Fobiasta eroon?

Jos osaat uida, voi havaita veden kelluttavan voiman. Selällään vedessä kelluu kuin sängyssä.
Aivan pystyssä ollessa jää veden raja otsan tienoille. Uimahallista voi lainata vesijuoksuvyötä, joka kelluttaa kovasti. Voit myös hankkia snorkeliputken ja lasin. Snorkelin avulla voi kellua pystyssä seisten ja pysyy pinnalla tekemättä mitään. Huomaat siis uppoamisen mahdottomaksi. Pohjaan et pääsisi, vaikka yrittäisitkin.

Heippa "Vesifobia"!
Itse olen kärsinyt (kärsin kylläkin edelleen, valitettavasti) syvän veden fobiasta. Et siis ole ainut, joka tuntee näitä. Kuvauksesi täsmäsi myös minunkin fobiani kanssa ja olin itsekin helpottunut kun huomasin, että muillakin on tämä ongelma.

Uskon, että pelkoni alkoi siitä kun alakouluikäisenä olin kiinnostunut lukemaan kaikkia faktakirjoja kuvien kera. Kerran satuin lukaisemaan vesistöistä ja siellä oli teksti ja piirretty kuva Mariaanien haudasta (tiedät varmasti mikä se on!). Säikähdin todella paljon, että voiko jossakin olla niin syvää ja se kuva oli pelottava myös.
Siitä saakka olen pelännyt syviä vesiä, ja jos kuulenkin kuinka paljon vettä on allani tai näen kyltin, niin pelkorefleksi laukeaa. Minulla oli lapsena sama uimahallien altaiden kanssa kun pelkästään NÄIN veden syvenevän. Pelkäsin uida altaissa, mutta lopulta päätin että sen on loputtava. Sain luotettavan henkilön, jonka kanssa menimme pikku hiljaa vain hetkeksi aikaa veteen ja nousimme pois ENNEN kuin tuli paniikki. Sitten pikkuhiljaa olin kauemman ja kauemman aikaa, kunnes lopulta uskalsin sukeltaa pohjaan ( 4 metrin syvyyteen!) Tämä totuttelu kesti noin muutaman kuukauden ajan ennen kuin uskalsin sukeltaa kunnolla. Kiireellä hosuttaessa tulee vain pahaa jälkeä.

Toinen esimerkki huonosta kokemuksesta oli kun menimme perheen kanssa Thaimaaseen snorklailemaan. Thaimaassahan on tunnetusti kirkas vesi ja hyvä näkyvyys, että näkee veden syvyyden pohjaan saakka.. :S
Hyppäsin veneestä lasit silmillä ja kun katsoin alas näkyi vain loputton kuilu tummaa vettä allani ja tiesin, että TÄSSÄ ON JÄÄTÄVÄN SYVÄÄ! Sain tuskaisen paniikkikohtauksen ja uin rantaa kohden mielettömällä voimalla koko ajan hysteerisesti itkien. Mielessä pyöri vain ajatus: "pakko päästä pois, pakko päästä pois!" pahinta oli se, että vedestä ei päässyt kuivalle maalle.

Mutta sanoisin, että totuttelu ja pikkuhiljaa epämukaviin tilanteisiin pienoinen pakottaminen tuo hyvää tulosta. Kannattaa ottaa mukaan myös joku luotettava henkilö, vaikka kaveri tai sitten ammattilainen. Totuttelu pitää lähteä ihan siitä helpoimmasta, eli vaikka rannalla istuskellaan ja katsellaan syvyyskylttejä, katsellaan kuvia syvistä vesistä, sitten siirrytään veneeseen jne...kunnes lopulta olet vedessä itse ilman paniikkia!

En tiedä miten sinulla nykyään menee pelkosi kanssa, mutta toivon että vaikka tämä olikin vanha keskusteluketju, niin toivon, että tästä olisi jotain hyötyä!! :) TSEMPPIÄ!!! Et ole yksin!

minuakin kammottaa syvät ja varsinkin tummat vedet,joissa en näe,mitä siellä on...mutta minun pelkoni,joka fobian luokkaa(fobiat niin kovia pelkotiloja,että haittaavat normaalia elämää) liittyy haikaloihin! Olen suomalainen nainen ja niin kauan, kuin muistan-alle kouluikään asti, olen pelännyt hysteerisesti haikaloja ja varsinkin valkohaita, jo kauan ennen tappajahai leffaa...kun näin elokuvan-tunnistin heti pelkoni kohteen;tuon älykkään tasalämpöisen,eläviä poikasia synnyttävän persoonallisen tyypin! Olin tulla hulluksi, kun vihdoin uskaltauduin katsomaan teatteriin....jouduin jonkinlaiseen psykoosiin...en voinut istua edes pöntölle,saatika mennä suihkuun kunnolla.Ahdistus nousi niin kovaksi.Se siitä siedätyshoidosta...Varmaa exelossa hai tappanut....? :/

Juu, selvä fobia. Ei sille juuri voi mitään.

Mutta ymmärrän hyvin yhden asian fobiat.

Onpa mukava kuulla, että on muitakin syvän veden pelkoisia. Itselläni ei ole ongelmia uimahallissa, mutta en esim oikein siedä mennä veneestä uimaan järvenselällä, ja huomaan muuttuvani rauhattomaksi syvien altaiden äärellä. Myös esim. Särkäniemen lasiseinäisen delfinaarioaltaan vieressä seisominen on kammottavaa. Tämä ei siis kuitenkaan ole häiritsevän vahva pelko.

Tiedostin syvän veden pelon jo lapsena. Hyppäsin kesämökillä veneestä uimaan, "hui miten paljon vettä allani.." Syvä vesi oli kuin syvä, upottava, pelottava avaruus, joka tuntui vetävän minua alaspäin. Sydän hakkasi, kurkotin kohti venettä. Muut pelästyivät reaktiotani, koska he pelkäsivät minun kaatavan veneen kun yritin päästä nopeasti ylös.

Syvän veden pelkoon liittyy minulla mielenkiintoinen sivuoire: suuri kiinnostus syvänmerensukelluksia, mariaanien hautaa, syviä kraaterijärviä ym. kohtaan. Luen mielelläni tietoa näistä paikoista. Ehkä se mikä kammottaa myös kiehtoo.

Tuttu aihe itsellenikin.
olen siis 27v mies. Pienenä olin melkoinen vesipeto, tykkäsin uida ja sukellella järvissä, mesota uimapatjan tai kumiveneen kanssa vaikka keskellä järveä, eikä se pelottanut. Tuolloin ainut inhokki oli uida rannasta kauas ilman mitään uimapatjaa tai muuta, joten tuolloinen "pelko" oli ihan normaalia konkreettisen vaaran pelkoa.
Nykyään, vaikka olen suht taitava uimaan, pystyn sukeltamaan suht pitkiä matkoja (uimahallissa 50m) ja olen veden kanssa muuten sinut, mutta syvän veden kammo on iskenyt.

Tykkään mulia uimahallissa vaikka olisikin 4m syvä allas, kaikki on ok niin kauan kunnes näen pohjaan. Selälläni en pysty kelluttelemaan edes tuolla, heti tulee jotenkin ahdistava ja turvaton olo.
Väittäisin että suurimmaksi osaksi kysymys on liian vilkkaasta mielikuvituksesta.

Inhottavin tilanne johon olen joutunut, oli se, kun olimme kaverin kanssa vesihiihtämässä. Vesihiihto itsessään on ihan ok, tykkään kovasti, mutta tumma syvä vesi aiheuttaa ihan järjetöntä pelkoa. Tämä kaverini tiesi tästä kammostani, ja hiljaa mielessään oli päättänyt kokeilla että josko kammo kaikkoaisi seuraavasti:
Kaatoi mut vesisuksilla keskelle koljonselkää näsijärvellä, jäin sinne kelluttelemaan liiveillä. Ei mitään konkreettista vaaraa tai mitään, mikäs siellä kellutellessa keskellä aurinkoista päivää. Mutta itselleni tuli ihan järjetön paniikki, hysteerinen pelko, pohjaton turvattomuuden tunne, mielikuvitus tuotti välähdyksiä "mitä allani voikaan olla" jne. Kaveri paineli veneellä johonkin kilometrien päähän ja palasi puolen tunnin päästä takasin. Olin koko tuon puolen tunnin ajan uinut rantaanpäin minkä kerkesin. Ja voin sanoa:
EI AUTTANUT KAMMOON. Jos olisi voimat riittäneet niin olisin veneen päästyäni paiskannut kaverini sinne järveen ja tehnyt saman.

Mutta en siis tiedä tarkalleen mistä nuo pelot johtuu. Eihän siellä pohjassa ole kuin jotain särkiä ja ehkä lahna. Liivit päällä ei pitäisi olla mitään "hätää". mutta se kun tietää, että allani on ehkä ~50m tummaa vettä, niin hyi olkoon.

Voisin helposti mennä pinta-alaltaan 10 neliökilometrin kokoiseen altaaseen joka on metrin syvä, keskelle seisomaan eikä olisi hätää, mutta jos olisi 1x1m leveä allas ja kilometrin syvä, en menisi.

MIelenkiintoinen sivuoire itsellänikin, olen todella kiinnostunut syvänveden elävistä, kaloista, kalastuksesta, hylyistä, jättiläiskalmareista joita ei ole vielä elävänä saatu pyydystettyä jne jne... Kai nää 2 asiaa kulkee jollain jännällä tapaa käsi kädessä...

Jäämeren kalastusta tullut kans tässä viime vuosina kokeiltua, siinä huomaa hyvin kuinka samaan aikaan voi kiehtoa ja pelottaa. Kun antaa vieheen upota kymmeniä metrejä, ehkä enemmänkin, ja sieltä sitten milloin mitäkin tarttuu koukkuun... Niin ristiriitainen tilanne ettei mitään järkeä :)

Minä olen tämän saman kammon kanssa paininut vuosia.

Lapsuudessa veneiltiin paljon, uitiin syvissä jokisatamissa, keskellä selkää, käytiin kotoa käsin autolla uimassa ja vanhempana eli 11-13v:nä saatiin veljen kanssa mennä kahdestaan muutaman kilometrin päähän uimaan. Olen monta kertaa meinannut hukkua, mutta en usko että olisi syy siinä. Toki noilta ajoilta voi tulla kammoa juurikin syvyyden tietämistä kohtaan tai niitä veden alla piileviä kiviä, mutta ei ne pahimmat myrskytkään mitä seilattiin olleet minulle kamalia, vanhemmille vain.

Traumaattisempia kokemuksia olen sitten myöhemmin kokenut varhaisella teini-iällä, 13-15 vuotiaana, veneestä pois tönäisyjä, karilleajoa soutuvuneellä. Ja nämä varmastikin on enemmänkin sitä avuttomuuden tunnetta, kun ei ollut aikuisia läsnä, vaan sukulainen jota en aiemmin tuntenut.

Pahimmat kuitenkin ovat ne kerrat, kun uin mustassa vedessä päin kiveä, uppotukkia, tai kun levä tai kala koskettaa jalkaani. Näitä pelkään yli kaiken uidessani, uppotukkeja ja kiviä, mitä vain mitä siellä veden alla on, mistä en tiedä.

Kammoni oli niin vahva 5 vuotta sitten, että monta kertaa tuuperruin nykyisen asuinkaupunkini silloille (joita riittää) ellei ollut taluttajaa.

Siedätin itseäni sillä, että lähdin eri rantoihin kavereiden kanssa uimareissuille mukaan ja polskin rantavedessä, alkuun iski paniikin jo kun jalat irtosivat pohjasta, mutta siitä siirryin käsipohjauinnin kautta uiskeltelemaan parin metrin lenkkejä rannasta. Lopulta uin kavereiden perässä siellä mustassa syvässä vedessä parikymmentä metriä, (ei katsos ole kiviä tai uppotukkeja toisten perässä, välttämättä), ja pyysin että uivat rantaan ennenkuin panikoin. Olivat tämän yhden kesän aikana hyvin minun pelkoni ymmärtäneet, itse uiskentelivat kauempana ennen noita muutamaa kertaa kun uin kauemmaksi. Ja jatkoivat uimistaan kunhan palauttivat minut rantaan.

Sen jälkeen en ole uinut, turha minun on iteäni kiusata asialla josta en pidä, mutta voin nykyään istua joen rannalla ja kävellä siltojen yli. Pahin oli joskus autokoulussa, kun yhtäkkiä käännyttiin isolle sillalle, meinasi taju lähteä, mutta nykyään voi senkin sillan yli ajaa jos joku sinne ohjaa Välttelen sitä mieluusti, mutta ei ole paha ongelma ajaa yli. Ei se mukavaa ole, mutta hengittelemällä ja kiinnittämällä huomionsa edessäolevaan liikenteeseen pääsee yli suht helposti.

Päädyin googlella tähän topicciin, ja toivon että jollekin on apua omasta tarinastani, olen sentään päässyt vähän eteenpäin kammossani. Muutama vuosi noista uiskenteluista on jo, mutta voisi koittaa ehkä uudestaan. Pelot tulee kohdata, mutta vasta kun siihen on valmis.

Menee ehkä vähän syvälliseksi, mutta itsestä on iän myötä alkanut tuntua siltä, että pelätessään syviä vesiä ihminen pelkää itseasiassa piilotajuntaansa ja sieltä nousevia asioita. Minusta esimerkiksi syvästä vedestä nouseva sukellusvene tai suuri valas on jotain aivan kamalan hyytävää. Joskus näkee sellaisia videoita, joissa pienen veneen vieressä käy pinnassa valtava valas, jonka selkä viistää pintaa. Hrrrh.

Itse ajattelen jotenkin, että ainakin minun osaltani tuo oman mielen syövereiden pelkääminen sopii kuvaan, kun pelkään omia tunteitani jossain määrin enkä uskalla antautua niiden vietäväksi. Päällä on jatkuva kontrollin menettämisen pelko.

Tilanne on varmasti eri niillä, joille on meinannut käydä vedessä huonosti tai jotka ovat nähneet jonkun hukkuvan tai meinaavan hukkua, mutta itsellänikään tuohon syvien ja tummien vesien pelkoon ei ole mitään järjellistä syytä.

NLP eli Neurilingvistinen programminki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Neurolingvistinen_ohjelmointi

http://nlp-mentor.com/nlp-swish/

http://www.traumaterapiakeskus.com/

http://www.traumaterapiakeskus.com/7

Kärsin itse saman tyyppisestä fobiasta. Mutta minulla liittyy kauhea pelko siitä mitä siellä pohjassa on. Esim uppotukit ja muut on mulle kauhistus. Jos taas joku kiskoisi tukit rannalle ei olisi mitään ongelmaa, mutta syvällä vedessä ne ovat kauhistus.

Minä olen koittanut lähteä järvelle oikein tahallaan uimaan syvemmälle ja syvemmälle. Yleensä uin vain niin että halutessa jalat saa pohjaan. Uiminen sujuu hyvin ja uppoamisen pelkoa ei ole.

Tämä on kummallista sillä en mitään järki syytä pelolle ole löytänyt.

^Sama ongelma ja luulen, että yllättävän yleinen. Mutta jotenkin se ei häiritse oikeastaan mitenkään, koska käyn uimassa niin harvoin. Sosiaalinen fobia häiritsee noin sata kertaa enemmän.

Mulla on sama ongelma, itse en uskalla uida vedessä, joka on yli kaulaani asti pitkä. Vielä kun paraskaverini haluaa kanssani uimaan, ja vielä hyppimään, jos kieltäydyn, hän vetää herneet nenään. Nooh... Siiten ku seiskalla tulee taas uintia, jossa varmaan uidaan jossain syvimmässä altaassa ym.

Mua itse pelottaa vain meressä jos en yletä pohjaan ja jos se on yli vatsani korkeudella. Mua myös pelottaa kyllä kalat ja muut. En tiedä miksi mutta pelkään vaan ja jos alla on valjon vettä voin alkaa pelkäämään ja yritän päästä pois koska mieleen tulee vaan paikka jossa alla ei ole mitään muuta kuin paljon vettä ja hait ja muut
Itse haluaisin tietää miten tästä pelosta pääsee pois.
Sisä uimalat ja tuollaiset ei pelota ja rakastan sukellusta ja muuta. Ja olen vasta 13 ja en haluaisi että tämä jäisi kun olisin vanhempi.:(

Hiljalleen kun tottuu ja rohkeentuu mooooooooiii

Itsellä myös tämä syvän veden fobia. Se pelottaa kun ei näe pohjaan ja kalat(isot sellaset) laukasee reaktion että nyt pintaan!

Itse pelkään juuri niitä vesikasveja ja kuviteelisia olentoja syvässä vedessä. Jos olen esim keskellä järveä nii tulee olo että jokin örkki tulisi koskemaan minua jalasta tai olisi metrin päässä allani.

Itse pelkään juuri niitä vesikasveja ja syvässä vedessä olevia örkkejä. Jos olen esim keskellä merta nii tulee olo että jokin kuvitteellinen olento on metrin päässä minusta allani ja haluaa koskea jalkaani. En pelkää syviä vesiä tai vettä muuten jos se on kirkasta