Taidan olla tällänen tyhmä tyttömäisin tyttö, mutta pari asiaa vaivaa mua ihan kauheesti. Se ensinnäkin, että olin pienenä pahasti koulukiusattu. Purin kiusaamiseni ruokaan ja lihoin. Kuultuani lisää näitä paska puheita, tein kuitenkin kovan päätöksen ja päätin laihduttaa. Lopputulos oli se, että olin sairaalollisen laiha. Myöhemmin taas purin huonot ihmisuhteeni ruokaan lihoin ja laihdutin taas. Nyt olenkin elämäni kunnossa. Olen oppinut terveelliset ruokailutavat ja muutenkin käsittelemään asioitani muulla tavalla kuin ruoalla. En osaa kuitenkaan puhua tästä poikaystävälleni. Pelkään kauheasti hänen vähättelyään, nauruaan ja halveksuutansa.
Kysymyksenäni onkin kannattaako minun kertoa tästä poikaystävälleni vai ei? Toki ajatus vaikuttaa hyvältä suhteen kannalta, mutta osittain pelkään hänen olevan kanssani vain nykyisen ulkomuotoni takia ja mietinkin, että miten käy kun saamme yhdessä lapsia. Ulkomuotoni tulee muuttumaan vuosien myötä. Entiseen minulla ei kuitenkaan ole paluuta mutta minuun iskee aivan kauhea epävarmuus kun meinaan puhua tästä. Olenko bimbo vai en? Mitä hän oikeasti ajattelee minusta? Miten ottaisin asian esille jos otan?
miesten ajatuksia
5
546
Vastaukset
- vasta kun suhde vakaa
Suosittelen vilkasta ja avointa seksielämää, sillä mies pysyy mukana. Se on tärkeää myös sinulle, varsinkin jos olet anoreksiaan päin mennyt. Se on keskeinen elementti ihmisten eloa.
Kyllä syömishäiriöistä voi parantua ja netissä on paljonkin asiasta tietoa. Myöhemmin naimisen lisäksi suhteeseen tulee syvyyttä jolloin perheen perustaminen tulee puheeksi ja kuvioon tulee sitten lapsia. Taidat olla aika nuori.
Puhu asiasta sitten kun koet suhteenne perustuvan muuhunkin kuin seksiin. Vaikka erokin tulisi ei tuollaisissa suhetissa ole mitään pahaa tai hävettävää.- muuttuu
kaikkien ulkonäkö muuttuu joskus huonompaan päin. Ei kukaan pysy nuorena ja hehkeänä. Vanhat rupsahtaneet pariskunnatkin rakastavat toisiaan, myös vanhoja tai rumia tai lihavia ihmisiä ihaillaan. Jostain muusta se siis tulee kuin ulkonäöstä.
- beebobbaluuba
Itse olen sillä kannalla että suhteissa tulisi tärkeistä asioista pystyä puhumaan rehellisesti ja avoimesti heti alkuajoista lähtien. Etkai halua tuhlata aikaasi miehen kanssa joka on niin pinnallinen, että olisi kanssasi vain ulkomuotosi tähden? Minusta tuollainen asia tulisi selvittää pikimmiten. Ja sitäpaitsi kerrottuasi tarinasi mies saattaakin ymmärtää ja rakastaa sinua vain yhä enemmän :)
- mieltä
Voisi vielä lisätä, että ns. kunnon miehillä on halu suojella rakastamaansa naista. He "pitävät" siitä, että nainen ei ole "täydellinen" vaan inhimillinen kaikkine heikkouksineen.
Älä kuitenkaan oleta, että mies osaisi sanoa jotain tosi fiksua, empaattista tms, kuten joku naispuolinen ystävä tai läheinen. Miesten ajatusmaailma ja tunneilmaisu ei toimi aivan samalla tavalla kuin meillä naisilla. Kokemusta on.
Mutta nyt sinulla on tilaisuus erottaa jyvä akanoista, jos vain uskallat kertoa.
- ja menneet
Pyri tajuamaan se, että ulkonäkö ei todellakaan ole ihmisessä tärkeintä. Se ei ole helppoa kun sinua on kiusattu ulkonäön takia, mutta huomaa että se oli lapsena. Lapset toimivat eri tavalla kuin aikuiset. Huomaa myös että on lihavia ja jopa rumia ihmisiä, joita rakastetaan ja ovat onnellisia sellaisia kuin ovat.
Ulkonäkö ei tee sinua hyväksi eikä huonoksi, kyllä se olet sinä itse kokonaisuutena. Kun pääset sopuun itsesi kanssa, myöskään menneillä asioilla ei ole enää merkitystä. Ja kun mennyt ei vaikuta enää sinuun, siitä puhuminenkin muuttuu helpoksi. Huomaat että ei ole mitään salattavaa siinä millainen olet ollut aikaisemmin, eikä mitään hävettävää oletko ollut lihava tai laiha. Myös mennyt käytöksesi kuuluu sinun kehituysvaiheisiisi, ei siihen mitä olet nyt. Karista mennyt painolasti ja ole nyt ja tulevaisuudessa uusi ihminen. Silloin voi myös puhua menneistä ilman ahdistusta, vaikka jopa nauraen itsellesi miten tyhmästi olet toiminut laihduttamalla ja lihomalla vuoron perään.
Varmista itsellesi, että nyt jo olet tasapainossa, sinua rakastetaan eikä ulkonäkö ole tärkeä voidaksesi hyväksyä itsesi. Menneistä puhuminen tulee sitten itsestään kun siltä tuntuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872