Kaikki alkoi mennä päin persettä siinä vaiheessa kun fortepiano otettiin käyttöön. Eikö muka käsitetty että siinä on valmis pommi Beethovenin kaltaisen plebeijin ja taiteenvastaisen terroristin käteen. Kuuntelin eilen Brautigamin levytyksen sonaatista numero kahdeksan ja olin oksentaa. Tajusin jälleen kerran kuinka monen miljoonan viattoman kuolemasta Beethoven on vastuussa.
Dynamiikka on dekadenssia
3
218
Vastaukset
- neron leimaus
Myös itse olen vakaasdta harkinnasta katsonut että pikku-Mozartin nuoruuden teokset ovat melodisen ja modulatorisen keksinnän lisäksi henkisyydellään autuaaksi tekevää musiikkia luodessaan eteemme objektiivisia sielullisia tiloja myös sikäli että barokkihyveet rekisterisäöäntelyssä ja äänenkuljetuksen påuhtaudessa joka korostaa jokaista lineaarisen tapahtumnan välistä yhteyttä pitäessään kontrapunktin hengen elävänä mannaa kypiin mestariteoksiin verrattuna Mozartin nuoruudentuotannon uudelleen arvioimiseen ja kokenut monia nautittavia hetkiä maratonkonserteiksi venyneissä olohuoneanalyyseissäni luonnosvihkoja myöten käsittäviä musiikkiaarteita herkutellessani varhaisiin viulusonaatteihin, sinfonioihin, oopperoihin ja oratorioihin, kuten taitavasti sävelletty ja ilmeikkään kuvausvoimainen Ensimmäisen käskyn velvoitus 10-11 ikäv. Die Schuldigkeit des Ersten Gebots, Buffa La Finta semplice, singspiel Bastien et Bastienne, seria ascanio in alba, lucio silla, liturginen musikki ja mssut kuten mahtava orpokotimessu, lukemattomat ihastuttavat konserttiaariat ja cassizionet ja muu käyttömusiikki jne Apollo et Hyacintus, La Betulia liberata, Mithridate ja Il Sogno di Scipone
- ritardando
Mozarthan aloittu ensimmäisillä omakätisesti nuotinnetuilla viehkeillä menueteilla ja muilla cembalokappaleilla jo 4 vuotiaana aktiivisen säveltäjätoimintansa tai varsinaisesti vasta 9 vanhana eräälle prinsessalle omistetuilla viulusonaateillaan ja monista hänen varhaisista teoksistaan löytyy esideliaanista älyn mukaista affektien kiihoitusta vaikkakaan Delin veroista en vielä koskaan ole tavannut.
- moro it
Megatherium alias Mikki Hiiri alias Humalainen. Olet henkisesti sairas, hakeudu hoitoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p515575Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672601Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181940Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361732- 171693
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5143881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62925