tornion väestökasvu

kovin on ollu viime aikoina hiljaista kemille naljailu tornion väestö kasvusta. taitaa outokumpukin olla pörssissä vai? ite kemiläisenä ja vielä outokumpulaisena kaivoksella kärsin samoista asioista kuin te rajalla hankkeen kannattajat en luojan kiitos lähtenyt hulluna aikana rakentamaan yli pääsemätöntä velkataakkaa niskaani olen ollu täällä ajassa sen verran että näin edellessisen yli hinnoittelun mikä ei perustunut mihinkään kaiken maallisen arvo putos ja velkojat puhuu kauniita ja ottaa omansa pois tavalla tai toisella . toivon kemiläisenä torniolaisille jotka pohjolan sanomien tekstari palstoilla irvailivat kemin väestö pakoa ja tornion kasvua että teille ei käy kuin meille. mutta pitää muistaa olihan täällä toveri aikaan
tietyillä ihmisillä todella hyvä olla ei tarvinnu kuin kuulua enemmistöön niin löytyi töitä ja vaikka suojelua kun tällä porukalla oli kaikki avaimet käsissä tuli turpaan tarvittaessa ja henkisesti kun viesti meni perille tietyille tahoille ajallaan,itse katsoin sivusta tätä raadollisuutta , ja ajattelin niitten puolesta jotka tästä kärsivät. tänä päivänä tästä on jäljellä enää rippeet tuosta ajasta, mutta jos verrataan huom ,normaali työyhteisöön ongelma on erittäin vakava vielä tänä päivänä . toivon että kaupungin asiat hoidettais kuin yritysten asiat kunta ei ole tänä päivänä mikään entisajan neuvostoliiito.pitää katsoa henkilösten tarve suhteessa kaupungin tuloihinja suhteuttaa hommat tuloihin. kirjoittaja on rapa eemeli, yhteiskunnan huonoilmaltapuolelta tv eemeli
0222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kalakaani kirjoitti:

kovin on ollu viime aikoina hiljaista kemille naljailu tornion väestö kasvusta. taitaa outokumpukin olla pörssissä vai? ite kemiläisenä ja vielä outokumpulaisena kaivoksella kärsin samoista asioista kuin te rajalla hankkeen kannattajat en luojan kiitos lähtenyt hulluna aikana rakentamaan yli pääsemätöntä velkataakkaa niskaani olen ollu täällä ajassa sen verran että näin edellessisen yli hinnoittelun mikä ei perustunut mihinkään kaiken maallisen arvo putos ja velkojat puhuu kauniita ja ottaa omansa pois tavalla tai toisella . toivon kemiläisenä torniolaisille jotka pohjolan sanomien tekstari palstoilla irvailivat kemin väestö pakoa ja tornion kasvua että teille ei käy kuin meille. mutta pitää muistaa olihan täällä toveri aikaan
tietyillä ihmisillä todella hyvä olla ei tarvinnu kuin kuulua enemmistöön niin löytyi töitä ja vaikka suojelua kun tällä porukalla oli kaikki avaimet käsissä tuli turpaan tarvittaessa ja henkisesti kun viesti meni perille tietyille tahoille ajallaan,itse katsoin sivusta tätä raadollisuutta , ja ajattelin niitten puolesta jotka tästä kärsivät. tänä päivänä tästä on jäljellä enää rippeet tuosta ajasta, mutta jos verrataan huom ,normaali työyhteisöön ongelma on erittäin vakava vielä tänä päivänä . toivon että kaupungin asiat hoidettais kuin yritysten asiat kunta ei ole tänä päivänä mikään entisajan neuvostoliiito.pitää katsoa henkilösten tarve suhteessa kaupungin tuloihinja suhteuttaa hommat tuloihin. kirjoittaja on rapa eemeli, yhteiskunnan huonoilmaltapuolelta tv eemeli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu