Opettavainen faktajuttu

Kun nuorempana olisi pitänyt käydä kouluja se ei kiinnostanut tippaakaan. Reilu parikymppisenä olin jo niin urautunut TYPin ja TE-keskuksen rahoilla elämiseen, että tuskin edes tajusin mitä yrittäjyys on. Viina maistui niin aikaa myöten meni myös kämpät alta ja pennittömänä uuttakaan kämppää oli vaikea hankkia. Eikä TE-keskus tullut enää vastaan siinä vaiheessa.

Siinä meni sitten monta vuotta. Kuljeskelin ympäriinsä ja nukuin missä milloinkin. Välillä minut raahattiin linnaan sakoista ja puistoonkuseskelusta. Olihan se siinä mielessä hyvä, että esim kylmänä pakkastalvena -93 olisi saattanut henki lähteä tuolla ulkona. Talven yli kun paranteli linnassa kuntoa niin jaksoi taas kevään tullen vapaana kiskoa Sorbusta...

Kunnes taas kerran heräsin aamulla Hakaniemen rannasta yhdestä pusikosta kuset ja paskat housussa. Ensimmäinen ajatus oli, että voi vittu tätä touhua. Kävelin Sörkkään sinne asunnottomien loispummiyrittäjien päiväkeskukseen ja siellä sai pestä vaatteet. Kun vaatteet olivat pesussa istuin päiväkeskuksen saunassa muiden loispummiyrittäjien kanssa ja kuuntelin niitä juttuja. Koko sekava jengi valitti, että kun ei saa LY-tunnusta, ei saa ALV-numeroa eikä saa sitä tai tätä. Kaiken olis pitänyt tippua taivaalta... ja siltikin se olis juotu viikossa tyhjäksi.
Ajattelin, että voi vittujen kevät, minä olen aivan samanlainen kuin nuo muutkin pökiöpäät.

Kun seuraavat sossurahat tulivat kävelin Tuusulaan yhden autojobbarin luo ja otin siltä suihin ja sain velaksi halvimman auton mitä häkistä löytyi. Siinä oli minun ensimmäinen koti pitkästä aikaa. Sen jälkeen aloin etsiä töitä. Ammattitaidottomalla puupäällä ei tietenkään ole varaa kovin valkata, joten soitin ensimmäiseen siivousfirmaan (SOL) joka vastaan tuli. Pääsin heti töihin. Sain vieläpä säännöllisen 1/2 tunnin työajan joka toinen keskiviikko klo 02.00 – 02.30.
Palkka ei tietenkään ollut mikään kummoinen, mutta se oli monta kertaa enemmän mitä olin saanut siihen mennessä TYPistä ja TE-keskuksesta. Ne rahat olivat kuitenkin kahvirahoja huonoonkin palkkaan verrattuna.
Muutaman kuukauden päästä löysin vuokrakämpän ja siitä asti tässä on pikkuhiljaa edetty. Siivoushomman vaihdoin parin vuoden jälkeen keinosiemennysaseman barbaraksi. Muuten ihan mukava homma, mutta aalloppi vähän falskaa välillä.

Siitä on nyt vajaa 10 vuotta kun viimeksi siis heräsin sieltä Hakiksen puskasta kuset housussa.
Tällä hetkellä on kunnon kämppä (Pelastusarmeijan yömaja) ja kohtuullinen auto (Ford Taunus -79). En vaadi enkä kaipaa paljon roinaa ja tavaraa ympärilleni. Riittää se mikä mulla nyt on.

Pointti tässä kuitenkin on se, että jos olisin jatkanut sitä ruikuttavaa elämääni loispummiyrittäjänä niin tänäänkin olisin herännyt jostain roskapöntöstä. Sama meno jatkuisi eikä mikään muuttuisi.
Ihmisen pitää yksinkertaisesti itse muuttaa suuntaa. En koe olevani nykyäänkään mitenkään erityisen "rikas" rahallisessa mielessä, mutta olen sata kertaa rikkaampi verrattuna siihen kuset-housussa-elämiseen.