6kk perhevapaa

Anonymous random visitor

Hesari uutisoi tasa-arvoministerin ehdotuksesta vanhempainvapaiden laajennuksesta. Muuten ihan hyvä idea mutta itseä ei ainakaan henkilökohtaisesti kiinnostaisi maksaa siitä että muut voivat olla töistä vapailla. Sillä olen lapseton ja lapsettomana aion pysyä. Ehdotus siis perustui Islannissa olevaan malliin jonka korkeat kulut kustannetaan työntekijöiden palkasta otettavalla siivulla.

Itse sairastelen todella harvoin ja töistä olen ollut poissa kaiken kaikkiaan yhden käden sormilla laskettavalla määrällä päiviä. Sen sijaan työtoverit joilla on pieniä lapsia kyllä kuormittavat minunkin työmäärääni joutumalla jäämään sairaita lapsia kotiin hoitamaan vähän väliä. Mielestäni sillä palkasta otettavalla osalla voisi samantien kustantaa myös nuo sairauspoissaolot jotka eivät johdu omasta sairaudesta vaan lasten. Ja sitä sanotaan nyt vaikka lapsivakuutusta siis maksaisi vain ne joilla niitä lapsia on.

Eli edistäisikö Wallinin ehdotus sittenkään kaikinpuolin tasa-arvoa. Ei kai tasa-arvo sitä tarkoita että sitä pelkästään mies-nainen aspektilla tarkastellaan. Vai olenko ymmärtänyt sanan merkityksen aivan väärin.

Tässä itse artikkeli:

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Wallin Kuuden kuukauden perhevapaa molemmille vanhemmille/1135243363360

15

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minna g.

      tasa-arvolaki koskee ainoastaan miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. tasa-arvolain mukaista palkkasyrjintää ei siis esiinny, jos esimerkiksi nainen saa samoista työtehtävistä samlle työnantajalle samalla työkokemuksella ja koulutuksella pienempää palkkaa kuin toinen nainen.

      wallinin ehdotus on periaatteessa hyvä, toisaalta työntekijöille on tulossa jo työnantajien kela-maksujen poistoja kompensoiva lisävero. samoin työttömyystilanteen pahetessa voi työntekijöille tulla uudelleen maksuun ns työttömyysvero.

    • vanhetessasi?

      Et siis ole vielä sairastellut. Kun ikäännyt, tulee sinullekin niitä sairasteluita. Silloin tarvitset nuorempaa sukupolvea hoitamaan sinua, ja maksamaan veroja sosiaaliturvan ylläpitämiseksi.

      Voidaan tietysti palata siihen ikivanhaan käytäntöön, jossa jokainen huolehtii vain itsestään ja lähimmistään. Vanhemmat elättävät lapsensa, näiden ollessa pieniä ja avuttomia. Lapset elättävät vanhempansa näiden ollessa vanhoja ja avuttomia. Lapsettomat tulkoot toimeen omillaan. Jääkö lapsettomalle siinä systeemissä muuta vaihtoehtoa kuin itsari, kun hän vanhenee eikä pysty enää itseään ruokkimaan?

      • .....

        lapsia siksi että ne voivat hoitaa sinua kun olet vanha?

        Olen ollut omaishoitaja enkä toivo sitä kenellekään.


      • Anonymous random visitor

        kuusi miljardia ihmistä ei vielä riitä pyörittämään tätä maapalloa ja ihmisen luomaa yhteiskuntaa?


      • tee.
        ..... kirjoitti:

        lapsia siksi että ne voivat hoitaa sinua kun olet vanha?

        Olen ollut omaishoitaja enkä toivo sitä kenellekään.

        Olen vain sitä mieltä, että koko yhteiskunnan etu on, jos meillä kasvaa se nuorempikin sukupolvi. Siksi en pidä epäoikeudenmukaisena sellaista ajatusta, että kaikki osallistuvat "talkoisiin".

        Pistin tuon itsariesimerkin havahduttaakseni ne ihmiset, jotka itsekkäästi ovat sitä mieltä, että heille on vain menoja siitä että lapsia syntyy maailmaan.


      • kun...
        Anonymous random visitor kirjoitti:

        kuusi miljardia ihmistä ei vielä riitä pyörittämään tätä maapalloa ja ihmisen luomaa yhteiskuntaa?

        ne kuusimiljardia ovat vanhuksia, eikä nuorempaa sukupolvea ole kukaan tehnyt.


      • Anonymous random visitor
        kun... kirjoitti:

        ne kuusimiljardia ovat vanhuksia, eikä nuorempaa sukupolvea ole kukaan tehnyt.

        olemmekin valinneet lapsettomuuden niin voin vakuuttaa että aina löytyy niitä jotka niitä lapsia tekevät tuosta 6 miljardin joukosta että siitä tässä ei ole kysymys. Vaan siitä että emmekö maksa veroja jo ihan tarpeeksi ettei tuollaisia ylimääräisiä maksuja tarvitsisi keksiä niiden lisäksi. Kun tuo maksupolitiikka ei jakaudu tasa-arvoisesti kaikkien kesken.


      • Anonymous random visitor
        kun... kirjoitti:

        ne kuusimiljardia ovat vanhuksia, eikä nuorempaa sukupolvea ole kukaan tehnyt.

        että Suomessahan jo on loistavasti huomioitu ja tuettu vanhempia äitiyslomalla, hoitovapailla ja isyyslomilla. Jokaisessa maassa näin ei suinkaan ole.

        "Eikö mikään riitä", tekisi mieleni parahtaa.


      • varmasti tulee
        Anonymous random visitor kirjoitti:

        että Suomessahan jo on loistavasti huomioitu ja tuettu vanhempia äitiyslomalla, hoitovapailla ja isyyslomilla. Jokaisessa maassa näin ei suinkaan ole.

        "Eikö mikään riitä", tekisi mieleni parahtaa.

        kun nuorempi sukupolvi haluaa parahtaa: "Eikö mikään riitä" vanhusten hoidossa! Meidän ikäpolvemme hoito räjähtää pian heidän käsiinsä, ja he joutuvat maksamaan ylimääräisiä veroja meidän takiamme. Sitä niitämme, mitä olemme kylväneet. Jos suhtaudumme lapsiin kylmäkiskoisesti, samanlaista kohtelua saamme vanhuksina heiltä odottaa.


    • vastaus:

      Periaatteessa noin pitkä perhevapaa on hyvä ajatus, mutta ei ole oikein että kaikki joutuvat maksamaan.

    • Arvo Tasa

      Tuollainen laki asettaa työntekijät keskenään eriarvoiseen asemaan. Perhe-etuudet ovat jo nyt aiheuttaneet sen, että perheellisiä pidetään sossupummeina. Ei ole oikein, että työkaverit joutuvat maksamaan perheellisen elämisen. Työssä oliijoiden työmotivaatio kärsii ja perheelliset pannaan maksamaan nämä tempaukset "jollakin tavalla".

    • halusta lähtee. Pienen nyytin kanssa kotona oleminen on miehelle paljon rankempaa kuin töissäkäynti.

      Ja voi herramunjee, että joutuu parisuhde koville, jos 6kk ollaan vain perheen kesken, satunnaisia omia harrastustapahtumia lukuunottamatta.

      Voi olla, että alkaa perheenjäsenten pärstät kyrpiä.

      Helvetin hienoja lakialotteita, joissa ei kuitenkaan huomioida inhimillisiä ominaisuuksia ollenkaan ja sitte vaan ihmetellään, että kuinka on mahdollista, että erojen määrä pompsahti 400%:a perhevapaiden käyttöönoton jälkeen. Jonka jälkeen tehdään taas uusi entistä hienompi laki- tai asetusesitys.

      Tasa-arvojuttuun en osaa ottaa kantaa. Mielestäni on pikkasen vaikee määritellä lisääntymishaluiset, -haluttomat ihmiset, koska ihmisten mielipiteillä on tapana myös muuttua.

      • Anonymous random visitor

        fysiologisia esteitä lisääntymiseen, adoptiota kaikki eivät halua tai saa.

        Ja neljä-viisikymppinen lapseton nainen työelämässä, kuinka todennäköistä että vielä lisääntyy. Melko epätodennäköistä veikkaan. Hedelmöityshoidot ovat kuitenkin aika kalliita Suomessa eikä meillä ole Yhdysvaltojen kaltaista villiä meininkiä että kuuden lapsen yksinhuoltajaäidille istutetaan 8 hedelmöitettyä alkiota kohtuu. Onneksi.


      • Anonymous random visitor kirjoitti:

        fysiologisia esteitä lisääntymiseen, adoptiota kaikki eivät halua tai saa.

        Ja neljä-viisikymppinen lapseton nainen työelämässä, kuinka todennäköistä että vielä lisääntyy. Melko epätodennäköistä veikkaan. Hedelmöityshoidot ovat kuitenkin aika kalliita Suomessa eikä meillä ole Yhdysvaltojen kaltaista villiä meininkiä että kuuden lapsen yksinhuoltajaäidille istutetaan 8 hedelmöitettyä alkiota kohtuu. Onneksi.

        Mä käsitin, että asiasta puhuttiin yleisellä tasolla ilman marginaaliryhmiä.


      • on :

        että ne pidetään tyyliin ensin nainen 12 kk ja sitten mies 6 kk, mutta perseestä silti koska RAJOITTAA PERHEEN VALINNANVAPAUTTA


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      152
      11518
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4346
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2708
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1636
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1596
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      92
      1481
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1431
    Aihe