Heräsin yhdeksän jälkeen illalla. Sijainti: vanhempien koti. Ikä: 23. Vuorossa pitkä yö samojen biisien kuuntelua koneelta ja datausta. Messenger-kontaktien lista on aika massiivinen,enimmäkseen alaikäisiä teinejä,joita välillä tulee jeesailtua ja muuten vaan jututettua. Aika yksinäistä silti.
Harrastuksista painojen liikuttelu jäämässä taka-alalle,keskityn enemmän laihduttamaan vararavinnon mitä muutaman vuoden painosessiot,usein pihalla keskellä talvea kylmässä tai lähimetsikössä kesällä kauniina kesäöinä. On taas tulossa semmoinen leudompi,feminiinisempi kausi,ettei jaksa niin satuttaa itseään,paitsi venyttelemällä.
Tuo homma nyt ehkä lähti osittain liikkeelle lapsuus ja -nuoruusajan kiusaustraumoista jotka aiheutti pääasiassa yksi entinen 'kaveri', ja joista on hankalaa päästä yli pelkästään tulemalla henkisesti ja fyysisesti vahvemmaksi. Kokemukset jotenkin tuhosivat osan yleistä turvallisuuden ja -iloisuudentunnettani,samoin kuin muu elämästä oppiminen. Olen myös jollakin tavalla ehkä ollut keskimääräistä haavoittuvaisempi tietyillä osa-alueilla pienestä asti. Se kokemus kun ensimmäisenä koulupäivänä ajoin bussilla ohi kotoa ja parina kertana lukuvuoden päättyessä myöhästyin kuljetuksista, ja kävelin kotiin.
-
Kotoa poistuminen ei tapahdu nykyisellään kovin montaa kertaa viikossa,tulee kyllä melko monena viikonloppuna baareissa käytyä,ilman kummaisempia tavoitteita. Joskus tulee joku piristävä kommentti ja joskus lannistava. Ensimmäistä kertaa vasta 21-vuotiaana.
Opiskelu/työ: Työkyvyttömyyseläke saatu 2010 asti (en ylpistele,kannustusta miltään puolelta ei vain satunnaiskurssituksiin/töihin nyt ollut), tilaisuus taas yrittää hakea kouluun,kuten kai sitten teenkin. Hassua kun siellä on sitten porukka aika paljon nuorempaa,jos pääsen,mutta se sopiikin tavallaan minulle aika hyvin. Elämään tulisi jonkinlainen rytmi ja ei olisi liikaa aikaa ajatella kaikkea paskaa. Sitä kai elämä on,siis rytmitystä.
Muita ajatuksia tulevaisuudesta:
Urheilussa 23 on semmoinen yleissarjan ja nuoret erottava ikä,usein. YK myös määrittelee nuoret alle 25-vuotiaiksi. Kohta se 24 tulee ja en tiedä vaikuttaako se muuhun kuin että nuoria,samoilla viivoilla olevia naisia/tyttöjä on ehkä taas vähän vaikeampi saada.
Ja koska tämä on Sinkut-palsta niin tässä vähän seksuaalihistoriaa:
2000: Tyttö oli ihastunut? Melkein tapasin.
2001: No idea.
2002: Hmm. Olisko ollut niin että eka kerran lähestyin tyttöä mutta olin aika huonossa hapessa ja en varsinaisesti tietoisesti ajatellut iskeväni häntä.
2003: En muista muuta kuin että olin naiivi varmaankin.
2004: Palasin nettiin ja sain vähän hylkäyksen kokemuksia. Tiedot naisista oli aika vähäiset.
2005: Tästä en kyllä muista mitään.
2006: Tässä vaiheessa ehkä rupesin saamaan vihiä asioista,ja maskulinisoitumaan. Oli live-yrittämistä ja odotuksia vähäisin tuloksin.
2007: Tästä on jäänyt kaksi naista mieleen. Toisen tapasin ja jonkinlaiseen seksiin olisi kai voinut olla mahdollisuus (ei sillä että se olisi pääasia,mutta se on jonkinlainen mittari),jos olisi onnistunut. Haikeata.
2008: Huipennus oli kesäinen melkein-tapaaminen yhden nuorikon kanssa joka oli ihastunut sen lyhyen ajan. Kuiva vuosi. Helpotusta sain vähän vastaamalla innokkaiden alaikäisten kirjoituksiin,eli cybermeininkiä. Ilman mitään ulkopuolista motivaatio 'oma kiva' alkaa käydä työstä ja taakasta ennen pitkää. Mielikuvitus ei enää veny.
2009: Tästä nyt näkee. Pari myönteistä kommenttia tullut. Veikkaan että tämä on nyt siitä kiinni opiskelenko jne. vai en.
En ole maininnut erilaisia ohareita ja monia muita läheltä-piti tilanteita sekä jos joku juttu on mennyt sinä vuonna muiden edelle,olen saattanut jättää jonkun merkittävämmän mainitsematta.
Miksi olen nykyisessä tilanteessa:
-kaverien häviäminen tietyssä vaiheessa johti suunnan puuttumiseen. Toiset menivät jatkokoulutuksiin jne. jatkoivat elämässä, itselleni ei annettu tällaista mallia ja nähtävästi koin oloni turvalliseksi olemalla kotona vuodesta toiseen. Kaverien puuttuminen tietysti edistää myös sukupuolista yksinäisyyttä.
-Kiusaamisen tuomat traumat.
-Ujous ja pelot. Kunnianhimottomuus,eksentrisyys.
-Matala libido tai kiinnostuneisuus (naisiin) tiettyinä aikakausina,erityisesti teini-ikäisenä.
-Moraaliset syyt joinakin aikakausina olla tekemättä aloitteita.
Päivä elämässä.
Sonic Ostrich
2
268
Vastaukset
- myöntää että
olet perinpohjaisesti analysoinut tilannettasi.
Suosittelen poistumaan kotoa vaikka väkisin useammin ja etsimään sosiaalisia kontakteja.
Kuka tahansa tulee ajan kuluessa mökkihöperöksi. Sitä ei kukaan kauan kestä. - Ammatti-ihmisen
kanssa ongelmastasi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760