Tapailun ja seurustelun raja?

Hyviin käytöstapoihin kylla kuuluu ilmoittaa toiselle että nyt seurustellaan mutta ei siitä tarvitse todellakaan sen enempää keskustella, varsinkaan jos päättäjä on nainen ja seksiä on harrastettu.

tapailuasteeseen ja siitä etenkin seurusteluun vaatii perkeleelliset neuvottelut ja yhteisiä sopimuksia ym jos pari juuri ja juuri jotenkin tulee toimeen ja kumpikaan ei ole tosissaan mukana. Kun kaikki on selvää, niin mitään neuvotteluita ei käydä, eikä sovita mitään, vaan kummankin mielestä kaikki on selvääkin selvempää ilman mitään sopimuksia. Näin minun muutamat pitkäaikaiset suhteet ovat lähteneet käyntiin. Ne joissa on kaikki epäselvää ja pitää neuvotella ja sopia, ovat olleet epäselviä jatkossakin ja päättyneet lyhyeen.

Eli olet löytänyt sen oikean ja se oikea on löytänyt myös, kun et edes mieti tuollaisia mistä kyselet!!!

- Tarkkaa rajaa ei taida olla, paitsi se, minkä ihmiset itse määrittelee kulloinkin.
- Ei ole merkki seurustelusta.
- Se, että asia sovitaan
- Kyllä. Mä en muuten katso seurustelevani, jos asiaa ei ole yhdessä sovittu. Mä tapailen yleensä siihen saakka, ja pidän tilannetta auki olevana.

Miksei asiaa voisi sopia? Mä inhoan ihmissuhteissa sitä tiettyä "veikkaa ja lue ajatukset" -mallia. Mua ei kiinnosta, mä haluan vastauksia, ja jos ei tiedetä, niin sekin voidaan sopia. Tietää ainakin sen, ettei tiedetä missä mennään, sillon kattelaan. Kummankaan ei tarvitse odottaa turhaan, jos sen niin kokee, ahdistua liian nopeasta etenemisestä, valehdella, keksiä tekosyitä, ja turhaan epäillä. Sovitaanhan treffeille menostakin, miksei siitä, että onko tämä nyt seurustelua yksinoikeudella vai ei. Keskustelun aihehan se vaan on. Asioista sopimista, mitä nyt muutenkin pitäs suhteessa tehdä.

Mulle seksi ei kyllä ois yksinään merkki mistään. Tosin itse en kyllä harrasta seksiä enää nykyään, ellei suhde ole jo olemassa, eli tapailu muuttunut seurusteluksi, ja asioista puhuttu. Välttyy paljolta harmilta.

Luulisin, että se mikä on toiselle seurustelua voi olla toiselle vain tapailua, joten ei ole olemassa "rajaa", jonka jälkeen tapailu muuttuu seurusteluksi.

Minun rajani on, että ei seksiä ennen kuin seurustellaan. Seurustelemisen haluan kuulla myös sen toisen osapuolen suusta, koska on turha ryhtyä arvailemaan tai hakemaan merkkejä luonnosta. On niin paljon naisia ja miehiä, jotka ovat pettyneet olettamusten varaan jääneissä ihmissuhteissa.

Miksi ei asiasta voisi sopia? Ei tule ainakaan pettymyksiä, jotka usein johtuvat siitä, että toinen on tulkinnut suhteen seurusteluksi ja toinen katsoo olevansa vapaa tekemään ja menemään. Sovitaanhan kihloihin menemisestäkin (ja siihen liittyvistä ulkoisista asioista), samoin naimisiin menostakin.

Miksi sitten keskustella asiasta? Seurustelusuhteessa voidaan hyvin, ja toivottavassti keskustellaankin suhteen laadusta siinä kuin kaikista muistakin maailman asioista. Ei ole mukavaa, jos on aiheita, joista ei voi keskustella. Seurusteluun liittyy mielestäni myös uskollisuus, jatkuvuus ja tulevaisuus, joita en jättäisi arvailun, olettamusten tai uskomusten varaan.

Olen seurannut vierestä suhdetta, jossa nainen uskoi seurustelevansa, miehellä ei ollut käynyt asia edes mielessä. Heidän tapailuissaan oli kieltämättä seurustelun piirteitä, mutta toisaalta monia piirteitä, joita ei voi pitää seurusteluun kuuluvina. Ehkäpä naisella oli eri käsitys seurustelusta kuin minulla, mutta myös eri käsitys seurustelusta kuin miehellä, ja jälkimmäinen oli se ratkaiseva juttu.

ei ole muuta yhteistä kuin sama alkukirjain (tai oikeastaan kaksi ensimmäistä kirjainta).

Itse kokisin tapailun muuttuneen seurusteluksi siinä vaiheessa, kun aletaan jo suunnitella myös tulevia menoja, esim. kesälomareissua tms. Tai tutustutetaan kavereihin ja ehkä jopa vanhempiin tai ainakin aletaan heille puhua tyttö-/poikaystävästä.