Masennus ystävyydestä

Elikkäs mulla on nykypäivänä niin isona ongelmana se että en oikein pääse yhteisymmärykseen mieleni ja ajatuksia ystävästäni. Toivon todella paljon että joku osaisi auttaa minua tässä elämäni tilanteessa kun tuntuu joskus että tuhoan elämäni tällä tavalla, olen ollut masentunu jo pitkään tän takia myös. Viimeyönäkään en nukkunut juuri yhtään tän asian takia. Kaikki neuvot ja vinkit ovat tervetulleita ja kiitos etukäteen.

Siis olen ystävystynyt yhden tytön kanssa joka on 18-vuotta ja itse olen 20-vuotta. Meilla on noin 2 vuotta ikäeroa ja olemme olleet ystäviä jo vähän yli kaksi vuotta kohta. Ongelmaksi minulla on noussut se että olen niin palavasti rakastunut ja välittän tuosta ihmisesta tosi paljon. Tuntuu kuin en muuta ihmisiä elämässäni tarvitsisi kuin hänet ja oikeasti haluaisin jatkaa hänen kanssa eläämäni eteenpäin mistä hinnasta hyvänsä. On hän sen verran tärkeä ihminen minulle ja en ole ikinä kenestäkään niin paljon välittänyt kuin hänestä.

Eli ongelmaksi on noussut se että olen sanonut hänelle tunteistani monta kertaa ja hän haluaa jatkaa vain ystävinä ja katsotaan sitten tulevaisuudessa miten tässä käy, ehkä hän alkaa ruetakin tykkäämään musta, ainakin niin hän sanoo. Tätä olen jo kuullut kaksi vuotta ja olen vain aina odottanut. Olisin mielelläni hänelle pelkästään ystävä mutta minun mieleni on kyllä ihan erimieltä siitä. En voisi olla hänen seurassaa ilman ajattelematta että pidän hänestä. Olen niin kiintynyt häneen. Niin tämä tuottaa minulle aina ongelmia. Siis ajatuksia että tää kaikki oottaminen on turhaa ja ei vaivan arvoista kun saan aina saman vastauksen. Tuntuu välillä että ei hän minusta tykkää niinkuin minä hänestä, vaikka toivoisin niin kyllä sydämmeni pohjasta. Mitä minun pitäisi tehdä?

Käyn hänen luonaan tosi paljon ja vietän hänen kanssa aikaa kuin oikeana ystävänä, mutta haluaisin niin olla enemmän hänelle kuin pelkkä ystävä. Hän aina sanoo minulle että häntä ei kiinnosta nyt mikään seurustelu tai sellainen ja antaa vain ajan mennä eteenpäin ja katsotaan mitä aika tuo tullessaan sitten. Mut itse en oikein ole välillä pitänyt tuosta ajatuksesta :'(. Olen aina yrittänyt olla hänelle mieliksi, olen kohdellut häntä niinkuin hän olisi vaikka minun tyttöystäväni ja kunnioitan häntä tosi paljon. Olen laittanut uusiin vaatteisiinkin rahaa jopa siinä toivossa että olisin enemmän hänen silmissään, mutta olen itsekkin niistä tykkännyt kummiskin todella paljon, et tää on aika pieni yksityiskohta. Mut sanon vain että olen nähnyt tosi paljon vaivaa tän kaiken eteen, mun mielestä ainakin. Aluksi en edes saanut käydä heillä kun hän ei ikinä laskenut tai suostunut siihen. Mut kuin noin vuosi meni eteenpäin niin rupesin heidän luona käymään ja nyt olemme tosi hyviä ystäviä. Mutta minua häirihtee myös se että valitan hänelle tunteistani aivan liian usein ja valitan että miks etä tykkää musta ja sitten kun olen saanut sen sovittua mieleni kanssa niin olen jonkin aikaa hyvin, muutaman viikon, mut sitten se alkaa taas, kerään huonoja oloja ja masentumista itelleni kun murehin koko ajan että ei tästä tule mitään ja tuntuu kuin ei elämä luistaisi mistään kohi. Minulla on ollut jo jotakuinkin masennusta aika usein kahden vuoden ajan tän takia. Kun toinen osapuoli ei anna periksi. Minä olen aina ollut se joka antaa periksi ja välillä ja joskus jos haluan puhua jostain tärkeämmästä asiasta hänelle tulee huono olo siitä ja sitten minä pyytelen anteeksi sitä että olen purkanut häneen huonoja olojani. Olen kai kaikkeen tähän syypää mut mitä teen väärin? käytänkö väärää lähestymis tapaa häntä kohtaan vai eikö hän vain sitten välitä minusta niin paljoa että rupeaisi tykkäämään minusta ikinä? Voiko edes ihminen rakastua toiseen vaikka ei ole aluksi hänestä tykännytkään? Tää tyttö on kyllä mulle sanonu et se tykkää musta, tai sitten kun kysyn suoraan sitä että tykkäätkö niin ei se oikeen siihen osaa vastata. et ei se varmaan silleen suoraan tykkää. En oikein kyllä itse ymmärrä tuota kohtaa kunnolla. Kyllä jos minä jostakin ihmisestä välitän niin myös välitän! En ole millään rajamailla. Miten tästä hiirenpyörästä oikein pääsisi ulos? En haluaisi mitenkään heittää häntä pois elämästäni tai mitään. Haluan olla hänen kanssaan ja välitän hänestä tosi paljon. Olen vain niin hartaasti toivonut että joku päivä hän vastaisi myöntävästi, mut aina vain kuulen samaa. Onko tämä sitten aina tuomittu olemaan näin vain mitä tässä tapahtuu? Olen mielestäni nähnyt niin paljon vaivaa tänkin ystävyyden eteen mut silti ei mitään sellaista mitä haluaisin. Olen välillä niin onneton tän asian takia että!

Saisinko hänet jotenkin ymmärtämään tunteeni ja ajatukseni vain onko se toivotonta? Haluaisin niin apua tähän asiaan ja olisin tosi kiitollinen jos tää selviäisi mun elämästä!

Kiitos jo etukäteen niille jotka vaivautuvat lukemaan tän!
~Melari