Mitä tehdä kun luottamus on mennyt?

näitä jutuja irtoaa, surullisia tarinoita, unelmien hajoamisia, kuten itselläni. Meillä rouva otti ja päätti nauttia uuden työsuhteen suomista luontaiseduista koko rahalla. Huorasi, kauniisti sanottu vaimosta , mutta totuus ennen kaikkea, uuden työkaverinsa, perheellinen mies, kanssa kesän ja alkusyksyn ennen paljastumistaan. Joululahja tuli silmille ennen aikojaan.
Ensimmäinen kuukausi meni kuin usvassa puskien, keskittymiskyky töihin oli nollassa, mikään ei tuntunut miltään. Neljä kuukautta salapanojen paljastumisesta olen pikkuhiljaa rakentanut itseäni kohti uusia haasteita sortumatta yhtä alhaiseen toimintaan, pettämiseen, kuin sain osakseni. Aika on vahvistanut käsitystäni rehellisyyden palkitsevuudesta parisuhteessa, pitää olla kanttia kertoa kaverille asioista, jotka vituttavat. Pettäminen ei ole rehellistä touhua, siinä ei kiinnosta puolison tunteet pätkän vertaa, oma navanalus kylläkin ja omat himot.
Minun tapauksessani naisväellä on ollut syitä koko sylillinen selittämään aviorikosta. Milloin syy juontaa omiin tai appivanhempiinsa, minuun, hänen hukassa olevaan minäänsä. Selityksiä siis on.
Meilläkin on halu, naisväellä, jatkaa liittoa ja aloittaa alusta. Mitä vittua, miten? Hypätäkkö aikakoneeseen ja kääntää napit 20 vuotta taaksepäin. Toimii saduissa, ei elävässä elämässä. Mitä pettäjä katuu? Sitäkö että se turvallinen suhde karahti kiville, kärähtämistään ja sen myötä ainakin hetkeksi menetettyä salapanoa? Toimitaan ensin vain oman jalkovälin kutinan lievittämiseksi ja äkkiä se oma pari onkin se jota rakastetaan aivan älyttömästi. Paskaa. Ei ole oma ukko kovin rakas siinä vaiheessa kun on vieras kulli sisuksissa. Mikä sen mielenmuutoksen sitten äkkiä tekee?
Sanoit ettei vaimo osaa selittää miksi petti. Suomeksi syy on vieraan kyrvän hinku, näin meillä. Ei aikuisen koulutetun ihmisen housut nurkkaan pyhällä hengellä lennä kuukausitolkulla. Ihan omasta vapaasta halusta ja tahdosta ne sinne putoavat. Kun salapanot toistuvat ja suhde pitkittyy ei se enää ole hetken hurmaa ja vahinkoa, kyllä siihen on addiktoitu siinä vaiheessa. Pettäjillä on taito puhua ja käännellä asioita itselleen edulliseen suuntaan, väheksyä omaa osuuttaan. Ihan kuin se että on pettänyt olikin petoskumppanien ja ympäristön aiheuttamien paineiden syytä. Katuahan pettäjä osaa kiinnijäätyään. Pelko siitä että menettää kasvonsa kun kulissi kaatua kolahtaa saa pettäjän silmäkulmaan "katumus"-kyyneleen helevetin helposti. Kerran pettää, pettää aina pitää varmasti kutinsa, vaikka tietty toivoo että poikkeus vahvistaisi säännön. Luottamus on minulle sitä että kun itse lupaan ääneen jotain pidän siitä kiinni. Ei lupausta anneta jotta se rikotaan omasta tahdosta, kuten pettäjä tekee. Halu jatkaa avioliittoa kun on lapsiakin on samaa sarjaa, täysin turha syy jatkaa. Kyllä lapsi tajuaa milloin vanhempien välit eivät pelaa. Näytellään malliperhettä jottei kukaan tietäisi mikä tuska ja ahdistus petetyn sisällä velloo. Helpompiakin rooleja on. Annetun lupauksen pettäminen on kova pala. Löytää se luotto uudestaan, mahdotonta, ainakin minulle. Kun sitä luottoa on kerran myönnetty rajattomasti sitä tulisi kyetä käyttämään sen arvon mukaisesti.
Kohtalotoveria tukeakseni; heitä heti kättelyssä ne pilleripurkit helwetin kuuseen. Tuntuu ehkä kovalta vihjeeltä. Voi käydä niin että kun murheesi ei lopukkaan ehkä kuukaudessa - kolmessa haet kohta lisää ja vahvempia tabuja, jäät koukkuun. Ei se sinun surutyösi ja-aikasi siitä muuksi muutu, vaimosi on huorannut ja se siitä. Itkut on itkettävä, pillereistä ei siihen apua ole. Ne ovat vain kemiallinen apuväline pakoosi todellisuudesta. Hetken helpotus, kuten vieras mies vaimollesi. Pilleritokkura vain lykkää kärsimystäsi tuonnemmaksi, ei se mitään auta, saa tehtyä tekemättömäksi. Kohtaa surusi ilman kemiaa ja huomaat kohta ettet kuolekkaan siihen. Se tunne antaa voimaa jaksaa huomiseen. Et sinä ole syypää vaimosi pettämiseen, hän halusi sitä ihan itse. Älä koe syyllisyyttä vaimosi tekemistä virheistä. Hänen tehtävänsä on katua, pyytää anteeksi kohteluasi ja "anoa armoa" jotta hänet huolisit. Sinun vastuullasi on päättää annatko anteeksi ja jos yleensä annat niin milloin. Itse en ole kyennyt anteeksiantoon, kokisin sen itsepetoksena jos näin tekisin koska en ole päässyt asian yli.
Niin kaksi vaihtoehtoa, surunsa molemmissa. Jos päättää jatkaa suhdetta pettäjän kanssa on kyettävä anteeksiantoon. Samalla altistaa itsensä uudestaan petetyksi tulemiselle saman pettäjän toimesta, olihan tuo samainen ennenkin luvannut uskollisuutaan. Luottamuksen löytö ottaa koville, pitäisi uskaltaa luottaa mutta kokemusta viisaampana.... Niin ja se lähtö. Perhe hajoaa, muutto uuteen kotiin, omaisuus jakoon, huoltajuuden järjestely, ystäväpiirin muuttuminen, isoja muutoksia. Uusi ja ihmeellinen pelottaa aina. Uudessa on kuitenkin se lohduttava puoli että voi luoda oman onnensa, sellaisen mihin se pettävä osapuoli ei kuulu kuin haaleina muistoina. Olen miettinyt kumpiko se on lyhyempi helvetti, jäädä ja pelätä saman toistuvan vai lähteä ja kärsiä eromuutoksen tuskat. Jälkimmäinen tuntuu lyhyemmältä kaavalta meikäläisen mittatikussa. Ota ryhtiä palttooseen, heitä pillerit rouvan käsilaukkuun ( sillä sitä vikaa päässä on ei sinulla )ja kelaa hommaa. Sinä olit se teidän joukkueessa kun voi katsoa ihmisiä silmiin ja hymyillä rehellisesti. Katso piruuttasi, saatat havaita rouvan hymyssä muutakin kireyttä kuin vanhuuden tuomaa. Arvosta itseäsi kaiken paskakin keskellä, se kannattaa. T. Kokemusta omaava