elämyksiä

No, ehkä joskus 18 kesäisenä.

Sen jälkeen on ollut monenlaista rassia ja osaa oon joskus luullu niistä jopa jotenkin urheilullisiksi.

Pari kertaa kun koettaa tarkoitukseen rakennettua rata-autoa tai hankkii vähän lähtevämmän moottorikelkan, niin tietää ettei siviiliautopuolelle kannata enää panostaa. Syrjää myöden tahtovat tuntua kiitoradalle pyrkiviltä koirankopeilta.
598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on harvoja siviiliautoja missä elämyksiä voi kokea. Jos siis ajamisesta puhutaan. Suomessa on tuskin yhtäkään sellaista autoa.

Äänestä
  • takaosastolla vois niitä elämyksiä kokea.

    Silloin ei kyllä puhuta autoilusta tai ajamisesta.

    15 tonnia kelkkaan ja ollaan viidessä sekunnissa satasessa. Samalla rahalla saa jonku pienen perhefiatin.

    Äänestä

  • matkailuauton kirjoitti:

    takaosastolla vois niitä elämyksiä kokea.

    Silloin ei kyllä puhuta autoilusta tai ajamisesta.

    15 tonnia kelkkaan ja ollaan viidessä sekunnissa satasessa. Samalla rahalla saa jonku pienen perhefiatin.

    kyllä siinä on elämys ku tuntuu, että kädet vaan venyy, venyy ja venyy, vattanpohjas kouraasoo ja näkökenttä kapenee.

    Äänestä

fordi vuodelta 1930 ja 200 kilsaa ajamalla autonäyttelyyn...

Se nopeus ja g-voimat ei oo ainoo olemassa oleva "elämys."

Tai sit pari road trippiä Helmen valkeella chevyllä...

Tai sit limokyyti... päivä vippinä jne.

Äänestä
  • oikea elämys mitä koneet voivat tarjota. Muu on joko nostalgiaa tai höpinää.

    Ehkä jonku offroad-koneen tarjoaman etenemiskyvyn vois luokitella elämykseksi g-voimien lisäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


siviiliautoilusta? kirjoitti:

No, ehkä joskus 18 kesäisenä.

Sen jälkeen on ollut monenlaista rassia ja osaa oon joskus luullu niistä jopa jotenkin urheilullisiksi.

Pari kertaa kun koettaa tarkoitukseen rakennettua rata-autoa tai hankkii vähän lähtevämmän moottorikelkan, niin tietää ettei siviiliautopuolelle kannata enää panostaa. Syrjää myöden tahtovat tuntua kiitoradalle pyrkiviltä koirankopeilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu