Junioreiden taso Suomessa

lutz

Katselin äsken suomalaisjunioreiden pisteitä äsken päättyneissä PM-kisoissa. Naisjunioreiden pisteet olivat mielestäni aika surkeita. Toivottavasti nykyiset huippumme: Laura, Susanna, Kiira ja Jenni luistelevat vielä kauan niin tilanne ehtii vielä korjaantua junioripuolella. Pelkällä kolmoistulpilla ei pitkälle päästä kansainvälisissä kisoissa eli monipuolisempaa hyppyvalikoimaa tarvitaan muun luistelutaidon ohella.

15

2720

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • exä luistelija

      Ei ollut edes Sofia siellä vaikka oli SM pronssilla. Miksi muuten ihku Kiira ei osallistunut sinne?

      • skatemam

        Kyllä exäluistelijan tulisi tietää, että taitoluisteluliitto on ajat sitten tehnyt päätöksen arvokisavalinnoista elikkä SB-pisteillä tulee valituksi myös PM-kisoihin kuten JMM:hin. Luistelijalla on useita mahdollisuuksia antaa näytöt tasostaan. Näin herkässä lajissa ei yhdellä SM-mitalilla pitkälle pötkitä ( Sofian pronssi)luistelijan "oikeusturvan" kannalta on hyvä, että näyttömahdollisuuksia on useita, voi olla loukkaantumisia tai flunssaa yms. juuri SM-kisojen aikaan. Jos haluat, että koko valintasysteemiä muutetaan,niin anna palautetta liitolle ;)

    • SKT8

      Joo, nuo kisat nyt eivät kovasti hurraamisen aihetta antaneet, mutta en olisi vielä epätoivoinen...

      PM-kisoissa Suomen junnupuolen ykkönen ja kakkonen SM-kisoista, Alisa Mikonsaari ja Noora Pitkänen, eivät esittäneet parasta osaamistaan, vaikka Noora tekikin komean nousun vapaaohjelmassaan. Noora osaa myös kolmoislutzin ja Alisakin ainakin harjoittelee sitä. Ja varmasti moni muukin juniori. Jossakin vaiheessa sitten joillakin ne taidot loksahtavat kovan harjoitelun tuloksena kohdalleen!

      Varmasti monessakin luisteluseurassa on kasvamassa tulevaisuuden tähtiä. Eivät Kiira, Laura ja Susannakaan vielä 14-15-vuotiaina olleet nykyisellä taitotasollaan. Jenni ponkaisi pinnalle jo 15-vuotiaana ja teki loistavasti kaikki kolmoishypyt lutz mukaanlukien, mutta hän lienee huippulahjakkuus, joita on harvassa.

      (Ulkomailla suurissa luistelumaissa näyttää enemmän olevan sääntönä, että hyvin nuoret tytöt hallitsevat kaikki kolmoishypyt jo 14-vuotiaina, mutta monet heistä menettävät taitonsa ainakin tilapäisesti kun "puberty monster" iskee...)

      Toivottavasti Jenni pääsee ensi kauteen mennessä kasvukivuistaan ja palaa samalle tasolle kuin viime vuonna, hänestä olisi Suomelle tähtiluistelija vielä 10 vuodeksi eteenpäin ja varmasti Laura ja Kiirakin jatkavat vielä vuosia.

      • ei valittu junnujen MM-kiso...

        Miksi Alisa Mikonsaarta ei valittu junioreiden MM-kisoihin? Johtuuko se PM-kisojen tuloksista?

        Olen hieman surullinen hänen puolestansa, sillä hän on kaksinkertainen junioreiden Suomen mestari ja oli juniorien GP-kisoissa viime syksynä paras suomalainen, silti häntä ei edelleenkään valittu MM-kisajoukkueeseen. Toivottavasti hän saa vielä oman tilaisuutensa ja toivottavasti tämä tilanne vain motivoi häntä entisestään.

        Noora Pitkäsen luistelua en ole koskaan nähnyt, joten sitä en voi kommentoida, mutta mielestäni toisen edustajamme Matleena Laakson hypyt näyttävät hieman omituisilta. Alisan hypyt ovat yleisesti ottaen varmemman näköisiä. Matleenan luistelu on tosin viimeistellympää kuin Alisalla. Varmaankin on ollut vaikea valinta.

        Ennustukseni kuitenkin on, että tiukkaa tekee Laaksolla ja Pitkäsellä vapaa-ohjelmaan pääsy ja ensi vuonna Suomella on vain yksi paikka tyttöjen sarjassa. Tosin tilanne saattaisi olla täysin sama, vaikka Mikonsaari olisi kisassa mukana. Kun osallistujalistaa katsoo, taso tyttöjen kisassa näyttää todella kovalta.

      • skatemam
        ei valittu junnujen MM-kiso... kirjoitti:

        Nyt kannattaisi surffailla taitoluisteliiton sivuilla, siellä on osio "arvokisavalintakriteerit". Pelisäännöt on tehty kaikille selviksi jo ennen kauden alkua eli SB-pisteillä mennään PM ja JMM- kisoihin. Ja pulinat pois...
        Muutenkin tunnut katsovan luistelua kovin hyppykeskeisesti, onhan siellä paljon muitakin elementtejä arvioitavaksi...

      • Uimarinkeuhkot
        ei valittu junnujen MM-kiso... kirjoitti:

        Miksi Alisa Mikonsaarta ei valittu junioreiden MM-kisoihin? Johtuuko se PM-kisojen tuloksista?

        Olen hieman surullinen hänen puolestansa, sillä hän on kaksinkertainen junioreiden Suomen mestari ja oli juniorien GP-kisoissa viime syksynä paras suomalainen, silti häntä ei edelleenkään valittu MM-kisajoukkueeseen. Toivottavasti hän saa vielä oman tilaisuutensa ja toivottavasti tämä tilanne vain motivoi häntä entisestään.

        Noora Pitkäsen luistelua en ole koskaan nähnyt, joten sitä en voi kommentoida, mutta mielestäni toisen edustajamme Matleena Laakson hypyt näyttävät hieman omituisilta. Alisan hypyt ovat yleisesti ottaen varmemman näköisiä. Matleenan luistelu on tosin viimeistellympää kuin Alisalla. Varmaankin on ollut vaikea valinta.

        Ennustukseni kuitenkin on, että tiukkaa tekee Laaksolla ja Pitkäsellä vapaa-ohjelmaan pääsy ja ensi vuonna Suomella on vain yksi paikka tyttöjen sarjassa. Tosin tilanne saattaisi olla täysin sama, vaikka Mikonsaari olisi kisassa mukana. Kun osallistujalistaa katsoo, taso tyttöjen kisassa näyttää todella kovalta.

        http://www.youtube.com/watch?v=93aiiUCCZhw

        Toivottavasti menee paremmin MM-kisoissa.

      • taitoluistelua seuraaja
        Uimarinkeuhkot kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=93aiiUCCZhw

        Toivottavasti menee paremmin MM-kisoissa.

        Noora Pitkäsellähän oli kuulemma PM-kisoissa epäonnea luistimien kanssa.Lyhytohjelman alkuverkassa jäällä ollut kivi tai joku muu, osui hänen terään ja terään tuli pitkä naarmu. Näkeehän tosta videosta miten luistin tökkii...

      • 3 Lz
        taitoluistelua seuraaja kirjoitti:

        Kyllä jr taso on tosiasiassa nousemaan päin.
        Ei nykyisistä naisluistelijoista
        tehnyt kukaan sen kummempia hyppyjä junnuina
        kuin nykyiset.
        Samoin esim. 3Lz on aika epävarma kovissa kisoissa
        niin junnuille kuin senioreillekin.
        Harvalla on sen tekemisestä edes omakohtaista
        asiantuntemusta kirjoitella.

      • Taitoluistelija
        taitoluistelua seuraaja kirjoitti:

        Noora Pitkäsellähän oli kuulemma PM-kisoissa epäonnea luistimien kanssa.Lyhytohjelman alkuverkassa jäällä ollut kivi tai joku muu, osui hänen terään ja terään tuli pitkä naarmu. Näkeehän tosta videosta miten luistin tökkii...

        Niin, yleensä kilpailuissa jää on aina kivinen!;) Tietenkin tuo on mahdollista, mutta taitoluistelussa on muitakin asioita, joihin yksi terän naarmu ei hirveästi vaikuta!

      • niinpä niin
        ei valittu junnujen MM-kiso... kirjoitti:

        Miksi Alisa Mikonsaarta ei valittu junioreiden MM-kisoihin? Johtuuko se PM-kisojen tuloksista?

        Olen hieman surullinen hänen puolestansa, sillä hän on kaksinkertainen junioreiden Suomen mestari ja oli juniorien GP-kisoissa viime syksynä paras suomalainen, silti häntä ei edelleenkään valittu MM-kisajoukkueeseen. Toivottavasti hän saa vielä oman tilaisuutensa ja toivottavasti tämä tilanne vain motivoi häntä entisestään.

        Noora Pitkäsen luistelua en ole koskaan nähnyt, joten sitä en voi kommentoida, mutta mielestäni toisen edustajamme Matleena Laakson hypyt näyttävät hieman omituisilta. Alisan hypyt ovat yleisesti ottaen varmemman näköisiä. Matleenan luistelu on tosin viimeistellympää kuin Alisalla. Varmaankin on ollut vaikea valinta.

        Ennustukseni kuitenkin on, että tiukkaa tekee Laaksolla ja Pitkäsellä vapaa-ohjelmaan pääsy ja ensi vuonna Suomella on vain yksi paikka tyttöjen sarjassa. Tosin tilanne saattaisi olla täysin sama, vaikka Mikonsaari olisi kisassa mukana. Kun osallistujalistaa katsoo, taso tyttöjen kisassa näyttää todella kovalta.

        Onhan 2 peräkkäistä SM mestaruutta kovempi juttu
        kuin jonkun vähäpätöisemmän kisan SB tulos.
        Mielestäni suomenmestarin pitäisi olla aina
        joukkueessa ensimmäinen valinta.
        Sen jälkeen GP kisoista paras tulos otettaisiin
        valinnoissa huomioon.
        Ei hyvältä näytä MM kisaa ajatellen, taitaa mennä
        toinen edustuspaikka ensi vuodelle.

      • sivusta seurannut
        niinpä niin kirjoitti:

        Onhan se harmi, ettei Suomen mestari päässyt edustamaan Suomea JMM-kisoihin. Mutta hienostihan hän luisteli nuorten olympialaisissa.
        Onnea kuitenkin koko Suomen joukkueelle kovatasoiseen JMM!!

      • Skatemam
        niinpä niin kirjoitti:

        Onhan 2 peräkkäistä SM mestaruutta kovempi juttu
        kuin jonkun vähäpätöisemmän kisan SB tulos.
        Mielestäni suomenmestarin pitäisi olla aina
        joukkueessa ensimmäinen valinta.
        Sen jälkeen GP kisoista paras tulos otettaisiin
        valinnoissa huomioon.
        Ei hyvältä näytä MM kisaa ajatellen, taitaa mennä
        toinen edustuspaikka ensi vuodelle.

        Eivät ne Aliisan näytötkään niin ihmeellisiä ole olleet esim. PM-kisoista tai Winter European Youth Olympic Festivalseista. Ei se SM-titteli mitään takaa, on vain yhden kisan tulos. Tämä samahan nähtiin EM-kisoissa, kuinkas kävikään Suomen Mestarille, oli huonoin suomalainen...sillä kertaa...

      • karavaani kulkee koirat hau...
        Skatemam kirjoitti:

        Eivät ne Aliisan näytötkään niin ihmeellisiä ole olleet esim. PM-kisoista tai Winter European Youth Olympic Festivalseista. Ei se SM-titteli mitään takaa, on vain yhden kisan tulos. Tämä samahan nähtiin EM-kisoissa, kuinkas kävikään Suomen Mestarille, oli huonoin suomalainen...sillä kertaa...

        Kahden kisan 2008 ja 2009.
        Aina ei voi kukaan voittaa. Tappiossa kytee voiton
        siemen. SM kisa on aina kova paikka kaikille.
        Puolan kisassa oli euroopan junioreiden parhaat.
        Se on kovempi taso kuin PM, ainakin pisteiden
        perusteella. Odottelen MM kisoja...
        siellähän on maailman parhaat juniorit.

      • Vanhoissa vara parempi
        niinpä niin kirjoitti:

        Onhan 2 peräkkäistä SM mestaruutta kovempi juttu
        kuin jonkun vähäpätöisemmän kisan SB tulos.
        Mielestäni suomenmestarin pitäisi olla aina
        joukkueessa ensimmäinen valinta.
        Sen jälkeen GP kisoista paras tulos otettaisiin
        valinnoissa huomioon.
        Ei hyvältä näytä MM kisaa ajatellen, taitaa mennä
        toinen edustuspaikka ensi vuodelle.

        Suomalaisluistelijat olivat sijoilla 37. ja 45. lyhytohjelmassa eivätkä päässeet vapaaluisteluun. Ensi vuonna on siis vain yksi edustaja kuten oli arvattavissakin. Harmi, kun Jenninkin piti loukata nilkkansa, vaikka en tiedä oliko hän edes lähdössä mukaan näihin kisoihin. No, tämän alemmas ei voi enää sukeltaa..

      • onko tietoo..
        Vanhoissa vara parempi kirjoitti:

        Suomalaisluistelijat olivat sijoilla 37. ja 45. lyhytohjelmassa eivätkä päässeet vapaaluisteluun. Ensi vuonna on siis vain yksi edustaja kuten oli arvattavissakin. Harmi, kun Jenninkin piti loukata nilkkansa, vaikka en tiedä oliko hän edes lähdössä mukaan näihin kisoihin. No, tämän alemmas ei voi enää sukeltaa..

        Onko kellään tietoa, onko maajoukkueet jo valittu??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1103
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    6. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      760
    7. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      713
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      700
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      681
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      656
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      39
      522
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe