Kerrompas tässä oman tarinani, en fyysisestä, vaan omasta mielestäni henkisestä pettämisestä.
Olen seurustellut yli vuoden mieheni kanssa, jota rakastan yli kaiken. Hän on mielessäni aina, seksimme sujuu hyvin, ja hän on täydellisyyden ruumiillistuma; hyvännäköinen, hellä ja kiltti, huumorintajuinen, itsevarma, ei mikään tossunalla oleva mies :) Hänellä on voimakas oma tahto, mutta hän voi myös myöntyä kompromisseihin.
Hän on ensimmäinen mieheni, ja takuulla viimeinen. Rakastan häntä yli kaiken, ja hän minua. Olen hänen ensimmäisensä :) Menetimme neitsyytemme ja poikuutemme toisillemme. En ole pettävää luonnetta, eikä ole hänkään.
No, asiaan. En todellakaan ole seurustellut kenenkään kanssa ennen häntä, olen ollut vain 3 kertaa treffeillä. Olemattomia ihastuksia minulla on ollut, enimmäkseen siksi, etten tuntenut silloin olevani yksin. Pahin heistä on edelleen mielessäni. Mies on entinen luokkatoverini, joka oli ollut minuun ihastunut 4.luokalla. Hän pelaa näyttävästi lajia, jossa hän on saanut julkisuuttakin. Tämä julkisuus auttoi minua pitämään hänestä, keräilinhän hänestä lehtileikkeitä, ja kävin katsomassa otteluita. Mies ei koskaan huomannut minua, tunnisti kuitenkin joskus, juttelimme, kun hän oli paikallisessa kännykkäliikkeessä töissä. Äitini kautta hän lähetti minulle terveisiä.
Nyt olen saanut tietää, että tämä mies on sinkku, ja opiskeleekin vielä samalla paikkakunnalla, ja samassa yliopistossa kuin mieheni!
Jostain syystä en saa miestä mielestäni, tietyllä tavalla harmittaa, että joskus tilaisuuden tullen luulin että hän on varattu, yms.
Mieheni tietää tästä entisestä ihastuksestani, hän suoraansanoen vihaa tätä tyyppiä. Luonnollisesti.
En missään tapauksessa halua ottaa yhteyttä tähän mieheen, en tavata koskaan, enkä haluaisi edes ajatella. Tuomitsen pettämisen JYRKÄSTI! Mutta toisaalta... aina kun mietin tätä asiaa, tulen haikean oloiseksi, ja mieli on surkea.
Petänkö miestäni ajattelemalla jotain etäistä ihastusta? En halua kertoa tästä miehelleni, koska hän suuttuisi varmasti, ja luuluisi etten rakastaisi häntä. Ja minähän rakastan!!
Tiedän että tämä on typerää, säälittävää ja lapsellista, aionkin seuraavaksi mennä hakkaamaan päätäni seinään. Toivoisin kuitenkin ihmisiltä omakohtaisia kokemuksia, se ehkä helpottaisi mieltäni. Enkä todellakaan kerjää teidän sääliänne, mutta toivon, ettei minua haukuta maanrakoon. Sillä en aio jättää miestäni, en ikinä.
Kiitos kaikille, jotka jaksoitte lukea tämän juttuni.
Olen seurustellut yli vuoden mieheni kanssa, jota rakastan yli kaiken. Hän on mielessäni aina, seksimme sujuu hyvin, ja hän on täydellisyyden ruumiillistuma; hyvännäköinen, hellä ja kiltti, huumorintajuinen, itsevarma, ei mikään tossunalla oleva mies :) Hänellä on voimakas oma tahto, mutta hän voi myös myöntyä kompromisseihin.
Hän on ensimmäinen mieheni, ja takuulla viimeinen. Rakastan häntä yli kaiken, ja hän minua. Olen hänen ensimmäisensä :) Menetimme neitsyytemme ja poikuutemme toisillemme. En ole pettävää luonnetta, eikä ole hänkään.
No, asiaan. En todellakaan ole seurustellut kenenkään kanssa ennen häntä, olen ollut vain 3 kertaa treffeillä. Olemattomia ihastuksia minulla on ollut, enimmäkseen siksi, etten tuntenut silloin olevani yksin. Pahin heistä on edelleen mielessäni. Mies on entinen luokkatoverini, joka oli ollut minuun ihastunut 4.luokalla. Hän pelaa näyttävästi lajia, jossa hän on saanut julkisuuttakin. Tämä julkisuus auttoi minua pitämään hänestä, keräilinhän hänestä lehtileikkeitä, ja kävin katsomassa otteluita. Mies ei koskaan huomannut minua, tunnisti kuitenkin joskus, juttelimme, kun hän oli paikallisessa kännykkäliikkeessä töissä. Äitini kautta hän lähetti minulle terveisiä.
Nyt olen saanut tietää, että tämä mies on sinkku, ja opiskeleekin vielä samalla paikkakunnalla, ja samassa yliopistossa kuin mieheni!
Jostain syystä en saa miestä mielestäni, tietyllä tavalla harmittaa, että joskus tilaisuuden tullen luulin että hän on varattu, yms.
Mieheni tietää tästä entisestä ihastuksestani, hän suoraansanoen vihaa tätä tyyppiä. Luonnollisesti.
En missään tapauksessa halua ottaa yhteyttä tähän mieheen, en tavata koskaan, enkä haluaisi edes ajatella. Tuomitsen pettämisen JYRKÄSTI! Mutta toisaalta... aina kun mietin tätä asiaa, tulen haikean oloiseksi, ja mieli on surkea.
Petänkö miestäni ajattelemalla jotain etäistä ihastusta? En halua kertoa tästä miehelleni, koska hän suuttuisi varmasti, ja luuluisi etten rakastaisi häntä. Ja minähän rakastan!!
Tiedän että tämä on typerää, säälittävää ja lapsellista, aionkin seuraavaksi mennä hakkaamaan päätäni seinään. Toivoisin kuitenkin ihmisiltä omakohtaisia kokemuksia, se ehkä helpottaisi mieltäni. Enkä todellakaan kerjää teidän sääliänne, mutta toivon, ettei minua haukuta maanrakoon. Sillä en aio jättää miestäni, en ikinä.
Kiitos kaikille, jotka jaksoitte lukea tämän juttuni.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tällainen on aivan luonnollista. olet vielä nuori ja sitoutunut ensimmäistä kertaa vakavasti, mistä syystä ajatukset muista mahdollisuuksista voivat pyöriä mielessäsi vaikket niitä hyväksyisikään. ehkä salaa vielä pelkäät sitoutumista vaikka rakastatkin miestäsi. muista kuitenkin pitää mielessä mikä on tärkeää ja arvokasta, ja etsi aina uusia ulottuvuuksia ja kokemuksia arkipäiviisi, jolloin sinun ei tarvitse (tahattomastikaan) etsiä jännitystä elämääsi suhteen ulkopuolisista ihastuksista.
Sitoutumista en omasta mielestäni pelkää, olen päättänyt elää tämän miehen kanssa koko loppuelämäni, vain se on sitä mitä haluan.
Ärsyttää vaan, että tietokoneeni suosikit-palstaan on tallennettu toisen Miehen joukkueen kotisivut, joita vilkuilen aina uteliaisuuttani.
Jos itse olisin mieheni, ja saisin selville mitä olen tehnyt, jättäisin miehenäni itseni.
Olen sika... :)
äläs nyt,et ole pahaa tehnyt ja arvot tuntuu olevan kohdallaan,pidä niistä kiinni.Äläkä lyö päätäs seinään,se sattuu-auts!
Niinhän se sattuu, mut 2 aivotärähdyksestä olen selvinnyt, joten tää ei oo mitään.
Arvot on luultavemmin kohdallaan, kunhan sais vielä aivotkin...!
Kiitos vastauksesta :)
omasta kokemuksestani tiedän,että ihastumiset lapsuudessa ja nuoruudessa eivät enää aikuis iällä tuntuneet siltä suurelta rakkaudelta.Ihminen kasvaa.Toki olisi hyvä,että ihminen kokee muutaman suhteen ennen vakiintumista,koska ei tule oloa,että on jäänyt jostain paitsi..
Ihan sama kokeeko ihminen ennen vakiintumistaan suhteita vai ei. Vakiintumisen jälkeen tulee kumminkin ihastuksia ja rakastumisiakin, joista saattaa jäädä tunne, että jää jostain paitsi, ellei toimi. Kuvioon ei vaikuta ikä eikä henkinen kasvu mitenkään! Mutta on hyvä tietää, ettei hyvä parisuhde eikä avioliittokaan suojaa ihastumisilta toiseen/toisiin.
Petät itseäsi kun et nappaa sitä miestä. Minulla oli samanlainen tapaus muutama vuosi sitten. Olin salaa ihaillut tätä miestä kymmenen vuotta. Koko sen ajan kyllä rakastin aviomiestäni. Vasta kymmenen vuoden jälkeen tajusin että en voi jatkaa itseni pettämistä, minun on pakko saada tämä mies itselleni. Nyt olemme olleet naimisissa 5½ vuotta ja tiedän että ratkaisuni oli oikea. Nämä ovat tietenkin tapauskohtaisia, mutta tämä olikin vain kappale minun elämästäni.
Da..
Ainakin mina tunnustan syyllistyvani samaan. Varsinkin huonoina hetkina kaipaan muutamaa ex-miesta,vaikka varsin hyvin tiedan, ettei heidan kanssaan mistaan olisi tullut mitaan.
En oikein osaa sanoa, mika auttaisi. Ehka sinun pitaa vain yrittaa aktiivisesti unohtaa, aina kun ko. mies tulee ajatuksiisi. Keskityt vain nykyiseen mieheesi ja teidan suhteeseenne, mika siina on hyvaa..
"Kun yritän muistaa, unohdan"
Se pätee myös toisinpäin "Kun yritän unohtaa, muistan" Turha toivo siis!
Minkä takia ihastus pitäisi unohtaa? Siksikö, ettei oma mies olisi mustasukkainen ajatuksistasi? Hei kamoon, ei kuullosta edes järkevältä..
Tuossa sun jutussa on piireitä johon ehdottomasti haluan tarttua.
Tuomitset pettämisen jyrkästi: olet vielä siinä vaihetta elämääsi, että on varaa olla ehdoton ja jyrkkä.Tahtoo vaan olla elämässä siten, että just ne asiat, jota on kiihkeimmin vastustanut ja suurinpaan ääneen julistanut pannaan ovat kohta ihan omaa elävää elämää.
Hän on ensimmäinen miehesi ja takuulla viimeisesi: olisihan se somaa ja toivottavaa jopa, että jo kaksikymppisenä on löytänyt miehen jonka kanssa elää lopunelämäänsä, oli se sitten vuoden tai 70vuoden pituinen posti. Mutta etukäteen ei voi muuta kuin toivoa,että näin on, vannomatta paras, tietää monet.
Rakastat häntä yli kaiken: silloihan kertomasi ta rina on lähes turha, ei se toinen jannu silloin merkitse yhtään mitään. Ei hänellä ole mitään merkitystä elämässäsi, rakkaus nykyiseesi peittää kaiken muun alleen, vai peittääkö? Todellinen rakkaus välillänne ei laittaisi päätäsi noin sekaisin, kaipaamaan olematonta. Ei sillä että epälisin sanojasi, vaan yritän saada sun huomaamaan, että kaiken kattava rakkaus on ehkä vain legendaa,johon voi aina vedota.Karkea esimerkki vaikkakin elävästä elämästä mies käy vieraissa ja vaimolleen selittää kiinnijäätyään, ettei se ollut mitään, mä rakastan vain ja ainoastaan sua. Saahan sitä sanoa, uskotella itselleenin ettei kellään muulla ole mitään tekoa, mutta käytännössä kuitekin mielenkiinto kohdistuu muualle, ja tavallaan on pettämistä. Pettäistä on mielestäni jo kahden ihmisen vastakkain asettelu: se jota sanoo rakastavansa ja se kuka kuitenkin vie ajatukset ja laittaa pään sekaisin, jos heidän ominaisuuksiaan käy vertailemaan.Silloinhan ei ole kuin ajan kysymys milloinka löytyy tyyppi joka kirkkaasti lyö laudalta sen jota sanoi ylikaiken rakastavansa.
Vaikuttaa siltä, että olet ihastunut menneisyyden illuusioon. Ja pidät kiinni siitä tunteesta, jota joskus olet tuntenut. Ethän tunne tätä miestä ollenkaan. Jos tutustuisit saattaisit todeta, ettei hän ole enää ollenkaan niin kiehtova, tai ettei hän ole sinulle sopiva (tietysti on mahdollisuus, että kävisikin päinvastoin). Hän on siis ihastuksesi ala-asteajoilta? Se on kauan aikaa sitten, olette olleet lapsia, ja molemmat olette kasvaneet siitä. Persoonallisuus muuttuu, ihmiset muuttuvat aikuistuessaan. Jos tapaisit hänet kunnolla sinulla kenties olisi mahdollista päästä eroon päähänpinttymästä ja päästää irti illuusiostasi.
oot likaisin ja härskein lutka mitä oon ikinä kuullu!!
miehenäsi en IKINÄ antais anteeksi!! hyi vitu minkälaisia naisia tääl onkaan!!
Kasvamaan sinne likasankoon josta olet ryöminytkin.