Osaatteko sanoa muuta ryhmää, joka olisi niin tarkoin vartioitu sekä sanktioitu ryhmä kuin työttömät?
Vangitkin pääsevät lomille...
Kaltoinkohdelluin ryhmä Suomessa
42
699
Vastaukset
- dfsafdswfe
joille ei myönnetä syystä tai toisesta tukea, he eivät saa päivärahaa, tukea tai korvausta, eivät mitään.
- Pirullisuus huipussaan.
mikä työttömiin kohdentuu, vastaa samaa kuin ruokailevalta ihmiseltä vietäisiin puolet hänen normaaliannoksestaan pois. Ruoka on kuitenkin elinehto.
- random_N
Kyllä kuule duunissakin pikkuisen seuraillaan että tekeekö sovitut jutut vai ei. Jos ei tee, niin alkaa se palkanmaksu tökkiä.
Ensisijainen mallihan on ja tulee olla, että työtön menee töihin. Jos valitsee korvauksien vastaanottamisen (eikä esim mene opiskelemaan tai töihin tarvittaessa eri paikkakunnalle) niin totta hitossa samalla valitsee esmes mahdollisen osoitetun kurssin suorittamisen.
En edes yritä väittää että kaikki työttömän statuksella olevat ovat sitä tieten tahtoen, varsinkaan tässä suhdanteessa. Mutta moni VOI valita muutakin jos haluaa. Niissä muissakin vaihtoehdoissa samalla kun tulee oikeus saada palkkaa tai vaikka opintotukea, on samalla velvollisuus edetä opinnoissa tai tehdä sitä duunia.
Turha pulina ja marmatus pois, persettä penkistä ja menoa monoihin. Niin työttömät kuin muut.- TIETOA KANSALLE
TYÖNTEKIJÖILLÄ ON LOMA
TYÖTTÖMILLÄ EI KOSKAAN
Liikuttele omaa kankkuasi, pösilö.
ÄLÄ UNOHDA IHMETELLÄ POLIITIKKOJEN LOMIA! - random_N
TIETOA KANSALLE kirjoitti:
TYÖNTEKIJÖILLÄ ON LOMA
TYÖTTÖMILLÄ EI KOSKAAN
Liikuttele omaa kankkuasi, pösilö.
ÄLÄ UNOHDA IHMETELLÄ POLIITIKKOJEN LOMIA!Miksei työtön voi "lomailla"? Mikä estää? Vaikka Lappiin sinkauttaa hiihtelemään, jos varaa on. Tai vanhaa Porvoota ihailemaan. Tallinnan tai Tukholman risteilykään ei vie kauan.
Kännykän vieressähän ei kukaan vaadi koko ajan päivystämään eli kyllä sieltä reissusta ehtii reagoimaan mahdolliseen työmarkkinasignaaliin.
Kuukausien rinkkareissut maailman äärissä sitten asia erikseen, silloin ei tosiasiallisesti ole työmarkkinoiden käytössä.
MUTTA siinä mielessä ei työttömällä ole lomaa, että voisi etukäteen päättää että tuolloin ja tuolloin olen muualla. Paitsi jos ei ilmoittaudu sinä aikana työttömäksi.
- KoppavaHoro
Opiskelija ei saa opiskelija-asuntoa, jos asuu liian lähellä opiskelupaikkakuntaansa. Ja jos taas asuu liian lähellä, mutta liian kaukana eli opiskelupaikkakunnan rajojen ulkopuolella, ei ole oikeutettu opiskelijahintoihin joukkoliikenteessä.
Opiskelija ei kuulu toimeentulotuen piiriin, ennen kuin on ottanut kaikki lainat, joita hänelle tarjotaan. Jos opiskelija ottaa kaikki lainat, ei hän silti välttämättä kuulu toimeentulotuen piiriin, koska rahojen pitäisi riittää. Ja jos rahat eivät riitä niin olisi pitänyt mennä asumaan halpaan opiskelija-asuntoon, soosoo!
Jos opiskelijalla ei ole säästöjä tai rahallisesti tukevia vanhempia, hänen pitää todennäköisesti hankkia osa-aikainen työpaikka. Kun opiskelija huomaa, että tuloraja alkaa häämöttää ja sanoo työnantajalle, ettei saa nyt tienata enempää, kysyy työnantaja haluaako opiskelija siis luopua työpaikastaan. Nöyrä opiskelija ei halua luopua työpaikastaan, joten hän ottaa lisää lainaa maksaakseen vuoden aikana liikaa maksetut opintotuet (jotka hän on jo käyttänyt elämiseen) takaisin. Jos opiskelija päättää säästää rahat, koska hän ei enää saakaan lainaa, hän joutuu työskentelemään hiki hatussa, luennot jäävät väliin ja takaisinmaksu viivästyy, joten opiskelija maksaa liikaa maksetusta opintotuestaan myös nimellisen 17 prosentin koron.
Jos opiskelija sattuu opiskelemaan alle 20-vuotiaana toisen asteen oppilaitoksessa, voivat hänen vanhempiensa tulot alentaa opintorahaa tai estää sen saamisen kokonaan.
Esimerkki:
Otetaan kaksi henkilöä, jotka molemmat asuvat yksin vuokralla Helsingissä. Asunnon vuokra on 400 euroa kuukaudessa ja vesimaksu 15 euroa.
Toinen on 20 vuotta täyttänyt opiskelija korkeakoulussa ja toinen samanikäinen työtön peruspäivärahan varassa.
Opiskelija saa (ilman lainoja) tukea maksimissaan 499 euroa kuussa, työtön peruspäivärahalla olija 812.- Niin?
jarruttavat valmistumistaannäin lama-aikana?
Käsitän sen pelkona olla "työtön"-statuksella.
Oikeassa ovat; työtön on pahin status, mikä voi olla. - KoppavaHoro
Niin? kirjoitti:
jarruttavat valmistumistaannäin lama-aikana?
Käsitän sen pelkona olla "työtön"-statuksella.
Oikeassa ovat; työtön on pahin status, mikä voi olla.Henkilökohtaisesti voin sanoa, että suurin opiskelujani haittava tekijä on tämä kokopäiväinen työ.
- .kjedhkuds
Niin? kirjoitti:
jarruttavat valmistumistaannäin lama-aikana?
Käsitän sen pelkona olla "työtön"-statuksella.
Oikeassa ovat; työtön on pahin status, mikä voi olla.Mullakin kävi niin, että valtio tulkitsi aikaisemmant opintoni uusien osaksi, mutta oppilaitos taas ei, joten mitään tukia en saanut enkä saanut työttömyyskorvaustakaan, koska olin opiskelija. Täytyi mennä siis töihin, jotta sain ruokaa pöytään. Jos en olisi hakenut töitä, vaan sen sijaan itkenyt aamusta iltaan nettipalstalla, olisin kuollut nälkään.
- Niin?
KoppavaHoro kirjoitti:
Henkilökohtaisesti voin sanoa, että suurin opiskelujani haittava tekijä on tämä kokopäiväinen työ.
sanoo tekun opintoasiain päällikkö.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901178930013_uu.shtml ei päätoimisen pelkän yhteiskunnan tuella tapahtuvan opiskelun kuulukaan olla elämäntapa, eikä myöskään työttömyydenkään.
- fdsargre
Niin? kirjoitti:
sanoo tekun opintoasiain päällikkö.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901178930013_uu.shtmlJos opiskelijoilla on asiat paremmin, niin rupea opiskelemaan. Vai eikö eliitti ota sinua kouluunkaan?
- Niin?
fdsargre kirjoitti:
Jos opiskelijoilla on asiat paremmin, niin rupea opiskelemaan. Vai eikö eliitti ota sinua kouluunkaan?
yleisellä tasolla kaltoinkohdelluimmista ryhmistä eikä minun henk.koht. elämästäni. Tuskin sinäkään kiistät statuseroa yliopisto-opiskelijan ja työkkärin kurssilaisen välillä?
- Huomio!
relaxed_eyes kirjoitti:
ei päätoimisen pelkän yhteiskunnan tuella tapahtuvan opiskelun kuulukaan olla elämäntapa, eikä myöskään työttömyydenkään.
saa arvonimen "pitkäaikaistyötön" eli silloin ollaan jo melkoisen alhaalla yhteiskunnan silmin katsottuna.
- sitten.. ?
Huomio! kirjoitti:
saa arvonimen "pitkäaikaistyötön" eli silloin ollaan jo melkoisen alhaalla yhteiskunnan silmin katsottuna.
mitä sen on väliä. Senkun katsoo vielä enemmän alaviistoon niitä, jotka noin ajattelevat.
- KoppavaHoro
Niin? kirjoitti:
yleisellä tasolla kaltoinkohdelluimmista ryhmistä eikä minun henk.koht. elämästäni. Tuskin sinäkään kiistät statuseroa yliopisto-opiskelijan ja työkkärin kurssilaisen välillä?
nyt sitten vain imagotason statuksesta vai mistä?
Pitäisikö ajatella niin, että työttömän saama kaksinkertainen tuki (opiskelijaan verrattuna) on korvaus huonosta imagosta? Ja näin ollaan sitten tasoissa kahden ryhmän välillä?
Musta toi ei toimi noin. Mä olen sitä mieltä, että opiskelun tulisi olla taloudellisesti yhtä kannattavaa kuin työttömyyden, koska suurimmalle osalle kansaa - varsinkin kun puhutaan oikeasti pienituloisista - rahalla ON merkitystä. Kun on nälkä niin siinä ei hirveästi statukset paina. - Niin?
KoppavaHoro kirjoitti:
nyt sitten vain imagotason statuksesta vai mistä?
Pitäisikö ajatella niin, että työttömän saama kaksinkertainen tuki (opiskelijaan verrattuna) on korvaus huonosta imagosta? Ja näin ollaan sitten tasoissa kahden ryhmän välillä?
Musta toi ei toimi noin. Mä olen sitä mieltä, että opiskelun tulisi olla taloudellisesti yhtä kannattavaa kuin työttömyyden, koska suurimmalle osalle kansaa - varsinkin kun puhutaan oikeasti pienituloisista - rahalla ON merkitystä. Kun on nälkä niin siinä ei hirveästi statukset paina.250 € / kk.
- jos.
KoppavaHoro kirjoitti:
nyt sitten vain imagotason statuksesta vai mistä?
Pitäisikö ajatella niin, että työttömän saama kaksinkertainen tuki (opiskelijaan verrattuna) on korvaus huonosta imagosta? Ja näin ollaan sitten tasoissa kahden ryhmän välillä?
Musta toi ei toimi noin. Mä olen sitä mieltä, että opiskelun tulisi olla taloudellisesti yhtä kannattavaa kuin työttömyyden, koska suurimmalle osalle kansaa - varsinkin kun puhutaan oikeasti pienituloisista - rahalla ON merkitystä. Kun on nälkä niin siinä ei hirveästi statukset paina.aloittaja puhuu statuksesta, niinkuin sillä olisi jotain merkitystä oikeaan elämiseen.
- KoppavaHoro
Niin? kirjoitti:
250 € / kk.
asumistuki mukaan?
Ja tuollaisilla tuloilla saa varmaan jonkinverran toimeentulotukeakin, eikö? - sitten. ?
Niin? kirjoitti:
250 € / kk.
afrikkalainen hutunkeittäjä saa 0 euroa.
- KoppavaHoro
Niin? kirjoitti:
250 € / kk.
saa alimmillaan 0 euroa, ilman mahdollisuutta toimeentulotukeen.
- Niin?
KoppavaHoro kirjoitti:
asumistuki mukaan?
Ja tuollaisilla tuloilla saa varmaan jonkinverran toimeentulotukeakin, eikö?toimeentulotuki työttömälle, jota on sanktioitu. Tuosta on katettava usein myös asumista, koska kunnat ja kaupungit eivät ole huomioineet viime aikojen kohonneita vuokria.
- KoppavaHoro
Niin? kirjoitti:
toimeentulotuki työttömälle, jota on sanktioitu. Tuosta on katettava usein myös asumista, koska kunnat ja kaupungit eivät ole huomioineet viime aikojen kohonneita vuokria.
ja miten?
Entä peruspäiväraha tai työmarkkinatuki? - Niin?
KoppavaHoro kirjoitti:
ja miten?
Entä peruspäiväraha tai työmarkkinatuki?silloin, kun saa sanktion.
Sanktion saa, jos kieltäytyy normaalista työstä (ymmärrettävää).
Sanktion saa, jos kieltäytyy orjatyöstä (8€ kulukorvaus / vrk ei välttämättä riitä matkakuluihin). (ei ymmärrettävää)
Sanktion saa, jos kieltäytyy työkkärin kursseista. (ei ymmärrettävää)
Lisäksi on lukemattomia muita syitä, joista voi saada sanktion. Kuten työvoimatoimiston epäilys, että on pyytänyt liian suurta palkkaa syystä, että ei tulisi valituksi työhön = omasta syystään työtön. - KoppavaHoro
Niin? kirjoitti:
silloin, kun saa sanktion.
Sanktion saa, jos kieltäytyy normaalista työstä (ymmärrettävää).
Sanktion saa, jos kieltäytyy orjatyöstä (8€ kulukorvaus / vrk ei välttämättä riitä matkakuluihin). (ei ymmärrettävää)
Sanktion saa, jos kieltäytyy työkkärin kursseista. (ei ymmärrettävää)
Lisäksi on lukemattomia muita syitä, joista voi saada sanktion. Kuten työvoimatoimiston epäilys, että on pyytänyt liian suurta palkkaa syystä, että ei tulisi valituksi työhön = omasta syystään työtön.minä ainakin alkaisin miettiä muita vaihtoehtoja.
Kuka oikeasti ei saa MITÄÄN työtä?
Kuka oikeasti ei saa MITÄÄN opiskelupaikkaa?
En ole sitä mieltä, että kaikki pitää pakottaa töihin, joihin he eivät sovellu, mutta joskus ihmettelen sitä, että eikö vaihtoehtoja todella ole? Onko kaikki aina yhteiskunnan vikaa?
Ja jos kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan myös statuksesta, niin eikö sen parantamiseksi kannattaisi suostua siihen "orjatyöhön" edes hetkeksi? Eikö siinä ole se mahdollisuus, että saa jalkansa hyvin oven väliin, kunhan vain näyttää kyntensä?
Jos sanktio on tiedossa ja sen valitsee, niin eikö kyse ole ollut henkilökohtaisesta valinnasta?
Myönnän kyllä, että minun on vaikea puhua, kun en ole ollut tuollaisessa tilanteessa. Ihmettelen kuitenkin, että onko vika aina ja joka kerta systeemissä, jos tuohon tilanteeseen joutuu täysin terve ja työkykyinen ihminen? - Niin?
KoppavaHoro kirjoitti:
minä ainakin alkaisin miettiä muita vaihtoehtoja.
Kuka oikeasti ei saa MITÄÄN työtä?
Kuka oikeasti ei saa MITÄÄN opiskelupaikkaa?
En ole sitä mieltä, että kaikki pitää pakottaa töihin, joihin he eivät sovellu, mutta joskus ihmettelen sitä, että eikö vaihtoehtoja todella ole? Onko kaikki aina yhteiskunnan vikaa?
Ja jos kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan myös statuksesta, niin eikö sen parantamiseksi kannattaisi suostua siihen "orjatyöhön" edes hetkeksi? Eikö siinä ole se mahdollisuus, että saa jalkansa hyvin oven väliin, kunhan vain näyttää kyntensä?
Jos sanktio on tiedossa ja sen valitsee, niin eikö kyse ole ollut henkilökohtaisesta valinnasta?
Myönnän kyllä, että minun on vaikea puhua, kun en ole ollut tuollaisessa tilanteessa. Ihmettelen kuitenkin, että onko vika aina ja joka kerta systeemissä, jos tuohon tilanteeseen joutuu täysin terve ja työkykyinen ihminen?on muistettava pyytää huonointa mahdollista palkkaa.
- KoppavaHoro
Niin? kirjoitti:
on muistettava pyytää huonointa mahdollista palkkaa.
että onko kuvailtu tilanne niin yleinen, että sitä voi soveltaa kollektiiviin nimeltä työttömät, kun vertaillaan eri ryhmiä keskenään?
- Niin?
KoppavaHoro kirjoitti:
että onko kuvailtu tilanne niin yleinen, että sitä voi soveltaa kollektiiviin nimeltä työttömät, kun vertaillaan eri ryhmiä keskenään?
syystä tai toisesta on arkipäivää. Sitä varten on olemassa työvoimatoimikunnat, jotka kokoontuvat tuon tuostakin ratkaisemaan, antaako työttömälle sanktion vai ei. Sanktion voi saada tuhansista eri syistä.
valita työttömyyden, vankeuden ja opiskelun välillä niin vankeus jää pohjalle. Näiden välillä siis katson vankeuden huonoimmaksi vaihtoehdoksi - huolimatta ilmaisesta ruuasta ja lomista. Olkoot henk. koht. prioriteetti synonyymina kaltoinkohtelulle.
Vankeuden sisällä alhaisimpana lienee vankeus pedofiliasta eli se on mun ehdokas.- Niin?
muilta jotain peruuttamattomasti. Työttömät eivät taas ole, mutta silti heitä vahditaan, ylenkatsotaan ja alistetaan. Sanktiot kieltäytymisestä ovat ruokamäärän puolitus. Viedäänkö vangilta puolet ruuasta, jos tämä pullikoi?
Muistetaan sekin, että työttömäksi ei synnytä. Niin? kirjoitti:
muilta jotain peruuttamattomasti. Työttömät eivät taas ole, mutta silti heitä vahditaan, ylenkatsotaan ja alistetaan. Sanktiot kieltäytymisestä ovat ruokamäärän puolitus. Viedäänkö vangilta puolet ruuasta, jos tämä pullikoi?
Muistetaan sekin, että työttömäksi ei synnytä.pedofiliasta tuomitut. Kelpaako?
No jos kerran vankeus voittaa työttömyyden niin miksei ole syntynyt joukkoryntäystä?
Synnytäänkö vangiksi vai mitä toi tarkoittaa?
- vastaan.
työlliset.
Makoilevilla työttömillä näyttää olevan aikaa aamusta iltaan notkua ML palstalla.
Työläinen taas aamulla on pakotettu tunnin työmatkaan. Sen jälkeen 8 tuntia menee orjana. Sitten vielä se pakollinen tunnin matka kotiin.
Milloin työtöntä orjuutetaan 10 tuntia _JOKA_ päivä ???- jarona
Ja ajattele työssäkäyvän lapsia. niillä menee tarhassa vielä pidempään kuin vanhemmilla töissä ja työmatkoilla.
- gek-ko
siitä, kenellä menee huonoiten ja kenellä on mitäkin hankaluuksia.
Työttömillä on omat ongelmansa, se ei poissulje sitä etteikö opiskelijoilla tai vakuutusoikeuden kanssa painivilla vammautuneilla olisi ongelmia. Sairausrahan kanssa pelleily on parhaimmillaan kokopäivätyötä, mutta kun pitäisi levätäkin.
Siinä vaiheessa kun omat tai yhden ryhmän ongelmat kaikkein suurimpia ja maailman ainoita, niin myötätunto on kadonnut. Helvettiäkö siinä sitten vaatimaan myötätuntoa tai ymmärrystä muilta?- Uskottavaa?
sanoo eukko, jonka mielestä on hauskaa lukea palstalta päivittäin työttömien haukkumista MAKOILEVIKSI STALLAREIKSI.
- gek-ko
Uskottavaa? kirjoitti:
sanoo eukko, jonka mielestä on hauskaa lukea palstalta päivittäin työttömien haukkumista MAKOILEVIKSI STALLAREIKSI.
minusta hauskaa.
- gek-ko
Uskottavaa? kirjoitti:
sanoo eukko, jonka mielestä on hauskaa lukea palstalta päivittäin työttömien haukkumista MAKOILEVIKSI STALLAREIKSI.
Olen tässä tovin odotellut.
Juu. Ratikkakuski on ihan ok, kuten olen aiemmin sanonut ja kuten voidaan vanhoista viesteistä tämäkin mielipiteeni todentaa. Olen myös varsin selkeästi ilmaissut sen, etten ole kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan.
Olen muistaakseni jopa vähän ärähtänyt joskus, ja juurikin tästä asiasta. Sekin löytyy keskusteluhistoriasta. Joskus se vaan toimii, että ihmiset juttelee keskenään ja on eri mieltäkin, mutta kummallakaan vaan ole tarvista mennä puskaan vinkumaan, vaan suht' sopuisasti niin sanotusti keskustelemme. Tämä on keskustelupalsta.
Vieläkö haluat mussuttaa tästä aiheesta? - Uskottavaa?
gek-ko kirjoitti:
Olen tässä tovin odotellut.
Juu. Ratikkakuski on ihan ok, kuten olen aiemmin sanonut ja kuten voidaan vanhoista viesteistä tämäkin mielipiteeni todentaa. Olen myös varsin selkeästi ilmaissut sen, etten ole kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan.
Olen muistaakseni jopa vähän ärähtänyt joskus, ja juurikin tästä asiasta. Sekin löytyy keskusteluhistoriasta. Joskus se vaan toimii, että ihmiset juttelee keskenään ja on eri mieltäkin, mutta kummallakaan vaan ole tarvista mennä puskaan vinkumaan, vaan suht' sopuisasti niin sanotusti keskustelemme. Tämä on keskustelupalsta.
Vieläkö haluat mussuttaa tästä aiheesta?sua jonakin auktoriteettina.. heh heh.
- gek-ko
Uskottavaa? kirjoitti:
sua jonakin auktoriteettina.. heh heh.
miksi luulisin?
Oikeastaan en kirjoita tässä niinkään sinulle, vaan niille jotka tätä keskustelua lukevat. Tärkeintä on viestiketjun looginen eteneminen. Tästä nähdään nyt kauniisti se, että sanot asioita minun puolestani, ja minä korjaan pienet asiavirheet.
Kuten sen, että makoilevaksi stallariksi nimittely olisi minusta hauskaa, tai pitäisin meidän kahden välejä tärkeinä.
Ei taida olla enempää asiaa, nuo kaksi otosta riittävät tälle päivälle joten voit jatkaa keskenäsi.
- persona-non-grata
lenkkiin kuuluu: työttömät, syrjäytyneet, ja ne joilla on jokin mielen sairaus mm.
Ja kun töitä ei ole tai niitä ei jaella asiallisesti tai niistä ei makseta asiallisesti on itseasiassa sairasta että raippaa annetaan mutta porkkana piilotetaan.
Jos töistä maksettaisiin asiallisesti ja tarpeellisista töistä - vaikkakin "helpoista" - saisi korvauksen jolla saa itsellensä kodin, leipää ja sirkushuveja kohtuudella sen sijaan että oikeasti nykyisillä vuokra- ja elinkustnanuksilla käteen ei jää mitään... niin sehän olisi jopa reilua. Ja edelleen muut voisi saada omista ammattitöistään ja vaativista toimista suurempaa palkkaa eli enempi kivaa.
Työttömyyspooli voidaan nähdä pelottimena ja rangaistuksena siitä että ihmiset eivät suostu tekemään paskalla palkalla oikeasti merkitseviä töitä. Kunhan työn tekemiselle saadaan sen oikea arvo takaisin ... väitän että tilanne on täysin toinen. Silloin jopa raipan antaminen HYVÄSTÄ tarjoiksesta kieltäytymisen takia on oikeastaan ihan asiallista. Mutta se että ihmistä piiskataan siitä että hän menee tekemään oikeita töitä likimain korvauksetta ... se on typerää ja lyhytnäköistä eikä ole yksilön tai yhteiskunnankaan eduksi.
Itseasiassa koko kansakunta on monella tavalla huonojen periaatteiden riivaama. Se vain ilmenee eri tasoilla eri tavalla. Joku on hirveässä työstressissä tekemässä palkatta ylitöitä, toinen tassa ihmettelee että mistä töitä ... taakan voisi myös jakaa. Sekä palkkion.- sirpamaikkarilta
Vielä ei ole muista ammattiryhmistä tehty lakia jolla pakotetaan töihin.
Mutta iteppähän ammattini valitsin. Joten kuole marttyyrina.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805