta ei ole tarkoitettu asioiden julistamiseen (koskee niin VHH-myönteisiä kuin VHH-vastaisiakin aloituksia). Jos joku satunnainen vierailija haluaa tietää VHH-ruokavaliosta, niin netistä kyllä löytyy paljon tietoa ja tämä vierailija voi aina täältä sitten kysyä jotain jos siltä tuntuu.

        "Vaikka asiassa ei olisikaan mitään uutta niin kertaus on opintojen äiti."

        Ikävä kyllä asioiden toistelu ei tee keskustelulle yhtään hyvää, olit kuinka oikeassa tahansa.

        Asiallinen Aasi puhuu asiaa. Pidetään tämä keskustelupalstana eikä julistuspalstana!

        Satunnainen vierailija todellakin hämmästyy uskonnolliseen hurmokseen verrattavasta sävystä kun joidenkin keskustelijoiden viestejä lukee. Asiallinen keskustelu on ainoa tapa edistää tämän palstan pyrkimyksiä.

      • VHH-peikko
        -XxXxX- kirjoitti:

        Välipalat yleensä ovatkin melko runsaskalorisia ja muut hötöt myös, mm perunalastut ja pikaruoka. Monet eivät pysty hillitsemään syöntiään ja sitten lihotaan, vielä kun ei liikuta. Itse tietenkin olen siinä onnellisessa asemassa, että osaan kontrolloida syömistäni, joten minulle sopii tämä terveellinen ruokavalio oikein hyvin.

        Hillitseekö muuten rasva syömistä jotenkin vai olenko ymmärtänyt väärin?

        Kun otetaan perinteinen perjantai työpaikkalounas pihveineen ja kermaperunoineen (leipineen), niin siinä tulee syötyä melkoinen määrä hiilareita. Ja kaikkihan tietää mitä silloin tapahtuu verensokerille parin seuraavan tunnin aikana.

        Kun taasen syö saman määrän kaloreita mutta vain vähän hiilihydraatteja niin verensokeri pysyy paljon tasaisempana koska rasva ei vaikuta siihen.
        Siinä on syy :)
        Eli rasva ei sinällään hillitse syömistä, mutta se on neutraali energianlähde verensokerin suhteen kun taas hiilihydraatit eivät ole.

        Lisä juttu on sitten vielä kylläisyyden tunteen kanssa. Proteiinin ja rasvan syöminen vaikuttaa kylläisyyden tunteeseen paremmin kuin hiilihydraatit. En nyt muista mikä oli se hormooni mikä tähän liittyi mutta joku muu voi kertoa sen.

      • VHH-peikko
        juuri näin kirjoitti:

        Asiallinen Aasi puhuu asiaa. Pidetään tämä keskustelupalstana eikä julistuspalstana!

        Satunnainen vierailija todellakin hämmästyy uskonnolliseen hurmokseen verrattavasta sävystä kun joidenkin keskustelijoiden viestejä lukee. Asiallinen keskustelu on ainoa tapa edistää tämän palstan pyrkimyksiä.

        se on sitten sulle tärkeä asia. Ei ole päivää ettet puhuisi uskonnostasi useita kertoja.

      • VHH-peikko
        -XxXxX- kirjoitti:

        Varmaankin mietit, miksi olen tällä palstalla. Vastaus on siihen se, että olen kiinnostunut ravinnosta, avoimesti ja ilman ennakkoasenteita ja täältä voi oppiakin jotain.

        niin sitä löytyy moninverroin karppien palstalta verrattuna koko suomi24:ään. Sieltä löytyy myös lukuisia erilaisia VHH-tyylejä noudattavia tuhansia ihmisiä.

      • juuri näin kirjoitti:

        Asiallinen Aasi puhuu asiaa. Pidetään tämä keskustelupalstana eikä julistuspalstana!

        Satunnainen vierailija todellakin hämmästyy uskonnolliseen hurmokseen verrattavasta sävystä kun joidenkin keskustelijoiden viestejä lukee. Asiallinen keskustelu on ainoa tapa edistää tämän palstan pyrkimyksiä.

        en kuitenkaan pidä, että VHH-palstalla kehotetaan syömään aamulla puuroa ja leipää ja lounaalla perunoita, pastaa tai riisiä ja leipää. Välipaloista puhumattakaan.

        Satunnainen vierailija on sen verran valistunut, etsiessään tietoa, että erottaa trollien ja häiriköiden kirjoitukset ja keskittyy niiden ihmisten kirjoitteluun, joilla on todellista omakohtaista kokemusta VHH-ruokavaliosta.

        Tästä on osoituksena se yhteydenottojen määrä mitä on tullut sähköpostiini näiden vuosien aikana. Monet ihmiset haluavat tietoja ihmiseltä joka itse on VHH:lla eikä siltä joka vain vastustaa sitä.

      • -XxXxX-
        VHH-peikko kirjoitti:

        Voisitko selventää mitä tarkoitat sillä?

        Tarkoitan sitä sillä, että voin itse sen enepää ajattelematta syödä jouluna suklaata, vappuna pari munkkia tai syntympäivillä kakkua, ilman, että se minua hetkauttaa millään tavalla tai että ajattelisin, että siinä on jotain "huonoa". En myöskään ajattele, että silloin syön epäterveellisesti tai huonosti tuotettua ruokaa jos syön noita pieniä määriä tuota "moskaa", koska kuitenkin ne on niissä ruokamäärissä mitä vuoden mittaan tulee syötyä aika pieniä pisaroita.

        Vähän epäselvä tuo tekstini, mutta kait siitä ymmärsi ajatukseni :))

      • taas onkaan
        kj.mattila kirjoitti:

        en kuitenkaan pidä, että VHH-palstalla kehotetaan syömään aamulla puuroa ja leipää ja lounaalla perunoita, pastaa tai riisiä ja leipää. Välipaloista puhumattakaan.

        Satunnainen vierailija on sen verran valistunut, etsiessään tietoa, että erottaa trollien ja häiriköiden kirjoitukset ja keskittyy niiden ihmisten kirjoitteluun, joilla on todellista omakohtaista kokemusta VHH-ruokavaliosta.

        Tästä on osoituksena se yhteydenottojen määrä mitä on tullut sähköpostiini näiden vuosien aikana. Monet ihmiset haluavat tietoja ihmiseltä joka itse on VHH:lla eikä siltä joka vain vastustaa sitä.

        Pidät siis itseäsi kaikkitietävänä?

        Oletko jo lukenut Varpu Tavin uusimman kirjan? Etkös ole täällä Tavia vallna suitsuttanut.

        Jos olet, kerrrohan mitä hän kertoo ravinnosta ja ruokavalioista.

      • VHH-peikko
        -XxXxX- kirjoitti:

        Tarkoitan sitä sillä, että voin itse sen enepää ajattelematta syödä jouluna suklaata, vappuna pari munkkia tai syntympäivillä kakkua, ilman, että se minua hetkauttaa millään tavalla tai että ajattelisin, että siinä on jotain "huonoa". En myöskään ajattele, että silloin syön epäterveellisesti tai huonosti tuotettua ruokaa jos syön noita pieniä määriä tuota "moskaa", koska kuitenkin ne on niissä ruokamäärissä mitä vuoden mittaan tulee syötyä aika pieniä pisaroita.

        Vähän epäselvä tuo tekstini, mutta kait siitä ymmärsi ajatukseni :))

        No tuo on juuri sellainen viesti jonka minä ja lukuisat muutkin VHH:ta noudattavat olisi voinut kirjoittaa.
        Todellisuudessa et siis tiedä miten ihmiset noudattavat VHH:ta kun kirjoitit että VHH olisi rajoittava. Tällä palstalla noita urbaani legendoja viljellään varsin paljon ja siksi tietoa kannattaakin hakea mielummin karpeista kuin täältä.

      • Galaxy trooper

        Mikä sinä olet todellisuudesta puhumaan kun et itse ole elänyt todellisuudessa vuosiin, eplkästään VHH-aivopesumaailmassa, omassasi muiden luomassa mielikuvitusmaailmassasi.

        VHH on kaikin tavoin rajoittava dieetti, niin ruoka-aineiden kuin sitovuudenkin suhteen.

      • VHH-peikko
        Galaxy trooper kirjoitti:

        Mikä sinä olet todellisuudesta puhumaan kun et itse ole elänyt todellisuudessa vuosiin, eplkästään VHH-aivopesumaailmassa, omassasi muiden luomassa mielikuvitusmaailmassasi.

        VHH on kaikin tavoin rajoittava dieetti, niin ruoka-aineiden kuin sitovuudenkin suhteen.

        joka ei ymmärrä lukemaansa.

      • Galaxy trooper
        VHH-peikko kirjoitti:

        joka ei ymmärrä lukemaansa.

        Herää jo todellisuuteen. Vanha äijä.

      • ylösalas
        VHH-peikko kirjoitti:

        Kun otetaan perinteinen perjantai työpaikkalounas pihveineen ja kermaperunoineen (leipineen), niin siinä tulee syötyä melkoinen määrä hiilareita. Ja kaikkihan tietää mitä silloin tapahtuu verensokerille parin seuraavan tunnin aikana.

        Kun taasen syö saman määrän kaloreita mutta vain vähän hiilihydraatteja niin verensokeri pysyy paljon tasaisempana koska rasva ei vaikuta siihen.
        Siinä on syy :)
        Eli rasva ei sinällään hillitse syömistä, mutta se on neutraali energianlähde verensokerin suhteen kun taas hiilihydraatit eivät ole.

        Lisä juttu on sitten vielä kylläisyyden tunteen kanssa. Proteiinin ja rasvan syöminen vaikuttaa kylläisyyden tunteeseen paremmin kuin hiilihydraatit. En nyt muista mikä oli se hormooni mikä tähän liittyi mutta joku muu voi kertoa sen.

        Sinun verensokerisi voi heilahdella vaikka kuinka, mutta älä sotke asiaan terveitä ihmisiä.

        Näen miten nyt kärsit. Hyväksy sairautesi äläkä jatkuvasti etsi syytä muista. Silloin sinun itsesikin on helpompi elää. Se helpottaa kärsimykseesikin.

      • heilahtele
        ylösalas kirjoitti:

        Sinun verensokerisi voi heilahdella vaikka kuinka, mutta älä sotke asiaan terveitä ihmisiä.

        Näen miten nyt kärsit. Hyväksy sairautesi äläkä jatkuvasti etsi syytä muista. Silloin sinun itsesikin on helpompi elää. Se helpottaa kärsimykseesikin.

        Mutta eihän trolli sitä ymmärrä.

    • Hobbiti-hob

      Siinä jälleen esimerkkejä niistä elintoiminnoista joita VHH:lainen keksii. Mikään väitetystä ei pidä paikkaansa.

      Turha pyyttä perustelemaan noita väitteitä tai lähteitä niihin, koska niitä ei ole.

    • VHH:laisille. Näin se vaan menee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      55
      5685
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      74
      2834
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      19
      2058
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1905
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      161
      1819
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      1781
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1538
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1161
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      82
      1145
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      66
      965
    Aihe