Osaan olla todella epäreilu ja ilkeä miehelleni ja olen myös välillä todella lapsellinen. Syytän ja moitin miestäni, jos suhteessa jokin häiritsee minua. Miten pääsisin tästä kierteestä pois? Kauheen helposti tulee mökötettyä ihan naurettavista asioista, enkä osaa ajatella asioita loogisesti pidemmän päälle. Tuntuu että olen naishormonien ja tunteiden vietävissä ja ajan omaa asiaani. Mulla on myös vaikeuksia oikeasti kuunnella miestäni. Etsin usein virheitä hänestä. Asiaa ei auta että läheisemmät ihmiseni eivät täysin pidä miehestäni. Pelkään, että suhde loppuu tai meidän kiinnostuksemme toisiimme hiipuu.
Rakkautta meillä on ja mieheni on hyvä kumppani sekä arki sujuu hyvin. Suhteessa ei ole mitään vikaa. Meillä on hauskaa. Miksi en osaa olla sitten 100% tyytyväinen ja onnellinen mieheeni ja suhteeseemme vaan päästän mörköjä mieleeni välillä? Tuntuu että minulla on liian korkeat odotukset ja olen vaativa, tavoittelen kuuta taivaalta.
Rakkautta meillä on ja mieheni on hyvä kumppani sekä arki sujuu hyvin. Suhteessa ei ole mitään vikaa. Meillä on hauskaa. Miksi en osaa olla sitten 100% tyytyväinen ja onnellinen mieheeni ja suhteeseemme vaan päästän mörköjä mieleeni välillä? Tuntuu että minulla on liian korkeat odotukset ja olen vaativa, tavoittelen kuuta taivaalta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tärkeää on että kerrot miehellesi "selvänä" hetkenä juuri tämän mitä kerroit nyt täällä. Osaa sitten suhtautua silloinkin kun sinä et osaa. Minäkin tiedän avovaimoni olevan epävakaa persoona, joten kun "itkupotkuraivari" tulee, tiedän mistä on kysymys ja että se menee ohi.
Tuskin sä nyt niin viallinen kuitenkaan olet. Hyvää avointa puhetta jne. Mietipä etsitkö virheitä hänestä vaikka siksi etteivät läheisesi häntä juuri arvosta? Tunnetko jotain häpeää? Ja huumorilla jos jotain sanois niin eikös se naisen kuulukin saada hiukan kiukutella..ainakin hiukan hih.
Kun onhan se pieni mykkäkoulu ja tuittuilu ja varta vasten loukkaantuminen niin söpöä.
Jokaisen pitäisi olla antavana ja saavana osapuolena, jotta tajuaisivat mistä siinä on kyse. Nimittäin naiivista itsekkyydestä ja kyvyttömyydestä ottaa vastuuta suhteessa.
Kun pystyt kirjoittamaan noin selkeästi ongelmastasi, pystyt myös puhumaan siitä miehesi kanssa. Sitten asiat alkavat sujua kuin itsestään. Välillä tulee vähän takaiskuja, mutta niistä on aina ennekin selvitty.
Olin itse samantapainen. Jossain vaiheessa päässäni naksahti ja tajusin kuinka epäkunnioittavaa käytökseni on. En ikinä sietäisi sitä, että joku käyttäyisi samalla tavalla minua kohtaan. Siihen loppui "itkupotkuraivarit".
Vastaapa itsellesi rehellisesti, että miksi läheisesi eivät "täysin pidä miehestäsi". Ovatko ne huomanneet asian itse, vai oletko ehkä myötävaikuttanut tähän käsitykseen.
Nuorena seurustelin juuri tuollaisen ailahteleveisen tytön kanssa. Ei siitä mitään tullut.
Jos haluat korjata asoita, niin aloita vaikka heti näyttämällä tämä kirjoituksesi hänellä, ja kerro, että se on kirjoittamasi. Sitten keskustelette rakentavasti tästä kiukuttelusta. Jos siitä ei muuta iloa olekaan, niin ainakin miehesi huomaa, että olet tiedostanut ongelman.
Tämä on niin ajankohtaista. Juuri meillä oli puhetta käyttäytymisestäsi. Nyt ei paljon huvita jutella kanssasi Annina.Tuo "läheiset ihmiset" kiinnostaa toki paljonkin. Rupeaa suomeksi vituttamaan. Tottahan on etten ole helpommasta päästä jos ajatellaan småtalk-sosiaalisuutta. Sanon paljon asioita suoraan, mutta kehityn kokoajan. On parempi että otamme hieman etäisyyttä toisiimme emmekä jaa enää arjen ja työn kuulumisia keskenämme kuten tällä hetkellä. Irtaannun sinusta mielelläni hieman. Ja voi olla että olen lapsellinen mutta olet saanut itse aikaiseksi etääntymistä sinusta.T.Miehesi vikoineen