Hullaantunut toiseen

Kävipä sellaista mitä en totisesti olisi odottanut tai halunnutkaan. Tutustuin mieheni vanhaan kaveriin, siis mieheni kautta, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä molemmin puolin. Tämä kuullostaa kamalan jotenkin... kevytmieliseltä ja moraalittomalta. Mutta oikeasti kävi niin, ja me olemme sentään jo nelissäkymmenissä.

Emme ole edes päässeet juttelemaan kahden kesken, olemme viettäneet keskenämme yhden pitkän illan meillä ja nyt toisen illan isommalla porukalla baarissa. En ole innokas baareilija, mutta tämän miehen takia läksin. Se ilta venyi tähän aamuun seitsemään.

Hän on sinkku, eikä ole mikään "naisten naurattaja-tyyppi". Olemme keskustelleet paljon porukassa, muutkin ovat sen jo huomanneet, heh. Hän on juuri sitä mitä minä miehestä haluan, ja minä sitä mitä hän haluaa naiselta. Oli kertonut tämän ihan suoraan miehelleni, vanhoja tuttuja kun ovat ja molemmat aika suorasanaisia puheissaan.

Rakastan omaa miestäni, mutta tuntuu etten saa häneltä enää mitään. Hän on masentunut eikä suostu hakemaan apua. Oli jo silloin kun oli töissä, nyt kun on lomautettuna, on lähes "petipotilaana". Ainoa mikä saa mieheen virtaa, on baari-illat 2-3 kertaa kuussa.

Talomme on remontoimatta ja joudun tekemään kotityöt kuin yksinhuoltaja. Mies ei keskustele mistään, lukee vain kirjojaan. Kuuntelee kyllä sujuvasti samalla kirjaa lukien. Olen huomauttanut tästä ihan kauniisti monta kertaa, mutta muutosta ei ole tullut. Ihan sama kuin koiralle tai hevoselle juttelisi.

Minä teen hänelle kivoja pikku palveluksia, hän ei tee minulle mitään.

Mieheni omistaa talomme, joskus tuntuu etten saa häneltä muuta kuin kivan asuinpaikan ja tallin hevosille. Seksiä ei juuri ole, läheisyyttä ja lämpöä paljonkin.

Vaihdoimme tuon toisen kanssa puhelinnumeroita. Nyt painiskelen tässä, laitanko viestiä vai en, vai odotanko hänen ottavan minuun yhteyttä. En halua pettää miestäni, mutta onko kahden kesken puhuminen pettämistä? Jos kemiat toimivat noin voimakkaasti vastakin välillämme, luultavimmin jätän nykyiseni.

Toisaalta säälittää mieheni kamalasti, jos hänet jätän. Hän on niin minussa kiinni, tuntuu ettei hän ehkä pääsisi asiasta yli. Mutta ei kyllä ole minullekaan ollut mikään hyvä, jos ei pahakaan. Ei lyö eikä huuda. Mutta on patalaiska puhumaton ja aikaaansaamaton vätys.

Niin se elämä vaan heittelee!