Miksi hiljaisuus ahdistaa?

Miksi ylimääräinen melu, tohina ja turha kommunikaatio ahdistaa?

tyhjyytesi, pelkosi, pettymyksesi ja kaikki muut kipusi. Siksi se ahdistaa.

Oliko sulla lapsia? Usko vaan, et lasten syntymän jälkeen hiljaisuus nousee mittaamattoman suureen arvoon. Mä rakastan hiljaisuutta- jonkun ihmisen kanssakin. Musta se on ihana tunne, kun kuulee hengitykset samaan tahtiin ja kuulee toisen sydämenlyönnitkin. Ei silloin edes tee mieli rikkoa hiljaisuutta.

hiljaisuutta sie tarkoitat? Tässä elämäntilanteessa kun kotonakaan harvemmin on hiljaista, niin hiljaisuus olisi suuri nautinto. Silloin on ihanaa kuunnella kellon tikitystä tai kissan kehräystä...taivaallista :) Mutta aika harvinaista tosiaan, jos öitä ei lasketa. Mutta silloinhan nukkuu, ei kuuntele.

Kaukosuhteessa eläessä tulee vietettyjä paljon aikaa yksin. Olen pienestä lähtien viihtynyt itsekseni lukemassa kirjoja, mutta rajansa kaikella: mökkihöperöyttä kannattaa kuitenkin välttää ja etäopiskelun ohella lähteä välillä ihmisten ilmoille. Onhan noita sosiaalisia harrastuksia, kuten liikunta ja teatteriryhmä.

Kun hiljaisessa tilassa ihminen alkaa kiemurtelemaan, naputtelemaan sormillaan jotain päässä soivaa biittiä, rykimään ja jos läsnä on toinen ihminen, niin kuiskuttelemaan tämän kanssa. Jos kotonaan on hetken hiljaa, hiljaisuus on pakko katkaista television tai radion avulla. Siksi kysyin.

Tähän vaivaan on ehkä saatavissa ihan lääkitystäkin. Kannattaa kysellä.

Toinen vaihtoehto onkin vähän vaikeampi. Pitäisi oppia tulemaan toimeen itsensä kanssa. Sun tapauksessa se voi tosin olla vaikeaa..

se pelottaa. Hiljaisuudessa joutuu kohtaamaan oman sisimpänsä ...

Omalla kohdallani hiljaisuus merkitsee sisäänpäin kääntymistä ja itsensä tutkiskelemista, kaikesta häiritsevistä tekijöistä irtaantumista, etc. Hiljaisuudesta voimaantuu kaikin tavoin, kuitenkin sitäkin pitää ensin oppia kuuntelemaan.

hiljaisuutta oikein tarkoitat?

Harvemmin koen sen ahdistavana. Mielestäni hakeuduin viimeksi tänään hiljaisuuteen. Muutama varis siellä kyllä raakkui.

kovin kauaa ole.

Tänään aion kokea hiljaisuutta.

jos ei halua nähdä sisintään, hiljaisuus ahdistaa.

enemmän seurassa kuin yksin. Toki riippuu seurasta. Tarpeeksi läheisessä seurassa ei ahdista.

Esim. pyöräillessä nautin ns. hiljaisuudesta. Kuuluu toki liikeenteen ääniä ja oma hengitys ja luonnon ääniä, mutta aamuisin ei paljon muuta. Kun taas tulee kotiin jostain ääni-ja kuva-kakofoniasta, tuntuu nautinnolliselta tulla hiljaiseen kotiin, kuin painaisi päänsä pehmeään tyynyyn. No, ehkä tulee toisinaan tosiaan painettuakin:P

ahdista, päinvastoin.

Mä saatan olla päiväkausia puhumatta kenellekään (ihmiselle). Ei mua ahdista olla hiljaa edes puhelimessa, mutta poikaystävä valitti siitä viimeksi tänään kun soitti minulle.

Ja just eilen mietin, että viimeistään pääsiäisenä pakkaan koiran autoon ja menemme mummolaan, keskelle ei-mitään, jossa on niin hiljaista, että korvia särkee. Mä tarvitsen sitä. Täällä radanvarressa ja kotona ei sellaista täydellistä hiljaisuutta saa eikä voi kokea.

mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enempi alkanut häiritsemään ylinmääräiset äänet.

Nuorempana, muutama vuosi sitten oli kausi jolloin hiljaisuus ahdisti, koska hiljaisuus edusti yksinäisyyttä ja yksinäisyys katsomista omaan heikkouteen. No vastaavanlaisessa tilanteessa jossain vaiheessa jokainen tulee tien päätyyn jossa on heikkoudet katsottava ja myönnettävä ja opittava elämään niiden kanssa muuttaen ne vahvuudeksi, jonka jälkeen hiljaisuus on nautinto ja varsinkin näin äitinä :>>

Milloin koin viimeksi hiljaisuutta omasta tahdostani? Viimeksi tänään, otan pari kertaa vuorokaudessa pienen hiljaisen jooga tuokion.

muuten ku joskus seurassa, yksin ollessa ei juurikaan. Mut tiedän paljon tällasia ihmisiä, jotka kotiin tullessaan laittaa telkkarin, radion ja netin yhtäaikaa päälle, puhuu samaan aikaan puhelimessa ja huudattaa jotain tehosekotinta, mikroa ym. vielä tohon päälle. Ja se telkkarikin monesti laitetaan vaan sellaseksi taustamölyksi eikä sitä oikeesti es katota. Jos joskus menee kylään jonku kaverin luo niin sielläki on aina se telkkari päällä. Sitä ei oikeesti katota ollenkaan mut sit jos ei kukaan satu puhumaankaan mitään niin ei tuu ainakaan hiljasta hetkeä ku telkkari pauhaa taustalla, ja sit voikin alkaa juttelemaan telkkariohjelmista.

Mua ei yksin ollessa hiljaisuus häiritse, mutta seurassa kylläkin. Saurassa se voi olla niiiiiin ahistavaa. Jos vaikka kolme puolituttua juo saman pöydän ääressä kahvia eikä puhu mitään koko aikana niin se on oikeesti aivan äärimmäisen ahistavaa. Kaikki vaan koittaa nieleskellä pullansa mahdollisimman hiljaa ja nopeasti, ja välttelee toisten katseita. Puhuttaessa on luonnollista katsoa toista silmiin mutta jos ollaan hiljaa niin sillon ei oo kovin luontevaa kytätä toista. Sit jossain junassa tai bussissa kun neljä toisilleen tuntematonta ihmistä istuu vastakkain ja vierekkäin. Vierekkän istuminen ei oo niin paha, mutta jos joku istuu vastapäätä niin on vaikea päättää mihin katseensa laittaa. Tällön on melkein pakko kehitellä jotain tekemistä. Tällasia ovat muun muassa lukeminen, nukkuminen, kännykällä räpeltäminen tai ikkunasta ulos tuijottaminen.

Silloin kun ei haluaisi hiljaisuutta, se ahdistaa. Ja kun sitä kaipaa, se ei ahdista.

Jotkut ihmiset ajautuvat elämään täysin yksin. Silloin jopa telkkari on hyvä kaveri.

Jos ainoat kontaktit muihin ihmisiin rajoittuvat kaupan kassan kanssa vaihdettuihin sanoihin, hiljainen koti voi ahdistaa.

Kun on läheisiä ihmisiä ympärillä silloin kun haluaa, on helppo sanoa ettei hiljaisuus ahdista.

Minuakin ahdistaa hiljaisuus, kotona. Eritoten yöllä ja kun olen yksin. Ennen tämän viestin kirjoittamistakin heräsin hiljaisuuteen. Viimeksi koin koulussa hiljaisuutta omasta tahdostani.

Ahh tuo taivaallinen hiljaisuus, mikä sen parempaa vaikka jossain maaseudulla aamuyöstä.

Huono puoli täydellisessä hiljaisuudessa on vain se, että se alkaa myös nukuttamaan.

Ei se minua ahdista. Kun on lapsia, hiljaisuus on ylellisyyttä, kun lapset ovat hoidossa tai koulussa.

"Sillä sehän ahdistaa"

Olet jotenkin levoton sielu? Et ole löytänyt paikkaasi maailmassa?

Hiljaisuus on kuin kuolema sillä erotuksella ettei ihminen kärsi kuolleena.

Jos ihmisen olisi tarkoitettu elää hiljaisuudessa, häneltä puuttuisi iso osa nykyisistä varusteista mm. kieli, korvat, äänihuulet, ulkoiset sukupuolielimet ...