ELIXIA

Hyvinvointikeskus Elixiaa tunnutaan arvosteltavan paljon. Minäkin haluan sanoa sanani.

Palvelujen osalta aika paljon on kiinni siitä, mikä on oma motiivi lähteää kuntokeskusten kelkkaan. Oma motiivini on hyvä olo pienin kustannuksin. Itselleni hyvä olo tulee, kun käyn salilla kiireettömästi ja saunon rauhassa, rasvaan kehoani ja muotoilen hiukseni ajan kanssa. Minua kiukuttaa lähinnä se, kun selkeästi ylipainoiset kuntolilijat lähtee hikisinä pakkautumaan ulkovaatteineen kotiin. Kyse on hyvästä olosta, eikä siitä mitä mieltä joku siitä on !! Tosi kovan treenin jälkeen hyvä olo jatkuu toisinaan yli 24 tuntiakin!

Kustannukset pysyy pieninä, kun kuntoilee 5 kertaa viikossa. Se tekee 20 kertaa kuussa eli kertamaksu pysyy alle 5 eurossa kerta. Sehän menee helposti, kun itse lämmittää pelkän saunan kotona!

Jotkut sanoo, että halutuille tunneille ei mahdu. Kyllä mahtuu, kun menee tunnin aikaisemmin, tekee sen oman treenin lämmittelyksi tai vaikka kattoo telkkua juoksumatolla ja harppoo samalla. Se on kiinni siitä, miten asennoituu aikaan. Ja valinnan varaahan tunneissa todellakin on. On siellä aromipalloja ja venyttelyäkin sisältäviä tunteja, joille voi mennä "odottelemaan"

Pelkkää hyvää oloa olen saanut Elixiasta. Kiitos, A
1429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näillä käyn ainakin minä nelikymmppinen kahden koululaisen äitee tosi mielellään

1. Functional training (Toppen!)
2. Total&voima
3. Balletone
4. StripAerobic
5. Terve selkä

Ja alle pari kilsaa matolla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A-team kirjoitti:

Hyvinvointikeskus Elixiaa tunnutaan arvosteltavan paljon. Minäkin haluan sanoa sanani.

Palvelujen osalta aika paljon on kiinni siitä, mikä on oma motiivi lähteää kuntokeskusten kelkkaan. Oma motiivini on hyvä olo pienin kustannuksin. Itselleni hyvä olo tulee, kun käyn salilla kiireettömästi ja saunon rauhassa, rasvaan kehoani ja muotoilen hiukseni ajan kanssa. Minua kiukuttaa lähinnä se, kun selkeästi ylipainoiset kuntolilijat lähtee hikisinä pakkautumaan ulkovaatteineen kotiin. Kyse on hyvästä olosta, eikä siitä mitä mieltä joku siitä on !! Tosi kovan treenin jälkeen hyvä olo jatkuu toisinaan yli 24 tuntiakin!

Kustannukset pysyy pieninä, kun kuntoilee 5 kertaa viikossa. Se tekee 20 kertaa kuussa eli kertamaksu pysyy alle 5 eurossa kerta. Sehän menee helposti, kun itse lämmittää pelkän saunan kotona!

Jotkut sanoo, että halutuille tunneille ei mahdu. Kyllä mahtuu, kun menee tunnin aikaisemmin, tekee sen oman treenin lämmittelyksi tai vaikka kattoo telkkua juoksumatolla ja harppoo samalla. Se on kiinni siitä, miten asennoituu aikaan. Ja valinnan varaahan tunneissa todellakin on. On siellä aromipalloja ja venyttelyäkin sisältäviä tunteja, joille voi mennä "odottelemaan"

Pelkkää hyvää oloa olen saanut Elixiasta. Kiitos, A

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu