Se oli silloin kauan aikaa sitten, kun sinut kohtasin työpaikallani. Ei siitä mitään tullut. Unelmat särkyivät vähitellen. Sydän itki.
Sitten aloin jäätyä. Välillemme nousi etäisyys ja se kasvoi. Hetkittäin olin vielä hämmentynyt joissain tilanteissa, mutta sitten ajattelin jo pitkän ajan, että aika on tehnyt tehtävänsä. Ohi on ja tulevat päivät tuovat ihan muuta tullessaan.
Mutta mitä nyt? Voiko se jokin alkaa välillämme uudestaan? Uskallammeko kaiken vaikean jälkeen kohdata sittenkin pikkuhiljaa toisemme? Ja taas tunnen olevani hämmennyksen vallassa.
Voiko kaikki alkaa
11
1339
Vastaukset
- Sielun kumppanisi
ja pitkät katseet kertoisivat enemmän.
- mutta on alkanut
uudestaan tässä ujostuttamaan. Minun on vaikeaa nykyisin kohdata katseesi, koska tunteet pyrkivät uudestaan pintaan pitkän jäätymis-ajan jälkeen.
- Ainakin omalla kohdallani
Toivottavasti tämä oli henkilölle, jonka kohtasit tänään ja ehkä sinäkin tunsit kuinka kaipaan seuraasi. Meidän pitäisi päästä juttelemaan kaksin rauhassa, joten kumpi ottaa yhteyttä..
- 123
on kuin minun ajatuksistani olisi kirjoiteltu..hämmästyttävän saman kaltainen..Itse kohtasin työpaikallani naisen joka sai minut hämilleen.Miksikö? Ajatuksemme asioista oli uskomattoman saman kaltaisia...ennenkuin ehdin sanoa jotain hän sanoi sen jo puolestani.Alku näytti hänen kanssaan hyvältä nauroimme ja leikittelimme yhdessä.Uskon että molemmilla oli hauskaa...itse ihastuin häneen..Se oli ihanaa aikaa..Mutta mitä sitten tapahtui?Ehkä hieman pelästyin häntä koska hän pystyi "lukemaan"ajatuksiani..Odotin hänen aloitetta..En vieläkään ole uskaltanut kertoa hänelle minkälaisen vaikutuksen hän teki minuun.Siitä on jo yli 2 vuotta ja olemme edelleen samassa työpaikassa.Olemmekohan sielunkumppaneita? Hänen kätensä kosketuksessa on jotain ihmeellistä...Ja kun joskus olen saanut koskettaa häntä niin se on tuntunut hyvältä..Toivottavasti välimme paranevat..Uskallanko puhua? Vaikka hän on seurustellut jo jonkin aikaa tunnen häntä kohtaan edelleen suurta vetoa.."YHTENÄ ILTANA LAUSUITTAIS EI SANAAKAAN,YHTENÄ ILTANA OIS LUPA KOSKETTAA VAAN"
- uudestaan..?
tilanteissa elämme kautta maan näillä työpaikoilla...
Miksi teidän välinne sitten viilenivät?
Mitä tarkoitit sillä, että hän alkoi"lukea" sinun ajatuksiasi, mikä oli sinulle hieman pelottavaakin. Miten se ilmeni? Tekikö kumpikaan koskaan minkäänlaista aloitetta johonkin suuntaan? Oletko ihan varma, että hän seurustelee nykyisin? Kertoisitko vähän!
Siitä on todellakin yli kaksi vuotta kun olin hänen, sen miehen kanssa paljon tekemisissä. Oli hauskaa, vapaata, huumoria ja myös ajoittain tosi vaikeaakin. Tunsin hänet ns. sielunkumppaniksi, vaikka miten olisin sitä asiaa tunteissani kieltänyt.
Sitten kaikki alkoi muuttumaan. Tuli etäisyys, jäykkyyskin. Ei ollut enää hauskoja hetkiä.. - 123
uudestaan..? kirjoitti:
tilanteissa elämme kautta maan näillä työpaikoilla...
Miksi teidän välinne sitten viilenivät?
Mitä tarkoitit sillä, että hän alkoi"lukea" sinun ajatuksiasi, mikä oli sinulle hieman pelottavaakin. Miten se ilmeni? Tekikö kumpikaan koskaan minkäänlaista aloitetta johonkin suuntaan? Oletko ihan varma, että hän seurustelee nykyisin? Kertoisitko vähän!
Siitä on todellakin yli kaksi vuotta kun olin hänen, sen miehen kanssa paljon tekemisissä. Oli hauskaa, vapaata, huumoria ja myös ajoittain tosi vaikeaakin. Tunsin hänet ns. sielunkumppaniksi, vaikka miten olisin sitä asiaa tunteissani kieltänyt.
Sitten kaikki alkoi muuttumaan. Tuli etäisyys, jäykkyyskin. Ei ollut enää hauskoja hetkiä..viileni...Ehkä molemmat odottivat toisen aloitetta? "SINÄ EKANA" ;) Rohkeus puuttui !"lukea" jos on hieman arka ja toinen itselleen vielä tuntematon ihminen pääsee ikään kuin toisen "sisään" mieleen..Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan..Käsittääkseni hän seurustelee..Onko hän onnellinen?..En ole tohtinut kysy häneltä hänen seurustelu suhteesta..En halua missään nimessä särkeä hänen tai kenenkään muun parisuhdesta.."JOKA PÄIVÄ HÄN ON AJATUKSISSANI" Kaikkea hyvää sinulle!
- uudestaan..?
123 kirjoitti:
viileni...Ehkä molemmat odottivat toisen aloitetta? "SINÄ EKANA" ;) Rohkeus puuttui !"lukea" jos on hieman arka ja toinen itselleen vielä tuntematon ihminen pääsee ikään kuin toisen "sisään" mieleen..Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan..Käsittääkseni hän seurustelee..Onko hän onnellinen?..En ole tohtinut kysy häneltä hänen seurustelu suhteesta..En halua missään nimessä särkeä hänen tai kenenkään muun parisuhdesta.."JOKA PÄIVÄ HÄN ON AJATUKSISSANI" Kaikkea hyvää sinulle!
syvimmin omassa tunnemyrskyssään, niin monia tilanteita saattaa ymmärtää vasta jälkeen päin. Minulla oli jossain vaiheessa jotain hyvin arkaa ja varovaista aloitteen tapaista häneen, mutta asiat siitä vain vaikeammaksi muuttuivat. Suoraan sanoen en oikein ole varma, oliko se edes aloite vai jotain keskustelu-yritystä vaan.
Ymmärrän sen erittäin hyvin, että koit hänen päässeen ehkä tahtomattaan jotenkin liikaa sinun mielenmaailmaasi. Näin taisi käydä juuri minun ja sen miehen kanssa! Hänkin jotenkin pelästyi ja hämmentyi lisää. En ikinä tarkoittanut tunkeutua hänen "päänsä omimpiin ajatuksiin" Mutta jotain sellaista siinä tapahtui! Onko se sitten vähän luonnollisempaa naiselle...
Tässä nyt sitten olemme edelleen samassa työpaikassa. Ja nyt on alkanut tuntua kylmän kauden jälkeen siltä, että olisi vaikea kohdata häneen katseensa jälleen. Tässä sitä mennään kevättä kohti. - 123
uudestaan..? kirjoitti:
syvimmin omassa tunnemyrskyssään, niin monia tilanteita saattaa ymmärtää vasta jälkeen päin. Minulla oli jossain vaiheessa jotain hyvin arkaa ja varovaista aloitteen tapaista häneen, mutta asiat siitä vain vaikeammaksi muuttuivat. Suoraan sanoen en oikein ole varma, oliko se edes aloite vai jotain keskustelu-yritystä vaan.
Ymmärrän sen erittäin hyvin, että koit hänen päässeen ehkä tahtomattaan jotenkin liikaa sinun mielenmaailmaasi. Näin taisi käydä juuri minun ja sen miehen kanssa! Hänkin jotenkin pelästyi ja hämmentyi lisää. En ikinä tarkoittanut tunkeutua hänen "päänsä omimpiin ajatuksiin" Mutta jotain sellaista siinä tapahtui! Onko se sitten vähän luonnollisempaa naiselle...
Tässä nyt sitten olemme edelleen samassa työpaikassa. Ja nyt on alkanut tuntua kylmän kauden jälkeen siltä, että olisi vaikea kohdata häneen katseensa jälleen. Tässä sitä mennään kevättä kohti.Hulluintahan tässä on se ,että ei luotanut omaan vaistoon..alkoi epäillä sitä..Pitäisi vaan olla rohkea ja kertoa omista tunteista..Meille miehille se vaan on joskus kovin vaikeaa..Kun on ollut muutaman vuoden yksin sitä on ollut aikaa "tutustu" itseensä..Nyt sen ymmärtää että vain aito molemminpuolinen rakkaus saa minut onnelliseksi! Lopuksi Loirin esittämästä kappaleesta Pelasta maailma: Kaunis on rumaa sanot ja minua paleltaa vaan en lähde mihinkään, kun avaat ikkunan ja annat tuulen puhaltaa kadulla ei näy ketään jolle huutaa kiitos avaat rintani ,kuin lyhdyn sytytät sinne kynttilöitä liekki on ihmisen elämän muotoinen ja kuu valkea käy yli kattojen valaisten meitä ja kuu valkea käy yli kattojen rohkaisten meitä ,niin pelasta maailma tee se jo tänään tee jotakin mahdotonta .....
- Konttorin käytetyin kulli
kohdataan vaan, olen vetänyt konttoriakka kierrokseni loppuun, eli alusta alkaa
- onko tämä
tapahtunut missä päin suomea ?
ollaanko teillä töissä yölläkin ?
Oletko mies,silmälasipäinen ?
Jos vastaat myötävästi,niin ota yhteyttä,koska minä olen ottanut,mutta sinä et vastaa ??? - uudestaan..?
todeta, että en ole sinun työkavereitasi. Jatka vaan naisrulettiasi. Kierrä kierrä, jos se sinulle parasta on.
terv,
nainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873948Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 130855
- 6804
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12801Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124736- 11730