Palaako luottamus koskaan

Petetty

Mieheni pettäminen oli nettiseksiä. Joidenkin mielestä se ei ole edes pettämistä, itse pidän sitä samanveroisena pettämisenä kuin muutkin.

Aikaa on kulunut jo puoli vuotta, mutta en osaa luottaa. En edes tiedä olenko antanut anteeksi, toisaalta seuraan hänen käymisiään netissä, toisinaan en jaksa edes välittää.

Onko mahdollista enää koskaan saavuttaa luottamusta takaisin? Mietin vieläkin jäädäkö vai lähteä.

8

901

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no minun mieheni kävi ihan oikeesti vieraissa ja tässä me nyt kuitenkin yhdessä olemme,mies tekee paljon sen eteen että luottamus palaisi ja aina parempaan päin ollan menty,kyllä suosittelen kunnon keskustelua ennen kun teet mitään lopullista ratkaisua,itse en ole katunut että annoin toisen mahdollisuuden

      • Petetty

        Minusta kyllä tuntuu, että mieheni vähättelee tekemisiään. Koin sen todella loukkaavana, kun hän kertoi nettiseksisuhteen jatkuneen jo puolitoista vuotta. Hänen mielestään "se ei merkinnyt mitään" ja "oli vain pakoa arjesta".

        Jälkeenpäin oli 2 päivää aktiivisesti kanssani, jonka jälkeen käyttäytyminen samanlaista kuin ennen suhteen paljastumista. Sulki käyttämänsä sähköpostin, mutta äkkiäkös niitä saa uusia. En tiedä pystynkö koskaan antamaan anteeksi kunnolla.

        Asia on mielessä joka päivä, koko ajan. Kuitenkin koin, ehkä koen vieläkin, että hän on unelmieni mies muutoin.


    • .......

      se luottamus, molemmista teistä se on kiinni.
      Miehesi vastuu on ansaita luottamuksesi takaisin, sinun vastuusi on päättää luotatko vai et.

      Kaikki riippuu siitä kuinka te olette asian käsitelleet, kuinka avoin miehesi on, onko sinulle jäänyt tunne että kaikkea ei ole vielä käsitelty.
      Mitä avoimempi miehesi on, kuinka halukas hän on käsittelemään asian kanssasi, ymmärtääkö hän mille sinusta tuntuu vai haluaako mies ettei asiaa käsitellä? Jos mies ei tahdo asiasta puhua, ei ole katuva, yrittää vähätellä asiaa niin en yhtään ihmettele miksi edelleen epäilyttää.

      Kuitenkin puolivuotta on lyhyt aika, eikä voi olettaa että luottamus olisi palautunut, te yhdessä voitte sitä luottamusta korjata mutta kyllä siihen kummankin tarvii osallistua.

      Ja ennekuin joku tulee paasaamaan ettei mistään nettiseksistä pidä suuttua tai ettei se ole pettämistä niin kyllähän kaikenlainen salailu, valehteleminen ja semmoinen toiminta jonka tietää loukkaavan puolisoa on tavallaan pettämistä. Minä katson petolliseksi toiminnaksi sen mitä ei voi puolison nähden tehdä tai mikä on salattava puolisolta.

      • just joo

        toisin sanoen paskalla käyntikin on pettämistä...eiks je?


      • .......
        just joo kirjoitti:

        toisin sanoen paskalla käyntikin on pettämistä...eiks je?

        Kaiketi suurin osa tajusi pointin? Jos ei tajunnut niin selitetään siten että tyhmäkin tajuaa.

        Otetaan nyt esim. tuo nettiseksi.
        -se on ok, jos sitä ei tarvitse puolisolta salata, jos molemmilla on yhtälaiset oikeudet sitä tehdä. Ja molemmat on tietoisia asiasta.
        - jos se pitää salata, jos tietää tekevänsä jotain mikä loukkaa puolisoa, jos tietää ettei puoliso hyväksy, niin silloin se on petollista toimintaa.

        Tuskin sinunkaan tarvitsee paskalla käyntiäsi puolisoltasi salata?

        Kyllä parisuhteeseen kuuluu tietyt rajat. Puolisoa ei satuteta, ei loukata, ei juosta vieraissa, ym. Kyllähän parisuhteessa pitää ajatella myös puolison tunteita sekä toimia niin ettei tarvitse puolisolle valehdella eikä tarvitse puolisolta asioita salailla.


    • ja tiedän

      että jotkut ovat jopa antaneet anteeksi, muka, sen että mies on siittänyt TOISILLE naisille lapsia, jonka tieää kaikki, ja vaimo vaan pitää "onnellisen" perhe-elämän kulissia yllä. Itse jaksoin noin 4-5 vuotta ja sitten tulin järkiini.

      • Suuri ihme

        Mikä järki on pitää kaverin kulissi pystyssä kun on omakin elämä elettävänä? Niin paljon ei ketään rakasta että kannattaa oma elämä pilata.


    • haluat

      No mä kyllä jättäisin äijjän.
      Tai sitten avaisin itse ihan avoimesti kostoksi 500 nettiseksisuhdetta ja vielä voihkisin siinä koneen ääressä ja pitäisin huolen että juuri silloin kun omakin ukko on kotona. Ja kuittaisin sitten siihen vastaurputukseen että voi, tää on vaan pakoa arjesta. Kylläpä toi Jorma hoitaa hommansa hyvin. Kattosin mikä on ukon reaktio, pystyykö se ottamaan sen viileesti kun oma rouva ottaa samat valtuudet. Jos pystyy ja sulle on ok ni jatka sitten, mutta on se nyt vähän outoa jos ukko ei välitäkään mitä rouva puuhaa... kannattaisi miettiä onko rakakuden vastakohta välinpitämättömyys. Itse vaihtaisin äijjää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      123
      7130
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      123
      4934
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4266
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2261
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      273
      1691
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1465
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1428
    9. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1406
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1384
    Aihe