Kuka laitetaan vastuuseen?

Suomi 2009

Suomi 2009: työttömyys tulee nousemaan vähintään pari prosenttia, veronmaksajat maksavat julkisen elvytyksen kautta velkaelvisten kerskakulutuksen, tutkintoihin valmistuvat nuoret aikuiset joutuvat kortistoon tai osa-aikaisiksi siivoajiksi, sijoittajat nostavat edelleen valtavia osinkoja, hallitus laittaa rahat isopalkkaisten paperimiesten hoivaamiseen ja vähät välittää oikeista työttömistä, jne jne. KUKA LAITETAAN VASTUUSEEN?

4

168

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tai timanttia?

      Ei muille oikein muita tullu mieleen.

    • Notchki

      Halosella on eniten valtaa.

    • Piensijoittaja

      "sijoittajat nostavat edelleen valtavia osinkoja"

      Tämä on ainakin ihan bullshittiä.

      Osingot romahtavat edellisestä vuodesta. Monet firmat maksavat kolmanneksen tai puolet viimevuotisesta, osa ei senttiäkään. Osa firmoista on niin kiikun kaakun, kun kysyntä on laskenut, että kukaan ei tiedä, tuleeko jopa konkka, jolloin sijoittaja menettää kaiken. Lomautuksilla tai työntekijämäärää sopeuttamalla voi yrittää vähentää konkan riskiä. Työntekijä voi aina hakea uuden työn, mutta kerran menetetyt rahat on menetetty pysyvästi.

      • Suomi 2009

        ...että sijoittajien osingot laskevat vain kolmanneksen samalla, kun valtavat määrät ihmisiä irtisanotaan tai lomautetaan? Onko oikein, että osingot laskevat vain kolmanneksen, vaikka moni firma menee tappiolle? Onko oikein, että osingot laskevat vain kolmanneksen, vaikka yritykset huijaavat kuluttajia entistä enemmän, myyvät entistä laaduttomampaa tavaraa entistä kalliimmalla?


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe