On tämä kummallista

ani t

Olen jo vuosi sitten eronnut ja nyt lähdin eka kerran sillä silmällä lauantai iltana ravinteliin, että jos vaikka löytäisin ihastuksen. No, olihan siellä miehiä, mutta sain (parikin) kommenttia, että; et voi olla vapaa, kun olet noin nätti. No voi hyvänen aika, enpä siinä sitten kehdannut alkaa vakuuttelemaan olevani "markkinoilla" , epätoivoiselta olisin vaikuttanut.
Itsetunnolle eron jälkeen se teki tietty hyvää, mutta tähänkö se tyssää, kun luoja ja geeni perimä on hyvät piirteet suonut.

Älkää hyvät miehet ja varsinkaan ujot miehet jättäkö sen takia syrjään sitä nättiäkään naista, ettette uskalla turhien ennakkoluulojen takia lähestyä. Olen minäkin ihan kiva ,myös ihmisenä.

14

1778

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutumpaa

      Käyn paljon tanssimassa ja aina samat virret, et voi olla vapaa kun olet noin hyvännäköinen! En pääse edes kehenkään tutustumaan kunnolla, katsellaan kyllä tarkkaan. Selvästi ajatellaan että minussa on jotain vikaa vaikka olen lempeä ja lämminsydäminen ihminen. Enkä todellakaan ole kaunis, vanha jo enkä ikinä ollutkaan missityyppinen. Osaan pukeutua ja vartalo näyttää hyvältä sen johdosta, ehkä tässä on se kauneus vaikka itse olenkin tyytyväinen siihen mitä on. Tai sitten on niin että ravintoloissa on jo miehillä silmät senverran sumeat ettei näe eikä tajua mitään. Totta kuitenkin etten ole oikeastaan koskaan tavannut tanssimassa käydessäni miestä joka etsisi kumppania. Tai muutamia kuitenkin mutta ujona menetin kun liian kauan viivyttelin. Olen niin vanhanaikainen että katson miehen olevan aloitteen tekijä, en jahtaile enkä kysele kenenkään perään.

      • ichigo-79

        minulla... 30 tulee mittariin parin viikon sisällä. ei lasta eikä miestä..bari kokemukset samat..

        missä niitä miehiä sitten tapa , ei ainakaan kassa jonossa...


      • ani K
        ichigo-79 kirjoitti:

        minulla... 30 tulee mittariin parin viikon sisällä. ei lasta eikä miestä..bari kokemukset samat..

        missä niitä miehiä sitten tapa , ei ainakaan kassa jonossa...

        Niinpä , eipä niitä miehiä tapaa, ainakaan tällä suomalaisella tapakulttuurilla, kassa jonossa.
        Kahjona pidettäisiin, kun alkaisi jututtaa mielenkiintoisen näköistä miehen kuvatusta maitokaupassa.
        Jos hankkis kesäksi, terävällä kutsu tekstillä varustetun T-paidan.


      • jotain...
        ichigo-79 kirjoitti:

        minulla... 30 tulee mittariin parin viikon sisällä. ei lasta eikä miestä..bari kokemukset samat..

        missä niitä miehiä sitten tapa , ei ainakaan kassa jonossa...

        Tämä on kieltämättä melkoinen ongelma. Mielestäni pitäisi olla rauhoitettuja tiloja joissa miehet ja naiset voisi tavata. Pitäisi ottaa varmaan mallia näitä seniorikansalaisilta jotka menevät esim. eläkeläiseten päivätansseihin jossa saa vaan kakkua ja kahvia. Arki-iltana vaikka seurakuntataloon (vaikka mitään uskonnollista merkitystä tällä ei haeta kunhan on rauhallinen ympäristö) jossa olisi sinkkujen, mutta silti seuraa etsivien tilaisuuksia joissa oikeasti pystyisi keskustelemaan huutamatta. Ei känniääliöitä pyörimässä jaloissa. Se helpottaisi myös kun tietäisi että kaikki sen toisen sukupuolen edustajat olisivat myös sinkkuja ja liikkeellä sillä tositarkoituksella. Moni sellainen mies jotka baareissa jättää suosiolla tilaisuudet käyttämättä voisivat toimia näin ihan eri lailla.


    • "Älkää hyvät miehet ja varsinkaan ujot miehet jättäkö sen takia syrjään sitä nättiäkään naista, ettette uskalla turhien ennakkoluulojen takia lähestyä."

      Omalla kohdallani ei ole mitään ennakkoluuloja nättien neitien suhteen. Enemmänkin se ennakkoluulo iskee siitä olemuksesta, mutta se on asia erikseen.
      Syy miksi sitä kaunista naista en ikinä viitsi lähestyä on vain siinä, että silloin joudut tappelemaan kymmenien ja vielä kymmenien eri miesten kanssa siitä yhdestä naisesta ja tällä pärställä ja lompakolla ei pitkään kilpailla. :)
      Joten suosiolla jätän ne kauneimmat omaan nojaansa ja etsin niitä tavallisia naisia jolloin ei tarvii koko ajan kilpailla sen naisen huomiosta kymmenien muiden miesten kanssa.
      Ei mua ainakaan kiinnosta leikkiä niitä pikku leikkejä miten kukakin saa parhaiten kiinnitettyä naisen huomion ja kuka saa naisen parhaiten nauramaan jne.

      Älä hätäile, kyllä sulla (jos oikeasti olet kaunis etkä vain väitä sitä) riittää niitä miehiä ihan tarpeeksi vaikka sieltä pari realistia jättäisikin sen lähestymisen väliin. :)
      Sehän teillä kauniilla naisilla aina on hyvä puoli, että vaikka pari jättäisikin lähestymättä niin silti löytyy kourallinen lisää nurkan takaa.
      Sillä niitä miehiä jotka jaksaa tapella naisen huomiosta vaikka tuomionpäivään asti riittää kyllä.

    • nätti nainen

      sanoo noin niin se ei vakuuta miehiä jos miehet jatkuvasti törmäävät nätteihin naiseihin jotka ovat varattuja tai saavat heiltä niin paskaa kohtelua että se jättää kuvan ettei kannata yrittää.

      Syytä kanssasiskojasi älä miehiä.

    • jätän suosiolla..

      Itse jätän suosiolla nämä todella kauniit naiset rauhaan, kun en vain usko, että minussa on mitään niin ihmeellistä, että tällainen nainen kiinnostuisi. Ulkonäkö on minulla ihan ok, kuulemma parempikin kuin ok, mutta silti en ole sellainen superkomea, charmikas ja supermielenkiintoinen. Ainoa asia millä saatan erottua muista "kilpailijoista" on älykkyys. En tarkoita fiksuutta vaan puhdasta älykkyyttä, loogista päättelykykyä yms. Mutta milläpä minä sen esiin tuon, se paljastuu vasta syvällisemmän tutustumisen jälkeen. Vai pitäisikö minun ensirepliikiksi heittää: "Lähetkö mun luo derivoimaan, voin opettaa...?"

      • yksin -66

        Minulla on vähän samaa vikaa kuin aloittajalla, sillä erotuksella, että jäin yksin reilu pari vuotta sitten, kun mieheni kuoli. Ketään en ole etsinyt, aika vaan kulkee, ja joskus toki käy mielessä, että olisi mukavaa olla rinnalla joku, mutta sen aika tulee joskus jos on tullakseen. Joskin silloin kun yksin jäin, ei mennyt aikaakaan, kun sain kommentteja, että kyllä sinun täytyy löytää joku mies, sinulla on vielä elämä edessäsi, silloin en olisi voinut vähempää välittää. Nyt ei kukaan usko minun olevan vapaa, ja jotenkin tuntuu siltä että miehet pelkäävät lähestyä, kauniiksi on sanottu, joo, mutta siihenhän on itse vaikea kommentoida, pidän kuitenkin itsestäni huolta, jne. Mitä minun pitäisi tehdä, että joku edes uskaltautuisi juttusille, älykästä ja fiksua juttuseuraa joskus kaipaisin.


      • täälläkin samasta
        yksin -66 kirjoitti:

        Minulla on vähän samaa vikaa kuin aloittajalla, sillä erotuksella, että jäin yksin reilu pari vuotta sitten, kun mieheni kuoli. Ketään en ole etsinyt, aika vaan kulkee, ja joskus toki käy mielessä, että olisi mukavaa olla rinnalla joku, mutta sen aika tulee joskus jos on tullakseen. Joskin silloin kun yksin jäin, ei mennyt aikaakaan, kun sain kommentteja, että kyllä sinun täytyy löytää joku mies, sinulla on vielä elämä edessäsi, silloin en olisi voinut vähempää välittää. Nyt ei kukaan usko minun olevan vapaa, ja jotenkin tuntuu siltä että miehet pelkäävät lähestyä, kauniiksi on sanottu, joo, mutta siihenhän on itse vaikea kommentoida, pidän kuitenkin itsestäni huolta, jne. Mitä minun pitäisi tehdä, että joku edes uskaltautuisi juttusille, älykästä ja fiksua juttuseuraa joskus kaipaisin.

        Oon itse huomannut, että miehet eivät uskalla tulla juttelemaan, mutta omalla asenteella siihen voi vaikuttaa.

        Kun olet iloinen ja hymyilet paljon sekä kohteliaasti aloitat vaikka itse jutustelun esim. baaritiskillä, niin seuraa kyllä löytyy ja usein pääsen myös keskustelemaan oikeasti ja tutustumaan uusiin ihmisiin.

        Kokeilkaa vaikka!!


    • M35V

      Kauniit naiset leimaantuu helposti miestennielijöiksi, pelinaisiksi. Minä en ainakaan halua naista, joka on kiertänyt koko kylän pelimiesten punkat läpi.

      Huom. en ole oikeasti itse em. mieltä, mutta noin saattaa leimaantua, eikä se ole edes naisen vika vaan hahrhakuva syntyy kun ukot pörrää ympärillä.

      Ja kuten jotkut edellisetkin sanoi, itse jätän nuo kauniit naiset omaan arvoonsa, koska minäkään en halua ruveta kilpasille. Eri asia on jos nainen lähestyy minua, kyllä nainenkin voi olla aloitteen tekijä.

      Mun mielestä toi kuulostaa kohteliailuudelta tai jopa iskulauseelta, että "et voi olla vapaa, kun olet noin nätti." Olisit vaan vakuutellut, ei ainakaan minusta kuulostaisi epätoivoiselta.

      Ja juu, olen tuhottoman ujo, mutta niin saatanan komea, että melkein hävettää :)

      • Nimetön

        En voi sanoa itseäni pelinaiseksi, ikää on kertynyt ja elämäni miehet on ihan sormilla laskettavia (yhden käden).
        Ja sen verra vanhanaikainen olen , että odotan aloitteen mieheltä.

        Tosekseen,, jos olisin se aloittentekijä, niin siitähän saisin sen pelinaisen maineen.


      • Oh lal-laa, mikä donna! ; )

        Viestin perusteella olet huumormiehiä! (ja komiakin vielä :) ) Älä hyvä mies jätä kauniita naisia kosiskelematta, sillä sinulla saattaa tärpätä. Ei kaikki kaunottaret todellakaan ole pelinaisia.

        Ja juu, miehet pörrää ympärilläni niin, että happi loppuu :)


      • Mies 51 v
        Nimetön kirjoitti:

        En voi sanoa itseäni pelinaiseksi, ikää on kertynyt ja elämäni miehet on ihan sormilla laskettavia (yhden käden).
        Ja sen verra vanhanaikainen olen , että odotan aloitteen mieheltä.

        Tosekseen,, jos olisin se aloittentekijä, niin siitähän saisin sen pelinaisen maineen.

        >>>Ja sen verra vanhanaikainen olen , että odotan aloitteen mieheltä.


    • Ihmettelen vain

      "mutta sain (parikin) kommenttia, että; et voi olla vapaa, kun olet noin nätti. No voi hyvänen aika, enpä siinä sitten kehdannut alkaa vakuuttelemaan olevani "markkinoilla" , epätoivoiselta olisin vaikuttanut. "

      Mitä ihmettä, miten niin olisit vaikuttanut epätoivoiselta?

      Nuohan ovat ihan selviä kohteliaisuuksia jonka sanoja nimenomaan toivoo sinun vihjaavan, että oletkin vapailla markkinoilla.

      Toisin sanoen sanoja ei jostain syystä viitsi läväyttää suoraan sinulle että olet hyvännäköinen ja siksi kiinnostava, vaan se kiinnostus ja kehuminen verhotaan tuollaiseen hempeään pakettiin.

      Ettekö te naiset tätä vertaa small talkkia osaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe