Kyllä kirpaisi löytää miesystävälläni uusi profiili tuolla s24:ssä. Tapasimme siellä 2v sitten ja hän vakuuttaa haluaan olla kanssani, miksi siis profiili?? Uteliaisuuttako, en tiedä, enkä vielä ole päättänyt mitä asialle teen.
Tunteena on nyt päällimmäisenä pettymys, olemme molemmat eronneita yli nelikymppisiä enkä ymmärrä miksi pitää vielä leikkiä. Toisaalta taas olen sitä mieltä, että jos suhteessa jokin asia mättää siitä pitää puhua tai sitten reilusti sanovansa katsella muuta. Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Petturimies s24
17
3443
Vastaukset
- olen miettinyt
mutta kuka täällä esiintyvä seuranhakija "lopettais kesken" kerran täällä aina täällä.
- nää jutut
nyt ole suht tavallisia, puolin ja toisin, itsekkin olin seurustellut parisen vuotta yhden naisen kanssa, tai ainakin luulin niin, kun yhdessä ainakin asuttiin.
No, hänellä kyllä oli seuranhakuilmoitus treffipalstalla, ollut varmaan koko ajan, ilmeisesti en vaan ollut se oikea, ihan sulassa sovussa sitten eri suuntiin lähdettiin, parenpi näin kuin ehkä sitten joskus myöhemmin.
Eipä moisesta kannanta olla katkera, me ihmiset nyt vaan keskimäärin satutaan olemaan sellaisia, luullaan että se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja saattaahan se joskus ollakkin.
Puhuminen on varmasti ihan hyvästä ja rehellisyys yleensäkin, mutta pystyykö siihen itse kukin ihan joka tilanteessa, se onkin sitten toinen juttu. Epäilenpä vaan.- "luottamus"
Varmasti nämä jutut ovat tavallisia, itse uskon "reiluun peliin". Onneksi emme sentään asu yhdessä. Minusta on oikein sanoa rehellisesti, jos suhde ei enää tunnu oikealta. Ketään ei voi pakottaa rakastumaan tai rakastamaan.
En halua ketään sitoa enkä väkisin kiinni pitää, uskon siihen, että se ihminen joka minusta välittää haluaa olla kanssani juuri minun vuokseni ja omasta tahdostaan. - että löytyy
"luottamus" kirjoitti:
Varmasti nämä jutut ovat tavallisia, itse uskon "reiluun peliin". Onneksi emme sentään asu yhdessä. Minusta on oikein sanoa rehellisesti, jos suhde ei enää tunnu oikealta. Ketään ei voi pakottaa rakastumaan tai rakastamaan.
En halua ketään sitoa enkä väkisin kiinni pitää, uskon siihen, että se ihminen joka minusta välittää haluaa olla kanssani juuri minun vuokseni ja omasta tahdostaan.ihmisiä, joilla on vielä moraalia ja selkäränkaa toimia noin.
- samanlainen tappaus
minulla. Tavattiin suomi24 treffipalstalla ja alettiin tapaileen. Käytinkin joskus tuota sanaa "tapaillaan" ja hän siihen että eikös tämä ole jo ihan muuta kuin tapailua. Hänellä oli oma profiili vielä pitkään voimassa eikä poistanut sitä ennenkuin siitä mainitsin. Ei ollut jotenkin ymmärtänyt poistaa ja kävikin siellä usein. No, ei aikaakaan kun silmiini sattui profiili joka sopisi hänelle, mutta en ole ihan varma. Ilmeisesti ei hae sen kummempaa kun ei ole sinne mitään itsestään kirjoittanut varmaankin vain selailee vapailla markkinoilla olevia. Tämä kuitenkin osoittaa ettei ole tyytyväinen nykyiseensä elikkä minuun. Ei haittaa, itsekin päätin pitää korvat höröllä ja silmät tarkkana joskos joku hyvä tyyppi vastaan kävelee. Mekään ei asuta yhdessä eikä tulla asumaankaan, en luota häneen, mutta ihan hauskaa hänen kanssaan on. Olen monet kerrat pettynyt joten tarkoitukseni ei olekaan enää aloittaa niin kiinteää parisuhdetta että saman katon alla asuttas. Voisit kuitenkin kysästä tyypiltä että mitä hän treffisivuilta vielä oikein hakee. Tiedän että ottaa pattiin ja kovasti.
- "luottamus"
Melkein, kuin itse olisin kirjoittanut tuon. Kiitos kaikille ja nokka kohti uusia kolhuja! :)
- on naispuoleisia
hyviä ystäviä täällä S24:ssä niin pyydäppä heitä hiukan leikkitteleen miesystäväsi kanssa. Niin mä tein ja järjestin sitten sellaisen ystäviini tutustumis-illan miehelle.
Oli aika vaikeena kun tajus että samassa pöydässä istui hänen kirjoittelukaverinsa jonka kanssa oli sopinut treffeistä seuraavalle päivälle.
Mies sai just sen mitä ansaitsi - minä myös
Näitä tarinoita on varmaan melkein yhtä monta kuin tuolta "löydettyä" suhdetta.
Itse koin aivan vastaavan tarinan ja siihen loppui se suhde. Samalla lailla voi "livestäkin" löytynyt seura osoittua epäluotettavaksi, mutta kerran treffeillä aina treffeillä!- minullakin...
Tapasin täältä aikuisen miehen jonka kanssa aloimme seurustelemaan. Kuitenkin joku naisellinen vaisto sanoi että kaikki ei ole kohdallaan ja täältähän mies löytyi jälleen. Todella ikävää. Lisäksi jälkikäteen selvisi että "meitä herkkäuskoisia" oli useampikin pyörityksessä samanaikaisesti. Todella harmittavaa.
- ihmetelemättä
minullakin... kirjoitti:
Tapasin täältä aikuisen miehen jonka kanssa aloimme seurustelemaan. Kuitenkin joku naisellinen vaisto sanoi että kaikki ei ole kohdallaan ja täältähän mies löytyi jälleen. Todella ikävää. Lisäksi jälkikäteen selvisi että "meitä herkkäuskoisia" oli useampikin pyörityksessä samanaikaisesti. Todella harmittavaa.
tätä asiaa kerta toisensa jälkeen. Ei oikeassakaan elämässä ruveta kulkemaan silmät kiinni, ämpäri päässä, jos on joku juttu vireillä/tai jopa paljon puhutulla seurustelevaiheessa. Sama pätee nettiinkiin, ei sitä elämää heti pistetä jäihin jos jotain vipinää on.
Ihminen on eläin, joka etsii ja hakee aina jotain. - siltä
ihmetelemättä kirjoitti:
tätä asiaa kerta toisensa jälkeen. Ei oikeassakaan elämässä ruveta kulkemaan silmät kiinni, ämpäri päässä, jos on joku juttu vireillä/tai jopa paljon puhutulla seurustelevaiheessa. Sama pätee nettiinkiin, ei sitä elämää heti pistetä jäihin jos jotain vipinää on.
Ihminen on eläin, joka etsii ja hakee aina jotain.Että arvon leiditkään eivät ole treffeistä luopuneet, kun nämä profiilit sieltä on heidän silmiinsä pompanneet?
- "luottamus"
siltä kirjoitti:
Että arvon leiditkään eivät ole treffeistä luopuneet, kun nämä profiilit sieltä on heidän silmiinsä pompanneet?
...että profiileja voi selailla ilman omaa profiilia.
Varmasti samanlaista epäluotettvavuutta profiilien suhteen on sekä miehissä että naisissa, itse tsekkasin osittain uteliaisuudesta osittain siksi että suhtaudun skeptisesti tähän maailmaan.
Miksikö skeptinen? No, elin saman asian jo aiemmin, sattumalta ystäväni jutteli täällä miehen kanssa jonka kanssa itse seurustelin, eli siksi en nytkään halunnut kulkea sokkona, kun tuli tunne että on jotain. Kissa- ja hiirileikkiin en enää viitsi ryhtyä :).
- 3 v...
Eli tapasin miehen 24:sta 3 vuotta sitte, seurusteltiin vuosi ja erottiin.. oltu sen jälkeen yhteydessä facebookin kautta.. Ja mies nyt seurustellut muualla tapaamaansa naisen kanssa kohta 1 1/2 vuotta, mutta koko sen ajan miehellä ollut profiili 24:ssa, jossa käy päivittäin!!! eli ei se nainen tiedä, eikä varmaan osaa edes epäillä :-/
- pirpa85
moi kaikki... mä oon nyt seurustellu miehen kaa n 4.kkta ja mies ei halua näyttää mua kavereilleen eikä perheenjäsenilleen.. sen luona kyllä vietän aikaa noin 2pvänä viikossa ,mietin et pettääks mies mua ku sil on kyl edellee suomi24 ilmoitus ja siin o edellee sinkku vaik ollaa sovittu et seurustellaan...
- 6+15
Koukkuun näyttää jääneen eräskin näihin deittipalveluihin. Monessa eri palvelussa yhä profiili ja niissä lähes päivittäin vaikka toista on kertonut kasvotusten. Eli etsintä jatkukoon sitten...
- Wapaa & tyytyväinen
Ei taida netistä luotettavia miehiä löytyä. Itsekin seurustelin 8 kk täältä löydetyn miehen kans. Koko ajan miehellä oli profiili täällä. Aina kun jäi kiinni, se vaan vaihtoi nimimerkkiä ja laittoi uuden profiilin. Kerran jopa tässä kaupungissa asuva mulle tuntematon muija tuli multa kysyyn seurustelenko ko. miehen kanssa, sillä hän on sen kans tiiviisti netissä ja puhelimessa. Valokuvasta oli tunnistanut silloisen ukkoni ja muistanut että minä, naapuritalon asukas, kävelen joka päivä häntä vastaan hänen suomi24:lla tapaama nettikaveri seuranani. Puheluitakin eksälleni tuli jatkuvasti ja jos soittaja oli nainen, piti niihin mennä puhumaan ulos tai sanoa "nyt oon huonossa paikassa, soitellaan vähän ajan päästä". Loppuajasta en jaksanut enää ukkoni touhuista välittää. Jonkin aikaa seurailin touhua sivusta huvittuneena siitä, kuinka naurettavia tekosyitä ja peittely-yrityksiä ukkoni selitteli. Siten sai ukko lähtä kun olin omatkin huvini saanut... ;)
- osaathanitseulos
Ihminen ei halua olla yksin. Netistä on helppo löytää seuraa. Todella sopivan kumppanin löytyminen on vaikeaa. Näistä faktoista seuraa se, että ollaan yhdessä ihmisen kanssa, joka ei ole välttämättä kovin sopiva. Mutta koska ihminen kaipaa sitä oikeaa, hän jatkaa etsimistä.
Tämän kaiken voisi tehdä myös rehellisesti. Voisi kertoa deittikumppanille, että et ehkä ole se oikea, mutta olisin mielelläni sinun kanssasi, kunnes se oikea löytyy. Tällaisia esim. seksiin perustuvia tapailusuhteita on monilla. Moni ei kuitenkaan toimi rehellisesti ja antaa toisen olettaa suhteesta enemmän kuin mihin on valmis. Se on kurjaa. Avoimuus kuitenkin auttaa. Ja kun suhde ei täytä omia toiveita, kannattaa lähteä.. Kukaan ei ole ainutlaatuinen, vaikka niin tuntuisikin, kun on ihastunut/rakastunut. Ja jo se, että toinen salailee omia tekemisiään, on todella paha juttu. Hän haluaa itselleen enemmän kuin haluaa antaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575785Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773023Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222258No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402005- 191868
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83119281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191181Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah761031