Tieteellinen tarkastelu

Annikki Mäki

Täällä eräs "ravintotutkija" väittää silloin tällöin, ettei jokin tutkimus kestä tieteellistä tarkastelua. Yleensä väite esitetään, kun esitetään vhh-vastainen tutkimus.

Kovin mielelläni kuulisin, millä kriteerein jokin tutkimus kestää tieteellisen tarkastelun ja millä pätevyydellä ko. tutkija tutkimuksia tarkastelee. Usein kun paljastuu sekin, että ruoditaan uutista, ei itse tutkimusta.

15

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ravintotutkija, ei pidä laittaa sitaatteihin, sillä olen yli neljä vuotta opiskellut ja tutkinut ravitsemusta. Se on enemmän mitä lääkärit tietävät, kun ei heidän opinnoissaan ole ravitsemusta juuri lainkaan.

      Jos nyt keskustellaan vaikkapa Pekka Puskan Pohjois-Karjala-projektia niin se ei kestänyt tieteellistä tarkastelua, koska se ei huomioinut vertailuläänissä, Kuopiossa, tapahtunutta vielä myönteisempää kehitystä kuin PK:ssa oli. Koko Suomessa samaan aikaan sydänkuolemat kääntyivät laskuun ja itse asiassa koko maailmassa.

      Tanskalaisyntyinen, nykyisin Ruotsissa asuva lääkäri Uffe Ravnskov kertoo tästä seikkaperäisesti kirjassaan "Kolesterolimyytti". Lue se ja ota kantaa jos haluat.

      • Annikki Mäki

        että olet tutkija sillä perusteella, että olet neljä vuotta toiminut yksipuolisesti vhh-propagandan mainostajana? Tutkijakoulutuksen saa yliopistossa, ei 50-luvun keittokirjoja lukemalla. Tuohan on pilkkaa oikeita tutkijoita kohtaan (joita siis ns. tavalliset lääkäritkään eli kliinikot eivät ole).

        Mutta kysymykseen: Miksi esim. lihansyönnin ja keuhkosyövän välinen yhteys ei mielestäsi kestänyt tieteellistä tarkastelua?

        Pohjois-Karjala projektin tuloksista sen verran, että jokainen tutkimusta tehnyt (yliopistokoulutuksen saanut) tietää kyllä, miksi myös Kuopion seudulla ja myöhemmin koko maassa terveys koheni. Tämän ilmiön takana ovat tutkimuksen ulkoisen validiteetin uhkat (esim. Hawthorne-efekti). Veikkaampa, että Ranskovkin sen tietää, vaikka muuta haluaa väittää.

      • Annikki Mäki kirjoitti:

        että olen tutkinut enemmän tietoa ravitsemuksesta kuin yksikään lääkäri. Minulla ei tietenkään ole tutkintoa, enkä sitä tarvitsekaan, se ei minua kiinnosta. Sinä ilmeisesti ajattelet, että tutkinto antaa pätevyyden ottaa kantaa terveysasioihin.

        Jos näkisit kirjahyllyni niin näkisit lukemattoman määrän kirjoja, joissa käsitellään ravitsemusta aina Atkinsista jatkuen Heikkilään, Ravnskoviin, Montignacniin, Mary Enigiin, Sally Falloniin, Varpu Taviin ja ei tuota Christer Sundqvistikiaan voi unohtaa, sillä hän yksi VHH:n puolestapuhujista. Toivottavasti ei käännä takkiaan.

      • Annikki Mäki
        kj.mattila kirjoitti:

        Tutkija tutkii asioita objektiivisesti ja tieteellisesti, ei yksipuolisesti tietyn aatesuunnan mukaan.

        Mutta osannet vastata yksinkertaiseen kysymykseen: Miksi väität, ettei lihansyönnin ja keuhkosyövän yhteydestä kertova tutkimus kestänyt tieteellistä tarkastelua?

        "Jos näkisit kirjahyllyni niin näkisit lukemattoman määrän kirjoja,..."
        Minun kirjahyllyssäni on vain luettuja kirjoja. Ja paljon. Sillä perusteella en tosin voi väittää itseäni tutkijaksi.

      • Glukoosia ja äkkiä!!

        Siis nyt taas heittää. Väität siis tietäväsi ja tutkineesi ravitsemusta enemmän kuin YKSIKÄÄN lääkäri. Eli siis taakse jäävät Fogelholmit, Parikat, Heikkilät ja muut.

        Hommaa itsellesi joku kaveri, ettei tuo yksinäisyys heitä loppujakin mattoja vintillä vinoon.

      • Annikki Mäki kirjoitti:

        Tutkija tutkii asioita objektiivisesti ja tieteellisesti, ei yksipuolisesti tietyn aatesuunnan mukaan.

        Mutta osannet vastata yksinkertaiseen kysymykseen: Miksi väität, ettei lihansyönnin ja keuhkosyövän yhteydestä kertova tutkimus kestänyt tieteellistä tarkastelua?

        "Jos näkisit kirjahyllyni niin näkisit lukemattoman määrän kirjoja,..."
        Minun kirjahyllyssäni on vain luettuja kirjoja. Ja paljon. Sillä perusteella en tosin voi väittää itseäni tutkijaksi.

        tutkijaksi hyväksyt vain lääkärit, joiden koulutukseen ei ravitsemus juurikaan liity.

        Tutkija tutkii yleensä asioita sen tutkimussuunnan mukaisesti jota vallalla oleva aatesuunta haluaa tutkittavan. Näin saadaan aikaan tutkimusta, joka ei ole puolueetonta, eikä luottanuksellista. Oikea tutkimus on siis puoloueetonta ja vailla virallista tutkimustietoa.

        Onko sinulle hyllyssäsi kirja nimeltä "Kolesterolimyytti" niin voisimme keskustella asioista.

      • aivanpa niinpä
        kj.mattila kirjoitti:

        että olen tutkinut enemmän tietoa ravitsemuksesta kuin yksikään lääkäri. Minulla ei tietenkään ole tutkintoa, enkä sitä tarvitsekaan, se ei minua kiinnosta. Sinä ilmeisesti ajattelet, että tutkinto antaa pätevyyden ottaa kantaa terveysasioihin.

        Jos näkisit kirjahyllyni niin näkisit lukemattoman määrän kirjoja, joissa käsitellään ravitsemusta aina Atkinsista jatkuen Heikkilään, Ravnskoviin, Montignacniin, Mary Enigiin, Sally Falloniin, Varpu Taviin ja ei tuota Christer Sundqvistikiaan voi unohtaa, sillä hän yksi VHH:n puolestapuhujista. Toivottavasti ei käännä takkiaan.

        Minä olen lukenut myös jonkun verran ja sen perusteella voi sanoa että olet lukenut propagandaa,satuja tai sitten et ole ymmärtänyt lukemaasi.

        Minäkin voin kutsua itseäni ravintotutkijaksi. eikä tulisi mieleenkään väittää tieätmykseni aukkokohtien kohdalla että "oma kokemus on paras totuus" niissä asioissa joita ei kokemalla voi tietää eikä oppia.

        Mutta pseudotieteen kohdalla (jossa saisit varmaan ravintotieteen professuurin) asia on toisin. Siihen kelpaa täysin subjektiivisetkin "todisteet".

        Hupiukko sinä olet, naurettava mutta et hauska.

      • Annikki Mäki
        kj.mattila kirjoitti:

        tutkijaksi hyväksyt vain lääkärit, joiden koulutukseen ei ravitsemus juurikaan liity.

        Tutkija tutkii yleensä asioita sen tutkimussuunnan mukaisesti jota vallalla oleva aatesuunta haluaa tutkittavan. Näin saadaan aikaan tutkimusta, joka ei ole puolueetonta, eikä luottanuksellista. Oikea tutkimus on siis puoloueetonta ja vailla virallista tutkimustietoa.

        Onko sinulle hyllyssäsi kirja nimeltä "Kolesterolimyytti" niin voisimme keskustella asioista.

        tämä viestini
        http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000041525373
        jossa kerroin, etteivät kliinistä työtä tekevät lääkärit ole tutkijoita. Tutkijan työhön voi kyllä suuntautua minkä tahansa ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen.

        Ja vastaa viimeinkin sinulle esitettyyn kysymykseen:
        Miksei keuhkosyövän ja lihansyönnin yhteydestä tehty tutkimus kestänyt mielestäsi tieteellistä tarkastelua?

        Ranskovin kirjasta voimme keskustella vastauksesi jälkeen.

      • vastaa kysymykseen
        Annikki Mäki kirjoitti:

        Älä turhaan odota Mattilan vastausta; sitä et tule saamaan.

        Kovin vaikuttaa suppealta tuo kirjahyllyn sisältö. "Tutkija" siis näemmä tutkii muiden kirjoja, ei ravintoa.

      • Annikki Mäki
        vastaa kysymykseen kirjoitti:

        Älä turhaan odota Mattilan vastausta; sitä et tule saamaan.

        Kovin vaikuttaa suppealta tuo kirjahyllyn sisältö. "Tutkija" siis näemmä tutkii muiden kirjoja, ei ravintoa.

        Omaa väitettä ei osata perustella, kun on tullut luettua vain itse väittämä "ei kestä tieteellistä tarkastelua" ymmärtämättä, mitä se tarkoittaa.

        Mutta tutkijoita ollaan :). Pelle mikä pelle.

      • tulosta talteen

      • Annikki Mäki kirjoitti:

        että olet tutkija sillä perusteella, että olet neljä vuotta toiminut yksipuolisesti vhh-propagandan mainostajana? Tutkijakoulutuksen saa yliopistossa, ei 50-luvun keittokirjoja lukemalla. Tuohan on pilkkaa oikeita tutkijoita kohtaan (joita siis ns. tavalliset lääkäritkään eli kliinikot eivät ole).

        Mutta kysymykseen: Miksi esim. lihansyönnin ja keuhkosyövän välinen yhteys ei mielestäsi kestänyt tieteellistä tarkastelua?

        Pohjois-Karjala projektin tuloksista sen verran, että jokainen tutkimusta tehnyt (yliopistokoulutuksen saanut) tietää kyllä, miksi myös Kuopion seudulla ja myöhemmin koko maassa terveys koheni. Tämän ilmiön takana ovat tutkimuksen ulkoisen validiteetin uhkat (esim. Hawthorne-efekti). Veikkaampa, että Ranskovkin sen tietää, vaikka muuta haluaa väittää.

        Tutkia asioita voi ilman yliopistollisia koulutuksiakinn niinhän tekevät valistuneet lääkärit Antti Heikkilän tapaan, kun ravitsemus ei kuulu lääkärin koulutukseen, eikä siihen voi lääketieteellisessä edes erikoistua. On siis oman aktiivisuuden varassa miten asioista voi ottaa selvää. Varsinaiset ravitsemustieteilijät tulevat maa- ja metsätalousministeriön alaisista laitoksista ja he tyypillisesti liittyvät Agronomiliiton alajaostoon ravitsemusterapeutteina. Liian vahva kytkös maatalouteen ja siksi he ovat vielä pahempia ravitsemuksen kannalta kuin lääkärit, jotka eivät tiedä.

        Sinulla ei näytä olevan mitään tietoa kirjallisudesta jota omistan ja mitä olen tutkinut. Viittaus johonkin 50-luvun keittokirjaan osoittaa vaan sen tason että tarkoituksesi on vain solvata, ei muuta. Asiatiedoilla et minua pysty haastamaan mutta valehtelussa näytät olevan "mestari".

      • Selailijainen

        Olet varmaan tutkinut niitä kirjoja jos niistä löytyisi vaikka väritettäviä kuvia. Lukenut niitä et ainakaan ole tai sitten et ole ymmärtänyt hönkäsen pöläystä mitä niissä on sanottu. Vaikka kirjassa ei olisi kuin siteeksi faktaa kuten esim. Heikkilän sepustuksissa, luulisi että edes joskus vahingossakin se fakta vilahtaisi jossain jutussasi. Mutta ei, niin ei ole käynyt, juttusi ovat soopaa alusta loppuun. Et ymmärrä lukemastasi mitään ja keksit itse teorioitasi joita sitten perustelet kokemuksella.

      • Annikki Mäki
        kj.mattila kirjoitti:

        Tutkia asioita voi ilman yliopistollisia koulutuksiakinn niinhän tekevät valistuneet lääkärit Antti Heikkilän tapaan, kun ravitsemus ei kuulu lääkärin koulutukseen, eikä siihen voi lääketieteellisessä edes erikoistua. On siis oman aktiivisuuden varassa miten asioista voi ottaa selvää. Varsinaiset ravitsemustieteilijät tulevat maa- ja metsätalousministeriön alaisista laitoksista ja he tyypillisesti liittyvät Agronomiliiton alajaostoon ravitsemusterapeutteina. Liian vahva kytkös maatalouteen ja siksi he ovat vielä pahempia ravitsemuksen kannalta kuin lääkärit, jotka eivät tiedä.

        Sinulla ei näytä olevan mitään tietoa kirjallisudesta jota omistan ja mitä olen tutkinut. Viittaus johonkin 50-luvun keittokirjaan osoittaa vaan sen tason että tarkoituksesi on vain solvata, ei muuta. Asiatiedoilla et minua pysty haastamaan mutta valehtelussa näytät olevan "mestari".

        Kylmä totuus on, ettei sinulla ole kalpeinta aavistusta tieteellisestä tutkimuksesta, ainoastaan oma luulosi siitä, että olet muutaman kirjan lukemalla saavuttanut jonkunlaisen pätevyyden.

        Ei ole pitkäkään aika, kun suitsutit, miten 50-luvun keitto- ja lääkärikirjoissa annettiin "oikeaa" tietoa diabeteksen hoidosta. Se ymmärryksestäsi.

        Olen aina kuvitellut, että Heikkilällä on yliopistollinen koulutus, vaikka sitä on vaikea joistakin hänen kommenteistaan uskoa. Ravitsemustiedettä voi opiskella useimmissa maamme yliopistoissa, ellei peräti kaikissa. Myös lääkärit. Se opiskelu on sitten kyllä muuta kuin muutaman kirjan lukemista.

        Voit (olisit jo voinut) itse todistaa tutkijan pätevyytesi yksinkertaiseen kysymykseen vastaamalla. Kysymys kuuluu: Millä tavoin lihansyönnin ja keuhkosyövän välisestä yhteydestä tehty tutkimus ei kestänyt tieteellistä tarkastelua?

        BTW. K.J.Mattilan nimellä ei löydy yhtään tutkimusta, joten jokaiselle on selvää, mitä olet tutkinut (et yhtään mitään).

      • vhh-mannekiini
        kj.mattila kirjoitti:

        Tutkia asioita voi ilman yliopistollisia koulutuksiakinn niinhän tekevät valistuneet lääkärit Antti Heikkilän tapaan, kun ravitsemus ei kuulu lääkärin koulutukseen, eikä siihen voi lääketieteellisessä edes erikoistua. On siis oman aktiivisuuden varassa miten asioista voi ottaa selvää. Varsinaiset ravitsemustieteilijät tulevat maa- ja metsätalousministeriön alaisista laitoksista ja he tyypillisesti liittyvät Agronomiliiton alajaostoon ravitsemusterapeutteina. Liian vahva kytkös maatalouteen ja siksi he ovat vielä pahempia ravitsemuksen kannalta kuin lääkärit, jotka eivät tiedä.

        Sinulla ei näytä olevan mitään tietoa kirjallisudesta jota omistan ja mitä olen tutkinut. Viittaus johonkin 50-luvun keittokirjaan osoittaa vaan sen tason että tarkoituksesi on vain solvata, ei muuta. Asiatiedoilla et minua pysty haastamaan mutta valehtelussa näytät olevan "mestari".

        No miten tuollaista voi haastaa, joka pakenee häntä koipien välissä kirjahyllynsä suojaan.

        Tutkia voi jokainen, mutta kun jotain päivänvalon kestävää näyttöäkin pitäisi saada.

        Jos sinun juttujesi perusteella pitäisi ruokavalionsa valita, tukin kukaan ainakaan sinun tutkimustesi perusteella päätyisi samaankuin sinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe