Aurinko2009 5.viikko

Tatami

Hyvää alkavaa viikkoa!
Minulla on tämä maanantai edelleen punnituspäivä niin tässä tuloksia.
Jojoilee jojoilee;o/ 200g tulos mutta oikeestaan ihan ennakoitavissa ja positiivista ettei enempää. Koko mennyt viikko on ollut ruokien kanssa niin ja näin. Leipää on tullut mussutettua luvattoman paljon ja olenpa vähän sortunut sellaiseen napsimiseenkin. Eilen tuli syötyä ihan karkkia, kun oltiin vähän retkeilemässä. no, hiljaa hyvä tulee ja tällä kertaa minulla on periaate ettei mikään ole kiellettyä. Ehkä silloin on helpoompi myös kieltäytyä.
Nyt niskasta kiinni ja eteenpäin!

47

2086

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tomaatti115

      Ja täysillä mennään eikö vaan, hienoa et ollaan jo näin pitkällä tässä projektissa! Eikä kukaan ole luovuttamassa :)

      Mä söin aamulla puuron ja napostelun muutaman sipsin kun ne oli siinä pöydällä, laitoin pussin sen jälkeen laatikkoon ja toivon et mies söis ne illalla! Napostelu jää helposti päälle viikonlopusta mutta nyt tänään olen tarkka syömisissä. Tunnin päästä syön ruoaksi itsetehtyä lasagnea ja salaattia. Myöhemmin välipalaksi raejuustoa ja porkkanaa, ja iltapalaksi teen ehkä marjasmoothien ja ruisleipää.

      Wiifitillä en ehdi tänään liikkua taaskaan, kun menen illaksi opiskelemaan, mutta ajattelin kävellä koululle. On niin ihana aurinkoinen talvipäiväkin, että kävely tekisi hyvää. Sinne on matkaa vajaa 4km eli pitkästi, mut mukava lenkki tulee.

      • tellu67

        Joo samoilla linjoilla anukristiinan kanssa, erehdyin lauantaina leipomaan pullaa ja enempää ei varmaan tartte sanoakaan, heh!Tänäänkin vielä sorruin kahden pullan syömiseen, muuten syömiset suunnilleen ok, paitsi, että tänään erehdyin venäjällä käydessäni ottamaan juustohampurilaisen, mutta ei se nyt niin iso ollut..pakko oli ottaa, kun ei koskaan tiedä, että mitenkä pitkään joutuu odottamaan.

        Millie:Luin, että sullakin ollut vatsatautia, toivottavasti jo olosi on parempi.

        Eikun tsemppiä kaikille!

      • -Millie
        tellu67 kirjoitti:

        Joo, mulla oli sellanen yhden yön pikavatsatauti. Sen jälkeen mun syömiset vähän riistäyty käsistä, mutta tänään oon taas palannut ruotuun ja käynyt kuntosalillakin. Mun paino on viime viikosta tippunut 600 g, oon siihen ihan tyytyväinen kun pelkäsin painon nousseen syöpöttelyn jäljiltä.

        Isoliinu kyselit tuolla aiemmin laihdutuksen tavoitteista, niin mun tavoite ois painaa n. 65 kg 2010 kesäkuuhun mennessä, jolloin pudotettavaa ois nyt 29 kg:tä. Toivoisin, että vaatekoko ois sillon 40. Nyt mun farkkujen koko on 48 ja paitojen 44/46 tai 48/50.

        Onko teillä muilla muuten vaatekaapit täynnä liian pieniä vaatteita, joita on kertynyt lihomisen myötä? Mulla on kokoon 38 asti vaatteita kaapissa, joten kun laihdun niin eri kokojen vaatteita löytyy jo valmiiksi kaapista, kätevää, eikö vaan? ;). Vaikka tietty sitten kun laihtuu niin sitä pitää juhlistaa ostamalla joitain uusiakin vaatteita.

        -Millie

      • isoliinu
        -Millie kirjoitti:

        Moi kaikille!

        Itselläni ei ole pieniä ( pienenpiä) vaatteita kaapissa, kun olen ollut viimeiset 10-15 vuotta lihava. Mutta ihan varmasti halulla menen vaateostoksille jos vaan tulee päivä että kaapissa olevat vaatteet tippuu päältä:)
        Onnea kaikille painon pudotuksesta! Tosi kivaa kun jatkuu tolla linjalla teillä. ( pikku syöpöttelyistä huolimatta). Itse siis punnitsen sitten keskiviikkona ja toivon että paino ei olisi ainakaan paljon yli 105kg.
        Tänään söin tossa päivällä 1,5dl marjarahkaa ja päivällinen oli eilistä kiinalaista ruokaa. Kalorit tällä hetkellä n.600kcal. Meinaan syödä vielä kanasalaattia ja varmaan vanukasta. Eli sitten kai kokonaiskalorit tulee johonkin 1200kcal. Se on hyvä, jos tossa lukemassa pysyy:)
        Iltoja kaikille!

      • Meni taas 4,5 h. Soutulaitteessa 21 km maksimivastuksella ja 400 toistoa jalkaprässissä, haarojen koukistajassa, vatsan koukistajassa ja vatsan ojentajassa. 3300 kCal miinuksella tänään
        (aamiaiseksi meni 2 leipäviipaletta kevytmajoneesilla, lounaaksi kukkakaalia ja riistakäristystä ja salilla 4 myslipatukkaa).

        Illalliseksi on vielä raejuustoa tai palautumisjuomaa. Baarissa kyllä poikkean kotimatkalla. Täytyy varmaan ottaa jotain edes lievästi makeaa kun verensokeri taitaa olla hiukan alamaissa.

        Oletkos muuten kokeillut laittaa raejuustoa lasagneen? Sillä voi korvata puolet tavallisesta juustosta. Mä en voi kyllä kuvitellakaan laittavani lasagnea pitkään aikaan, olen sille niin perso.

      • tellu67
        -Millie kirjoitti:

        Joo, mulla oli sellanen yhden yön pikavatsatauti. Sen jälkeen mun syömiset vähän riistäyty käsistä, mutta tänään oon taas palannut ruotuun ja käynyt kuntosalillakin. Mun paino on viime viikosta tippunut 600 g, oon siihen ihan tyytyväinen kun pelkäsin painon nousseen syöpöttelyn jäljiltä.

        Isoliinu kyselit tuolla aiemmin laihdutuksen tavoitteista, niin mun tavoite ois painaa n. 65 kg 2010 kesäkuuhun mennessä, jolloin pudotettavaa ois nyt 29 kg:tä. Toivoisin, että vaatekoko ois sillon 40. Nyt mun farkkujen koko on 48 ja paitojen 44/46 tai 48/50.

        Onko teillä muilla muuten vaatekaapit täynnä liian pieniä vaatteita, joita on kertynyt lihomisen myötä? Mulla on kokoon 38 asti vaatteita kaapissa, joten kun laihdun niin eri kokojen vaatteita löytyy jo valmiiksi kaapista, kätevää, eikö vaan? ;). Vaikka tietty sitten kun laihtuu niin sitä pitää juhlistaa ostamalla joitain uusiakin vaatteita.

        -Millie

        Mullakin joskus tavoitteena, että mahtuisin vaatekokoon 40, se olisi ihanne. Mullakin pieniä vaatteita kaapissa, koska lihominen on tapahtunut parin vuoden aikana.(selkä meni)

      • Tomaatti115
        mrx-08 kirjoitti:

        Meni taas 4,5 h. Soutulaitteessa 21 km maksimivastuksella ja 400 toistoa jalkaprässissä, haarojen koukistajassa, vatsan koukistajassa ja vatsan ojentajassa. 3300 kCal miinuksella tänään
        (aamiaiseksi meni 2 leipäviipaletta kevytmajoneesilla, lounaaksi kukkakaalia ja riistakäristystä ja salilla 4 myslipatukkaa).

        Illalliseksi on vielä raejuustoa tai palautumisjuomaa. Baarissa kyllä poikkean kotimatkalla. Täytyy varmaan ottaa jotain edes lievästi makeaa kun verensokeri taitaa olla hiukan alamaissa.

        Oletkos muuten kokeillut laittaa raejuustoa lasagneen? Sillä voi korvata puolet tavallisesta juustosta. Mä en voi kyllä kuvitellakaan laittavani lasagnea pitkään aikaan, olen sille niin perso.

        Mrx, en ole kokeillut korvata mut makaronilaatikkoon laitan aina raejuustoa ja porkkanaraastetta kananmunan & maidon sijasta. Ja lihalientä laitan. Mun lempiruoka on lasagne ja tein sitä sunnuntaina vieraille ruuaksi ja tänään vielä söin palan kun sitä jäi. Oli todella hyvää, kalorit noin 500.

        Tänään oon syönyt:

        AAMU: Kaurapuuro mehukeitolla. Pari kourallista sipsiä.
        RUOKA: Lasagnea.
        VÄLIPALA: Raejuustoa, porkkana, banaani.
        ILTAPALA: Iso lautasellinen itsetehtyä fetasalaattia, yksi myslisämpylä salaatilla & juustolla & kinkulla. Mangosose kiivi.

        Noin 1650-1700kcal, hyvä päivä. Söin taas säännöllisesti ja tuli kuituja ja kasviksia paljon. Suunnittelin tämän viikon ruokalistaan kanaa ja wokkivihanneksia, lohipihviä kasviksilla, makaronilaatikkoa, italialaista pastaa tomaattikastikkeessa ja naudanlihasuikaleita. Mies tekee lauantaina jotain ystävänpäiväruokaa, varmaan porsaan sisäfilettä. Haluaisin syödä kalaa enemmän mut yhdessä me aina päätetään ruoat, ja myös mies ehdottaa monia ruokia mitä tehdään. En halua et hän joutuu muuttaa elintapojaan mun takia joten lasken sitten vaan kalorit ja syön muuten sen mukaisesti. Yleensä syön aika pieniä annoksia ja teen aina kasviksia ruoan seuraksi. Pääasia et kalorit ei mene kovin yli ja tulee kasviksia ruoasta. Ei pitäisi stressata niin paljon ravintoaineista..

        Kävelin tänään sen 4km ja 45min meni. Tuli mukava olo! Väsyttää aivan hirveästi joten taidan nukkumaan mennä vaikka onkin vapaapäivä huomenna :)

      • Tomaatti115 kirjoitti:

        Annoskokokontrolli (siis sen lautasella olevan runsasenergisen ruuan) on paljon tärkeämpää kun ruuan laatu. Lisää bulkkia juuri vähäenergisistä kasviksista ja juureksista niin saa mahan täyteen eikä liikaa kaloreita. Tuollaisella ruokavaliolla voi olla vaikka lopun ikäänsä, laihdutustuotteet alkavat kuitenkin tympiä ajan oloon.

        Sitten jos tekee ruuan itse niin voi yrittää minimoida kovan rasvan, vähentää nopeita hiilihydraatteja ja syödä kalaa ynnä muuta.

        Mä en kauheasti välitä maidosta, mysliin sitä tarvitsee ja silloin kun join kahvia niin caputsinoon. Mä laitan kanssa laatikot liemeen, tosin kasvisliemeen kun se on musta parempaa.

        Perunalaatikolle kevyempi vaihtoehto on muuten punajuurilaatikko (punajuurta, jauhelihaa, aurajuustoa, kermaa, valkopippuria, kasvislientä). Tuohon voisi varmaan laittaa myöskin raejuustoa. Kermaa&auraa ei tarvitse paljoa. Nestettä tulee vähemmän kuin perinteiseen laatikkoon, ehkä puoleen väliin vuokaa.

        Mulla on aivan hirveät kivut sisäreisissä sunnuntain kuntosaliharjottelusta! Ne olivat jo eilen kipeät ja vähän vaikeutti liikkumista mut yöllä paheni aivan hirveäksi enkä pystynyt nukkumaan, kun en kylkeä saanut käännettyä. Vessassakäynti on aivan tuskaa kun ei pysty kunnolla istumaan. Kävely on niinkuin pingviinikävelyä. EI mulla koskaan näin kipeäks oo lihakset tulleet :( Laitoin mobilatia paljon et toivottavasti se auttaa. Venyttelin jalat kunnolla sillon sunnuntaina, joten en ymmärrä tätä. Kai ne lihakset on niin huonossa kunnossa..

        Vaatteista oli täällä keskustelua. Mulla on kaapissa hieman pienempiä vaatteita jotka varmaan ovat sopivia kun painan 95-100kg. Mut kovin pieniä ei löydy, kaikki on myyty... Kokoa 38-40 itse tavoittelen, että löytyis kivoja vaatteita helposti. Kun painoin 77kg muutama vuosi sitten 17-vuotiaana niin sillon mulle mahtui koko 42.

        Mulla auttaa sauna punttisalitreenin jälkeen, pitää lihakset pehmeämpinä. Tuo kipu johtuu tulehduksesta eli sinne lihakseen kertyy nestettä (harvoin salilla repii mitään). Positiivisena pointtina, 'no pain, no gain' eli lihaksen kasvaminen sattuu.

        Voi myöskin yrittää venytellä myös jälkeenpäin ja lämmitellä hyvin ennen laitteita (mulla 22 m soutulaitteessa).

      • isoliinu
        Tomaatti115 kirjoitti:

        Mrx, en ole kokeillut korvata mut makaronilaatikkoon laitan aina raejuustoa ja porkkanaraastetta kananmunan & maidon sijasta. Ja lihalientä laitan. Mun lempiruoka on lasagne ja tein sitä sunnuntaina vieraille ruuaksi ja tänään vielä söin palan kun sitä jäi. Oli todella hyvää, kalorit noin 500.

        Tänään oon syönyt:

        AAMU: Kaurapuuro mehukeitolla. Pari kourallista sipsiä.
        RUOKA: Lasagnea.
        VÄLIPALA: Raejuustoa, porkkana, banaani.
        ILTAPALA: Iso lautasellinen itsetehtyä fetasalaattia, yksi myslisämpylä salaatilla & juustolla & kinkulla. Mangosose kiivi.

        Noin 1650-1700kcal, hyvä päivä. Söin taas säännöllisesti ja tuli kuituja ja kasviksia paljon. Suunnittelin tämän viikon ruokalistaan kanaa ja wokkivihanneksia, lohipihviä kasviksilla, makaronilaatikkoa, italialaista pastaa tomaattikastikkeessa ja naudanlihasuikaleita. Mies tekee lauantaina jotain ystävänpäiväruokaa, varmaan porsaan sisäfilettä. Haluaisin syödä kalaa enemmän mut yhdessä me aina päätetään ruoat, ja myös mies ehdottaa monia ruokia mitä tehdään. En halua et hän joutuu muuttaa elintapojaan mun takia joten lasken sitten vaan kalorit ja syön muuten sen mukaisesti. Yleensä syön aika pieniä annoksia ja teen aina kasviksia ruoan seuraksi. Pääasia et kalorit ei mene kovin yli ja tulee kasviksia ruoasta. Ei pitäisi stressata niin paljon ravintoaineista..

        Kävelin tänään sen 4km ja 45min meni. Tuli mukava olo! Väsyttää aivan hirveästi joten taidan nukkumaan mennä vaikka onkin vapaapäivä huomenna :)

        Mites on tänään mennyt porukoilla? Onkos täältä muuten hävinnyt porukoita vai onko kaikki vielä mukana taistossa?
        Minulla on ollut tähän mennessä ihan mukava päivä. Olin tyttäreni kanssa vaateostoksilla, äitini kuskina ( kun en voi itse ajaa) ja käytiin syömässä sämpylät ja juomassa kahvia. Itse söin n. puolet sämpylästä, jossa oli savukinkkua, salaattia ja kastiketta. Ja join caffe lateen. Lopuksi käytiin mäkkärillä, jossa söin puolikkaan jäätelön ( huono omatunto ei anna periksi syödä kokonaan) ja ostin kotiin pari kanasalaattia toiseen kertaan.
        Kotiin tullessa oli mieheni laittanut paellaa ja sitä söin n.100-150g. Kalorit tällä hetkellä n. 700kcal. Eli myöhemmin syön vielä varmaan n. 500-600kcal:in edestä.
        Harmittaa jo aika kovasti kun ei pysty urheilemaan..ehkä yritän ensi viikolla aloittaa varovasti Wii:llä, jotain step aerobicia tms.
        Toivottavasti on muillakin ollut hyvä päivä ja että Tomaatti115 ei ole enää kauheissa tuskissa..tiedän nimittäin tunteen, ei kiva...muttei onneksi pysyvää:)

      • Tomaatti115
        isoliinu kirjoitti:

        Juu alkaa täällä helpottamaan vähän, oon kaks kertaa mobilatia laittanut ja yrittänyt muutenkin vähän venytellä. Istuminen ja ylösnousu on vielä hidasta ja tuskallista mutta kyllä jo parempi kuin aamulla. Huomen aamulla varmasti vieläkin parempi!

        Oon syönyt tänään taas vähän sipsiä, pari kourallista illalla ja aamulla..:( ruoaksi tein aivan ihanaa kanawokkia, johon tuli yhteen annokseen 150g tuoretta parsakaalia, puolikas paprika, yksi sipuli, 150g maustamatonta kanafilettä sekä 1.5 rullaa nauhapastaa. Paistoin sit pannulla wokkina ja tuli niin makoisaa että. Öljyä tietysti täytyi laittaa paistaessa mutta muuten tosi täyttävä ja terveellinen ateria. Mieskin tykkäsi. Iltapalaksi tein äsken marjasmoothien, johon laitoin maustamatonta luonnonjogurttia, vähän maitoa, mustikoita ja mansikoita. Terveellistä ja täyttävää:) Sen lisäksi söin ruisleipää.

        Huomenna punnitus, jonka teen jo tosi aikaisin eli kuudelta, toivottavasti ei ole turvonnut olo kun niin aikaisin punnitsen.

        Kyllä laihduttajakin tarvitsee niitä välttämättömiä rasvahappoja ja öljy auttaa pitämään kolesterolin alhaisena. Mulla lisäksi öljy pitää hyvin nälkää.

        Mulla meni eilen ruisleipää, puolikas grillikanaa, salaattia ja rahkaa. Tänään sama juttu kun grillikanaa on vielä jäljellä se toinen puolikas. Nahkaa en tietysti syö ja oli semmoinen hyvin paahdettu yksilö muutenkin. Kaloreita tuli ehkä 1700 kCal.

        Kanasta saa muuten oikein hyvää ja vähäkalorista keittoa. Halpaakin on kun ostaa tarjouskoipireisiä. Mä keitän noi koipireidet painekattilassa ja kuorin seuraavana aamuna rasvan pois, irroitan lihan luista, lisään vihannekset (sipuli, keittojuurekset, peruna) ja
        maustan ja keitän valmiiksi.

      • kaloripommi
        isoliinu kirjoitti:

        Mites on tänään mennyt porukoilla? Onkos täältä muuten hävinnyt porukoita vai onko kaikki vielä mukana taistossa?
        Minulla on ollut tähän mennessä ihan mukava päivä. Olin tyttäreni kanssa vaateostoksilla, äitini kuskina ( kun en voi itse ajaa) ja käytiin syömässä sämpylät ja juomassa kahvia. Itse söin n. puolet sämpylästä, jossa oli savukinkkua, salaattia ja kastiketta. Ja join caffe lateen. Lopuksi käytiin mäkkärillä, jossa söin puolikkaan jäätelön ( huono omatunto ei anna periksi syödä kokonaan) ja ostin kotiin pari kanasalaattia toiseen kertaan.
        Kotiin tullessa oli mieheni laittanut paellaa ja sitä söin n.100-150g. Kalorit tällä hetkellä n. 700kcal. Eli myöhemmin syön vielä varmaan n. 500-600kcal:in edestä.
        Harmittaa jo aika kovasti kun ei pysty urheilemaan..ehkä yritän ensi viikolla aloittaa varovasti Wii:llä, jotain step aerobicia tms.
        Toivottavasti on muillakin ollut hyvä päivä ja että Tomaatti115 ei ole enää kauheissa tuskissa..tiedän nimittäin tunteen, ei kiva...muttei onneksi pysyvää:)

        Kannattaa oottaa selvää noista kalorimääristä.Esim. lattessa on todella paljon kaloreita,joten lasket kalorit hieman alakanttiin....Ei pahalla,vaan ihan vinkiksi.

      • isoliinu
        kaloripommi kirjoitti:

        Kannattaa oottaa selvää noista kalorimääristä.Esim. lattessa on todella paljon kaloreita,joten lasket kalorit hieman alakanttiin....Ei pahalla,vaan ihan vinkiksi.

        Hei,

        Kyllä mielestäni olen laskenut kalorit ihan oikein. Käytän mm.kiloklubia tai valion laskuria.ja yleensä lasken vielä mielummin hieman yläkanttiin ne kalorit kuin alakanttiin.
        Caffe latte 90kcal ( en käytä sokeria),
        Sämpylä 105kcal, puolikas 55kcal,
        Kinkku viipale 14kcal X2, salaatti..5kcal?..majoneesikastike rkl 41kcal,
        Vajaa puolet mäkkärin jäätelöstä 250kcal,
        Paella 150kcal ( 100g= 105kcal)...eli kun lasken nämä yhteen tulos on 619kcal. Ja pyöristin sen siis tossa viestissäni 700kcal:iin.
        Ok?:)

    • isoliinu

      Hyvää keskiviikkoa kaikille!

      Tänään siis punnitsin itseni ja vaaka näytti 105,3kg...eli sama kuin viime keskiviikkona. Tosin viime viikonlopussa ja viikonloppuna vaaka näytti 105,5kg, jiten siitä on kummiskin tultu alaspäin. Harmittaa ainoastaan kun olin jo taas alle tuon 105kg:n, ja nyt sitten on todella vaikeeta päästä sinne takaisin.
      Toivon että ensi viikolla saavutan sen ja pysyn myös siellä ja rupeaa taas paino putoamaan tasaisesti.
      Jos helmikuun loppuun mennessä ei niin ole tapahtunut, menen lääkäriin ja otatan kaikki mahdolliset kokeet. Koska syömismääristäni, tämä jojotus ja painon nousu ja hitainen lasku, ei voi johtua.
      Eilen meni n. 1400-1500kcal ja jopa tuli kaupungilla käveltyä tunti tai kaksi.

    • norsusta_apinaksi

      Terve taas kaikille.

      En ole kirjoittanut Aurinko2009 ryhmälle pariin viikkon mutta olen ollut hengessä mukana ja lukenut teidän juttuja aina kun on ollut mahdollista.

      Otsikko "haamuraja saavutettu" viittaa siihen että nyt on ensimmäiset 10 kiloa pudotettu. Nyt vasta tajuaa miten paljon se oikeasti vaikuttaa elämään kun yleinen fiilis ja yleiskunto kohenee viikko viikolta. Enää en tarviste muuta inspiroimaan itseäni liikkumaan kuin oma paraneva kunto ja tippuva paino. On myös kivaa muistuttaa itseään tiputetusta kilomäärästa nostamalla saman verran rautaa :) sillon ymmärtää että ei ole ihme että se rasvamäärä on vaikuttanut omaan hyvinvointiin.

      Vielä yhteenveto laihdutuskampanjasta:

      Aloituspaino 2.1.2009 : 118.3 kg, BMI 35.7
      Paino tänään 11.2.2009: 107.6 kg, BMI 32.5

      Eli pudotusta yhteensä 10.7 kg

      norsusta_apinaksi

      • Tomaatti115

        Mulla vaaka näytti aamulla 800g mutta kuten eilen sanoin, jouduin tekemään punnituksen tosi aikaisin ja mulla on silloin aina vatsa turvonnut. Viime viikolla kävi samoin, oli yks aamu kilon enemmän ku punnitsin tosi aikaisin kuudelta jo. Tänään punnitsin myös kuudelta ja koska yleensä vasta klo 9-10 niin kyllähän se vaikuttaa. Toivottavasti ei nimittäin läskiä oo tullut noin paljon. No eipä toi niin haittaa, oli odotettavissa ku viikonloppukin tuli syötyä. Tänä viikonloppuna teen herkuks vaikka jotain herkullista salaattia enkä suklaata ja sipsiä :) Hyvin olen päässyt taas rutiiniin, puuroa tulee syötyä aamuisin aina automaattisesti. Välillä vielä napostelen esim. äsken kun tulin kotiin niin söin välipalaksi 100kcal edestä sipsiä (pirulaiset ovat vielä pöydällä,onneks mies on syönyt jo lähes kaiken), kupillisen maitokaakaota ja sitten palan kevytsuolattua silliä. Ois voinut tuonkin välipalan hieman terveellisemmin suunnitella, mutta eihän tästä mitään tulis elämä olis pelkkiä kiellettyjä ruoka-aineita;) Tunnin päästä syön ruoan ja sit tänään vielä iltapalaksi ehkä marjasmoothien ja ruisleipää.

        Täytyy katsoa jaksanko urheilla tänään - nyt ainakin menen ottamaan pienet torkut:)

        Norsusta apinaksi: Ihan mahtava juttu tuo sun -10kg, uskomatonta miten lyhyessä ajassa sulla on tippunut. Mulla tippui tammikuussa 4kg ja mulle se oli paljon :) Oon tosin aina syönyt melko terveellisesti ja nyt vaan vähentänyt annosmääriä, niin muutos ei ole niin suuri että keho reagois tolla tavalla et paino putois nopeesti.. mut onnea sulle!!!:) Toivottavasti itsellä olis 10 kg lähtenyt vaikka huhtikuuhun mennessä.

      • tellu67

        Todella hyvä suoritus, eikun rutkasti onnea ja tsempillä eteenpäin. Minä kävin tänä aamuna vaakassa ja meni jo toiselle kymmenelle, mutta huomenna ilmoitan tarkemmin kun on mun virallinen punnituspäivä.

      • Tomaatti115
        tellu67 kirjoitti:

        Todella hyvä suoritus, eikun rutkasti onnea ja tsempillä eteenpäin. Minä kävin tänä aamuna vaakassa ja meni jo toiselle kymmenelle, mutta huomenna ilmoitan tarkemmin kun on mun virallinen punnituspäivä.

        Tän päivän syömiset:

        AAMU: Kaurapuuro mehukeitolla
        LOUNAS: Makaronilaatikkoa ja raejuustoa
        VÄLIPALA: Pala silliä, pari kourallista sipsiä, kaakaota, kiivi
        RUOKA: Makaronilaatikkoa ja puoli lautasellista pakastevihanneksia (babyporkkana ja hernemaissipaprika). Jälkkäri piltti.
        ILTAPALA: Kanasalaatti, mansikoita.

        Kalorit noin 1700. Mies halusi kovasti iltapalaksi hesestä hampurilaisateriaa ja mä tietysti terveellisesti syöjänä otin salaatin. Katsoin et kanasalaatissa oli 219 kcal ja laitoin vähän kevytkastiketta, josta tuli 50kcal. Sämpylää en syönyt salaatin kanssa.

        En jaksanut liikkua tänään enkä juuri tehdä muutakaan, nukuin kaksi tuntia ja illan olen katsonut täydellisiä naisia dvd:ltä. Ihan mukava viettää joskus ilta näinkin, ilman et tekee koulu- tai kotihommia. Nytkin on koti aika sekaisin mutta täytyy joskus vapaa-aikaakin olla. Helposti tulee ajateltua aina tärkeämpiä asioita kuten just koulu- tai kotityöt, ja harvoin jää vapaa-aikaa.

        Olen iloinen, että nykyään on helppo tehdä valintoja roskaruoan ja makean suhteen, kun aikaisemminkin söin karkkipussin päivässä ja vielä pyysin illalla miestä tuomaan suklaata tullessaan. Nykyään en edes kaipaa sitä, vaan mulle riittää esim. karkkiaski jos makeaa tekee mieli. Tai piltti. Hieno juttu :)

        Huomenta kaikille!

        Eilen aamulla kävin vaakassa niin vaaka näytti 99,6. Äsken käydessäni se näytti 100,3kg, mistähän tollainen ero voisi johtua?

        Viime viikon paino oli 100,8 ja nyt tänään virallisena punnituspäivänä 100,3kg, joten pudotusta viikossa -500g. Aika vähälle on jäänyt tämän viikon lenkkeilyt koulukiireiden vuoksi ja vielä illalla on ollut luentojakin.

        Kuinkas tomaatti115 sun koulu sujuu?Sulla enää vähän jäljellä, eikö ole kivaa?:)

        Mä punnitsin itseni myös tänä aamuna mutta klo 7 eli tuntia myöhemmin kuin eilen, ja paino oli 400 grammaa vähemmän kuin eilen, onneksi. Vatsa on nyt neljättä päivää kipeä ja uskon sen johtuvan noista sisäreiden lihaksien kivuista. Ne on vieläkin vähän kipeät. Painon nousu varmasti johtuu siitä että on nestettä lihaksissa kun kerta kipeätkin ovat. Toivottavasti tippuis ensi keskiviikkoon mennessä yli kilo, kun kerta viime viikolla tuli 800g. Ensi viikolla on talviloma.:)

        Tellu painon heittely voi johtua monestakin asiasta esim. mulla punnitusaika vaikuttaa suuresti. Jos nukun niin pitkään kuin nukuttaa niin silloin punnitustulos on realistisin, kun jos joudun heräämään kuudelta niin maha on aivan turvonnut. Myös illalla myöhään syöty ruoka vaikuttaa, ja ravinnon koostumus.

        Mulla sujuu koulu ihan hyvin vaikka stressiä pukkaa ja hirveästi kaikkia itsenäisiä tehtäviä:) Kohta pitäis aloittaa taas tenttiinlukukin ja opinnäytetyön teko... syksy on jo varmasti rennompi, kun silloin meillä on 10 viikon työharjoittelu ja opinnäytetyöseminaarit. Kun tämän kevään pusertaa niin hyvä juttu! Ja tietysti kesällä menee aikaa opparin tekoon. Ihana valmistua, en malta odottaa et pääsen töihin ja saan rutiinin elämään. Ja tietysti palkkaa odotan kovasti kun sellaista en oikein ikinä ole saanut (lukuun ottamatta kesätyöt).

        Tänään aion olla tosi tosi ahkera ja tehdä koulutehtäviä, hieman siivoilla ja sit ajattelin lähetellä muutaman ystävänpäiväkortin. Meinasin hakea s-marketin kalatiskiltä itselleni jotain kalaa täksi päiväksi kun mies on iltavuorossa. Ja illalla yritän kuntoilla rentoutua.

        Hei kaikille!

        Kaikilla tuntuu menevän kohtalaisen mukavasti tämä laihdutus, ja se on kiva!
        Erityisesti norsusta_apinaksi..huippu tulos!
        Eilen meikäläinen söi n. 1400kcal:in edestä. Mm. 150g. marja rahkaa, näkkileipä paistetulla munalla, uunileipiä ja vanukasta.
        Paino oli tänään sitten just alle sen 105kg ( jota toivon eiliseksi), mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan..ja nyt yritän kyllä kovasti ettei se vaaka enää tule näyttämään yli ton 105kg. Ja sitten kun pääsisi alle sadan..ooohhh:)
        Hyvää päivän jatkoa kaikille!!

      • isoliinu kirjoitti:

        113 kg on mittarissa mutta rasvaa häipyy kovaa tahtia. Justiinsa meni tuommoiset 2500 kCal salilla ja lounaaksi söin wokkia. Vielä pari kiloa ylimääräistä rasvaa, lähtee tällä tahdilla kolmessa viikossa.

      • isoliinu
        mrx-08 kirjoitti:

        113 kg on mittarissa mutta rasvaa häipyy kovaa tahtia. Justiinsa meni tuommoiset 2500 kCal salilla ja lounaaksi söin wokkia. Vielä pari kiloa ylimääräistä rasvaa, lähtee tällä tahdilla kolmessa viikossa.

        Ei se paino aina ole se ratkaiseva tekijä, vaan peili ja oma tunne siitä että on "sopivan" kokoinen..ainakin minun mielestä:)
        Tänään on tullut syötyä liikaa namuja..n. 500kcal edestä:( Muuten söin 2 näkkileipää yhdellä paistetulla kananmunalla, yhden eilisen uunileivän ja päivällisellä 2 keitettyä perunaa ja kaksi lihapullaa ja kasviksia. Eli yhteensä kalorit tänään n. 1450-1500kcal.
        Hitsi kun tuli ostettua noita liitulakuja..täällä nimittäin noin yleisesti ottaen namut ei ole lähellekään niin hyviä kuin Suomessa ja noita liitulakujakin saa vaan muutamista paikoista..ja tänään kun näin niitä..en voinut vastustaa:(
        No, en taas osta niitä sitten pitkään aikaan. Se on lupaus:) Muista namuista en sitten tiedä...hih.
        Hyvät illat kaikille!

        Mullahan tämä laihduttamisen tarkoituksena ei ole välttämättä painon pudotus vaan rasvan vähentäminen kehossa. Mulle raskas liikkuminen ei ole mitenkään mahdotonta, energynetin mukaan mulla palaa tuommoiset 3600 kCal per punttisalitreeni.

    • isoliinu

      Hei kaikille!

      Mitäs on teillä suunnitteilla viikonlopuksi?
      Minun miehellä on synttärit ja juustokakku sekä kääretorttu on jo leivottu. Hänen mielestä kun Suomalaiset leipomiset on aivan ihania, ja nämä kaksi oli nyt tällä kertaa sitten toiveena. Nyt ihan jo hirvittää miten pystyisi pitämään kalorit kohtuullisena, kun itsekin olen ainakin tolle juustokakulle erittäin perso..sitten vielä viinit ym. päälle. Ei hyvältä näytä..mutta lupaan yrittää parhaani:)
      No, eihän sitä joka viikko synttäreitä ole..ainoastaan voin jo arvata että paino hipuu taas yli sen 105kg..mutta toivottavasti ei paljon ylin kummiskaan.
      Eli hyvää alkavaa viikonloppua kaikille ja palaillaan!

      • Tomaatti115

        Moikka!

        Mulla oli eilen ihan hirveitä mielitekoja syömisen suhteen koko illan. En ymmärrä mistä johtuen.. söin ruoaksi kuhaa ja kreikkalaista salaattia, jotka ostin tiskiltä molemmat. Sen jälkeen teki mieli vaikka mitä ja oli tosi lähellä, etten lähtenyt kauppaan ostamaan suklaalevyä! Luojan kiitos en lähtenyt, muuten olisi kaduttanut tänään hirveästi. Ahmin sit kaikkea mitä meiltä löytyi: Pari kevytnakkia, pakkasesta pullan, palttoonappeja oivariinilla... kunnes sit keksin että mä teen vispipuuroa. Se on mun herkkua, ja aika terveellistäkin. Laitoin paljon puolukoita, enkä siivilöinyt kuoria pois. Tein sen täysjyvämannasuurimoista enkä laittanut kun hieman sokeria, lopun edestä makeutusjauhetta. Tuli siis extraterveellistä :)

        Eilen päivällä söin muutaman karkin -ei varmaan vaikea arvata keneltä sain.. eli abeilta tietysti kun tuosta meidän läheltä ajoi lähemmäs 20 abirekkaa ja pitihän sitä katsomaan mennä..:) Tuli niin muistot mieleen kun itse neljä vuotta sitten siellä lavalla olin ja sen jälkeen tulikin juhlittua neljä päivää!

        Tänään paino oli -600g eilisestä eli nyt on tippunut jo kilo keskiviikosta, onneksi se 800g olikin siis vaan turvotusta!! Hieno homma et ollaan jo miinuksen puolella. Liikuntaa en edelleenkään ole jaksanut harrastaa, mulla on motivaatio kateissa ton wiin suhteen ja muutenkin mun on helppo liikkua aamuisin, mikä nyt ei ole ollut mahdollista. Sitten iltaisin en ole enää jaksanut. Tänäänkin lähdin heti aamusta muutamaksi tunniksi töihin ja äsken tulin. Kävin matkalla ostamassa lounaaksi sushia, se on mun herkkua! Eikä todellakaan kovin kaloripitoista, ja kalahan on aina terveellistä :)

        Nyt mietin tässä jos sitä jaksaisi jumpata wiillä edes 30-45min ja sitten siivoon. Mulla on kerrankin vapaa viikonloppu, tosi ihanaa! Eikä tarvitse tehdä koulutehtäviä nyt lainkaan. Kaksi seuraavaa viikonloppua olenkin sit töissä. Mulla ei oo ihmeempiä suunnitelmia nyt viikonlopulle, mies tekee huomenna hyvää ruokaa ja sit illan hän on pois, ja ajattelin käydä vuokraamassa elokuvan ja herkutella:) Teen ehkä ison herkullisen salaatin ja sit ostan vähän irtokarkkia.

      • Siivousta (=kirjojen ja työkalujen keruu hyllyyn,lakaisu), tiskausta, syön sen kotimakkaran pois, pari plo punkkua jossain välissä. Töitten jälkeen käyn parilla oluella (täsmällisemmin 2 koffin portteria duunin lähellä olevassa kapakassa ja yksi iso pullo kantakuppilassa).

        Pari kirjaakin pitäisi lukea, tilata ensi kesän siemenet ja tehdä yksi keittiöveitsi (=sahata kahva ja liimata se kiinni).

      • Tomaatti115
        mrx-08 kirjoitti:

        Siivousta (=kirjojen ja työkalujen keruu hyllyyn,lakaisu), tiskausta, syön sen kotimakkaran pois, pari plo punkkua jossain välissä. Töitten jälkeen käyn parilla oluella (täsmällisemmin 2 koffin portteria duunin lähellä olevassa kapakassa ja yksi iso pullo kantakuppilassa).

        Pari kirjaakin pitäisi lukea, tilata ensi kesän siemenet ja tehdä yksi keittiöveitsi (=sahata kahva ja liimata se kiinni).

        Mä söin jo tämän päivän kalorit (1650) kun meillä oli mutu-tuntumalla laskettuna 1000 kcalin ateria. Mies teki mun lempparia, pastaa tomaattikastikkeessa ja valkoviinissä haudutettuja naudanlihasuikaleita. Sen kanssa söin tosi ison annoksen salaattia, jossa oliiviöljykastike. Ruoan kanssa meni lasillinen valkkaria ja pari palaa tuoretta vaaleaa leipää oivariinilla. Pastasta tuli varmaan 450kcal, naudanlihasta 200kcal, salaatista 200kcal ja leivästä 150kcal. Syötiin pari tuntia sitten ja oon vieläkin täynnä niin ettei ole ähky muttei yhtään nälkä, joten uskon pärjääväni illan. Korkeintaan otan eilen tehtyä vispipuuroa, ja sit juon illan mittaan cola zeroa, johon oon ihan koukussa :)

        Ainiin, jaksoin liikkua wii fitillä 35min. Suunnittelin jos sitä huomen aamulla lähtis lenkille mp3-soitin kaverina.

        Moi!

        Täälläkin oltaan jo syöty ranskalaisia n.100g kastikkeen kera. Aikasemmin söin 2 näkkileipää yhdellä paistetulla kananmunalla. Valkkista tässä sivussa nautiskelen tietty:) Kalorit tähän mennessä n. 1100kcal. Mutta vielä tulee varmaan jotain makeaa otettua ja valkkista...toivon kaloreiden pysyvän alle 1800kcal:in.
        Ja tomaatti115..tiedän NIIN hyvin mitä tarkoitat tolla halulla syOdä kaikkea...itselläni on noita hetkiä turhankin useasti ja on vaikea taistella sitä vastaan..kauheeta, eikö vain?
        Olisi niin kiva kun olisi hoikka ja voisi hyvällä omatunnolla nautiskella kaikesta:)
        No, kyllä tämä "taistelu" tulee olemaan varmaan sen arvoista, niinhän?:)
        Hyvää illan jatkoa kaikille!

    • isoliinu

      teille kaikille!!!
      Mites meni eilinen teillä syömisten, juomisten ja muitten suhteen?
      Minulla (taas) karkasi vähän käsistä..niinkuin usein viikonloppuisin tapahtuu:( Tuli kaloreita yli 2000kcal..n. 2200kcal. Ei maailmanloppu, mutta reilusti yli. Ja tänään on ne synttärit..voi kun osaisi olla lujana ja pitää ne kalorit alhaisena. Yritän taas uudelleen parhaani, eihän tässä muuta voi:)
      Onkos muilla suunnitelmia ystävänpäivälle?

      • Tomaatti115

        Mulla meni eilinen ihan hyvin kun söin illalla vähän vispipuuroa ja puolikkaan ruisleivän vain. Eikä oikeastaan tehnytkään mieli muuta. Leivän söin vaan kun tuli niin kova nälkä, mentiin nukkumaan vasta kolmelta.

        Tänään heräsin kymmeneltä ja lähdin samantien lenkille. Tein 45min reippaan kävelylenkin ja kävin sit vielä tullessa kaupassa.

        Ostin illaksi itselleni ihanaa sienisalaattia tiskiltä ja 100g valkohomejuustoa (nam!!). Mies tekee tänään porsaan sisäfilettä, jossa sisällä pekonia ja vuohenjuustoa, ja sen kanssa perunoita viskikastiketta. Ja mä teen ison salaatin sen kanssa. Jälkkäriksi ostin tuoreita mansikoita sydänrasiassa ja vähärasvaista vaahtoutuvaa vaniljakastiketta! Nam nam :) Illalla käyn vuokraamssa elokuvan ja ostan vähän irtokarkkeja.. eli menee kalorit tänään kyllä yli mutta pitää elämässä nautintoja silloin tällöin olla. En sentään aio roskaruokaa syödä.

        Oon tyytyväinen miten näistä uusista elämäntavoista on alkanut jo tulla rutiinia, ja aika vähän loppujen lopuksi on mielihaluja. En tiedä mistä silloin yksi päivä johtui mut se tosiaan oli kamalaa kun ois voinut vaikka hevosen syödä!

        Mukavaa ystävänpäivää kaikille, viettäkäähän se rakkaidenne kanssa

      • Ei kylläkään syömäpuolella, eilen meni 300 g valmissalaattia (majoneesipohjaista, 900 kCal) ja kaksi ruisleipäviipaletta kevytmajoneesilla ja pulla iltapäiväkahvilla (pomo tarjosi). Juomapuolella meni sitten kunnolla överiksi eli 3 plo vahvaa olutta (1,5 litraa), pullo valkkaria ja vielä rommia päälle. Rasvan vaihto lihakseksi on näemmä lisännyt viinapäätä turhan paljon.

        Tänään en vaihteeksi käy ulkona syömässä vaan syön vihdoin viimein sen kotimakkaran pois ja huomenna taidan syödä ankkaa. Taidan laittaa molemmille lisukkeeksi punakaalisalaattia.

      • -Millie

        Heippa kaikille,

        Mulla on tää viikko mennyt hyvin liikunnan suhteen, oon käynyt salilla 4 kertaa ja sauvakävellyt. En ole kauheasti jaksanut laittaa ruokaa niin en ole syönyt suunnitelmieni mukaan. Syömiset on kuitenkin olleet suht ok.

        Mutta, tänään lähdetään ystäväpariskunnan luokse iltaa viettämään ja juomisille en laita rajoitteita, ruokaa yritän syödä kohtuudella. Toivottavasti ei tän viikon painon pudotus mee illan takia ihan plörinäks...

        Oikein mukavaa ystävänpäivää kaikille!

        -Millie

    • isoliinu

      Hei!

      Mites on viikonloppu sujunut siellä? Aika hiljaista on ainakin ollut täällä palstalla, toivottavasti kaikilla on ollut mukava viikonloppu ja ystävänpäivä.
      Meillä oli eilen siis synttärit, tuli tehtyä itse pizzaa ja syötyä ihanaa juustokakkua..nam:)
      Kalorit meni hieman korkealle kantille tosin..n.1800-1900kcal.
      Kävin varovasti vaa'alla..normaalisti viikonlopun jälkeen paino on AINA noussut kilon tai puolitoista..nyt oli 300g "vaan"..voikohan tosta olla iloinen?:D
      Niinkuin olen jo sanonut, jos paino ei rupea nyt helmikuun aikana tippumaan ihan tasaisesti, menen maaliskuun alussa otattamaan kaikki mahdolliset kokeet.
      Me lähdemme "sukuloimaan" tossa kohta puoliin, joten palailen taas myöhemmin tänne ripittäytymään:)
      Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!!

      • Tomaatti115

        Moi, mulla oli eilinen sit virallisesti laihdutuslomaa! :D Söin ihan hirveästi, siis alkuperäisen suunnitelman lisäksi hain illalla pizzan josta söin 2/3. Sit mies tuli baarista klo 4.30 mukanaan 2 kerrosateriaa isolla juomalla ja isoilla ranskalaisilla, 2 majoneesilla ja 4 kanafileellä. Se oli ihan kännissä ja ostanut mullekin, suostuin syömään puolikkaan hampparin mut se söi loput ite. Harmittaa vähän mut yritän tänään päästä kuntosalille!

        Moikka,

        Viime yön valvomisen takia oon ihan hirveen väsynyt ja nukuin puoli kolmesta viiteen päiväunia. Kuntosalille meno sitten jäi, kun se menee seitsemältä kiinni ja piti ruokakin laittaa. No sainpahan levättyä eikä tarvitse tehdä tänään mitään.

        Söin juuri tosi ison annoksen valkoista pastaa, ei hyvä laihduttajalle.. se vaan on niin hyvää itsetehdyssä tomaattikastikkeessa parmesaanijuusto kanssa. Kalorit tänään ehkä 1100, eli noin 400-500 jäljellä iltapalaan. Ajattelin tehä marjasmoothien jos jaksan. :) Maustamatonta jogurttia ainakin ois vielä jääkaapissa.

        Oon harrastanut tällä viikolla liikuntaa kolmena päivänä, ihan hyvä saavutus. parempi kuin ei mitään! Ens viikolla suunnittelin ruoaksi kanaa, lihapullia, poronkäristystä ja seitiä. Yritän suunnitella aina etukäteen terveellisiä ateriakokonaisuuksia että olis mukana ainakin kanaa ja kalaa. Meillä varmaan syötäis pääasiassa punaista lihaa jos en tuputtais kana- ja kalaruokia ruokalistaan :)

        Harmittaa vieläkin se eilinen vaikka mielenterveyden kannaltahan on tosi tärkeää joskus pitää herkkupäiviä, enhän mä kuitenkaan loppuelämääni voi olla ilman. Toivottavasti ensi viikko menee hyvin ja paino laskisi tasaisesti.

        Mulla on mennyt kevyesti, en syönyt sitä kotimakkaraa kuin 200 g eli puolet piti heittää pois (hyvää oli, ei vaan tehnyt mieli) ja söin ison lautasellisen punakaalisalaattia. Justiinsa meni loput punakaalisalaatista ja paistan kohta 300 g maitovasikan sisafilettä (kuulostaa paremmalta kuin oikeasti on) kun löytyi pakkasesta ankan asemasta.

        Viinistä tuli tietysti reilusti kaloreita.

        Mäkin olen perso pastalle. Tomaatikastike kapriksilla ja oliiveilla jees mutta suosikki on voi-valkosipuli-anjoviskastike (oikeista anjoviksista). Seesamiöljyssä paistettu nuudelikin on hyvää.

        Kyllä sitä saa välillä repsahtaakkin, mä suunnittelen huomisillaksi mäkkärissä käyntiä ja syön todennäköisesti ainakin kolme perushampurilaista. Tuo on oikeastaan ainut paikka mistä saa ruokaa punttisalin jälkeen. Neljästä perushampurilaisesta tulisi 1000 kCal eli päivän energiansaanti hiukan yli 2000 kCal,menopuolella jotain 5000 kCal. Tänään jää alle tuhannen kilokalorin jollen käy vielä baarissa.

      • isoliinu
        Tomaatti115 kirjoitti:

        Moikka,

        Viime yön valvomisen takia oon ihan hirveen väsynyt ja nukuin puoli kolmesta viiteen päiväunia. Kuntosalille meno sitten jäi, kun se menee seitsemältä kiinni ja piti ruokakin laittaa. No sainpahan levättyä eikä tarvitse tehdä tänään mitään.

        Söin juuri tosi ison annoksen valkoista pastaa, ei hyvä laihduttajalle.. se vaan on niin hyvää itsetehdyssä tomaattikastikkeessa parmesaanijuusto kanssa. Kalorit tänään ehkä 1100, eli noin 400-500 jäljellä iltapalaan. Ajattelin tehä marjasmoothien jos jaksan. :) Maustamatonta jogurttia ainakin ois vielä jääkaapissa.

        Oon harrastanut tällä viikolla liikuntaa kolmena päivänä, ihan hyvä saavutus. parempi kuin ei mitään! Ens viikolla suunnittelin ruoaksi kanaa, lihapullia, poronkäristystä ja seitiä. Yritän suunnitella aina etukäteen terveellisiä ateriakokonaisuuksia että olis mukana ainakin kanaa ja kalaa. Meillä varmaan syötäis pääasiassa punaista lihaa jos en tuputtais kana- ja kalaruokia ruokalistaan :)

        Harmittaa vieläkin se eilinen vaikka mielenterveyden kannaltahan on tosi tärkeää joskus pitää herkkupäiviä, enhän mä kuitenkaan loppuelämääni voi olla ilman. Toivottavasti ensi viikko menee hyvin ja paino laskisi tasaisesti.

        Heips,

        Vierailut on vierailtu ja tuli juotua paljon kahvia ja otin vajaa puolikkaan palan kakkua. Kotona sitten äskettäin syötiin kebab-lihaa pitaleivällä. Ennen sukulaisiin menoa söin jugurtin. Kalorit tällä hetkellä n. 800kcal...mutta jääkaapissa on vielä sitä juustokakkua, joten tulee varmaan vielä sitä palanen syötyä ja ehkä jotain pientä lisäksi. Kalorit tulee siis varmaan tohon 1400kcal:in luokkaan kokonaisuudessaan.
        Tomaatti115, älä ole noin ankara itsellesi. Ei sitä niin nopeasti opi 100% uuteen elämäntapaan ja syömisiin ja sitä paitsi..kaikki ihmiset haluavat joskus herkutella, ihan varmasti!! Ei sitä muuten jaksa olla, jos pitää ajatella ettei koskaan saisi syödä mitään herkkuja tai että se on maailmanloppu jos kalorit menee yli. Itsekin tosin tunnen syyllisyyttä ja v****sta jos olen ahminut liikaa, mutta sitten ajattelen taas ettei se haittaa, kunhan en sitä joka päivä tee.
        Tämä homma pitää ottaa pitemmällä tähtäimellä, esim. minä ajattelen kesää, enkä ensi viikkoa..toivon että heinäkuussa painan n.15kg vähemmän kuin nyt..tai ainakin vähemmän kuin nyt, niin se on aina hyvä. Periksi ei anneta!!:)

        Ai niin, unohtui yksi juttu...sain anopilta ystävänpäivälahjaksi Belgialaista suklaata..sellasta täytesuklaata. Katsoin äsken just kuinka paljon kaloreita on..90kcal/pala!!! Kauheeta!! Nyt on just sellanen olo ettei tiedä mitä tekisi. Joko laittaa sen suklaan katekoria "roskikseen" vai aukaisen ja syön niinkuin lystään...en ole nimittäin syönyt suklaata vissiin kuukauteen! Ja RAKASTAN suklaata.
        Kamalaa tämä tälläinen.

      • Tatami

        Mulla meinaa motivaatio olla hukassa.
        Paino ei laske mutta se taas on oma tyhmyys. Tulee naposteltua ja herkuteltua kun paino ei laske ja sittenhän tämä kierre on valmis. Nytkin on tullut viikonlopun aikaan syötyä kahvileipää, dajm-kakkua, lasagnea. Viikolla pitsaa. ´Harmittaa itseä kun paino ei oikeestaan ole onneks pahemmin noussutkaan niin miettii miten hyviin tuloksiin olisi jo päässyt ilman näitä herkutteluja.
        Vakaasti vannoin itselleni että ensi viikko saa luvan olla herkuton!!
        Aamulla onkin sitten punnitus edessä. Kääk!

        Kiitos isoliinu rohkaisusta ja tuesta, yritän itsekin ajatella noin että ei se haittaa ja loppuelämää vartenhan tässä tehdään töitä, eikä ensi viikkoa varten! Oon tosi ylpeä itsestäni, että osaan nykyään palata ruotuun heti seuraavana päivänä, kun aikaisemmat laihdutusyrityset ovat kaatuneet kuukauden sisään siihen et oon syönyt pitsan ja syyttänyt itseäni, ja sit mopo karannut käsistä täysin. Nyt olen jatkanut normaalia syömisrytmiä enkä enää kaipaa arkeen roskaruokia, vaikka vielä syksyllä haettiin joka ilta hamppariateria, kebabia tai subwayn patonki. Ja sen lisäksi mulla oli karkkipussi tai suklaalevy iltaa varten. Nyt ei enää edes kaipaa niitä, tosi mahtava juttu!:)

        Belgialainen suklaa on muuten TODELLA hyvää, joten ei mun mielestä ole paha jos siitä syöt muutaman palan, varsinkin kun se on sun herkkua etkä aikoihin ole saanut. Kunhan ei jää suklaahimo päälle ja osaa pistää stopin sille :)

        Mun lemppareita on Lindtin suklaat, olikohan ne sveitsiläisiä? Se valkoinen suklaa on kyllä niin ihanaa, ettei voi edes verrata mihinkään fazeriin. Hintakin on sen mukainen - 200g maksaa 10 euroa. Olen asunut USA:ssa ja siellä oli niin pahaa suklaata, niin ostin aina noita Lindtin suklaita pienestä suklaapuodista kalliilla hinnalla :D Suomessakin niitä myydään kyllä.

        Kävin tänään palauttamassa eilen vuokratun elokuvan ja mies halusi, että ostan sille suklaapatukan filmtownista. Oli hieno juttu, kun pystyin olla ostamatta itselleni eikä edes mieli tehnyt. Laskin pikaisesti et suklaapatukassa on 250kcal, joten en ois saanut syödä iltapalaa juuri ollenkaan. Oli ensimmäinen kerta, et ostan miehelle suklaata ilman et ostan itselle.

        Tämän päivän syömiset:

        AAMU: Pala eilistä pizzaa & kaurapuuro mehukeitolla.
        RUOKA: Pastaa tomaattikastikkeessa ISO ANNOS, 100g naudanlihasuikaleita, iso annos tomaattikurkkusekoitusta.
        ILTAPALA: Sokeriton batterytölkki (myös kaloriton), tosi iso porkkana sekä marjasmoothie (1dl maustamatonta jogurttia, tilkka maitoa, paljon mansikoita ja mustikoita pakkasesta).

        Päivä siis meni hyvin ja kaloreita tuli noin 1300.

        Suunnittelin vähän, että menisin aamulla kuntosalille pariksi tunniksi kun mulla on talvilomaviikko. Ei jäis sit huono omatunto kun tänään en sinne jaksanut raahautua.

      • Tomaatti115
        Tatami kirjoitti:

        Tatami, tosi tuttu tunne etenkin aikaisemmilta laihdutusyrityksiltä!! Mulla on käynyt AINA noin. Nyt olen tajunnut mistä se on johtunut. Olen tästä puhunut montakin kertaa mut kertaan taas :D Eli olen asettanut itselleni aikaisemmin tavoitteen pelkästään laihtua ja syödä vähän & terveellisesti. Sehän on tosi epämääräinen tavoite, eikä kukaan osaa sitoutua epämääräiseen tavoitteeseen, varsinkaan minä! Oon laihduttanut sen kymmenen kertaa ja joka kerta on motivaatio loppunut. Tällä kertaa oon laihduttanut jo 6 viikkoa ja ihan yllättnyt miten vieläkin on motivaatiota. Olen sallinut itselleni herkkupäivän kerran viikossa, eikä se oli vaikuttanut painonlaskuun kun muuten olen syönyt terveellisesti. Tällä kertaa siis olen asettanut itselleni tarkat tavoitteet, jotka eivät liity laihduttamiseen tai painon laskuun: syöminen 3-4 tunnin välein sekä kasvisten syöminen pääaterian kanssa. Aloitin sillä, enkä odottanut painonlaskua, mutta se alkoi pudota kuin itsestään. Heti kun aloin syömään monta pientä ateriaa päivässä, multa lähti kaikki makeanhimot ja herkutteluhimot tiehensä. Jos olen syönyt pullan tms päivän aikana niin huomioin sen kaloreissa ja syön sit illalla vähemmän. Mulla auttaa se tosi paljon, että saan syödä 1700-1800kcal päivässä mutta yleensä pärjään 1400-1600 kalorilla. En vois kuvitellaakaan kärvisteleväni 1000 kalorilla, heti ois mielitekoja kun tietäis ettei saa syödä enempää. Kannattaa varmaan keskittyä oman ruokavalion terveellisyyteen ja säännöllisyyteen ja unohtaa se painonlasku. Jos yrität muuttaa loppuelämäksesi elämäntapoja, niin tavoitteet kannattaa olla sen mukaiset. Vaaka on hyvä väline, jolla seuraa muutosta, mutta ei kannata keskittyä pelkästään siihen. Mä saan joka päivä onnistumisen kokemuksia siitä, että olen syönyt 3-4h välein ja päivään on sisältynyt kasviksia. Ei ole väliä vaikka siellä ois lakupatukka, pulla tai lasagnea, pääasiassa et olen syönyt säännöllisesti ja järkeviä annoskokoja. Ja mutu-tuntumalla lasken kaloreita,en millään nettisivulla. Yleensä päivän kaloreihin mahtuu paljon muutakin kun vaan tavallista ruokaa :) Sun tatami kannattaa myös ottaa rennompi asenne ja sallia itsellesi kaikki ruoat. Silloin ei ajattele, että tämä nyt on kiellettyä, jolloin sitä myös alkaa tehdä hirveästi mieli. Helpompi on kieltäytyä, kun tietää että saisi syödä mutta ei vaan halua, ettei kalorit nouse pilviin. Huonoo omaatuntoa ei kannata potea missään nimessä, nyt vain palaat järkevään syömiseen heti aamulla ja jos on pakko saada esim. kahvileipää, niin otat sit vaikka puolikkaan. Ei kannata kaikkea kieltää itseltään, ihmismieli sotii sitä vastaan:)

      • Tellu67

        Mukava on lukea teidän viestejä ja huomata, että kaikki ovat täysillä mukana.
        Isoliinu:Kirjoitit asiaa, ei tätä tosiaan tehdä ensi viikkoa varten, vaan loppuelämää varten ja siksi saa välillä repsahtaakin..olen itsekin repsahtanut. Aamukahvin kanssa mun on pakko saada joku makea, tänä aamuna se oli pieni pala suklaapiirakkaa, mutta sitten illalla kun oikein kova imelän nälkä tulee, niin otan fitness-muroja ja rasvatonta jogurttia.

        Tatami:Oletko sinä vaihtanut nikkiäsi?(Etkös olekin anukristiinaII?)Vaan olenko aivan hakoteillä.

        Tänään olisi koulusta etäpäivä ja se tietää lukemista, tomaatti115 varmaan tietää mitä on lukea edelleen sitä henkilöstöjohtamisen kirjaa..argghh..että voi olla kuiva kirja, mutta jospa se tästä.:)

        Mukavaa päivää kaikille!

      • Tomaatti115 kirjoitti:

        Tatami, tosi tuttu tunne etenkin aikaisemmilta laihdutusyrityksiltä!! Mulla on käynyt AINA noin. Nyt olen tajunnut mistä se on johtunut. Olen tästä puhunut montakin kertaa mut kertaan taas :D Eli olen asettanut itselleni aikaisemmin tavoitteen pelkästään laihtua ja syödä vähän & terveellisesti. Sehän on tosi epämääräinen tavoite, eikä kukaan osaa sitoutua epämääräiseen tavoitteeseen, varsinkaan minä! Oon laihduttanut sen kymmenen kertaa ja joka kerta on motivaatio loppunut. Tällä kertaa oon laihduttanut jo 6 viikkoa ja ihan yllättnyt miten vieläkin on motivaatiota. Olen sallinut itselleni herkkupäivän kerran viikossa, eikä se oli vaikuttanut painonlaskuun kun muuten olen syönyt terveellisesti. Tällä kertaa siis olen asettanut itselleni tarkat tavoitteet, jotka eivät liity laihduttamiseen tai painon laskuun: syöminen 3-4 tunnin välein sekä kasvisten syöminen pääaterian kanssa. Aloitin sillä, enkä odottanut painonlaskua, mutta se alkoi pudota kuin itsestään. Heti kun aloin syömään monta pientä ateriaa päivässä, multa lähti kaikki makeanhimot ja herkutteluhimot tiehensä. Jos olen syönyt pullan tms päivän aikana niin huomioin sen kaloreissa ja syön sit illalla vähemmän. Mulla auttaa se tosi paljon, että saan syödä 1700-1800kcal päivässä mutta yleensä pärjään 1400-1600 kalorilla. En vois kuvitellaakaan kärvisteleväni 1000 kalorilla, heti ois mielitekoja kun tietäis ettei saa syödä enempää. Kannattaa varmaan keskittyä oman ruokavalion terveellisyyteen ja säännöllisyyteen ja unohtaa se painonlasku. Jos yrität muuttaa loppuelämäksesi elämäntapoja, niin tavoitteet kannattaa olla sen mukaiset. Vaaka on hyvä väline, jolla seuraa muutosta, mutta ei kannata keskittyä pelkästään siihen. Mä saan joka päivä onnistumisen kokemuksia siitä, että olen syönyt 3-4h välein ja päivään on sisältynyt kasviksia. Ei ole väliä vaikka siellä ois lakupatukka, pulla tai lasagnea, pääasiassa et olen syönyt säännöllisesti ja järkeviä annoskokoja. Ja mutu-tuntumalla lasken kaloreita,en millään nettisivulla. Yleensä päivän kaloreihin mahtuu paljon muutakin kun vaan tavallista ruokaa :) Sun tatami kannattaa myös ottaa rennompi asenne ja sallia itsellesi kaikki ruoat. Silloin ei ajattele, että tämä nyt on kiellettyä, jolloin sitä myös alkaa tehdä hirveästi mieli. Helpompi on kieltäytyä, kun tietää että saisi syödä mutta ei vaan halua, ettei kalorit nouse pilviin. Huonoo omaatuntoa ei kannata potea missään nimessä, nyt vain palaat järkevään syömiseen heti aamulla ja jos on pakko saada esim. kahvileipää, niin otat sit vaikka puolikkaan. Ei kannata kaikkea kieltää itseltään, ihmismieli sotii sitä vastaan:)

        Ihan samoilla konsteilla täälläkin on saatu tulosta sekä painon laskun että veriarvojen kanssa.

        Säännöllinen syöminen (ja mulla hiilihydraatin karttaminen) pitää verensokerin tasaisena eikä tule ahmimista. Annoskoot vielä kohdalleen niin kyllä sitä laihtuu. Hommassa on parasta, että painon pudottua niin dieettiä voi jatkaa vaikka loppuikänsä vaikka annoskokoa voikin joutua hiukan suurentamaan. Just tuommoinen 1800 kCal per päivä on aika tuskaton ja on semmoisen normaalipainoisen energiantarve (kun otetaan huomioon satunnaiset lipeämiset).

    • -Millie

      Heippa kaikille ja mukavaa alkanutta viikkoa!

      Mulla oli eilen punnituspäivä ja vaaka näytti -1,5 kg. Oon tulokseen tyytyväinen, mutta en usko, että se oikeasti on noin paljon, koska sunnuntai oli krapulapäivä ja söin vain rasvatonta maitoa ja kevytjädeä. Se varmasti vaikutti siihen, että painoa oli lähtenyt yli kilo.

      Mä oon kanssa ihmetellyt, että miten tää laihis on sujunut näin mutkattomasti. Pelottaa, että kohta tää vaikeutuu ja paino rupeaa jumittamaan. Mutta toivotaan, että nyt on vaan löytynyt itselle sopiva tapa laihtua ja joku päivä sitten pääsisi niihin tavoitteisiinsa!

      -Millie

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      56
      5735
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      75
      2902
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      21
      2137
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1925
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      161
      1829
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1818
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1548
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1172
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1171
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      69
      996
    Aihe